PASANTERSKA. Niinkö kiire sinulle, ukko kulta, tuli Itä-Intiaan?
PASANTERI. Hain täältä viimetalvista lunta. Olisin näyttänyt Yrjölle,
kun hän ei ole sitä pitkään aikaan nähnyt.
PASANTERSKA. Turhaan sitä haet.
PASANTERI. Turhaanpa hain. (Junkalle kahdenkeskisesti.) Siinä
pikkuliinassa oli E. R. Minä luulin ensin, että se oli Eevan.
JUNKKA. Kenen sinä nyt luulet sen olevan?
PASANTERI. E. R., Eliise Ramberg.
JUNKKA. Ole huoleti, se on Eevan. Minä olisin sen tuntenut nimettäkin.
All right. Very vell!
PASANTERI. Ahaa! Tuolla aidassa on varkaan reikä!
NEITSY JANNE (tulee oikealta perältä ja kääntyy portista pihaan). Hyvää
päivää kaikille ja erikoisesti herra kapteeni Junkalle.
JUNKKA. Minkä vuoksi minulle erikoisesti?
NEITSY JANNE. Minulla on asiaa kapteenille. Nimeni on kirkonkirjojen
mukaan Johannes Poikonen, mutta minua sanotaan Neitsy Janneksi. Minä
haluaisin päästä merelle.
JUNKKA. Miehistymään?
NEITSY JANNE. Äitini, joka on sairaloinen, on kuollut, niin minä nyt
joudan merelle, jonne minua on haluttanut aina.
PASANTERI. On Jannessa miestä merelle.
PASANTERSKA. Kättelehän, Janne, kapteenia. Kättele oikein miehen
kouralla. (Junkalle.) Sillä pojalla on luja koura.
JUNKKA. Onko siitä oikein merimiehen kouraksi? (Ojentaa kätensä.) Ai
ai, elä hiidessä!
PASANTERSKA. Ähä! Joko tapasitte vertaisenne!
JUNKKA. Mikäs elävä tämä oikein on?
PASANTERSKA. Kaupungin rumpari.
PASANTERI. Se ei ole Jannen ainoa toimi. Helpompi on sanoa, mikä Janne
ei ole kuin mikä hän on. Kutoo kangasta, nikkaroipi, leipoo,
suutaroipi, pesee pyykkiä ja on seppä sen mokompi!
PASANTERSKA. Ja sepän hänellä on näpitkin, vai mitä, kapteeni Junkka?
PASANTERI. Sen pojan kourassa taipuu hevosenkenkäkin.
JUNKKA. Mikä raha sinulla on rinnassa?
PASANTERSKA. Se rintaraha on ihmishengen pelastamisesta. Tämä Janne oli
silloin kymmenvuotias, kun hän palavasta talosta liekkien keskeltä
pelasti ihmisen.
NEITSY JANNE. Ei se ollut aikaihminen, pikku tyttö, leikkitoverini.
JUNKKA. Hyvä niinkin! Onpa sinussa sitten miestä. Puhuttelehan tuota
nuorta kapteenia. Kyllä hän sinut laivaansa ottaa.
NEITSY JANNE. Neitsy Eeva Ruskoranta käski minun tulla kapteeni Junkan
puheille ja vakuutti, että kyllä te otatte minut.
JUNKKA. Milloin sinä olet Eevan tavannut? Ja missä?
NEITSY JANNE. Äsken tuolla kedoilla.
PASANTERSKA. Yrjö ei ole tainnut vielä tavata Eevaa. Kuinka siitä on
kauan, kun te olette toisianne nähneet?
VARJAKKA. Kahdeksan vuotta.
PASANTERSKA. Kahdeksan vuotta! Herra siunaa! Tuntevatkohan enää
toisiaan?
KARIHAARA ja LETTO tulevat oikealta peräportista taluttaen kädestä
EEVAA, jolla on kukkaseppele päässä. Heidän mukanaan tulee ANNA,
ELVIIRA ja muuta nuorisoa.
Joukko laulaa:
Kuin virpa vihanta tuo neito ihana,
Niin suloinen ja kaunis kuin kukka nurmella.
On lumivalko otsa ja kaunis katsanto,
Käynti norja, nopsa ja sorja vartalo.
