IV.

Harvoin oli Minneapoliksessa pidetty sellaisia pitoja, kuin nyt

Plummerilla oli. Vaunut toistensa perästä vierivät komeasta

portista sisään ja niistä astui alas juhlapukuisia herroja ja

naisia. Vahtimestarit juoksivat edestakaisin saatellen vieraita

pukuhuoneisiin. Loistavat kukat komeilivat suurissa maljakoissa

ja levittivät tuoksuaan ympäri. Ruusuköynnökset koristivat seiniä

ja kietoivat sisäänsä taulut ja veistokuvat. Kreivin kruunulla

varustetut nimikirjaimet sekä sanat: _Vive la France!_ loistelivat

viheriää lehtikasvitaustaa vastaan. Edisonin hehkulamput ja

kaasuliekit kilpailivat keskenään loistosta.

Rouva Plummer purjehti majesteetillisena ympäri levottomuudesta

hehkuvin poskin tarkastellen, miten kaikki menestyisi, ja tervehti

vieraitansa. Fanny, vaaleanpunaisessa, pitsikoristeisessa

silkkipuvussaan hymyili kaikkein rakastettavinta hymyään joka

taholle, ja oikealta ja vasemmalta kuului "how do yow do?" --

"happy to see yow." Se oli omituinen sekamelska, tuo pitoihin

kokoontunut ihmisjoukko. Siellä oli noita tavallisia "Uncle Sams",

jotka rauhattomina liikkuivat ympäri salaisesti toivoen pääsevänsä

taas "Officeilleen" ja jaellen ympärilleen kuivia sukkeluuksiaan.

Siellä oli pappeja valkeine kauluksineen ja huulillaan hurskas hymy,

pappeja, joita kaikki kahden- ja kolmenkymmenen ikävuoden välillä

olevat naiset ihailivat, ja joiden paljaan läsnäolonkin luultiin

tuottavan siunausta. Siellä oli lukematon joukko äitejä ja tyttäriä,

mitkä tulpaanien tavoin loistelivat monivärisissä, kalliissa

puvuissaan puuteroittuina, maalattuina ja tarpeenmukaisesti

topattuina. Nuoremmilla oli kokonainen ruusutarha rinnoilla, ja

vanhempien puvut kimaltelivat kuin jalokivien näyttelypöytä. Paitsi

kaikkia näitä oli siellä koko joukko mustiin hännystakkeihin,

avorintaisiin liiveihin ja hienoihin tärkkipaitoihin puettuja

herroja. Nämä harhailivat ympäri aivan kuin olisivat eksyneet

johonkin kaukaiseen, heille tuntemattomaan seutuun. Nämä olivat ne

ranskalaiset, jotka Plummer oli sinne kerännyt, mutta joita hän nyt

katseli melkein vihollisina ja toivoi sinne niissä pippuri kasvaa.

Sillä mitä hittoa ne täällä tekivät nyt, kun ei tarvittu ranskan

kielen taitoa. Niiden nimiäkin oli kunniallisen yankeen mahdoton

lausua. Hänelle se oli yhtä mahdotonta kuin kiven hakkaaminen.

Mr Plummer kulki ympäri vieraiden joukossa ja ajatteli Byronia ja

paratiisia sekä katseli odotellen ruokasalin ovelle. Eivätkö ne nyt

jo anna merkkiä, että päivällinen on valmis? Juhlan alkupuoli oli

ikävää, vallankin niin kauan kuin vieraita saapui. Jokainen seisoi

odotellen paikallaan koettaen näyttää rakastettavalta, kunnes uusi

vieras saapui ja tuli esitellyksi. Siinä vakuutettiin molemmin puolin

uuden tuttavuuden tuottavan suurta iloa, vaikka seuraavana päivänä

unohdettiin toisensa.

Muutamia pappeja oli keräytynyt kirjakaapin ympärille.

-- Noilla rahamiehillä näyttää sentään olevan kirjallisuusaistia,

sanoi eräs heistä tutkiessaan kirjojen nimiä.

-- Selkämystät näyttävät kuluneilta, sanoi toinen.

-- Minä epäilen kuitenkin, että kirjansitoja tuntee ne parhaiten,

puuttui puheeseen kolmas.

