V.

"Jälkipäivä" tuli. Plummer oli kellonlyömällä saapunut konttooriinsa,

mutta hän oli haukotellut vahvasti. Rouva oli levännyt puolipäivään

saakka, mutta Fanny oli ollut liian hermostunut voidakseen nukkua.

Hän oli noussut ylös, jotta edes joku talonväestä olisi saapuvilla,

kun kreivi tulisi. Mutta kreivi ei tullut. Fanny oli itse kenenkään

huomaamatta hiipinyt kreivin ovelle, mutta sieltä ei kuulunut mitään.

Sitten oli hän, kuten rauhaton sielu, harhaillut ympäri suurissa

huoneissa ja lukemattomia kertoja katsonut, oliko kaikki kunnossa

aamiaispöydässä. Nyt hän oli istahtanut nojatuoliin ja aikoi juuri

vaipua uneen, kun hän äkkiä kuuli keveitä askelia portaissa. Salaman

nopeudella syöksähti hän ylös joutuakseen kreiviä vastaan ovelle.

-- Mitä näen? Nytkö jo ylhäällä? Luulin, että olimme tehneet

sopimuksen maata koko aamupäivän, sanoi kreivi iloisesti. -- Mutta

minä unohdinkin olevani Amerikassa. Te olette aikaisin ylhäällä

sen sijaan, kun me europalaiset olemme oikeita unikekoja. Ette voi

ajatella, miten minua suututti, kun minä ollessani ensi kerran

amerikalaisessa pensionissa, tulin herätetyksi makeimmasta unestani

kellon kilinällä. Ja päällisen päätteeksi selitettiin, ettei

aamiaista voinut saada yhdeksän jälkeen. Muutin heti. Sehän oli

raakalaisuutta.

-- Toivon, ettei amerikalaisissa perheissä olla sellaisia

raakalaisia, kuin pensioneissa, vastasi Fanny. -- Mutta eikö kreivi

tahdo syödä yksinkertaisen aamiaisen? -- Ja hän avasi ruokasalin oven.

-- Emmekö odota rouva äitiänne?... eli ehkä... mutta kas, täälläpä

hän onkin.

Mrs Plummer purjehti sisään arvokkaana, kuten aina.

-- Minua ilahuttaa nähdä teidät terveenä ja reippaana rasittavan

illan jälkeen, sanoi kreivi ja meni kevein askelin rouva Plummeria

vastaan sekä suuteli hänen kättään. -- Kiitos eilisestä! Se oli

hauskin yllätys, mitä minulle Amerikassa on valmistettu.

Mrs Plummer punastui ja tunsi omituisen väristyksen käyvän kaikkien

jäseniensä läpi. "Oikea" kreivi oli suudellut hänen, ompelijattaren

kättä. Kuka sitä olisi uskonut kaksikymmentä vuotta sitten?

-- Missäs meidän norjalainen satakielemme on? -- kysyi kreivi, kun

istuttiin aamiaispöydässä.

-- Hän nukkuu varmaan vielä, vastasi mrs Plummer tyynesti. -- Hän oli

nimittäin juuri ollut kyökissä ja käskenyt Agneksen pysyä siellä ja

antaa toisen palvelustytön passata.

Kreivi oli tavattoman hilpeä. Hän kertoi europalaisia kaskuja ja

kuvaili, mitä hän oli nähnyt monilla matkoillaan, erittäinkin

oleskellessaan Lontoossa, Fanny oli ihastuksissaan. Hän unohti

kokonaan väsymyksensä. Oli sateinen päivä, jotta täytyi jälellä oleva

aamupäivä olla sisällä.

-- Nyt minäkin laulan kansanlauluja, sanoi kreivi ja astui empimättä

pianon ääreen. Kauniilla, miellyttävällä äänellä lauloi hän muutamia

ranskalaisia Berangerin sepittämiä ja muutamia englantilaisia lauluja

sekä lopuksi "Home sweet home".

Mrs Plummer oli ihastuksissaan ja Fanny oli seitsemännessä taivaassa.

-- Teillä on myöskin kaunis koti ja rakastettava äiti, herra kreivi,

puhkesi Fanny puhumaan.

-- Te tunnette hänet?... Ai, sehän on totta! Tehän olette vieraillut

muutamia päiviä hänen linnassaan, vaikka minä pahaksi onneksi olin

silloin poissa, vastasi kreivi.