Ken tuon neidon saa, sille hurrataan:
Hurraa, onnellista sulhoa!
EEVA riistäytyy irti ja juoksee Junkan luo peittäen päänsä hänen
poveensa kuin piiloutuakseen.
JUNKKA. Rakas, oma lapseni. Hyyrynkyyryläiseni.--Mutta näytähän minulle
silmäsi.--Onko ollut ikävä?--On ollut, sanovat silmäsi. On minullakin.
--Tuossa on muuan lapsuuden tuttujasi. Tervehdipä häntäkin.
EEVA ja VARJAKKA tervehtivät toisiaan sanaa lausumatta, mutta puhuvin
katsein.
JUNKKA ja PASANTERI nyökäyttävät toisilleen päätään merkitsevästi.
KARIHAARA (luotuaan silmäyksen Eevaan ja Varjakkaan, itsekseen, mutta
hyvin ääneen). Vai niin? No, sopiikin!
JUNKKA. Puhutko sinä, Jooseppi, yksiksesi!
KARIHAARA. Aivan yksin. Omia ajatuksiani. (Kahdenkeskisesti.) Tuo
nuoriso ensi sunnuntaina kuulutetaan. Ja se sopii.
JUNKKA. Eeva! Toivon, että tämä vuosi on sinulle yhtä valoisa kuin tämä
sinun syntymäpäiväsi.
KARIHAARA. Syntymäpäiväkö? Perämies! Nostetaan neiti miehelään!
KARIHAARA ja VARJAKKA nostavat Eevaa.
KARIHAARA. Häiksenne tämä vuosi!
Väkeä kerääntyy pihalle, nuoria ja vanhoja, joukossa KALLE, JUSSI ja
muut pojat.
PASANTERI (ilmoittaen joukolle). Tänään tavalliseen aikaan pestataan
miehiä merimieshuoneella tavallisilla palkoilla Onni laivaan.
ENSIMÄINEN MERIMIES. Kuinka paljo siihen miehiä otetaan, kun aina vain
pestataan joka sunnuntai?
Ivallista naurua.
TOINEN MERIMIES. Ja pitkin viikkoa keräillään korotetuilla palkoilla.
SIHVONEN. Ei tule Onneen miehiä, jollemme me Karihaaran kanssa lähde.
KARIHAARA. Minä en lähde sinun kanssasi, Sihvonen, enää mihinkään
laivaan.
SIHVONEN. Minkä vuoksi?
KARIHAARA. Olet vieraan kylän miehiä. Mistä lienet Kettulan pitäjästä.
PASANTERI. Tänä sunnuntaina pestataan Onneen viimeinen kerta tälle
kesälle.
ENSIMÄINEN MERIMIES. Elkää hiidessä sitä lystiä lopettako!
PASANTERI. Kapteeniksi tulee Yrjö Varjakka.
KARIHAARA. Hurei! Pojat! Potkitaan perämies Varjakka pois joukosta.
(Nostaen meriläisten kanssa Varjakkaa.) Kapteeni Varjakka, hurraa!
Onnen kapteeni, hurraa!
JUSSI (suu poskia myöten lakerissa). Se Onnen kapteeni on eri hyvä
mies. Minä sain eri paljon lakeria.
KARIHAARA. Sen näkee sanomattakin, että on saapas saanut rasvaa. Mutta
mikä mies sinä oikeastaan olet?
JUSSI. Minä olen Suomen jummanni.
KARIHAARA. Katsokaas, pojat, Suomen jummannia!
Naurua.
JUNKKA. Niin, niin. Tuollaisena, isävainajansa sydvästi päässä, minä
näin ensi kerran Onnen nykyisen kapteenin. (Nostaa Jussin korkealle
ilmaan.) Suomen jummanni, hurraa!
KALLE. Styyry! Nosta lippu Suomen mastoon!
Leikkilaivan mastoon nousee lippu.
Joukko laulaa:
Ja nyt Suomen laivan mastossa
On lippu liehuva, meillä mieli riemuva.
Ja nyt Suomen laivan mastossa
Meitä lippu tervehtii.
Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä ilo ompi aina
Eikä surut meitä paina.
Hurraa, me Suomen meripoiat.
Meillä luonto raitis ain!
Esirippu.