III.

Miten paljo puuhaa mrs Plummerilla olikaan! Koko päivän ajeli

hän ympäri vaunussaan: lintukauppiaalta hedelmäkauppiaalle ja

viinikauppiaalta sokurileipurille. Hän teki tilauksia merkkipäivää

varten. Pahin pulma oli viinin ostamisessa, sillä mrs Plummer oli

juuri viikko sitten ryhtynyt vaikuttamaan raittius-asian hyväksi,

joka nyt oli muodissa. Hän oli neuvotellut asiasta miehensä kanssa.

Vaikeatahan oli panna toimeen kemuja ranskalaisen kreivin kunniaksi

ilman viiniä, sillä ranskalaiset ovat siihen tottuneet. Hän tahtoi

saada ranskankielisen ruokalistankin. Onneksi hän ei ollut ruvennut

minkään raittiusseuran jäseneksi. Mr Plummer selitti, että viiniä

täytyy olla, ja tämä varma käsky rauhoitti hänen aviopuolisoansa.

-- Tiedäthän sitäpaitsi, Georgia, että sinun täytyy säästää minua

tuolta raittiuslörpötykseltä, -- lisäsi mr Plummer. -- Voithan

sinä juoda vettä niin paljo, kuin tahdot, mutta minä tahdon pitää

kirjastoni kunnossa, sen minä sanon!

Maatessaan mietti mrs Plummer, miten huoneet olisivat koristettavat,

ketä kutsuttaisiin, ketä ei, kuka pitäisi puheen, ja miten illatsut

olisi järjestettävät. Luonnollisesti oli palkattava joku taiteilija

soittamaan ja laulamaan sekä joku "_elokutionisti_" lausumaan. Vielä

parempi, jos joku kaupungin runoilijoista tahi runoilijattarista

sepittäisi runon Ranskalle eli kreiville itselleen. Todellakin oli

paljo miettimistä ja mrs Plummerin pieni pyöreä pää ei ollut koskaan

ennen niin ahkerasti työskennellyt.

Fanny oli tullut kotiin oikein hermostuneena. Jospa nyt vaan

kaikki tulisi hienoa ja onnistunutta, jotta kreivi saisi nähdä,

että Amerikassakin ymmärretään hienoja tapoja. Ja äiti ja tytär

kuiskailivat keskenään ja kirjoittivat listoja. Plummer sen sijaan

meni konttooriin rauhallisena, aivan kuin ei olisi mitään tapahtunut.

Mutta aivan rauhallinen ei hänkään ollut. Ranskalainen sähkösanoma

oli saanut hänet pois tavallisesta tasapainostaan, ja hän oli

kaikessa hiljaisuudessa puhutellut erästä nuorta miestä, joka osasi

puhua ranskaa, ja joka ei saisi poistua hänen läheisyydestään niin

kauan, kun kreivi oli talossa. Hän tarttui tuohon nuoreen mieheen,

kuin johonkin hätäankkuriin. Jospa sentään olisi onnellisesti päässyt

kaikista!... Jotkut olivat nähneet mrs Plummerin Atheneumissa,

mihin hän ennen ei ollut jalallansa astunut, ja missä hän nyt

innokkaasti tutki "Encyclopedia Britannicaa". Hän alkoi luvusta

"France", painoi mieleensä muutamien kuninkaiden ja kuuluisien

miesten nimiä ja vuosilukuja, lukipa muutamia elämäkertojakin. Sillä

tavoin sai hän jotain puhumisen aihetta eikä kukaan voinut syyttää

häntä tietämättömyydestä siinä, mikä koski Ranskan historiaa ja

politiikkaa. Mitä lähemmäksi merkkipäivä tuli, sitä hermostuneemmaksi

kävi mr Plummer ja sitä useammin täytyi hänen nauttia kirjastonsa

aarteita. Hän väitti vatsansa joutuneen epäkuntoon, mitä koskaan

ennen ei ollut tapahtunut. Ja iltasilla maata mennessään kuuli

vaimonsa hänen ähkivän ja huokailevan.

Vihdoinkin koitti se merkillinen päivä. Neljä pikimustaa hevosta,

niin kiiltävää, että kuvansa voi niissä nähdä seisoi valjastettuna

Plummerin upean, vartavasten kiillotettujen vaunujen eteen jo puoli

tuntia ennen määräaikaa Milwaukee depootin edustalla. Vaunuissa

istui mr Plummer kalman kalpeana, hänen poikansa, sekä se nuori

mies -- hätäankkuri -- jonka piti esiintyä tulkkina. Mr Plummer oli

harjoitellut muutamia alustavia sanoja, ja kysyi lukemattomia kertoja

neuvoa pojaltaan, joka hajamielisenä ainoastaan päätään nyökäytteli.

