[40] Augustinus puhuu kahdenlaatuisesta pahasta: pahasta, jota
ihminen tekee, ja pahasta, jota hänen täytyy kärsiä. Edellinen
on syntiä, mutta jälkimäinen rangaistusta. Synti on oman tahdon
aikaansaamaa, mutta rangaistuksen laita on toisin. Eräässä toisessa
teoksessa sanoo Augustinus: Jumalallisen kaitselmuksen ohjatessa
ja hallitessa kaikkea ihminen tekee pahaa, jota hän tahtoo, sillä
seurauksella, että hänen täytyy kärsiä pahaa, jota ei hän tahdo.
[41] Jumalan tahto on täydelleen hyvä ja yhtä täydellinen on hänen
voimansa. Häntä ei saada tahdostaan luopumaan, sillä se olisi
mahdollista ainoasti, jos hänen voimansa olisi vähempi kuin hänen
tahtonsa. Jos niin olisi, ei Jumala olisikaan Jumala, sillä hänessä
tahtominen ja taitaminen on aivan samaa. Se on aivan Jumalan
olemukseen kuuluvaa, että Hän tahtoo, mitä hän voi, ja että Hän voi,
mitä Hän tahtoo.
[42] Platonilaisilla tarkoittaa Aug. tässä uusplatonilaisia, joiden
varsinainen oppi-isä, joka heidän oppinsa yhdeksi, yhtenäiseksi
järjestelmäksi muodosti, oli egyptiläinen Plotinos (kuollut 270
j.Kr.s.).
Uusplatonilaisten uskonoppi on sekotus tavallisista pakanakansain
uskonnollisista mielipiteistä ja Platonin filosofiasta. Jumala on
-- sanovat he -- se mikä on persoonatonta yhtä samaa, josta vuotaa
ensinnä järki, sitten sielu, joista taas vuoroonsa vuotaa kaikki,
mikä olemassa on. Jumalasta vuotanut maailman sielu on maailman
muodostanut. Aine on pahaa, koska se on epätäydellistä, muodotonta
ja epäoleellista. Ihmissielu on taivaasta pudonnut maan tomuun ja
on aineesta imenyt itseensä alhaiset vietit ja himot, joita ei
tavallisella kansalaiskunnollisuudella saada kukistetuksi. Ainoastaan
itsensä kiduttamisen kautta puhdistuu viisaan silmä niin että se
näkee sen, mikä on totta ja kaunista. Sellainen viisas on maistanut
taivaallista nektaria ja lepää jo täällä maan päällä autuaana
jumalassa. Kuollessaan hän palaa sinne, mistä on tullutkin alkujansa,
tuohon joka on aina yhtä samaa. Sinne hän häviää ja muuttuu jumalaksi.
[43] Merkillisen totuuden todella Aug. tässä ihmeteltävän terävällä
ajatuskyvyllään keksii. Sekin, joka ei Augustinuksen tavoin kykene
tätä totuutta löytämään, voipi sen löytää todellisuudesta, jos
rakkauden valossa käy ihmisiä tarkkaamaan. Missä olisi sitä ihmistä,
jossa emme löytäisi jotain hyvää, jos häntä rakkaudella lähestymme?!
Rakkauden kynttilällä käykäämme hakemaan pahimmastakin ihmisestä
jotain hyvää voidaksemme häntä sitä enemmän rakastaa. Niin varmaankin
tätä Augustinuksen keksimää totuutta oikein käytämme. Mutta olkoon
se kaukana meistä että me sen vähän hyvän tähden, minkä voimme
itsestämme tai toisista löytää, suvaitsisimme paljon pahaa tuon vähän
hyvän rinnalla. Siinä tapauksessa varmaan tämän totuuden turmioksemme
käyttäisimme.