Wu-Tis'in talo on Kymmenen sukukunnan kadun varrella. Se on pieni,
matala ja muutenkin mitätön, rakennettu puusta ja pajuista, liimattu
kuin numero kadun yksitoikkoiseen taloriviin. Pari hyvin vernissattua
nimikilpeä, jotka riippuvat oven kummallakin puolella, ilmaisevat
suurilla, kultaisilla, kiinalaisilla kirjaimilla liikkeen nimen:
"Ylistetty rehellisyys." Maan messinkisiä reikäraha-ketjuja heiluu
tuulessa ja julistaa Wu-Tis'in harjoittavan vaihtokauppaa. Itse seisoo
hän, nojautuneena nerokkaasti leikeltyyn myymäpöytään, joka erottaa
kaupan kadusta. Arvokas Wu-Tis nauttii auringosta, eikä ollenkaan
välitä kadun ilmaa saastuttavasta, sakeasta löyhkästä. Hänen vanhat
silmänsä ovat jo aikoja sitten tottuneet likaan ja roskatunkioihin. Hän
elää liassa ja voi hyvin siinä, niinkuin esi-isänsäkin ennen.
"Ylistetty rehellisyys" on kulkenut perintönä kymmenessä polvessa.
Puodissa säilyttää hän kilpeä, jolla liike kolmesataa vuotta takaperin
avattiin. — Mitähän hän nyt ajattelee, tuo vanha kaljupää, jonka
harmajassa niskapiiskassa auringonsäteet leikittelevät? Hän nauraa
hyväntuulisena harmajaan partaansa, sillä kaupungissa on kolmena
päivänä sattunut levottomuuksia. Kauppa ja kaikki liikenne ovat
pysähtyneet ja merkiksi siitä, että hallitus on menettänyt kaiken
kärsivällisyytensä, on kansa päättänyt ottaa lain sovelluttamisen omiin
käsiinsä ja sentähden ovat puoditkin suljetut. Ja sitten on myrsky
puhjennut, eikä todellakaan ilman syytä.
Lähetyssaarnaajat ovat rakentaneet kirkon heidän temppelinsä paikalle!
Tällä ovat he loukanneet kiinalaisten pyhimpiä tunteita. Viha kiehuu,
jota Kolau-hui lietsoo: "Kuolema muukalaisille!" Lähetyssaarnaajat ovat
paenneet, kirkko palaa ja liekit leimuavat mustalle yötaivaalle.
Kirotut olkoot Fan-Kvai-tse't, nuo vieraat paholaiset, jotka
saastuttavat isäimme haudat! Kaiken tämän näki Wu-Tis yöllä ja hänen
silmänsä hekkumoivat. Mutta suloisinta kaikesta oli tuo, josta hänen
vanha sydämensä oikein lämpeni, nimittäin lähetyssaarnaajien sihteerin
katkaistu pää Hata-portilla. Se oli pantu häkkiin, koska siinä ei ollun
niskapiiskaa, josta se olisi voinut riippua.
Wu-Tis'in iloinen hymy jähmettyy. — Nyt muistaa hän nuo pari
omituista, letillistä ja kiinalaisiksi puettua miestä, jotka tuo nuori
veli oli tuonut sinne edellisenä yönä ja kätkenyt sisimmäiseen
huoneeseen. Ketä ne olivat? Wu-Tis kalpeni jo ajatuksestakin kysyä,
sillä mitä olikaan Wen Siang kuiskannut hänen korvaansa? Tuon salaisen
sanan, joka yhdistää koko maailman veljet. Ja mitä näyttikään hän
kädessään? Ylimmäisen neuvoston salaisella tunnuksella varustetun
sormuksen, jota jokaisen veljen oli toteltava epäröimättä ja
kyselemättä. Ah, kun vain asia ei olisi ollut niin, niin millä ilolla
ei Wu-Tis'in vanha käsi silloin olisikaan hirttänyt nämä pari
Fan-jen'ia lähetyssaarnaajan pään viereen! Sillä varmaan ovat he
muukalaisia, nuo kaksi! Nehän puhuvatkin ainoastaan raakalaisten
kieltä! Mutta hiljaa! Wu-Tis osaa vaieta. Kun Wu-Tis oli tarpeeksi
katsellut vilinää, likaa ja kuunnellut mielihyvällä melua, niin palasi
hän sisähuoneeseen katsomaan, miten hänen suojaansa uskotut vieraat
jaksoivat. Eikä viivykään sitäpaitsi kauan, ennen kuin hän suhtautuu
suopeammin Almkvistiin. Hänhän on jotenkin mukiin menevä, vaikka onkin
raakalainen ja Wen Siang on valmistanut tietä myötätuntoisuudelle
kertomalla, että nuo molemmat tulevat kaukaa, eräästä pienestä maasta,
joka ei voi lähettää Kiinaan sotamiehiä eikä lähetyssaarnaajia. Wu-Tis,
jolla on liiketuttavia satamassa, puhuu sujuvasti englannin kieltä,
ja puhelias kun on, niin keskustelee hän mielellään oppineen
eurooppalaisen — ah anteeksi, pohjoismaakunnista kotoisin olevan
veljen kanssa.