Vihdoinkin kuului vihellys. Plummer & poika ja hätäankkuri nousivat

äkkiä ja juoksivat asemasillalle.

Nyt sattui kuitenkin niin, että kreivi Ducroix ei tullutkaan sinä

päivänä. Hän oli jäänyt Milwaukeen pitemmäksi aikaa, kuin oli aikonut

sekä rakastunut niin Madisonin kauniisiin järviin, että hän päätti

viipyä siellä vähintäänkin viikon.

Ettei hän kumminkaan näyttäytyisi epäkohteliaaksi herra Plummeriä

kohtaan ja urkkiakseen asemaa, oli hän lähettänyt tulkkinsa, nuoren

englantilaisen konttoristin, jonka hän oli ottanut mukaansa,

pyytämään anteeksi herra Plummerilta viipymistään ja ilmoittamaan,

että he saapuisivat myöhemmin. Tämä nuori mies se oli, joka vaaleaan

kesäpukuun puettuna astui ulos makuuvaunusta matkalaukkuineen, juuri

kun Plummer & poika, hätäankkuri takanansa, tulivat kumarrellen

häntä vastaan. He olivat heitelleet tutkivia silmäyksiä kaikkiin

matkustavaisiin, sekä päässeet selville, että hän se oli ainoa

mahdollinen.

-- Kreivi Ducroix, jollen erehdy? -- sanoi mr Plummer hattu kourassa.

-- Mr Plummer & poika. Sydämellisesti tervetullut, herra kreivi!

Ja ennenkuin luultu kreivi oli ehtinyt vetää henkeänsä, oli

hätäankkuri valloittanut hänen matkalaukkunsa, kohvortin kuitti

uskottu kaluunoilla koristellulle palvelijalle ja hän itse Plummer

& pojan kanssa sijoitettu mukavasti vaunuun. Charles Bradford -- se

oli kreiviksi luullun nimi -- oli useita kertoja turhaan yrittänyt

selittää erehdystä, mutta hänet keskeytti aina joko isä tai poika,

jotka olivat rajattomasti ihastuneet siitä, että hän ei ainoastaan

ymmärtänyt engelskaa vaan puhuikin sitä, vieläpä keimailevalla

Lontoon murteella. Tämä havainto ynnä se seikka, että kreivi oli

aivan tavallisen ihmisen näköinen, ja todellisuudessa muistutti hyvin

paljon herra Plummerin konttoristeja, oli pelastanut herra Plummerin

painostavasta tunteesta ja tehnyt hänet niin iloiseksi, että hän

puheli taukoamatta koko ajan sitä itse lainkaan huomaamatta, samalla

kun he ylpeästi ajoivat Washington avenuen ohi ja Nicollettia ylös

näytelläkseen kreiviä ja hienoja hevosiaan. Se oli mrs Plummerin

nimenomainen toivomus.

-- Ja minä kun luulin, että te ette ymmärtäisi sanaakaan engelskaa,

sanoi mr Plummer ihastuneena. -- Mutta miksi te lähetitte sen

sähkösanoman ranskaksi? Voitte uskoa, että se tuotti meille

päänvaivaa.

-- Ranskaksi, herra colonel [eversti], vastasi Charles ihmeissään.

Hän oli huomannut, että kun Amerikassa ei tunnettu jonkun henkilön

arvonimeä, kutsuttiin häntä coloneliksi. -- Puolet Amerikan

täysi-ikäisistä miehistä ovat "colonelia."

-- Kas niin, oletteko unohtanut että lähetitte ranskalaisen

sähkösanoman?... Kreivi on unohtanut sähkösanoman, Frank, huudahti mr

Plummer.

-- En todellakaan muista, että se oli kirjotettu ranskaksi.

Äidinkieleni on kai tahtomattani tullut huulilleni, vastasi Charles

punastuen tästä valheesta.

Niin, niin, kaikissa tapauksissa te ranskalaiset olette kelpo miehiä,

sanoi mr Plummer.

Frank heitti varoittavan silmäyksen isäänsä, mutta tämä jatkoi:

-- Se Henrik neljäs se oli oikea veikale. Kun hän ratsasti esille

Ivryn tappelussa ja huusi sotilailleen, että ne vaan seuraisivat

hänen höyhentöyhtöään... niin...

-- Tiedätkö isä, kuka tuolle tontille rakentaa? -- keskeytti hänet

Frank, kun he käänsivät kadunkulmauksessa.

