Erik tuntee veden tippuvan kasvoilleen ja avaa silmänsä.
"Ahaa ystäväni!" kuulee hän professorin sanovan, "hermosi eivät ole
vielä oikein kunnossa. Mutta koetahan nyt tointua. Täällä on eräs
herra, jolla on sinulle tärkeätä asiaa."
Erik tulee tajuihinsa. Huoneessa on eräs moitteettomaan eurooppalaiseen
pukuun puettu herra, joka nähtävästi on joku kiinalainen, vaikka
hänellä ei olekaan silkkipaitaa, niskapiiskaa ja ajeltua otsaa.
Tukkansa on sysimusta ja kiiltävä, kasvonsa vaaleat, silmänsä vähän
vinot ja ylähuulessaan on hänellä vähän mustaa partaa. Pari tummaa
silmää vangitsee Erikin katseen.
"Suokaa anteeksi", sanoo Erik, "mutta silmiin pistävä
yhdennäköisyytenne erään kuolleen ystäväni kanssa... joka oli minulle
hyvin rakas... en oikein ymmärrä, mutta ettekö tahdo istua?"
Vieras laskee kätensä mustalle valtiomiestakilleen ja kumartaa syvään.
Erikin on pakko muistella taas Wen Siang'ia. Ja hänen korvissaan
kaikuvat taasen nuo usein kuullut, surulliset sanat: "Olen teidän
korkeutenne palvelijakoira!"
"Herra professori Almkvist", sanoo muukalainen, "voi sanoa teille, kuka
olen ja millä oikeudella tulen luoksenne."
"Niin Erik, tämä herra on Kuaug Tzu, tuo etevä tiedemies, jonka kanssa
työskentelin radiografin valmistamisessa."
Nyt puhuu vieras:
"Professori Almkvist on oikeassa, olen Kuang Tzu. Tuon sanoman, että
tuo ylistetty, joka sanoi itseään Wen Siang'iksi ja jonka silmät
ummistitte tuolla autiossa ja kylmässä pohjolassa... on nyt matkalla
neljän meren väliseen maahan, jossa hänen tomunsa haudataan isäinsä
viereen. Teidän ilmoittamanne paikka Melville'n maalla oli tarkkaan
määritelty. Retkikunta on suorittanut työnsä pian ja onnellisesti,
josta olemme saaneet tiedon langattomalla. Talven kuluessa voidaan
hänet haudata Kiinassa. Kertomus, jonka te, herra Holm, kirjoititte ja
hautasitte jäähän, on löydetty ja sen sisällys on meille sähkötetty.
Näimme siitä, että ylistetty kuollut on kirjoittanut testamenttinsa ja
asiakirjat ovat hallussanne. Nyt tahdomme... San-ho-hui tahtoo... saada
tietää testamentin sisällön."
"Ei mikään ole helpompaa", vastaa Erik. "Wen Siang kirjoitti sen
eräälle muistikirjan lehdelle, jota aina kannan taskussani. Kas tässä
se on!"
Erik ojentaa hänelle erään nahkakantisen kirjan. Muutamalle sen
lehdelle on kuolevan kiinalaisen jäykistyvä käsi kirjoittanut käskynsä
San-ho-hui'lle, ja Erik tietää hyvin, miten suuri voima hänen
sanoillaan vieläkin on, vaikka ne kuuluvat haudasta.
Näillä vapisevilla riveillä käskee Wen Siang, että hänen nuori
ystävänsä Erik Holm on otettava San-ho-hui'n korkeampaan, neljänteen
luokkaan, tarvitsematta edeltäpäin suorittaa määrättyjä kokeita, ja
että hänelle on annettava täysi valta, kunnioitus ja niin paljon
rikkautta kuin San-ho-hui antaa korkeimpien jäsentensä käytettäväksi.
Kirjoitettuaan tämän muutamilla sanoilla, on Wen Siang lisännyt rivin
kiinalaisia kirjaimia, joitten merkitystä Erik ei ymmärrä.
"Ja tässä", sanoo Erik, Kuang Tzu'n vielä istuessa syventyneenä Wen
Siang'in kirjoituksen lukemiseen, "on Wen Siang'in lompakko. Siellä on
vielä yhdeksänkymmentäseitsemän sadan punnan seteliä."
Kuang Tzu ei kuule ja Erik toistaa sanat. Silloin vasta katsahtaa hän
ylös.
"Ah... suokaa anteeksi... Rahatko? Ne kuuluvat tietysti teille!"
Kuang Tzu sulkee kirjan ja laskee sen pöydälle lampun valoon. Ja
katsoen tummilla silmillään Erikiä, sanoo hän vakavasti:
"Kun hän, jonka käskyä täytyy totella, käskee, että teidät on otettava
San-ho-hui'n jäseneksi, niin merkitsee se, että tulette suojeluksemme
alaiseksi, sen kumminkaan pakottamatta teitä muihin velvollisuuksiin
kuin mitä itse vapaaehtoisesti tahdotte suorittaa. Olette sekä
osanotollanne näihin merkillisiin tapauksiin että testamentin
korkeimman määräyksen perusteella saavuttaneet aivan erikoisen aseman
maailman suurimmassa salaisessa seurassa, joka on ollut olemassa ja
tulevaisuudessakin tulee olemaan."
"Mutta en ymmärrä..."
"Ette vielä, mutta..."
Äkkiä puuttuu puheeseen protessori, jonka nuo toiset olivat jo melkein
unhoittaneet.
"Kuang Tzu, puhuteltavanne on nuori, sielunsa selkeä ja sydämensä
täynnä rakkautta nuoreen naiseen, joka pian on tuleva hänen vaimokseen.
Tunnen ystävyyden, joka sitoi hänet kuuluisaan kuolleeseen, ja pyydän
hänen nimessään, ettette laskisi hänen hartioilleen tiedon raskasta
taakkaa. Älkää ainakaan vielä. Tiedon puu on sekä hyvän että pahan.
Antakaa tämän nuoren miehen elää vielä muutamia vuosia korkeimman
tiedon edesvastuutta ja kiusauksitta sielussaan. Minut on se
masentanut. Peljästyn ajatustakin, että hänen kirkkaat silmänsä
näkisivät syvyyden, joka huikaisi omani!"