"Niin vajonneena mietiskelyihin, pohjoisesta tuleva korkea veljeni",
alkaa hän, "ah, täytyyhän noin suuren hengen ikävystyä kurjassa,
haisevassa luolassani, joka ei ansaitse ihmisasunnon nimeä. Etkö tahdo
kohottaa timanttikirkkaita silmiäsi nöyrän palvelijasi puoleen ja
aukaista ambraa tuoksuvaa suutasi, että minä kurjuudessani saisin
nauttia sinun suuren viisautesi hedelmistä?"
Almkvist, joka todellakin on ajatuksissaan, mumisee jotakin
vastaukseksi.
"Varmaankin", sanoo Wu-Tis, "ikävöivät poikasi ja tyttäresi sinua ja
siunaavat kotiin tuloasi!"
"Minulla ei ole mitään poikia", ärtyilee professori.
"Voi onnetonta... ei poikia! Kuka sitten pystyttää muistomerkkisi ja
raivaa sinulle tietä varjojen maassa? Ehkä saakin sielusi vuosisatoja
kuljeskella ympäri nälkäisenä kerjäläisenä, syntymättä uudestaan
lihaksi ja vereksi... Mutta koska vaimosi on hedelmätön, niin miksi et
häntä hylkää?"
"Vaimoniko?... Eihän minulla ole minkäänlaista... olen varmasti ja
kokonaan naimaton!"
"Voi sinua hullua, ei vaimoa!... Olisitpa silloin nähnyt minun, kun hän
olin nuori... kaunis, sanon sinulle, hurmaava! Hänen poskensa olivat
valkoiset kuin mantelipuun kukka, hänen vartalonsa sorea kuin
piilipuun runko, huulet kuin punaiset viikunat ja silmät loistavat kuin
kirkkaat auringon säteet. Käyntinsä oli kuin tuulessa huojuva puu ja
jalanjälkensä kuin lotuskukat. Ihana, sanon sinulle, oli tämän matalan
majan koristus!"
Noin haastelee vanha Wu-Tis. Ja kun Almkvist ei vastaa, meneskelee hän
taas kauppaansa, joka myös! on hoidettava. Erik on pimeän tultua ollut
pari kertaa ulkona Wen Siang'in kanssa ja onnistunut jotenkin hyvin
näyttelemään kiinalaista, — vaikka mykkänä.
Tänään tuopi Wen Siang uutisia. Hänen on onnistunut puhutella erästä
Kukunor'in laivamiestä. "Kuunnelkaa nyt", sanoo Wen Siang Erikille ja
Almkvistille, "mitä hän kertoi minulle. Kukunor näkyy lähteneen
New-York'ista siihen aikaan kun sanomalehti kertoi; se on ollut
Bombay'ssa, josta mentiin Shanghai'hin ja matkaa jatkettiin
Yangtsekiang'ia ylöspäin, Laivamies otti pestin Hankow'issa ja hänen
tietonsa ovat siis suurimmaksi osaksi laivasta saatuja."
"Ja Arnaluk... onko hän laivassa?"
"On."
"Ah Jumalani!... Onko hänet nähty?"