Heidät keskeytettiin. Päivällinen oli valmis. Kaikkien kasvot

kirkastuivat ja vieraat alkoivat virrata ruokasaliin. Mrs Plummeria

kohtasi nyt se kauan uneksittu onni, että hän sai astua pöytään

"todellisen" kreivin saattamana, ja hän tunsi siinä tilaisuudessa

omituisen lämmön virtaavan jäseniensä läpi. Kreivi oli niin

rakastettava, niin rattoisa ja iloinen sekä puhui engelskaa

niin hyvin, että sitä oli hauska kuulla. Selittipä hän valituin

sanoin Fannylle, kun tämä kaivoi esille unohtumattomat Pariisin

matkamuistelonsa, että hän piti kunnianaan ja velvollisuutenaan

hänen kotimaassaan vieraillessa puhua englanninkieltä. Kun eräs

niistä kunnianarvoisista gentlemanneista, joita Plummer oli kreiville

esitellyt, puhutteli häntä ranskaksi, vastasi tämä hymyillen

englanninkielellä, ja hänen omat maanmiehensä lopulta huomauttivat

pisteliäästi, että herra kreivi puhui paremmin engelskaa, kuin

äidinkieltänsä.

Ruokasaliin astuessa kuului vieraiden joukosta mieltymyksen sorinaa,

kun he näkivät kukilla ja hedelmillä maukkaasti koristetun pöydän.

Kreivi lausui tämän johdosta mrs Plummerille kohteliaan huomautuksen,

joka pani hänen sydämensä nopeammin sykkimään, ja sitte käytiin

käsiksi ruokiin. Eräs kaupungin hienoimpien hotellien isännistä oli

ottanut järjestääkseen päivälliset ja luvannut saada aikaan jotain

suuremmoista niistä aineksista, mitä mrs Plummer oli hankkinut,

niin että hän itse voi huoleti omistaa koko huomaavaisuutensa

vieraillensa. Mr Plummer nyökäytti useita kertoja merkitsevästi

päätään eräälle gentlemanille, ja lopullisesti astui tämä aivan

kalpeana esiin ja piti ranskankielisen puheen, koettaen niin paljon

kuin mahdollista puhua nenäänsä saavuttaakseen oikean lausuntatavan.

Hän puhui Ranskan kauneudesta ja kunniakkaasta nimestä historian

lehdillä, hän puhui Lafayetistä ja Ranskan vallankumouksesta, joka

oli herättänyt vastakaikua valtameren takanakin. Hän puhui siitä

mieltä kiinnittävästä elokuun neljännestä päivästä 1789, jolloin

Ranskan aateli ja papisto oli luopunut oikeuksistaan ja yhdistynyt

siihen suureen kansaan ja omistanut yhteisen isänmaan; hän puhui

siitä etevästä asemasta, minkä ranskalaiset, tämä tarkkaälyinen

ja sattuvan terävällä kielellä varustettu kansa on valloittanut

tieteessä ja kirjallisuudessa, sekä lopetti esittäen maljan kauniille

ja loistavalle Ranskalle ja sen aatelille, joka niin hyvin ymmärsi

sananlaskun _noblesse oblige!_ Puhe oli kaunis ja otettiin vastaan

myrskyisellä mieltymyksellä, vaikka useat naiset, jotka eivät ranskaa

ymmärtäneet, olivat sen kestäessä alkaneet haukotella viuhkojensa

takana.

Charles Bradfordin teki mieli nauraa koko jutulle, mutta hän hillitsi

itsensä. Ja kun puhe oli lopussa, nousi hän aivan tyynesti ja lausui

englanninkielellä:

