On sunnuntain aamupäivä maalla. Isäni, veljeni ja sisareni ovat
menneet kirkkoon... Siinähän ei ole mitään ihmeellistä, sillä isäni
ja veljeni ovat pappeja ja tämä on pappila. Ja kuitenkin on se,
kun syvemmin ajattelee, sangen merkillistä että ihmiset menevät
kirkkoon ja että tuota toimitusta sanotaan _Jumalan_palvelukseksi.
Ja se kuuluu minun korvissani niin kummalliselta, kun sanotaan
että: Jumalanpalvelus tapahtuu kerran viikossa tai: Jumalanpalvelus
alkaa kello 10 ja loppuu kello 1. "Jumalanpalvelus kestää kolme
tuntia!" Se ei kuulosta minusta ainoastaan kummalliselta, vaan myös
hullunkuriseltakin. Millainen Jumala se on, jota palvellaan kolme
tuntia viikossa? Ja miksikä häntä vain kirkossa palvellaan --?
Miksikä nuot ihmiset kirkkoon lähtiessään tekeytyvät tavallista
vakavimmiksi ja hiljaisemmiksi, mutta heti kirkosta päästyään puhuvat
niinkuin ennenkin, laskevat keveätä leikkiä ja antavat itsestään
sellaisen kuvan ikäänkuin olisivat irtautuneet jostakin ikävästä ja
raskaasta velvollisuudesta?
Mitä se tuo meidän kirkkokasvatuksemme oikeastaan on? Mitä, jos koko
mahtava kirkko-oppi olisikkin jonkunlaista väkevää eksytystä ja
erehdystä?... Omaiseni kauhistuvat, kun selitän heille etten enää käy
kirkossa enkä tahdokkaan käydä. Monet sanovat minua pakanaksikin,
koska en siitä välitä. Mutta minusta juuri tuo kirkossa-käyminen
on omalla tavallaan pakanallista. Kaikki nuot ulkonaiset temput --
ne ne ovat minua aina vaivanneet. Jo se, etten saa olla yksin, kun
suhdettani Jumalaan ajattelen... Jos muut tarvitsevat kirkkoa, niin
onko sanottu että minä sitä tarvitsen? Onhan Kristus sanonut ettei
Jumalaa palvella käsin-rakennetuissa temppeleissä, vaan hengessä ja
totuudessa. Ja että jos tahdot rukoilla, niin sulkeudu oman huoneesi
hiljaisuuteen. Ja kuka oli Kristus --? Usea pappi ihan kihisee
raivosta, kun uskallan arvella että Kristus oli luonnollisella
tavalla syntynyt mies, mutta suuri ihminen, niin suuri sieluinen että
häntä siinä merkityksessä on voitu kutsua elävän Jumalan pojaksi. He
sanovat minun tällaisella käsityksellä joutuvan kadotukseen, vieläpä
tuomitsevat helvettiinkin. Minä olen varma siitä ettei itse Kristus
niin olisi tehnyt...
Miksikä pitävät ihmiset niin paljon melua siitä, mitä mikin uskoo tai
ei usko? Miksi tapahtuu tulisia väittelyitä esimerkiksi semmoisista
pikkuasioista kuin Aaronin sauvasta tai Mooseksen kivitauluista?
-- siinä määrässä tulisia väittelyitä että jos nuot pyhät esineet
olisivat käsillä: toinen löisi toista kepillä ja toinen räiskäyttäisi
taululla. Eiväthän tällaiset kiistelyt auta meitä ymmärtämään
elämänoppia. Ja miksikä joku niinkutsuttu lahjakas pappi ainoastaan
sivumennen saarnoissaan mainitsee Kristuksen rakkaudenopista,
mutta ei persoonallisessa elämässään, ulkopuolella kirkkoa, edes
liikauta pikkusormeaan auttaaksensa jotakin kärsivää lähimmäistään!
Sekö riittää jumalanpalvelukseksi, että kirkossa kerran viikossa
tekeydytään hartaiksi ja veisataan kauniita virsiä?...
Siitä syystä minä en rakasta kirkollisia menoja että ne tunnelmillaan
vievät minut väärään käsitykseen Jumalan palvelemisesta ja sokaisevat
minut etsimästä totuutta. Olisippa se todellakin mukava elämän
uskonto, että minä kerran viikossa säännöllisesti hartaana istuisin
kirkossa ja palveleisin "Jumalaa" kolmen tunnin ajan! -- vaan
sitten arkipäivinä ei olisi niin tarkkaa, mitä palveleisin. Täytyy
tunnustaa, että valtiokirkko mainion käytännöllisesti on asettanut
nämät tunnit ihmisten mukavuudeksi. Mutta olisi sentään varmuuden
vuoksi ensin pitänyt kysyä itseltään totuuden isältä, sopiiko hänen
astua palveltavaksi alas tekotemppeliin joka sunnuntai kello 10:stä
kello 1:teen. -- -- -- -- --
(1902)