JUNKKA (nousee). Lähdemmekö siis nyt valmistautumaan matkaan?
EEVA. Minä en mene enää kotia. Meillä oli Hei Lotan Nestorin kanssa
sellainen sopimus, että ensimäisen virstanpylvään luona tapaamme
toisemme. Se odottaa, joka ensin tulee. Minä nyt menen sinne ja
palautan hänet hakemaan teitä.
JUNKKA. Niin ollen istutaan vielä vähän ja puhellaan tässä entisen
jatkoksi.
EEVA. Eihän entisellä ole enää jatkoa. Se tuli selville. On vain
jälellä molemminpuolinen tukistaminen.
JUNKKA. Minä haluaisin tietää jatkoa siihen, kuka on se poika, jota
rakastat.
EEVA. Se on muuan meripoika. Mutta siitä eteenpäin se on minun
salaisuuteni ja semmoisena pysyy.
JUNKKA. Hauska on tietää, että sukuun tulee.--Annahan se korea
pikkuliinasi, jonka sinulla äsken näin.
EEVA (katsoo pitkään Junkkaa). En minä anna.
JUNKKA. Minkä vuoksi et?
EEVA. Teillä on joku pojanviikarin kuje mielessänne.
JUNKKA. Ei toki. Minä vain pyyhin tuon pienen vesihelmen, joka on
silmäripsessäsi. Se on siihen jäänyt äskeiseltään, kun sinä tuolla
Onnen paatissa--rukoilit.
EEVA (luo pitkän katseen Junkkaan tuskan valtaamana.) Setä...!
JUNKKA. Lapseni, on kysymyksessä elämäsi onni.
EEVA. Hyvä, rakas setä, jätetään asia tähän.
JUNKKA. Minulla on enemmän elämänkokemusta kuin sinulla. Asian
jättäminen koituisi sinun onnettomuudeksesi ja sen meripoikasi
onnettomuudeksi. Ja teidän onnettomuudessanne minä joutuisin uudelleen
elämään raskaan kohtaloni.
EEVA. Odotetaan, setä. Odotetaan toista aikaa. Aika korjaa asian.
JUNKKA. Aika korjaa, mutta aika myös särkeekin. Usein, hyvin usein se
säälimättömällä kädellä erottaa ne, jotka pitäisi yhdistää. Katsokaa
toisianne avonaisesti silmiin silloin, kun aika sen vielä sallii.
EEVA. Sepä se, etten minä saa enkä minä voi häntä katsoa silmiin.
JUNKKA. Eikö tuollaisilla silmillä voisi toista katsoa kasvoista
kasvoihin? Terveet ja kirkkaat silmät! Kunhan sinä häntä katsot vain
kirkkaasti. Vai eikö hän sitä ansaitse?
EEVA itkien peittää kasvonsa pikkuliinaan.
VARJAKKA tulee oikealta etualalla.
JUNKKA (menee Varjakkaa vastaan, kahdenkeskisesti). Minä menen
kutsumaan kihlajaisvieraat. (Ääneen, osoittaen Eevaa.) Sopiva tuuli!
(Menee oikeaan etualalla.)
EEVA (silmäten pikkuliinansa takaa). Yrjö! (Varjakan lähestyessä nousee
ja pitäen molemmin käsin pikkuliinaa kasvojensa suojana kuin
varjostinta rientää Varjakalle syliksi.)
VARJAKKA. Onko tämä totta vaiko vain suloista unta?
EEVA (kohottaa katseensa Varjakkaan). Totta tahi unta: elinkautista.