"On ja ei. Laivannee tiesi kyllä jonkun naisen olevan laivassa; hän ei
itse ollut nähnyt naista muuta kuin vilaukselta, silmäyksen suurista
tummista silmistä ja suuren, keltaisen tukan..."
"Ah, hänen kultainen tukkansa!" Erik pui nyrkkiä.
"... mutta milloin ja missä hän oli tullut laivaan, ei mies tietänyt,
sanoi ainoastaan sen, että nainen oli siellä hänen tullessaan laivaan.
Muuten on laivaväkeä ankarasti kielletty ilmaisemasta naisen siellä
oloa. Hänet on pysytettävä siellä, vaikka henki menisi."
"Mutta mies kertoi kuitenkin."
Wu-Tis on kuunnellut tarkkaavaisesti. Hänen halkinaisilla huulillaan
väreilee halveksiva hymy.
"Niin", sanoi hän, "hän puhui, koska hän oli valkoinen. Valkoisen
miehen omatunto on kullalla ostettavissa!"
Almkvist ehdottaa, että pyydettäisiin heti poliisin apua Arnaluk'in
vapauttamiseksi. Hehän ovat eurooppalaisen rodun edustajia, joita
vastaan ei rankaisematta tehdä vääryyttä.
Wen Siang kuuntelee kärsivällisesti. Hän tuntee nyt professorin siksi
hyvin, ettei hän koetakaan keskeyttää hänen esitelmiään. Mutta
professorin lopetettua puhuu Wen Siang.
"Arvoisa herra", sanoo hän ja kumartaa syvään, niin kuin aina, jolloin
hän tahtoo peittää hymyään — "tyhmä ja yksinkertainen palvelijasi
ei uskalla vastustaa viisauttasi. Se virtaa makeana hunajana
rusohuuliltasi, mutta aivoni eivät kumminkaan voi käsittää viisautesi
kirkasta virtaa. Kaupungissa on levotonta, lähetyssaarnaajan pää
irvistää varottavasti Ha-ta portilla, kansa haluaa jäähdyttää vihaansa
muukalaisten verellä. Vaikka korkea herrani onkin niin kansalaiseni
näköinen, niin voi sana ja liike ilmaista kaikki. — Ja silloin! Emme
voi myöskään hallitukselle, jos nyt sellaista on olemassa näin
levottomina aikoina, esittää ahtaan kirjallisia vaatimuksia tuohon
nuoreen neitiin nähden, joka, niinkuin otaksumme, on vasten tahtoaan
viety tuohon laivaan. Meidän on odotettava. Kukunor ei voi nousta
ylemmäksi Yangtsekiang'ia. Se lähtee täältä taas itään päin. Me
seuraamme. Ja ensimmäisessä valtainvälisessä satamassa käännymme erään
konsulinviraston puoleen."
"Todellakin", sanoo Wu-Tis, "kummallinen ehdotus: kääntyä Fan-jens'ein
puoleen saamaan oikeutta!"
Wen Siang saa vanhuksen vaikenemaan katseellaan ja jatkaa: "Niin sen
täytyy tapahtua, muuta keinoa ei ole."
"Eikö mitään?" kysyy Erik.
"Ei, saat olla kärsivällinen vielä muutamia viikkoja tahi kuukausia."
"Viikkojako? Kuukausiako? Wen Siang, ajatteletko, mitä sanot? Tiedätkö
mitä se merkitsee ihmiselle, joka koko sielullaan pyrkii ikävöimäänsä
päämaaliin kuin — — —?"
Wen Siang katsoo Erikiä omituisesti. Miten hänen silmänsä on suuret ja
mustat.
"Minäkö en tietäisi — — voi sinua hullua!" ja kääntyen ympäri poistuu
hän sanaakaan enään sanomatta.
Mutta Wu-Tis nauraa partaansa. "Täytyy aina totella viisaampaa ja tässä
tapauksessa... Mutta mitä sanotte pienestä virvokkeesta? 'Ching hsien
sheng wan sha?'"
"Kyllä, kiitän", vastaa Almkvist. Tuon kiinalaiseni lauseen on hän
kuullut jo siksi usein, että hän sen ymmärtää.
6.