Ja nyt hän häikäilemättä ylisteli sitä "äitiä", jota hän ei ollut

koskaan nähnyt, ja minkä linnassa hän ei ollut koskaan käynyt. Pian

oli Fanny keskellä unohtumattomia matkamuistelmiaan.

-- Ja ruusutarha! Kuinka ihana se oli väriloistoineen ja suloisine

tuoksuineen! -- sanoi hän.

-- Ja jasmiinihuvihuone!... Se oli aina minun mielipaikkana, vastasi

Charles.

-- Jasmiinihuvihuone?... Sitä minä en muista... Missä se oli? Me

kuljeskelimme puistossa ristiin rastiin niin monta kertaa eikä

äitinne koskaan unohtanut kertoa meille siitä, mikä oli teidän

kanssanne jossain yhteydessä. Hän oli niin ylpeä teistä.

-- Ovatko jasmiinit huvihuoneen ympäriltä todellakin mahtaneet

lakastua?... Se olisi kovin ikävää, sillä ne olivat niin kauniita,

vastasi Charles varmasti. -- Olen viettänyt monta hauskaa hetkeä

siellä.

Heidän keskustelunsa keskeytyi, sillä muutamia vieraita saapui. Nämä

pyysivät anteeksi, että tulivat niin aikaisin, mutta heidän oli

matkustettava maalle, eivätkä tahtoneet tehdä sitä pistäytymättä

kiittämään eilisestä sekä näkemään edes vilahdukselta vielä sitä

harvinaista vierasta, j.n.e. Samalla tahtoivat he hyvissä ajoin saada

varmuuden musiikkiopinnoista sen norjalaisen neidin johdolla, joka

oli esiintynyt eilen juhlassa.

-- Hän ei pahaksi onneksi ole kotona, sanoi mrs Plummer.

-- Onko rouva Plummer niin hyvä ja antaa hänelle meidän

käyntikorttimme ja pyytää kaksi tuntia viikossa Jessielle ja

Gertielle.

-- Kyllä, sen hän tekee mielellään. Hyvästi! Hyvästi!

-- Teillä amerikalaisilla on merkillinen tapa lausua

kohteliaisuuksia, sanoi kreivi. -- Luulin, että me parisilaiset

olisimme kehittyneempiä siinä asiassa, mutta minä luovun heti

kilpailusta teidän kanssanne.

Vasta päivälliselle kello kuuden aikaan kokoontui koko perhe. Plummer

saapui hyväntahtoisesti hymyillen, joka merkitsi, että hän oli

hyvällä tuulella.

-- Noh, ovatko liiketoimet onnistuneet hyvin tänään, herra Plummer?

-- kysyi kreivi ja ojensi hänelle kätensä.

-- Kyllä, aina joku satanen säästöä, vastasi Plummer ja kilisteli

rahoja, joita hänellä oli irtaallaan taskussa.

-- Onnellinen se, joka saa sillä tavalla joka päivä, sanoi kreivi ja

kohautti kulmiansa. Teillä on suuremmat tulot kuin kreiveillä.

-- Kyllä, minä uskon todellakin, että monellakin kreivillä ja

vapaaherralla olisi edullisempi olla amerikalaisena liikemiehenä,

mitä tuloihin tulee, sanoi Plummer. -- Raha on vankempi perustus,

kuin arvonimet.

-- Äiti, sinun täytyy sallia Agneksen syödä meidän kanssamme tänään.

Se on aivan välttämätöntä, kuiskasi Frank äitinsä korvaan.

-- Niin kai, sinä olet toimittanut asiat kauniisti, murisi mrs

Plummer. -- Minä luulen, ettet voi ajatella enää muuta, kuin Agnesta.

Toivon ettet rupea hakkailemaan palvelustyttöjä.

-- Voit olla huoleti, siinä asiassa en aio seurata isäni esimerkkiä,

vastasi Frank nenäkkäästi.

Mrs Plummer punastui ja kääntyi toisaalle.

Päivällinen meni onnellisesti ilman mitään häiriötä. Kreivi oli

tapansa mukaan iloinen ja miellyttävä. Frank luki päivän "Tribunista"

pitkän kuvauksen eilispäivän juhlallisuuksista, puheista, miss Lilyn

kauniista elokutionista ja norjalaisen satakielen laulusta. Naisten

puvuistakin oli siinä selonteko.

