Professori Almkvist'illa ei näytä olevan mitään käsitystä ajasta eikä
paikasta. Kun Erik ilmaisee kiihkeää kärsimättömyyttään, katsoo
professori hyväntahtoisesti häneen, kuulematta mitä hän sanoo.
Professori on selvästi synnytystuskissa. Joku suunnitelma näyttää
olevan kypsymässä hänen piiskakoristeisessa päässään.
Toisin sanoen, professori on hajamielinen, voipipa melkein sanoa tuon
sanan kirjaimellisessa merkityksessä.
Almkvist on jo kauan aikaa sitten menettänyt kaiken toivonsa pelastaa
Arnaluk'in. Hän oli huomannut sen heti, että tuo rakas lapsi oli
kadotettu, niin pian kuin hänen ryöstäjänsä olivat saaneet tytön Intian
sokkeloihin. Hän ei usko ollenkaan siihen, että tyttö olisi vielä
Kukunor'issa. Jos se todellakin on Rokka'n laiva, niinkuin näyttää,
niin ei hän itse kumminkaan ole enää laivassa. Hän on turvassa jossakin
Intian lokerossa, josta ei häntä kukaan löydä. Tällainen on professorin
vahva luulo, mutta hän pitää sen omana tietonaan. Hän on suutuksissaan
ainoastaan sentähden, että häntä jutkautettiin Llassa'lla.
Suunnitelma ruumiillistuttaa ihmisten ajatukset sähköllä, paljastaa
niitten syvimmät salaisuudet ja selvitellä niitten salaisimmatkin
lokerot, kiinnittää kokonaan hänen ajatuksensa. Sitten kuutamoyön,
jolloin hän Franz Josephin kannella uskoi salaisuutensa Erikille, on
aate itänyt hänen aivoissaan. Hän tuntee, miten teos lähenee
ratkaisuaan aivojen ahkerassa työpajassa. Itse kemiallinen koneisto on
jo kyllä valmis. Sen on hänen johdollaan valmistanut muudan maailman
kuuluisimpia sähköliikkeitä. Hän voi jo saada valotaulussa näkymään
muutamia ruumiin sähköilmiöitä. Kuvissa voi hän esittää muutamia
suoliston ja hermoston tuntumattomia liikunnoita. Mutta kuvittaa
sähköllä ihmisajatuksien sanomattoman monimutkaisia fyysillisiä
ilmiöitä ajatuksien koneessa, aivoissa, siihen ei hän vielä kykene.
Siitä puuttuu vielä tuo joku, jonka hän toivoo löytävänsä jostakin
vanhasta tibetiläisestä luostarista, missä maailmasta eronneet
buddalaiset munkit paastoamalla ja ajattelemalla ovat voineet kohottaa
sen esiripun lievettä, joka kätkee ihmisten typeriltä ja maahan
sidotuilta katseilta todellisen hengen ja aineen eroituksen.
"Tibet'issä pitäisi minun olla", huokaa Almkvist tiedemiehen
itsekkyydellä, sillä aate, ennenkuin se on saanut muodon, hallitsee
kokonaan hänen henkistä minäänsä. "Kultaisen virran maan" löytäminen,
joka tuotti hänelle niin kuuluisan nimen ja sitäpaitsi paljon rahaakin,
ei olisi mitään sen maailmanmaineen rinnalla, jonka hän saavuttaisi,
jos hän lahjoittaisi ajatuksia synnyttäjille, aivoille sellaisen
aavistamattomien kehitysmahdollisuuksien koneen.
"Tibetiin!" vaikeroi professori. Hän ei muista enää noita äärettömiä
erämaita, hietatasankoja, joissa ilma on niin kuumaa kuin
leivinuunissa, ei myöskään jääkylmiä vuorenhuippuja, pyörryttäviä
jyrkänteitä, noita kaikkia tuhansia vaikeuksia, jotka täytyi voittaa...
"Tibetiin!" Almkvist päättää sen silloin. Hänen täytyy päästä sinne!
