Olla päivästä päivään Yangtsekiang'illa, mutta aina vain joella, eikä
milloinkaan maissa, maanasukasten seurassa, se alkaa tuntua perältäkin
yksitoikkoiselta, ja Almkvist on hermostunut ja kärsimätön.
Likiang on kiitänyt erään järven poikki ja kulkee nyt keltaisten
kalkkikivikallioiden välissä. Wen Siang istuu katsellen herkeämättä
joen oikeanpuoleista rantaa. Erik naurahtaa. "Katsokaa", sanoo hän ja
viittaa muutamaan kummallisesti muodostuneeseen vuoreen, "eikö tuo ole
aivan kuin suuri keltainen kissa?"
Juuri tuohon kallioseinään oli kiinalainenkin tuijottanut. "On kyllä ja
sentähden kutsummekin tätä joenosaa Huang-Mvahusia'ksi, joka
raakalaiskielelle käännettynä on: 'Keltaisen-kissan-virta'. Ja tämä on
juuri se paikka, jossa saamme tietoja ja sitten teemme päätöksemme.
Nousemme pian maihin."
Mitä merkitsee tämä hämärä puhe? Mutta Wen Siang ei rupea selittämään,
hän kääntää vain Likiang'in kokan maata kohti ja löytää satamapaikan
muutamien vedestä esiinpistävien suurien kivien välistä. Läiskis! Wen
Siang hyppää veteen. Hän uipi ja ajellun pään musta hiuspiiska lähestyy
maata kapeana viiruna. Kas, nyt pääsi hän maalle ja seisoen keltaisella
hiekalla pudistelee hän itseään kuin koira. Mutta mitä nyt? Almkvist
tarttuu kiikariin ja huomaa Wen Siang'in pienen, keltaisen
tiikerikissan tavoin kiipeävän suoraan ylös keltaisen kissan
kalkkiseinää. Mitä hän sieltä hakee? Ah — nyt hän pysähtyy, kuuluu
huudahdus... ja kas, hänellä on jotakin kädessään! Nyt laskeutuu hän,
juoksee jyrkännettä alas rannalle ja syöksyy veteen. Hetken kuluttua
seisoo hän Likiang'issa keskellä vesilätäkköä, joka valuu virtanaan
hänen vaatteistaan.
"No?" sanoo Almkvist.
"Niin, mitä tämä merkitsee?" kysyy Erik.
"Hyviä sanomia", vastaa Wen Siang, "katsokaapas tänne!"
Hän näyttää erästä patruunanhylsyä, josta hän vetää esille punaisen
paperikaistaleen. Hän silittää sen.
Almkvist tuijottaa.
"Tunnustan... tämä näyttää kiinalaiselta silmissäni."
"Ja myöskin minun!"
Ja Wen Siang on oikeassa, ne ovat kiinalaisia, pystysuoriin riveihin
kirjoitettuja kirjaimia. Hän lukee läpi ne vielä kerran ja sytyttää
sitten paperin tulitikulla palamaan. Se leimahtaa ja muuttuu tuhkaksi.
"Saammeko nyt selityksen... jos suvaitsette!"
"Kyllä, jalosukuiset viisaat, kuulkaahan vain: nyt on aika käsissä,
jolloin saatte astua 'Taivaanvaltakunnan' pyhälle kamaralle. Tuo, joka
muuttui tuhkaksi käsissäni, käsitteli..."
"Mitä?"
"Sitä, jota etsimme. Tämän ahtaan kulkuväylän suussa on muudan
valtainvälinen satama. — Ja kiinnitettynä sen yhteen laituriin on
— Kukunor."