-- Tuhat tulimaista, mistä ne ovat tuon saaneet käsiinsä? --

ihmetteli mr Plummer. -- Minä ainakin kielsin ankarasti kaikkien

sanomalehti-urkkijain pääsyn taloon. Mutta eivätköhän ne sittekin ole

tunkeutuneet sisään. Oletteko joutuneet tekemisiin amerikalaisten

sanomalehtimiesten kanssa, herra kreivi?

-- Minäkö? -- lausui kreivi nauraen.

-- Minä näin erään niistä seisovan etehisen ovella ja tekevän

muistiinpanoja aivan, kuin olisi ollut henki kysymyksessä, sanoi

Frank. -- Hän oli tunkeutunut sisään kyökin kautta. Toinen oli

kätkeytynyt ranskalaiseen hännystakkiin ja akkunoissa niitä varmaan

oli, kuin iilimatoja.

-- Niin, ne ovat pahempia, kun kärpäset kesällä, sanoi mr Plummer.

-- Ja niitä ei voi hävittää rotan myrkyllä eikä kärpäspaperilla.

Mutta minä olen keksinyt niitä varten erityisen menettelytavan, joka

on vaikuttanut sen, etteivät ne mielellään pistä nenäänsä minun

konttooriini. Minä ihmettelen, ettei kukaan niistä ole ollut täällä

ahdistelemassa teitä, herra kreivi.

Samassa soi eteisen kello ja palvelija tuli ilmoittamaan, että eräs

herra, joka jo kerran ennenkin oli ollut siellä, istui arkihuoneessa

ja pyysi saada puhutella herra kreiviä.

-- Saatte nähdä, että se on n:o yksi sanoi Frank. -- Saanko luvan

nähdä kortin! Aivan oikein! "_Pioneer Press!_"

Kaikki purskahtivat nauruun.

-- Toimitanko hänet tielle? -- kysyi mr Plummer ja pyyhki suutaan

ruokaliinalla.

-- Ei, ei, minun täytynee uhrautua yleisen hyvän takia, vastasi

kreivi ja nousi.

-- Istukaa vaan rauhassa! Ei ole mitään kiirettä... Antakaa hänen

odottaa vaikka tuomiopäivään saakka, huusi mr Plummer suuttuneena.

-- Sanokaa nyt minulle, herra kreivi, mikä runoilija mielestänne

parhaiten sopii jälkiruoaksi Whittier eli Lovell?

-- Minä mukaudun täydellisesti isäntäni kirjalliseen makuun, vastasi

Bradford.

-- Frank, nouda pullo Whittieriä ja vie sitte kaikessa hiljaisuudessa

Byron takaisin paratiisiin.

Viimeksi mainitut sanat kuiskattiin Frankin korvaan. Hän katosi ja

tuli pian takaisin mukanaan pullo Catawbaa. Tyhjennettyään lasin

kumarsi kreivi ja meni.

Arkihuoneessa tuli reportteri kohteliaasti häntä vastaan ja alkoi

pitkän esityksen sanomalehdistön velvollisuudesta pitää yleisöä _a

jour_ tärkeimpiin tapahtumiin nähden, mutta Charles keskeytti hänet

ja sanoi:

-- Kaiken tuon tiedän. Sanokaa nyt lyhyesti, mitä tahdotte.

Reportteri vastasi iloitsevansa siitä, että kreivi oli jo niin

amerikalaistunut, että voi heti käydä asiaan käsiksi. Hän otti

muistikirjan ja lyijykynän sekä merkitsi syntymävuoden ja paikan,

koulun, yliopiston j.n.e. Sitten rupesi hän kyselemään ranskalaisesta

tasavallasta, pariisilaisoloista, kirjallisuudesta ja liikeoloista.

Charles Bradford istui aivan tyynenä ja lateli reportterille yhden

tekaistun jutun toisensa perään. Hän pani viralta pari ministeriä,

antoi Boulangerin tulla haavoitetuksi kaksintaistelussa, ennusti

sotaa Saksan kanssa ennen vuoden loppua, otti hengiltä muutamia

tiedemiehiä ja kirjailijoita, ylisti hiljattain ilmestyneitä teoksia,

joista reportteri ei ollut kuullut mitään siitä luonnollisesta

syystä, että niitä ei ollut ilmestynytkään. Reportteri lähti aivan

ihastuksissaan saamistaan uutisista sekä kreivin alentuvaisuudesta,

ystävällisyydestä ja puheliaisuudesta.