-- Kunnioitettavat naiset ja herrat! Pidän suurena kunniana olla

läsnä näin valitussa seurassa, ja kiitän vilpittömästi niistä

kauniista sanoista, jotka edellinen puhuja lausui minun isänmaastani

ja Ranskan aatelistosta. On olemassa toinen aateli, josta minä tänä

iltana tahdon huomauttaa, aateli, joka todellisuudessa yksinään

ansaitsee sen nimen, ja se on amerikalainen aateli, _työn aateli!_

(Hyvä! Hyvä!) Onko korkean yhteiskuntaluokan jäseneksi syntyminen

jokin ansio? Ei, se joka taistellen, askel askeleelta pyrkii

eteenpäin, se joka taipumattoman tahtonsa avulla voittaa kaikki

esteet, se, jonka päämäärä on kaukana ja korkealla ja kuitenkin sen

saavuttaa, hän on todellinen aatelismies, hän on meidän aikamme

mies. Arvonimet, ritarimerkit ja erikoisoikeudet eivät luo miestä,

vaan hyvä pää, luja tahto ja väkevät käsivarret. Ja nyt, arvoisat

naiset ja herrat, olemme koolla juuri sellaisen jalosukuisen

amerikalaisen katon alla. Hän on yksi sivistyksen uranuurtajoista

lännen präärioilla ja metsissä. (Tässä tuli Plummer ajatelleeksi

indiaanivaimoaan ja poikaansa). Hän on kohonnut ainoastaan ja

yksinomaan pontevuutensa avulla siihen arvossapidettyyn asemaan,

mikä hänellä nyt on. Hän on kukoistavan kaupunkinsa kaunistus. Minä

pyydän, että te, arvoisat naiset ja herrat tyhjennätte lasinne tämän

jalosukuisen amerikalaisen, meidän isäntämme, herra colonel Plummerin

kunniaksi.

Hillitön riemastus seurasi tätä puhetta ja ihastuksissaan astui

Plummer korkeassa persoonassaan esille. Hän hymyili tyytyväisenä ja

selvään näkyi, että hän oli hyvällä tuulella. Hän napautti veitsellä

lasiin; vaimonsa heitti häneen levottoman silmäyksen ja nipisti

Fannyä käsivarteen, mutta turhaan.

-- Arvoisa vieraani! -- alkoi hän -- Te tiedätte etten minä ole

mikään puhuja, minä ymmärrän paremmin akkunanpuitteita, ovia ja

säleverhoja, kuin kauniita puheenparsia (naurua). Mutta se minun

täytyy sanoa, että tämä poika -- anteeksi, minä tarkoitan vierastamme

-- (mrs Plummer katseli punastuen alaspäin) on saakelin hauska

mies. Minä pidän hänestä. Alussa minä tosin vähän pelkäsin häntä

sellaiseksi vanhan maanosan kopeaksi herraksi, jommoisia me joskus

täällä näemme, mutta hän onkin päinvastoin reima ja hauska mies,

joka voi juoda lasin viiniä ja puhua kursailematta suunsa puhtaaksi

ilman kaikenmoisia seremonioita ja joutavia koristuksia Ja katsokaas,

siitä minä pidän. Kreivi Ducrjan ja hänen mahdottoman nimensä malja!

Toivoisin, että kaikki ranskalaiset aatelismiehet olisivat hänen

kaltaisiaan.

Kaikki kumarsivat Charles Bradfordille, joka nousi ylös, meni

mr Plummerin luo ja puristi hymyillen hänen kättään Plummerin

taputtaessa häntä suurella kourallaan olalle.

Vaikka puolet kokoontuneista vieraista antoivat lasinsa olla

koskematta kun olivat ehdottomasti raittiita, joivat kuitenkin

muutamat, varsinkin europalaiset sangen vahvasti. Heistä oli

harvinaista saada viiniä amerikalaisissa pidoissa. Nyt annettiin

jäätelön, leivoksien ja hedelmien päästä oikeuksiinsa ja vetäydyttiin

sitten iloisina ja kylläisinä pois ruokasalista. Plummer oli siihen

määrään ihastunut, että hän vei Frankin syrjään ja kysyi, eikö kävisi

päinsä pyytää kreiviä ja muutamia valituita "paratiisiin" polttamaan

sikaarin. Mutta Frank tuumi, että oli paras jättää se tuonnemmaksi.

Päivälliset olivat onnistuneet erinomaisen hyvin. Nyt piti

varsinaisen illan ohjelma alkaa, kun mrs Plummer äkkiä tuli hyökäten

ruokasaliin, missä hän tapasi Frankin istumassa hajasäärin tuolilla

puhellen Agneksen kanssa, joka oli nyt ruoalla toisten palvelijain

kanssa.