Charles istui ja hikoili. Selviytyisikö hän Ranskan historiassa,

josta hänellä ei ollut aavistustakaan? Hän koetti johdattaa mieleensä

kouluaikaisia tietojaan Henrik neljännestä.

-- Mutta hänen kävi kuitenkin lopulta huonosti. Saihan hän seistä

paljain jaloin paavin pihalla Canossassa? -- vastasi hän.

Plummerin naama osoitti suurinta hämmästystä.

-- Canossa... paavi... Siitä ei puhuttu mitään... -- hän aikoi

sanoa encyclopediassa, mutta hillitsi itsensä ajoissa -- minun

historiassani -- lisäsi hän. -- Jahah, hänen täytyi taipua paavin

edessä. Niin se paavi on saanut paljon harmia aikaan. Anteeksi, ette

suinkaan liene paavilainen... katoolilainen, tarkoitan?

-- Ei, herra colonel, minä olen protestanttinen, vastasi Charles

kumartaen.

-- Sitä parempi, huudahti mr Plummer iloisesti. -- Niin mekin olemme.

Sittenhän voimmekin yhdessä haukkua katoolisia. Ja herra Plummer

nauroi omalle sukkeluudelleen. -- Mutta nyt me olemmekin perillä.

Hevoset kääntyivät köynnöksillä sekä ranskalaisilla ja

amerikalaisilla lipuilla koristetusta portista sisään.

Ovi työnnettiin auki, ja siinä näkyi mrs Plummer mustassa

atlassileningissä ja koko hänen jalokivilippaansa sisällys

tyhjennettynä hiuksiin ja kaulalle. Hänen selkänsä takaa tirkisteli

Fanny ujostellen.

-- Vie sisään vieraamme, Frank, sanoi mr Plummer ja kääntyi

hätäankkuriin, joka koko matkalla ei ollut puhunut sanaakaan ja

joka nyt siinä paikassa pantiin viralta. Mutta hätäankkuri pani

vastalauseensa. Hänet oli otettu palvelukseen niin ja niin pitkäksi

aikaa sekä niin ja niin suurella päiväpalkalla. Hän oli kaikessa

hiljaisuudessa iloinnut makeanleivän päivistä Plummerin talossa eikä

tahtonut mielellään tulla pettyneeksi siinä toivossaan. Ainakin

täytyi hänen saada täysi maksu koko ajalta. Herra Plummer kysyi,

oliko hän hullu. Pitäisikö hänen saada palkan työstä, jota hän ei

ole tehnytkään? Hätäankkuri sanoi, että hän muussa tapauksessa menee

asianajajan luo. Herra Plummer otti lompakkonsa, maksoi pyydetyn

summan ja pyysi hänen menemään niin kauas, kuin tietä riitti, mutta

hätäankkuri ei liikahtanut paikaltakaan.

-- Ja sitte oli vielä vapaa ruoka, herra Plummer, sanoi hän lempeästi.

-- Ruoka?

-- Niin, paitsi tätä palkkiota oli vielä vapaa ruoka koko

ajaksi, puhumattakaan hauskasta seurasta, jonka minä menetän, ja

kaikenmoisista päivällisistä ja huvimatkoista ja niin edespäin,

lisäsi hän nauraen.

-- Ei, nyt se menee jo liian pitkälle, huudahti mr Plummer.

-- Minäkin toivoisin, ettei kontrahtia rikottaisi, vastasi

hätäankkuri hymyillen.

-- Tulkki? Tahtoisin tietää mitä te tulkitseisitte. Hänhän puhuu

engelskaa aivan kuin syntyperäinen englantilainen, möyhäsi mr

Plummer. -- Paljoko tahdotte?

-- Parikymmentä dollaria, vastasi tulkki voittajan varmuudella.

Plummer tiesi tulevansa aikatavalla nyletyksi, mutta hän ei

tahtonut kadottaa hyvää tuultaan, vaan antoi vaaditun määrän sekä

kaupanpäällisiksi aika tuuliaispään kirouksia, jätteitä hänen

Mississippi-ajoiltaan. Hätäankkuri otti setelin hymyillen, kiitteli

moneen kertaan ja pyysi saada sulkeutua herra Plummerin suosioon.

Sillä aikaa, kun tämä myrsky raivosi talon pihalla, tuli kreivi

Charles esitellyksi naisille.

-- Kuinka te muistutatte äitiänne, herra kreivi. -- Hänen

rakastettavaisuuttaan ja vieraanvaraisuuttaan en koskaan unohda.