Neljännestunnin perästä soitettiin taas. Se oli eräs "Tribunen"

gentlemanni, joka kysyi herra kreivin vointia.

-- Käskekää niiden laputtaa...

Enempää ei herra Plummer ehtinyt sanoa, sillä hänen vaimonsa tarttui

hänen käsivarteensa ja heitti häneen moittivan silmäyksen.

Kreivi esiintyi tälläkin kertaa uhrautuvaisena. Mutta kun kolmas

soitto kuului, ja palvelija ilmoitti "Evening Journal", loppui herra

Plummerin kärsivällisyys, hän ryntäsi ulos ja toimitti miehen tielle

omalla tavallaan, käyttäen saappaitaan apuna.

-- Ja nyt voimme viettää jonkun hauskan hetken paratiisissa, sanoi

Plummer palattuaan taistelusta "Evening Journalin" kanssa.

-- Paratiisissa? lausui kreivi ja katsoi häntä silmät selällään.

-- Niin, se kuuluu minun salaisuuksiini, vastasi Plummer

veitikkamaisesti.

Mutta kun rouva Plummer huomasi, ettei sitä enää voinut välttää,

lähetti hän Agneksen sinne pyyhkimään pöydät ja katsomaan, että

kaikki siellä oli järjestyksessä.

Mr Plummerin toivo saada nähdä ystävänsä paratiisissa oli vihdoinkin

toteutunut. Frankin oli äitinsä lähettänyt sinne pitämään vaaria

ja hillitsemään hänen ihastustaan, jos se rupeaisi saamaan liian

karkean muodon. Mr Plummer oli antanut europalaiseen tapaan asettaa

esille kaksi pientä kupillista väkevää kahvia ja kaksi liköörilasia.

Ensi työkseen veti hän saappaat jaloistaan ja veti niihin pehmeät

tohvelit. Sitte hän heitti takkinsa tuolille ja huitoi käsiänsä.

-- Tässä nyt näette minun pesäni, herra kreivi, sanoi hän hymyillen

ja tarjosi kreiville sikaarin. -- Tämä ei ole niin hienoa väkeä

varten, kuin te olette, lisäsi hän ja nyhjäsi kreiviä kylkeen. --

Mutta minusta te olette saakelin hauska mies, ja sentähden pääsette

te "paratiisiin". Kas niin, istukaa nyt hajareisin tuolille tahi

pankaa jalat pöydälle ja olkaa aivan kuin kotonanne.

Ja mr Plummer näytti hyvää esimerkkiä. Charles Bradford katseli

ihmeissään ympärilleen. Oli aivan kuin hän olisi joutunut toiseen

maailmaan. Pitkä puupöytä piippuineen, väkevä tupakanhaju ja mr

Plummer itse paitahihasillaan, kaikki tämä muistutti häntä jostain,

mistä hän ei oikein ollut selvillä. Mutta yht'äkkiä hän havahtui.

-- Nyt minä ymmärrän! huudahti hän. -- Tiedättekö, herra Plummer,

mitä tämä huone muistuttaa? Niitä vanhoja englantilaisia

klubihuoneita, mistä Smollett ja Fielding kertovat, missä peruukit

kokoontuivat pitkien pöytien ympärille oluthaarikoineen ja

liitupiippuineen keskustelemaan valtiollisista tapahtumista ja

kertomaan häväistysjuttuja. Tässä huoneessa on jotain historiallista,

jotain kodikasta.

-- Kodikasta? puuttui puheeseen Frank, joka istui pöydän toisessa

päässä -- Luulin, ettei sellaisia ravintoloita olisi Ranskassa, vaan

ainoastaan Englannissa.

-- Minä tarkoitankin kuvaannollisessa merkityksessä, vastasi

Bradford, joka samassa sai yskäkohtauksen. -- Se loihtii esiin

kuluneiden aikojen muistoja, joihin on tutustunut kirjallisuuden

avulla.

-- Mitä herroja te nimitittekään? kysyi Plummer. -- Smollett ja...

-- Fielding. Olette varmaankin lukenut Smolletin "Peregrine Picklesin

seikkailut"?

-- En, meillä businessimiehillä ei ole aikaa tutustua kirjallisuuden

uutuuksiin, vastasi Plummer. -- Meidän täytyy ajatella laskujamme,

mittauksiamme; me luemme lehtemme aamusin ja iltasin, siinä kaikki.