-- Frank, oh, oletko sinä täällä, Frank? Minä olen sinua etsinyt joka

paikasta. Mitä nyt on tehtävä?

Ja mrs Plummer näytti tahtovan vaipua maan alle.

Mutta rakas äiti, mitä nyt? Onko tuli irti? -- huudahti Frank mennen

äitinsä luokse.

-- Juuri nyt sain kirjeessä tiedon, että herra Stoeving ja se nainen,

jonka olimme hankkineet soittamaan tänä iltana, eivät tulekaan.

Sellaisiin taiteilijoihin ei pitäisi koskaan luottaa! Niissä ei

ole kipinääkään rehellisyyttä. Mitä nyt teemme, Frank? Näin suuret

pidot ovat aivan mahdottomat ilman musiikia. Siitä tulee oikea

häväistysjuttu. Ja nyt alkaa miss Lily heti _elocutioninsa_.

Frank seisoi silmänräpäyksen ajatuksiinsa vaipuneena, mutta silloin

pisti hänen päähänsä oiva ajatus.

-- Äiti, sallitko minun vapaasti toimia, niin minä hankin sinulle

hyvää soittoa ja laulua lisäksi, sanoi hän veitikkamaisesti

hymyillen. -- Mutta jälestäpäin en minä tahdo kuulla mitään

muistutuksia.

-- Kyllä, emme saa nyt ajatella kustannuksia. Tällaisia tilaisuuksia

sattuu vaan kerran elämässä, vastasi mrs Plummer.

-- Maksu ei luullakseni tule kysymykseen. Saamme sitä varmaan

ilmaiseksi, jos saamme.

-- Niin, toimita nyt vaan joku, niin teet minulle suuren palveluksen,

sanoi mrs Plummer ja meni vierashuoneesen, missä keskustelu oli aika

vilkasta. Frank meni suoraa päätä Agneksen luo.

-- Muistatteko minulle antamanne lupauksen, kun lupasin olla

kielittelemättä? sanoi hän.

-- Kyllä, herra Plummer.

-- Muistatteko, että lupasitte soittaa ja laulaa, kun minä isän ja

äidin puolesta pyydän?

-- Kyllä, mutta miksi sitä nyt kysytte?

-- Siksi, että teidän on hetken perästä täytettävä lupauksenne.

-- Nyt? Näiden vieraiden joukossa? Oletteko järjiltänne?

-- Saatte mielellänne luulla minusta mitä tahdotte, miss Agnes, mutta

nyt minä vaadin, että täytätte lupauksenne. Minä olen pitänyt sanani,

tehkää te nyt samoin!

-- Mutta mitä vanhempanne sanovat?

-- Heidän hämmästyksensähän juuri onkin hauskinta koko asiassa.

Katsokaas, ne taiteilijat, joiden piti esiintyä tänä iltana, ovat

rikkoneet lupauksensa, niin että äiti on vallan mielettömänä ja minä

olen luvannut auttaa häntä.

-- Mutta ymmärrättehän, että minun vaatetukseni...

-- Vaatetuksenne? Minä vakuutan teille, miss Agnes, että te

yksinkertaisessa valkoisessa puvussanne (rouva Plummer oli

pyytänyt häntä pukeutumaan valkoiseen, kun hänen oli autettava

tarjoamisessa) olette tuhat kertaa kauniimpi, kun kaikki nuo pyntätyt

neitoset tuolla sisällä. Varastamme vielä muutamia ruusuja näistä

kukkavihoista ja pistämme hiuksiinne, eli jos tahdotte kaivelemme

sisar-Fannyn jalokivilipasta.

-- Ei, ei, antakaa sisar-Fannyn tavaroiden olla rauhassa!... Mutta

enhän minä osaa mitään.

-- Ette osaa mitään? Voitte soittaa sen, minkä soititte minulle

silloin, kuin minä hämmästytin teitä. Se tulee onnistumaan mainiosti,

sillä se oli jotain aivan uutta, ja me amerikalaiset olemme oikeita

narria, kun on jostain uudesta kysymys.

-- Mutta ymmärrättehän, herra Plummer, että asemani tässä talossa...

