aivan kuin Topeliukselta saatu.[155] Laaja luonnonkuvaus runon alussa
on tosin, kuten tavallista Krohnilla, vertauskuvallinen, mutta
ansaitsee semmoisenaankin huomiota yksityiskohtaisuutensa vuoksi. Krohn
rakastaa ja tuntee luontoa, mutta hän kuvailee sitä tavallisesti
ylimalkaisin vedoin saamatta esille voimakasta tunnelmaa. Ajan
aatteellisuus ja kirjallinen maku ovat olleet johtamassa häntä tähän
suuntaan. Tosin oli lähellä sellainen luonnonkuvauksen ja nimenomaan
Pohjolan kesäyön kuvauksen mestari kuin Runeberg.[156] Mutta hän oli
Krohnille niinkuin muillekin aikalaisilleen saavuttamaton esikuva.
Runon I osan loppu esittää samoja ajatuksia kuin Ahlqvistin
promotiorunon (1869) II osan loppusäkeistöt. Runojen suurta
yhtäläisyyttä voinee pitää todistuksena siitä, että Krohn ei ole
tietoisesti lainannut Ahlqvistilta, sillä sitähän hän ei olisi tahtonut
eikä tarvinnut. Näkyy vain, miten suuressa määrin pohjaltaan
samanlainen on Krohnin ja Ahlqvistin katsomus ja kirjallinen maku.
Esitetyt yhteiset ajatukset ovat myös niin yleistä laatua, ett'eivät ne
senkään vuoksi kelpaa todistamaan tässä olevan kysymyksessä lainan.