-- Mutta minä olen varma, että te pitäisitte siitä, herra Plummer.

Siinä on monta oikein mehevää juttua eikä siinä ole liian paljoa

tuota väsyttävää sivistystä, lisäsi hän hymyillen.

-- Frank, kirjoita muistiin "Peregrine Picklesin seikkailut",

huudahti mr Plummer. -- Eikös sen nimi ollut semmoinen? Onko se tänä

vuonna ilmestynyt?

-- Ei, se on hyvin vanha.

-- Koeta saada se käsiisi, Frank, ja vie se konttooriin!...

Sivistystä, sanoitte te... Niin, me vanhanaikaiset yankeet emme

erityisesti välitä siitä. Mitä me sillä tekisimme täällä lännessä?

Se tuottaa vaan vaivaa, koristuksia ja tuhlaavaisuutta, ja siten

vaan katkeroitetaan toistensa elämää. Miksi eivät ihmiset saa

olla sellaisia, miksi luonto on ne muodostanut? Huvittaneekohan

miestä, joka on työskennellyt metsissä ja pelloilla -- niin olen

minä tehnyt -- käydä varpaillaan hännystakkeihin puettujen herrojen

joukossa kauniiden kynttiläruunujen valossa varoen itseään ikäänkuin

kapalovauvaa? Ja, katsokaas, sentähden tulen minä mielelläni tänne

paratiisiin, missä minä saan olla kuten itse tahdon, ja mihin ei

mikään "Tribunen" reportteri uskalla pistää nenäänsä. Ha, ha, ha!

Niin, anteeksi, herra kreivi, mutta minä olen vaan yksinkertainen

yankee, joka on alkanut aivan tyhjin käsin ja työllään kohonnut. Ja

_moneytä_ on mr Plummerilla, niin, sitä hänellä on.

Mr Plummer siristi toista silmäänsä ja romisteli taskussaan rahoja.

-- Kuka olisi uskonut, että te olitte niin hauska mies? Huomaan

nimittäin, ettei teidän tähtenne tarvitse pukeutua sivistyksen

viikunalehtiin. Ovatko kaikki ranskalaiset kreivit yhtä hupaisia?

-- Ei kaikki, vastasi Bradford ja katseli sikaariaan. -- Mutta minä

pidän hauskoista ihmisistä, ja sentähden olen minä itsekin hauska.

Minä viihdyn hyvin yankeiden seurassa, mr Plummer.

-- Se ilahuttaa minua, vastasi mr Plummer.

-- Te olette varmaan kokenut yhtä ja toista, mr Plummer. -- Te

osaatte varmaan kertoa koko joukon hauskoja juttuja.

-- Kyllä, jos te kerran saatte isän alkuun, ei hän lakkaakaan,

puuttui Frank puheeseen.

-- Sekin saattaa olla mahdollista, sanoi mr Plummer ja istuutui

hajasäärin tuolille. -- Mutta mitäs minä kertoisin? Sinähän tunnet,

Frank, minun juttuni, auta nyt minua.

-- Kerro, miten sinä annoit naisille kylvyn keskellä yötä, sanoi

Frank.

-- Niin, se on hauska juttu, sanoi mr Plummer ja karisteli kurkkuaan.

-- Se oli silloin, kun minä olin erään Missisippihöyryn kapteenina

-- olen nimittäin koettanut joka lajia, näette. -- Silloin sattui

eräänä yönä, kun meillä oli paljon matkustavia, erittäinkin naisia,

että laiva tarttui matalikolle. Missisipillä sattuu usein, että

sinne aivan aavistamatta ilmestyy matalikko siihen missä edellisenä

päivänä ei mitään sellaista ole ollut. Laiva sai pienen nyhjäyksen

ja matkustajat luonnollisesti luulivat, että oli jouduttu karille.

He syöksivät ylös yöpukimissaan, sekä alkoivat juoksennella ympäri,

kuin hullut parkuen minkä jaksoivat. Minä komensin juuri koneen

käymään taaksepäin, kun siinä kesken kirjavan kiireen jouduin

tuon hullun joukon keskelle. Yksi heittäytyi kaulaani ja kaksi

repi käsivarsistani kirkuen kurkun täydeltä: "kapteeni, kapteeni,

hukummeko? Pelastakaa meidät, herra kapteeni!" Minä käskin heidän

mennä niin kauaksi kuin tietä riitti, mutta luuletteko sen auttaneen?