-- Asema? Eihän teitä tunne kukaan muut, kuin isä, äiti ja muutamat

läheisimmät ystävät. Ja nähkääs, miss Agnes, se toimi joka teillä on,

ei sovi teille. Teidän pitäisi tulla soitonopettajattareksi. Sitä

vaatii teidän lahjakkaisuutenne ja teidän tulevaisuutenne. Karkea

työ, jota nyt teette, turmelee sitäpaitsi teidän terveytenne.

-- Se on aina ollut minun tulevaisuuteni unelma, vastasi Agnes. --

Mutta mitä minä voin tehdä, kun en tunne täkäläisiä ihmisiä enkä

olosuhteita. Mitä se olisi hyödyttänyt, jos minä olisin ilmoittanut,

että miss Agnes Pryts antaa soittotuntia?

-- Niinpä niin, mutta juuri sentähden täytyykin teidän soittaa tänä

iltana. Silloin saa suurin osa kaupungin hienoimmasta seurapiiristä

kuulla teitä, musiikin harjoittaminen teidän opastuksellanne tulee

pian muotiasiaksi. Te tulette saamaan oppilaita niin paljon, kuin

tahdotte.

Agneksen toivo heräsi. Jospa hän olikin nyt elämänsä käännekohdassa!

Nyt kysyttiin vaan ripeää päätöstä.

-- Näen, että suostutte ehdotukseeni. Rohkeutta vaan, niin se kyllä

onnistuu! -- sanoi Frank iloisesti. -- Isä ja äiti auttavat teitä,

saatte olla varma. Tahdotteko nyt mennä Fannyn pukuhuoneeseen, niin

minä tulen sitte noutamaan teitä sieltä.

Agneksen oli aivan pää pyörällä ja sydän löi rajusti hänen

kiirehtiessään portaita ylös Fannyn huoneeseen. Hän heittäytyi

sohvalle ja tyrskähti itkuun. Sitten rukoili hän hartaasti, että

se menestyisi. Hän ajatteli työstä väsynyttä äitiraukkaansa, jonka

täytyi niin paljon raastaa vanhoilla päivillään. Ehkäpä hänellekin

oli tuleva levon aika. Hän huomasi nyt, että aika oli täpärällä eikä

hän voinut näyttäytyä punaisin silmin. Hän nousi ylös, järjesti

pukunsa, kastoi pyyhinliinan kylmään veteen ja pyyhkieli sillä

silmiänsä, pisti yhden niistä ruusuista, joita Frank oli ottanut

ruokapöydältä, hiuksiinsa, ja niin oli hän valmis.

Hänen täytyi itsensäkin peilin edessä seisoessaan tunnustaa, että hän

oli aika kaunis. Hänellä oli solakka, neitseellinen vartalo, suuret,

vähän arat silmät, jotka muistuttivat metsähirven silmiä, punaiset,

täyteläiset huulet ja terveet valkoiset hampaat. Hän seisoi ja odotti

Frankia sekä mietti, mitä lauluja hänen olisi valittava.

Sillävälin riensi Frank takaisin vierashuoneeseen ja tuli sinne

keskellä _elokutionia_.

Läntisessä Amerikassa on olemassa eräs laji kulkevia piinahenkiä,

jotka nimittävät itseään elokutionisteiksi. Heidän toimenaan on

näyttää ihmisille, miten _ei_ saa lukea. Ne ovat tavallisesti

Bostonilaisia, jotka ovat punnitut ja köykäisiksi löydetyt, ja jotka

nyt lännessä tahtovat niittää laakereita. Parempi olla ensimäinen

pienessä kaupungissa, kuin toinen Roomassa! He vaativat, että

heitä pidettäisiin taiteilijoina ja puhuvat usein esiintymisestään

Julian osassa näyttämöllä. Ne muuttavat käytöstapaa yhtä nopeasti

kuin kameleontti muuttaa väriä. Joskus ovat ne tunteellisia ja

puhuvat värisevällä äänellä, toisinaan manaavat esille henkiä

syvällä bassoäänellä, toisinaan kiitävät eteenpäin kuten pienet

kaupunkilaistytöt katukäytävällä. Ne muuttuvat surullisesta

iloisiksi, pesumatamista sankarittareksi yhtä näppärästi, kuin

nuorallatanssija tekee hyppyjään. He eivät vihaa mitään niin paljon,

kuin luonnollisuutta ja taide on heidän mielestään samaa, kuin

teeskentely. Vanhat farmarit, jotka ovat ruvenneet talonomistajiksi

ja rihkamakauppiasten tyttäret ja koko sekanainen nousukasjoukko

ihailee tätä teeskentelyä ja luulee sen olevan suurta taidetta.

