Huolimatta suuresta ylellisyydestä, jota muuten on tuhlattukin Franz
Josephiin, on tilavuus tanskalaisten matkatoverien hytissä hyvin
rajoitettu ja vaikka ikkuna onkin raollaan, muuttuu ilma aamupuoleen
raskaaksi ja ummehtuneeksi ahtaitten seinämien sisällä. Sekä professori
että Erik ovat sentähden oikeita aamulintuja tällä merimatkalla. Tänään
sitä vastoin on jo myöhäinen aamupäivä ennenkuin he heräävät.
Professori venyttelee itseään ja haukottelee.
"Ah, onko professori hereillään...? Olen maannut hiljaa kuin rotta,
etten herättäisi teitä... yön harha-askeleen... jälkeen."
"Vai niin, mutta muuten voin sanoa sinulle, etten ole ollenkaan
tyytyväinen tuohon kiinalaiseen. Hän hiiviskelee ympärillämme melko
epäilyttävällä tavalla. Palvelija! Mitä hän meiltä oikeastaan tahtoo?
Minä puolestani inhoan kissoja ja kiinalaisia. Eivät kummatkaan rupea
vieraitten kanssa tekemisiin, enemmän kuin he itse tahtovat. He eivät
ole niin uskollisia kuin koirat. He ovat ylpeitä!"
"Eikö sellainen pidäkin olla? Tunnustan pitäväni kissoista juuri
sentähden, että ne eivät ole — koiramaisia."
Almkvist on sillä aikaa ryöminyt kojustaan.
"Nyt on meidän noustava, hyvä herra!"
On todellakin jo aika. Aurinko on korkealla taivaalla. He ovat
nukkuneet ainakin parin aterian sivu.
On todellakin jo aika. Aurinko on korkealla taigalla. He ovat nukkuneet
ainakin parin aterian sivu ja se harmittaa professoria vähäsen, sillä
vaikka hän jokapäiväisessä elämässään onkin jotenkin säästäväinen, niin
ei hän tässä tapauksessa tahtoisi missään nimessä lahjoittaa
ravintoloitsijalle mitään.
"Mutta mitä maailmassa onkaan tapahtunut Franz Josephille, sehän ei
liiku paikaltaan!" huudahtaa professori astuessaan kannelle. "Rakas
Erik, olemme nukkuneet tärkeän hetken, Afrikaan tulomme. Tämä on kai
Port Said!"
Ja professori on oikeassa. Heidän nukkuessaan valtamerilaiva on
ankkuroinut Suez'in kanavan suuhun ja jääpi sinne kuudeksi tunniksi.
Kaikki haluavat tehdä pienen kiertomatkan satamakaupungissa. Ainoa,
joka ei halua mukaan, on eräs nuori katolilainen pappi Pierre Legrand,
joka on matkalla Kiinaan katolilaisen lähetyksen palvelukseen.
"Jos tahdotte seurata neuvoani", sanoo hän, — "mutta luultavasti sitä
ei tahdota, sillä saadessaan valita, tehdäkö tyhmyyksiä, vai ei,
valitsee enemmistö edellisen ja jääpi laivaan, antaen Port Said'in olla
siellä, missä se on. Kaupunki ei nyt todellakaan ole vierailun
arvoinen. Siellä ei totta puhuen ole muuta kuin kapakoita, pelihuoneita
ja kaikenlaisten ihmispaheiden ja rikoksien tyyssijoja. Ei mihinkään
paikkaan koko maapallolla ole synti ja kurjuus niin keskittynyt kuin
Port Said'iin. Ilmakin siinä kaupungissa on saastutettu kaikella sillä
pahalla, jota se sisältää."
Almkvist tahtoi kumminkin käydä muutamassa konsulinvirastossa ja Erik
seurasi häntä. Pierre Legrand pudistaa arveluttavasti päätään
katsoessaan nuoren tanskalaisen jälkeen, jonka kanssa hän oli
keskustellut muutamia kertoja. Erikin avonaiset, nuoret kasvot ovat
miellyttäneet tätä paavin kirkon palvelijaa, joka niinkuin useat hänen
virkatovereistaan on ihmistuntija. Hänen ennustuksensa toteutuu. Erik
on todellakin joutunut pulaan. Hyvästit, jotka Eurooppa hänelle jätti,
sillä Port Said on Euroopan ja koko kristikunnan haiseva lantatunkio,
ovat hyvin kovakouraiset. Kun Almkvist palaa laivaan pitkien
keskustelujen jälkeen englantilaisessa ja ranskalaisessa
konsulinvirastossa, kyselee hän turhaan nuorta matkatoveriaan.