Silloin käskin minä tuoda esille ruiskun, jolla me tavallisesti

puhdistimme laivan kantta, ja tähdätä suihkun niitä hullaantuneita

naisia kohti. Ette voi käsittää, kuinka ne juoksivat pakoon suihkua,

joka loiskien ajoi niitä takaa. Minä nauroin niin, että aioin

läkähtyä. Olisittepa vaan nähnyt eräänkin paksun neekerimatamin, hän

se vasta huusi ja elämöi!

Mr Plummer lähetti nyt Frankin hankkimaan enemmän kahvia. Hänen

palatessaan jutteli isä jo toista kertomusta.

-- Olette kai kuullut puhuttavan Missisipillä kulkevien höyryaluksien

kiivaista kilpailuista, sanoi mr Plummer. -- Lyötiin suuria vetoja,

koetettiin saada kuumuutta höyrypannuun ja päästä ensimmäiseksi;

kesti tai katkesi. Ja matkustajat seisoivat kannella huutaen ja

hurraten kun joku aluksista meni toisen ohitse. Ja jos vauhti

hiljeni, tulivat matkustajat ja pyysivät lisäämään höyryä sekä

lupasivat rahaa. Jaa, ne olivat hupaisia aikoja, saatte uskoa.

Sattuipa sitten kerran, että me noin sata penikulmaa S:t Louisista

pohjoiseen koetimme pysyä kaikin voimin erään aivan uuden, ison

aluksen edellä. Emme tahtoneet ottaa semmoista häpeää, että jäisimme

jälkeen, ja sentähden ponnistimme täydellä höyryllä eteenpäin. Ja

ennenkuin meillä oli vaarasta aavistustakaan, kuulimme hirveän

räjähdyksen, ja ihmiset, mastot ja köydet lensivät ilmaan. Päät,

kädet ja sääret lentelivät kuni raketit ilmassa. Minä en tiennyt

mitään ennenkuin jo olin muutamia satoja penikulmia korkealla

ilmassa, josta jouduin erään kaukana sisämaassa olevan puun

latvaan. Alutta alus, matkustajat ja kaikki muu oli kadonnut

jäljettömiin. Se oli minun viimeinen matkani laivurina.

-- Tuo muistuttaa minua eräästä seikkailustani Norjassa, sanoi kreivi

hymyillen.

-- Oletteko sielläkin ollut? kysyi mr Plummer. -- Te olette tehnyt

pitkiä matkoja.

-- En niin pitkiä, kuin te, mr Plummer, joka matkustelette

ylhäällä ilmassa, vastasi kreivi. -- Olinhan vaan Norjassa

karhunpyynti-matkalla. Olin aivan yksin, mukanani oli vaan

kaksipiippuinen pyssyni ja koira. Koira ajoi karhun ylös ja minä

ammuin sitä, mutta luoti ei osunut. Ammuin toisen luodin, mutta sekin

vaan haavoitti karhua, joka raivoisana syöksyi kahdella jalalla

minua kohden. Minulla ei ollut aikaa saada pyssyyn uutta panosta,

ja koetin sentähden päästä pakoon. Koira koetti sitä estää, mutta

tuli revityksi kappaleiksi, ja minä kuulin tuon hurjistuneen eläimen

lähenevän lähenemistään. Äkkiä keskeytti eräs syvä vuoren rotko

pakoni. Vaahtoava virta kohisi sen pohjalla. Se oli huimaavan syvä

ja ainoastaan kaksi ohkaista palkkia oli asetettu portaaksi sen yli.

Minä juoksin portaalle ja karhu perässä. Silloin huomasin toisella

rannalla... toisen karhun, joka lähestyi minua kita avoinna. Mitä oli

tehtävä? Karhu edessä ja toinen takana, vaahtoava virta kahden kapean

palkin alla. Heitin kiväärini pois, nostin käsivarteni ilmaan ja...

Bradford vaikeni äkkiä ja imeskeli rauhallisesti sikaariansa.

-- Ja mitä sitten? -- kysyi Plummer jännityksessä. Hän oli ottanut

sikaarinkin suustaan.

-- Sittenkö? Niin, sitten ne söivät minut, vastasi Bradford tyynesti.

-- Se oli viimeinen kerta kun minä olin karhuja ampumassa Norjassa,

lisäsi hän vakavasti ja hörppäsi kahvikupista.

