Augustinuksen tunnustusten suomentaminen ei ole helppo tehtävä.
Pitkä, monijäseninen latinalainen lauserakennus ja suuret, syvälliset
ajatukset, jotka niin kiireesti seuraavat toisiaan, että toinen
tuskin ennättää toisen tieltä, ja että tekijä itsekään tuskin saa
kunnolleen sanotuksi, mitä on ajatellut ja aikonut sanoa, tekee
suomentamisen varsin vaikeaksi.
Tässä onkin varmaankin ainoa mahdollinen syy siihen, että tämä
teos on aina tähän asti jäänyt suomentamatta. Sellainen otaksuma
nimittäin, että se ei olisi sen arvoinen, että sitä kannattaisi
suomentaa, on kerrassaan mahdoton. Sillä onhan tämä teos aikaa sitten
käännetty kaikille maailman sivistyskielille, ja onhan sitä aina
pidetty erinomaisena teoksena alallaan maailman kirjallisuudessa.
En olisi minäkään uskaltanut tämän teoksen suomentamiseen ryhtyä,
ell'ei eräs ystäväni olisi minua siihen kehoittanut. Miten olen tässä
työssäni onnistunut, sen päättäköön lukija otettuaan tarkoin selkoa
alkukielisestä tekstistä ja ennestään löytyvistä käännöksistä.
Tässä Augustinuksen teoksessa on paljonkin sellaista meille nykyajan
ihmisille niin kovin kaukaista, outoa ja eriskummaista, että se ei
voi enää ainakaan vähänkään suuremman yleisön mielenkiintoa herättää,
ja että se tuskin on muiden käsitettävissäkään kuin niiden, jotka
ovat teologian alalla ammattimiehiä ja sen ajan olojen tarkkoja
tuntijoita. Myös löytyy teoksessa syvällisten, ihanien uskonnollisien
totuuksien rinnalla heikkoja kohtia, jotka tuntuu melkein lapsellisen
joutavilta, tyhjänpäiväiseltä sanan saivartelulta ja samojen asioiden
uudelleen vatvomiselta, joten Augustinuksenkin suhteen toteutuu
vanha sananparsi: "Dormitat interdum etiam Homerus" (Homeroskin
torkkuu toisinaan). Tämmöiset kohdat on tästä suomennoksesta jätetty
pois. Suomennos on alkukielen tekstiä paljon lyhempi. Teoksessa on
alkukielellä 13 kirjaa, jota vastoin tässä suomennoksessa ei ole kuin
9 kirjaa, nekin koko joukon lyhennettyinä, ja hajanaisia kappaleita
10:nestä ja 12:sta kirjasta. Alkuperäisen tekstin karsimisessa
ja lyhentämisessä olen jotenkin tarkoin seurannut tohtori E.
Pfleidererin etevää saksalaista käännöstä.
Helpottaakseni lukijalle tekstin ja silloisen ajan olojen
ymmärtämistä olen tekstin jälkeen liittänyt luettelon erilaatuisia
kielellisiä, uskonopillisia ja historiallisia huomautuksia. Teoloogit
ja muut silloisen ajan tuntijat eivät tietenkään näitä huomautuksia
kaipaa, mutta minä toivon, että suurempi ja vähemmän koulusivistystä
saanut osa yleisöä ottaa ne kiitollisuudella vastaan ja voipi niiden
avulla suuremmalla mielenkiinnolla ja harrastuksella teosta lukea.
Lasken tämän teoksen suomalaisten lukijain käsiin siinä toivossa
ja uskossa, että se on vaikuttava herättävästi ja syventävästi
monen lukijan hengelliseen elämään, siinä kun Augustinus omina
kokeminaan niin elävästi esittää, miten Jumala olennollaan täyttää
koko luomakunnan, miten Hän kaitselmuksellaan ohjaa ihmiselämän
vähimpiäkin vaiheita, ja miten Hän sanomattoman suuressa armossaan ja
rakkaudessaan hellästi ja uskollisesti etsii etsimistänsä syntistä,
kunnes Hän hänet löytää.
En voi olla lopuksi lausumatta sitä toivomusta, että tämä suomennos
saisi kehottaa jonkun jatkamaan kirkkoisien teosten suomentamista,
sillä tällä alalla on todella suomalaisessa kirjallisuudessamme
kovin monta aukkoa, eikä vain se yksi, jota tämä suomennos
puutteellisuuksistaan huolimatta koettaa täyttää.
Heinolassa 27 päivä Lokakuuta 1905.
_Osv. Stenroth_.