Sitten saapuu tuo raskas hetki: hyvästijättö Kukunor'in kannella. Erik
ei ymmärrä Arnaluk'in iloisia silmiä. Eikö hän ole ollenkaan
suruissaan, vaikka heidän näin pian täytyy erota?
Duroc tulee kiivaasti.
"Erik, eräs asia on meidän toimitettava, ennenkuin eroamme. Ethän voine
kieltää minulta lyhyttä selontekoa, jonka kirjoitan muistiini
pikakirjoituksella kertoessasi? Myöskin suunnitelmasi ja matkasuuntasi
täytyy meidän tuntea tarkkaan, jos nimittäin viipyisitte poissa liian
kauan."
Taaskin uusi uhraus... viimeinen tunti Arnaluk'in kanssa. Mutta onhan
se hänen velvollisuutensa.
Erik nyökäyttää päätään ja seuraa päällikköä kajuuttaan.
Erik kertoo ja Duroc kirjoittaa muistiin. Se viepi aikaa. Kuluu tunti,
toinenkin. Vihdoinkin he lopettavat.
"Ja nyt", sanoo Erik, "koska olet antanut Kukunor'in odottaa näin
kauan, niin suo minulle hetkinen vielä Arnaluk'in kanssa."
Duroc hymyilee. "Hetkisenkö? Ei, se ei käy päinsä. Tule nyt vain
kannelle!"
Kajuutassa ollessaan ei Erik ole huomannut mitään. Mutta täällä
käytävässä tuntee hän selvästi laivan tärinän ja koneen jyskytyksen.
"Mitä... olemmeko kulussa?"
"Kyllä, sinun on kiirehdittävä... Ei ole aikaa jäähyväisiin."
He ovat tulleet kannelle. Siellä on Arnaluk.
"Sinäkö täällä?" sanoo hän veitikkamaisesti. "Ja me kun olemme
kulkeneet etelään päin jo kaksi kokonaista tuntia!"
Ja nyt huomaa Erik Kukunor'in kulkevan täydellä vauhdilla ja
Grönlannista ei näy kuin hiuksenhieno viiru idässä.
"Petetty siis!"
Duroc laskee kätensä hänen olalleen.
"Ei Erik. Mutta yöllä pääsin langattomaan yhteyteen muutaman
San-ho-hui'n höyrylaivan kanssa ja ilmoitin sille täyttääkseni
lupauksesi (keskustelimme toistemme kanssa tulomatkallani) Wen Siang'in
haudan leveys- ja pituusasteen. Luulen niitten tällä hetkellä kulkevan
täydellä höyryllä Lancaster'in salmeen. Niin, tietysti olen sinua
pettänyt. Mutta meitä on ollut useampia samassa juonessa. Nyt sinun
täytyy seurata mukanamme, tahdotpa sitten tai ei."
Erik ajattelee. Kun kaikki menee ympäri, niin voihan hän varustaa
retkikunnan yhtä hyvin Köpenhaminassa kuin Tassinork'issakin. Ja niin
hän tekeekin, jos nyt tämä matkalla oleva epäonnistuu.
Ja äkkiä tuntee hän sanomatonta onnea. Vasta nyt on hän
peruuttamattomasti löytänyt Arnaluk'in.
Erik lähestyy häntä. Ja Arnaluk'in silmät katsovat häntä lumoavasti,
hellästi...
Ja ensimmäisen kerran kiertää hän kätensä Arnaluk'in kaulaan ja
suutelee hänen huuliaan.
"Minun!" kuiskaa hän, kun heidän huulensa erkanevat.
"Niin", vastaa tyttö hiljaa ja silmänsä loistavat.
— — Nordstrand on kauan seisonut ja katsonut sinne päin, jossa
Tassinork häipyy sumuun. Hän sanoo Arnaluk'ille ja Erikille: "Mutta
Arnaluk, oletko jo unhoittanut Tassinork'in, joka vielä tuolta siintää?
Etkö ole ollenkaan ikävissäsi jättäessäsi sen ja kaikki siellä olevat?"
Arnaluk katsoo Erikiä ja näkee hänen iloiset silmänsä.
"Ikävissänikö? En ymmärrä..."
7.