Mrs Plummerin elokutionisti oli liikkuvaa lajia. Hän siristeli

silmiänsä, varjosti kädellään ja tähysteli, kuten merikapteeni

pelastusta vartoen, mutta tuli siinä iskeneeksi katseensa herra

Plummeriin, joka sattumalta seisoi sillä puolella, jotta tämä

kauhistuneena tirkisteli, oliko hän tahrannut paidanrinnustaan.

Hän taivutteli ja väänteli itseänsä aaltojen suuretessa, levitti

käsivartensa ja kirkui myrskyn yltyessä. Hän muodosteli käsistään

torven, jolla kapteeni lähetti käskyjään myrskyn kestäessä niin, että

lähimpänä seisovien ehdottomasti täytyi siirtyä ulommaksi antaakseen

tilaa laivalle, joka kiikkui laineilla. Elokutionisti riuhtoi kaikin

voimin palkkansa edestä. Mutta onneksi laiva vahingoittui ja alkoi

vajota. Maalla olevat näkivät sen, mutta eivät voineet auttaa. He

vaan lankesivat polvilleen ja lauloivat virttä "_Come to Jesu!_"

Tällöin kuultiin todellakin hiljaista ja pidätettyä virren säveltä.

Tämän osan suoritti kaksi hänen apulaistaan lisätäkseen vaikutusta

samalla, kun hän seisoi ja väänteli käsiään. Kaikki äänet laivalla

olivat tauonneet, sillä miehistö oli mennyt pohjaan, mutta myrskyn

ulvonnan läpi kuului ihmisääni. Yksi matruusi oli pelastunut

kiipeämällä maston latvaan, ja nyt heilutti hän nenäliinaa ja lausui

virren sanoja. Jumalan kiitos! Yksi kumminkin oli kuullut sen, tehnyt

kääntymyksen ja tullut pelastetuksi. Ja elokutionisti laskeusi

alemmaksi polvilleen, mitä syvemmälle laiva vajosi, ja lopullisesti

se kaatui. Se kunnianarvoisa gentlemanni, joka oli esittänyt Ranskan

maljan, hätkähti tuolillaan, sillä hän luuli elokutionistin nousevan

ylös aivan hänen edessään, mutta tämä suvaitsi heittäytyä pitkälleen

lattialle, noustakseen vähän sen jälkeen ylös ja pitääkseen

hautauspuheen laivalle. Komedia oli lopussa; vahvat kättentaputukset

kaikuivat ja elokutionisti vetäytyi hymyillen ja kumarrellen takaisin

pyyhkien kasvojansa ja tarttuen viuhkaansa.

Mr Plummer oli oikein liikutettu.

-- Se meni todellakin hyvin, sanoi hän naapurilleen. -- Ja kaunista

se oli, varsinkin virsi. Uskonto on nyt kuitenkin parasta, mitä

meillä on. Peijakkaan taitavaa väkeä nuo bostonilaiset!

Ja hän helisteli vanhaan tapaansa rahoja taskussaan.

Seura hajaantui kuiskaillen huomautuksia kuullun johdosta.

-- Pardieu! mitä näissä amerikalaisissa pidoissa pitää sulattaa! --

sanoi eräs ranskalainen toiselle. -- Sehän oli oikeata roskaa.

-- Se on Yankee-makua, vastasi toinen -- melkein samanlaista, kuin

tämä, -- ja hän viittasi sormellaan seinäkoristeita.

Hetken perästä astui se herra, joka oli pitänyt puheen, esille

ja kiinnitti läsnäolevien huomion toisiin asioihin. Nuori nainen

keskiyön-auringon maasta aikoi esittää muutamia kotimaansa villiä,

ihmeellisiä säveliä.