Hän varustaa matkueen. Hän ei välitä Wen Siangista! Hän tekee kapinan!
Kulta saa aukaista tien! Englantilaisilla seteleillä saa kyllä luottoa
Kiinan sydämessäkin.
"Professori! Professori Almkvist... en jaksa enää", uikuttaa Erik.
"Teidän täytyy puhella kanssani tästä. Emmehän voi olla täällä
ijankaiken toimetonna!"
Almkvist palaa taasen maailmaan. "Ei, ei, eipä tietenkään — sitä emme
voi. Mutta nykyään en näe mitään mahdollisuutta... kunnes kapina on
kukistettu... Kukunorhan ei purjehdi vielä... tarkoitan, että Wen
Siang oli ehkä oikeassa, neuvoessaan..."
On myöhäinen ilta. Erik menee makuuhuoneeseen ja heittäytyy
vuoteelleen... ja professori palaa takaisin Tibetiin.
Silloin tulee Wu-Tis kuin käskettynä. Hän on juuri oikea mies, jota voi
käyttää.
"Wu-Tis", sanoo Almkvist karkeasti, "pidätkö kullasta, paljosta
kullasta... kullasta, joka kilisee näin?" Wu-Tis kohottaa kiivaasti
kunnianarvoista päätään.
"Näinkö?" VVu-Tis katsoo paperiin, jota Almkvist pitää hänen silmäinsä
edessä. Se on sadan punnan seteli.
"Muukalainen", sanoo hän, jättäen samalla kaiken teeskentelyn, "olen
kauppias, enkä häpeä toivomasta kunniallista voittoa. Saavuttaakseni
kunniallisia tuloksia olen aina valmis auttamaan sovitulla palkkiolla."
"Pidä siis tämä, kunnianarvoisa", sanoo Almkvist ja ojentaa ukolle
setelin, "pidä se pienenä etumaksuna sitoumuksesta, jonka tulen
kanssasi tekemään."
Tällä teollaan voittaa Almkvist vanhuksen sydämen ja vielä enemmän,
kun Wu-Tis kuulee, että Almkvist haluaa hänen apuaan palatakseen sinne,
mistä oli tullutkin.
Tibetin pilvenkorkuisille vuorille!
Ja niin keskustelevat he kauan kuiskaillen keskenään, Erikin nukkuessa
ja Wen Siangin ollessa ulkona.
Kaikesta päättäen oli kaupungissa taasen rauhallista.
Eräs kiinalainen kanuunavene on saapunut ja sen lohikäärmelippu liehuu
tuulessa. Se näyttää rauhoittavan mieliä. Kaikki menee taas hiljaista
menoaan. Valtiomiesten on nyt ainoastaan kiskottava pyöreä korvaussumma
köyhältä väestöltä.
"Nyt kai voimme heittää nämä naamiopuvut nurkkaan", sanoo Almkvist ja
pyörittää harmissaan niskapiiskaansa.
"Ei vielä, mutta aika lähenee. Ylihuomenna jatkamme maitse pohjoiseen",
vastaa Wen Siang.
"Ja Kukunor!" kysyy Erik.
"Kukunor'in annamme mennä!"
"Miten niin?"
"Niinkuin sanon. Itäisemmässä satamassa on meillä suuremmat
edellytykset kuin täällä."
"Ei milloinkaan! Nyt kun kaupungissa taas on rauhallista, ei ole mitään
syytä viivyttelemiseen. Arnaluk on vain muutaman askeleen päässä
täältä... on mahdoton siirtää sitä tuonnemmaksi... menköön sitten
syteen tai saveen!"
Wen Siang kohottaa olkapäitään. "Taas nuo samat puheet. — Puhukaamme
huomenna lähemmin."
Mutta ovessa pysähtyy nuori kiinalainen. Hän kääntyy, epäröipi hetkisen
ja menee sitten Almkvistin luokse.