Plummer katsoi ihmeissään häntä. Sitte hän rupesi nauramaan niin,

että kyyneleet tulivat silmiin.

-- Luulen toden totta, että voitatte minut juttujen kertomisessa,

sanoi hän ja läjäytti vierastaan reiteen. -- Sitte ne söivät minut...

ha, ha, ha!... Te olette saakelin "smart!"

Frank yhtyi nauruun, mutta he tulivat keskeytetyiksi, sillä Agnes

tuli ilmoittamaan, että naiset tahtoivat sanoa herroille hyvää yötä.

He olivat väsyneitä eilispäivän juhlimisesta.

Kreivi nousi heti.

-- Sitten emme saakaan tilaisuutta kuulla neidin kaunista ääntä

tänä iltana? -- sanoi hän kohteliaasti. Mutta minä luulen, ettemme

ole oikein sopivia naisten seuraan, lisäsi hän ja haisteli takkinsa

hihaa. -- Teillä pitäisi olla erityiset paratiisipuvut, herra Plummer.

-- Noh, hiukkanen tupakan hajua ei nyt viene kultausta heistä, sanoi

Plummer nauraen ja veti takin yllensä. -- Sitte ne söivät minut! Ha,

ha, ha; se tulee huvittamaan minua koko yön.

Lyhyen keskustelun jälkeen poistuivat naiset, samoin herra Plummer;

hänen vaimonsa tahtoi puhella hänen kanssaan kahden kesken. Kreivi ja

Frank olivat tuskin jääneet kahden, kun viimeksi mainittu kuiskasi:

-- Huvittaako teitä katsella Minneapolista iltavalaistuksessa, herra

kreivi?

-- Kreivi nyökkäsi, ja he poistuivat ottaen portinavaimen mukaansa.

Mutta ylhäällä makuuhuoneessa odotti mr Plummer nöyrästi vaimonsa

nuhdesaarnaa, hän oli huomannut jo myrskyn olevan tulossa.

-- Pidätkö todellakin kylläksi arvokkaana tapana edustaa taloamme ja

kaupunkiamme siten, että kutsut tuon vieraan kreivin "paratiisiisi"

ja näytät hänelle kaikki alhaiset tapasi? alkoi hän.

-- Noo, hän viihtyy totta tosiaan yhtä hyvin minun tupakkani, kuin

teidän silkkihameittenne seurassa, vastasi hän taisteluhaluisesti.

-- Sinä tuomitset muita itsesi mukaan, Plummer, mutta meillä on toden

totta tärkeämpiä asioita mietittävänä, kuin Byronin tutkiminen, kuten

sinä sitä kutsut, väitti mrs Plummer.

-- Tärkeämpiä asioita? Mitä tärkeitä asioita ne olisivat? -- murisi

Plummer.

-- Etkö sitten näe sitä mahdollisuutta, mikä tarjoutuu meille nyt,

Plummer? Etkö ole huomannut mimmoista huomaavaisuutta kreivi osoittaa

Fannylle? Missä sinun silmäsi ovat? -- Ja mrs Plummer pudisti päätään.

-- Minä totisesti luulen, että teillä on taas tekeillä jotain

naimapuuhia, vastasi Plummer. -- Tuskin te osaatte muuta ajatellakaan.

-- Ajattelehan, Plummer, miltä tuntuisi päästä Ranskaan, tulla

vastaanotetuksi linnassa, joutua ranskalaisen aatelin sukulaiseksi ja

seurustella heidän kanssaan! Se se olisi jotain, Plummer.

-- Minä puolestani jään mieluummin paratiisiini, sanoi Plummer. --

Mutta tehkää, miten tahdotte! Jos voitte saada sen toimeen, niin

kernaasti minun puolestani... Hän on hauska mies, hän!... Sitte ne

söivät minut... Ha, ha, ha!... Se on mainiota!

Mrs Plummer katsoi ihmeissään miestänsä. Oliko hän juovuksissa?

-- Minä en voi käsittää, kuinka sinä voit katsoa asian niin

vähäpätöiseksi. Minua tulee se pitämään valveilla koko yön, sanoi hän.

-- Minua ei ainakaan, vastasi Plummer ja haukotteli.

Tunnin kuluttua kuorsasi hän täyttä vauhtia ja vaimonsa säesti häntä

unohtaen suunnitelmansa.