Silmänräpäyksessä tuli hiljaisuus. Sehän oli jotain ihan uutta. Mistä

oli mrs Plummer saanut sen ajatuksen. Kaikki suuntasivat katseensa

ovelle, josta talon nuori herra astui sisään Agneksen seurassa. Frank

oli saanut käsiinsä kauniin, joutsenen untuvilla reunustetun viuhkan,

joka nyt hienossa kultavitjassa riippui keimeästi Agneksen valkoisen

hameen sivulla. Ujona ja arkana meni hän pianon luo ja löi muutamia

sointuja.

-- Kuka hän on? Missä minä olen nuo kasvot nähnyt ennen? -- kuului

joka suunnalta. -- Mistä olette pyydystänyt noin kauniin tytön, mrs

Plummer, kuiskasi joku mrs Plummerin korvaan hänen seisoessaan, kuin

pilvistä pudonneena. Sehän oli Agnes, hänen oma palvelustyttönsä,

joka seisoi maanantaisin pesupunkan ääressä. Ei, tämä meni jo liian

pitkälle!

Ja Agnes soitti. Alussa oli se vähän epävarmaa, mutta vähitellen

se vakaantui. Hän tiesi, että nyt oli koetettava parastaan, ja hän

tiesi olevansa etevin niistä, joita oli täällä kuullut. Kun hän oli

laulanut muutamia kauniita, liikuttavia norjalaisia kansanlauluja

yksinkertaisella, luonnollisella tavallaan, ei riemastuksesta

tahtonut tulla loppuakaan. Tämä oli jotain, joka meni sydämeen,

jotain aivan toista, kuin tuo vaikutusta tavoitteleva elokutioni.

Hänet ympäröitiin joka puolelta, häntä onniteltiin, tahdottiin kuulla

enemmän. Agneksen täytyi uudestaan asettua pianon ääreen. Frank oli

ennustanut oikein, ja hän oli nyt äärettömän iloinen. Miksi? Niin.

Sitä hän ei tiennyt itsekään. Hän meni ja kuiskasi muutamia sanoja

juhlapuhujan korvaan, minkä jälkeen tämä astui esille ja sanoi:

-- Naiset ja herrat! Olen vakuutettu, että täytän kaikkien

läsnäolevien toivomuksen, tulkitessani kiitollisuutemme tälle uudelle

norjalaiselle satakielelle, jonka olemme saaneet keskuuteemme. Kun

hän on vielä nuori ja tuntematon, sallittakoon minun mainita, että

hänen tarkoituksensa on asettua tänne, antaakseen musiikin opetusta,

ja minä olen varma, että monet käyttävät tilaisuutta hyväkseen, kun

nyt ovat saaneet kuulla hänen taidettaan.

-- Taidetta se nyt ei minun mielestäni ollut, kuiskasi elokutionisti

naapurilleen.

-- Hän tulee toistaiseksi vierailemaan arvoisan isäntäväkeänne luona,

ja ne jotka tahtovat saada opetusta, voivat ilmoittautua täällä,

jatkoi puhuja.

Mr Plummer seisoi aivan mykkänä hämmästyksestä, samoin hänen vaimonsa

sekä Agnes. Frank yksin nauroi hyvillänsä.

-- Hm, sitä voi kutsua _businessiksi_, sanoi mr Plummer viimein.

-- Tuo tyttö on _smart_; mutta jos minä tästä kaikesta käsitän

hölynpölähtävääkään, saavat ne kutsua minua republikaaniksi

[tasavaltalainen].

Suuret juhlat olivat vihdoinkin lopussa ja viimeiset vieraat olivat

lähteneet. Plummer ei voinut enää pidättää itseään. Hänen täytyi

viedä kreivin kirjastoon ja ilmaista hänelle sen salaisuudet sekä

kysyä eikö hän siunatuksi lopuksi ottaisi yhden Thackerayn eli Gergo

Elliotin. Kreivi nauroi katketakseen, mutta ei sanonut enään sinä

iltana ottavansa. Hän toivoi kuitenkin, ettei Colonel Plummer pitäisi

kirjallisia aarteitaan ainoastaan itseänsä varten vaan antaisi

ystäviensäkin niistä nauttia.

-- Se on käytännöllisin kirjallisuuden käyttämistapa, mitä koskaan

olen nähnyt, lisäsi hän leikillisesti.