"Sana kahden kesken, herra professori. Emme ehkä tapaa toisiamme enää!"
Ja jäätyään kahden, sanoo Wen Siang: "Tahdon ilmoittaa teille sanan,
ainoastaan yhden, joka teidän on painettava mieleenne ja jota ette saa
milloinkaan... kuulitteko... ette milloinkaan sanoa muille. Jonakin
päivänä saatte tietää, miksi teidän täytyy tuntea tuo sana."
"En ymmärrä, mitä tällä tarkoitetaan..."
Wen Siang hymyilee. "Ette, itämailla on arvoituksensa. Mutta muistakaa
tämä sana." Ja kumartuen kuiskaa hän Almkvistin korvaan sanan, jonka
tämä painaa mieleensä.
* * * * *
— — On ilta. "Hyvää yötä", toivottaa Erik professorille, "olen
väsynyt ja menen nukkumaan."
"Nytkö jo?"
"Niin, odotusaika lyhenee nukkumalla."
Siten on professori taasen kahden Wu-Tis'in kanssa. Vanhus tutkii
tarkasti, ettei kukaan kuuntele. Sitten kertoo hän kuiskaten, miten
pitkälle valmistukset ovat joutuneet. Tusina hevosia on ostettu.
Yangtsekiangin yläjuoksun varrella olevaan Batang'iin on lähetetty
käsky kameelien ostosta ja on niitten oltava siellä valmiina.
Varustukset ovat melkein valmiit. Villapeitteitä, keittoastioita,
työkaluja... sitäpaitsi korutavaroita, kiinalaisia silkkikankaita y.m.
sellaista kauppatavaraksi matkalle, ja kiinalaista käypää rahaa. Kaikki
nämä ovat valmiit, mutta ne maksavat. "Rakas muukalainen, nuo
hevoskauppiaat ovat, suoraan sanoen roistoja... niitä ei tahdo saada
maksetuksi millään... kelvottomia!"
"Kuinka paljon?" kysyy vain Almkvist. Wu-Tis mainitsee kahdenkertaisen
summan ja professori maksaa tinkimättä. Wu-Tis kätkee Englannin pankin
setelit poimulliseen silkkipaitaansa.
"Sitten on jäljellä ainoastaan tulkki, mies, joka on kielenänne ja
oppaananne... Olen löytänyt sellaisen, mutta hän on kallis, hyvin
kallis!"
"Hänen nimensä?"
"Mohammed, rukoilemansa profeetan mukaan."
"Turkkilainenko siis?"
"Niin..."
"No olkoon, minä otan hänet. Ja nyt Wu-Tis, mitä sanot Van Sha'sta?"
Teetä tuodaan ja Wu-Tis pääsee puheen alkuun. Hän pitää kertomisesta ja
puhuu katkeamatta.
"Yhtä en ymmärrä", sanoo Almkvist, toisen vähän välillä hengähtäessä,
"teitä sanotaan 'keltaiseksi roduksi', mutta Wen Siang'in kasvothan
ovat marmorinvalkeat."
"Niin ovat. Tämän maan rikkailla ja arvokkailla suvuilla, joitten
esi-isät ovat vuosisatoja harjoittaneet kirjallisia tutkimuksia ja
harvoin antautuneet auringon paahdettaviksi, näillä, jotka eivät
milloinkaan kulje jalkaisin palatsiensa ulkopuolella, vaan aina
kannattavat itseään kuleilla, ei ole työtätekevän, maataviljelevän
väestön keltaista, palanutta ihoa."
"Wen Siang on siis ylhäissäätyinen mies, koska..."
Wu-Tis kumartaa syvään ja rupeaa kertomaan Wen Siang'ista. Almkvist
kummastuu.
Vasta aamulla menee Almkvist nukkumaan. Päivänkoitto valaisee huoneen.
Hän pysähtyy kauhistuneena kynnykselle. Huone on tyhjä ja Erikin vuode
koskematonna.
Lintu on lentänyt!
7.