"Mitä onkaan tapahtunut?" kysyy hän Pierre Legrand'ilta; "jätin hänet
englantilaiseen konsulinvirastoon. Sillä aikaa kuin puhuin ja sähkötin,
halusi hän katsella vähän kaupunkia, tätä hirveän rumaa ja puutonta
kaupunkia. Siihen ei hänellä menisi tuntia enempää aikaa. Nyt on jo
kulunut kolme tuntia ja hän ei ole vieläkään näyttäytynyt. Olen
todellakin hyvin levoton."
"Niin, ja syystä", vastasi pappi. "Menkäämme heti maihin ja pyytäkäämme
poliisin apua. Näittekö autonkuljettajan? Se on ollut luultavasti oikea
roisto, joka on luullut nuorta muukalaista hyväksi saaliiksi."
"Ahaa, tyhmäin petkuttaja!"
"Niin, synnillä on monta nimeä. Mutta kiirehtikäämme!"
He eivät todellakaan saa menettää ollenkaan aikaa. Viimeistään kahden
tunnin kuluttua lähtee laiva ja se ei odota. Siis pian poliisipäällikön
luo!
Mutta samassa hetkessä kuin Almkvist aikoo astua portailta laiturille,
tarttuu Pierre Legrand häntä käsivarteen.
"Ei, pysähtykää, varokaa itseänne, höyryruisku ja palosotilaat!"
Port Said'illa, joka on kokonaan rakennettu puusta, on tietysti
ensiluokkainen palokunta, ja eräs sen höyryruiskuista näkyy syöksyvän
esiin.
"Mutta sehän pysähtyy suoraan laivan porraslavan edustalle. Onkohan tuli
päässyt irti Franz Joseph'illa?"
Palosotilaat hyppäävät laiturille ja nostavat erään taakan vaunusta —
erään ihmisen. He kantavat hänet välissään tuohon kelluvaan hotelliin.
Se on Erik. Hänen kasvonsa ovat päässä olevasta haavasta juosseen
jähmettyneen veren peitossa. Vaatteensa on katulian tahraamat ja
silmänsä suljetut. Hän on tunnotonna.
Mitä on tapahtunut?
"Emme todellakaan tiedä", vastaa palosotilaitten päällikkö.
"Palopuhelin kutsui meidät, mutta tullessamme paikalle ei siellä ollut
tulen alkuakaan, vaan sen sijaan tämä nuori mies... reikä päässään,
ryöstettynä, tainnoksissa. Mutta kaikista kummallisinta on, että hänen
rintaansa oli kiinnitetty eräs paperipalanen... niin, tässä sen
näette."
Ja palosotilas näyttää lappua, johon on englanninkielellä kirjoitettu:
"Tämä mies on matkustajana höyrylaivassa Franz Joseph, joka on
Lesseps-laiturissa ja jatkaa matkaa kanavan läpi klo 7 i.p."
"Ah!" sanoo Pierre Legrand, "saanko minä katsoa paperipalasta...
niin... aivan niinkuin luulinkin, tämä on Franz Josephin ruokalistoja."
"Silloin on kai roisto löytänyt sen hänen taskustaan ja päättänyt
siitä, että hän on täältä."
"Niin, voihan sekin olla mahdollista."
Mutta myöhemmin, kun Erik on kannettu hyttiinsä, Almkvist ja Legrand
valvovat hänen luonaan, sanoo pappi:
"Tuo juttu ruokalistasta ei olekaan niin yksinkertainen kuin näytte
luulevan. Näittekö päivänmäärää?"
"Päivänmäärääkö?"
"Niin... Listat painetaan laivassa joka päivä, ja tämä lista on
päivätty tänä päivänä. Se on klo 6:ksi valmistetun päivällisen
ruokalista."
"No niin, mutta mitä se todistaa?"
"Yksinkertaisesti sitä, että korttia ei ole löydetty Erikin taskusta,
vaan joku laivassa olevista on kiinnittänyt sen häneen, joku kyökki-
tai tarjoiluhenkilökunnasta."
"Ahaa", vastaa Almkvist, joka äkkiä huomaa jotakin, "kiinalainen!"
7.