-- Niin, eikö totta? -- sanoi Plummer. -- Se on sekä vahvistavaa,

että elähyttävää.

Hän oli nyt varma, että hän seuraavana päivänä voi huoletta viedä

kreivin "paratiisiin".

Kreivi toivotti hyvää yötä, lausui muutamia mielisteleviä sanoja

hupaisen illan johdosta, joka oli pysyvä hänelle unohtumattomana,

jakeli kohteliaisuuksia Fannylle hänen kauneudestaan, Agnekselle

hänen soitostaan ja mrs Plummerille hänen onnistuneista laitoksistaan

sekä poistui evästettynä toivomuksella, että nukkuisi rauhassa

seuraavan aamupäivän.

Minkä seikkailun hän oli saanutkaan kokea! Mutta jos se tulisi

keksityksi! Yhdentekevä. Nyt tahtoi hän huvitella oikein

perinpohjaisesti, voihan hän sitte kadota, jos vaara rupeaa

uhkaamaan. Mikä suloinen vuode! Hän oikaisi itsensä siihen ja vaipui

uneen.

Ainoastaan omaiset olivat nyt jälellä. Agnes, joka oli tätä

tilaisuutta odottanut, riensi mr ja mrs Plummerin luo ja sanoi

kyynelsilmin:

-- Teidän täytyy antaa minulle anteeksi, se ei ollut minun syyni.

-- Se on totta, tässä on syyllinen, sanoi Frank.

-- Vaiti, äiti! Näen, että aiot sanoa jotain, mutta muista, että

annoit minulle vapaat kädet. Olen vaan käyttänyt lupaustasi.

-- Niin, minun täytyy myöntää, että se tuli jotenkin odottamatta,

sanoi rouva Plummer arvokkaasti.

-- Minun palvelustyttöni, vai kuinka? Minä kuulin kuitenkin, että

teidän pitäisi olla minun vieraani, Agnes.

-- Olkaa huoleti, rouva Plummer. Pian seison taasen pesupunkan

vieressä.

-- Ei, sitä hän ei totisesti tule tekemään, puuttui Frank puheeseen.

-- Sehän on raakamaisuutta, että Agnes käy ja raataa palvelustyttönä.

Mitä sanoisit, äiti, jos lähettäisimme Fannyn palvelukseen? Aivan

samahan se olisi. Ja minä toivon, että hän nyt saa paljon oppilaita.

-- Niin, jos eivät ihmiset saa tietää, että hän on ollut minun

palvelustyttöni, sanoi mrs Plummer.

-- Senpätähden hän ei voikaan enää olla se, vaan meidän vieraamme,

vastasi Frank.

-- Jos minä lakkaan palvelemasta, menen minä kotiin äitini luo, sanoi

Agnes.

-- Mutta enhän minä voi jäädä ilman palvelustyttöä, varsinkaan nyt,

kun kreivi on täällä.

Plummer käveli edestakaisin lattialla kädet selän takana.

-- Saakelin sukkelaa! Hänen pitäisi päästä _business'iin_, mutisi hän.

Sovinto saatiin aikaan sillä ehdolla, että Agnes hoitaisi

toistaiseksi tehtäviänsä, mutta kreivin nähden olisi perheen

ystävätär.

-- Oletteko vihainen minulle, Agnes? -- kysyi Frank, kun he erosivat.

-- En koskaan ole pelännyt niin kovin, vastasi Agnes. -- Mutta minä

luulen, että se kuitenkin meni hyvin, vai mitä arvelette?

-- Se onnistui mainiosti. Ja voitte olla varma, että siihen koukkuun

kyllä tartutaan.

-- Kiitän teitä!

-- Ei vielä, mutta ehkä myöhemmin. --

-- Eikö kreivi olekin kovin herttainen, äiti? -- kysyi Fanny. --

Oletko koskaan nähnyt niin kohteliasta, huomaavaista ja kuitenkin

niin luonnollista herraa? Niin, sellaisia ovat europalaiset

gentlemannit.

-- Sellaisia eivät ole ainakaan meikäläiset, vastasi mrs Plummer

huoaten, ja katsoi miestänsä, joka siinä käveli ja haukotteli.