Charles-parka ei tiennyt, miten hän olisi selviytynyt kaikista niistä

kohteliaisuuksista, joita sateli hänelle. Hän oli päättänyt selittää

koko erehdyksen niin pian, kuin herra Plummer tulisi sisään, mutta

hän ei saanut siihen tilaisuutta. Hänen täytyi heti virkistää itseään

viinillä, sen jälkeen ehdotettiin hänelle, että hän vetäytyisi

yksinäisyyteen päästäkseen vapaaksi matkatomusta. Ja ennenkun mr

Plummer oli selviytynyt tulkista, oli hän jo upeassa huoneessa,

missä ei puuttunut mitään elämän mukavuuksia. Kun häntä kehoitettiin

olemaan niinkuin kotonaan ja ovi sulkeutui hänen jälkeensä,

heittäytyi hän epätoivoisena tuolille. Mitä ihmettä hänen nyt oli

tehtävä? Kaikki luulivat häntä hänen herraksensa. Hänet otettaisiin

vastaan suurilla juhlallisuuksilla, hän oli jo tuntevinaan suloista

ruoan hajua kyökistä. Jos hän nyt kertoisi, että hän olikin vaan

palvelija, tuottaisi hän harmia sekä itselleen että heille. Se

ei käynyt päinsä. Se oli jo myöhäistä. Jospa hän todellakin

esiintyisi kreivi Ducroixina? Voihan hän kaikessa hiljaisuudessa

kertoa herrallensa, miten asiat olivat. Sehän olisi hyvä työ hänen

hauskalle isäntäväellensä, jos hän vapauttaisi heidät kokonaan

tuosta happamasta ja ylimysmielisestä kreivistä. Voisihan hän panna

kokoon jonkun pienen historian peloittaakseen kreivin kokonaan sinne

tulemasta. Silloin hän voisi olla varma, ettei petosta huomattaisi,

esirippu laskeutuisi, eikä kukaan aavistaisi, että se ranskalainen

kreivi, jolle niin juhlittiin, oli vaan tavallinen lontoolainen

konttoristi. Hän ei voinut löytää muuta keinoa.

Hän nousi juhlallisen näköisenä, tarkasteli itseänsä peilissä ja

purskahti nauruun. Kreivi Charles Bradford!... ha-ha-ha -- se oli

hassua! Ja hän oli niin äitinsä, sen ranskalaisen kreivittären

näköinen!... Miten helppoa olikaan vetää ihmisiä nenästä!... Mutta

nyt hän oikein rupeaisi, pujaisi koko Minneapoliksen ja katoaisi

sitten, kuin loistava meteoori. Onneksi oli hänellä mukanaan

hännystakki ja hieno, musta puku, mitä hänellä oli tapana käyttää

seisoessaan herransa tuolin takana. Jospa hänellä nyt olisi ollut

edes yksi ainoa prenikka!... Charles heittäytyi sänkyyn, sulki

silmänsä ja aprikoi asemaansa. Hetken perästä nousi hän hymyillen,

peseytyi, teki oikein perinpohjaisesti tuttavuutta hajuvesipullon

kanssa ja pukeutui päivällistä varten. Nyt täytyi olla varuillaan,

ettei paljastanut salaisuutta.

Mr Plummerin tullessa sisään oli koko perhe syventynyt kreivin

ihailemiseen. Kuinka hieno, sivistynyt, kuinka vaatimaton ja samalla

vapaa hän oli ollut! Unohti vallan ujoutensa hänen seurassaan. Ja

hänhän puhui vielä mainiosti engelskaa.

-- Niin, eikö totta? Riivatun hauska mies, sanoi Plummer ja hykerteli

käsiään. -- Hänen seurassaan sitä ei tarvitse ujostella. Plummer saa

olla Plummer!

Hänen vaimonsa pudisti moittivasti päätään ja rypisteli

kulmakarvojaan. Se oli huono merkki. Mutta Plummerin naama synkistyi

äkkiä.

-- Minä tyhmeliini! Minä aika tyhmeliini! -- huudahti hän.

-- Mitä tarkoitat, Plummer, kysyi hänen vaimonsa osaaottavasti.

-- Nyt minä olen mennyt ja koonnut kaikki kaupungissa olevat

ranskalaiset ja kutsunut heidät tänne tänä iltana. Mutta mitä me

niillä nyt teemme? Tulkki on jo lähetetty pois... Niin, noh, voimme

jakaa heidät pappien ja oppineiden herrain kesken; sitä ei voida

auttaa.

Ja Plummer meni kirjastoon tutkiakseen hiukan Byronia tämän

jännittävän ja sisältörikkaan aamupäivän lopettajaisiksi.