"Rakas poikani", sanoo rouva Holm laskiessaan kätensä Erikin
olkapäälle, "otat asian aivan liian vakavalta kannalta. Eihän ole
ollenkaan varmaa, että Arnaluk todellakin on laivassa. Ja jos on
tapahtunutkin sellaista, niin onhan Nordstrand voinut jo aikoja sitten
hänet vapauttaa. Kaikissa tapauksissa on meidän odotettava seuraavaa
laivaa. Saatpahan nähdä, että saamme hyviä uutisia ensi kesänä. Sinun
täytyy olla mies Erik... eihän se ole sinun syysi... kuuletko Erik?"
Mutta Erik ei kuule mitään. Hän ei edes huomaa äitinsä kättä
olkapäällään. Hän on näinä päivinä ollut aivan epätoivoissaan. Pettymys
ja tieto omasta voimattomuudestaan ovat lamauttaneet hänet. Ja nyt
istuu hän vain tuijottaen suoraan eteensä, tunteissa ja ajatuksissa,
joista hän ei saa selvää. Eräs ajatus häntä enimmän painaa: "Arnaluk on
hädässä, enkä voi panna henkeäni alttiiksi pelastaakseni hänet."
"Erik, kuuletko... etkö kuule... minä, äitisi, tahdon puhella
kanssasi..."
Mutta Erik ei vastaa vielä. Hän ajattelee yhäkin samaa: "Arnaluk
hädässä... vieraassa laivassa... ja missä laivassa...! erotettuna
isästään ja kodistaan, erotettuna Tanskasta tuhansin peninkulmin jäätä,
lunta ja merta... tahi myös... Ah Jumalani!"
Erik nousee äkisti. "Äiti", sanoo hän kiivaasti ja kääntyy suoraan
häneen, "äiti, et saa suuttua minuun, mutta en ole kuullut ollenkaan,
mitä olet sanonut. En tiedä, mikä minua oikein vaivaa. Olen aivan
kadottanut tasapainoni. Mutta ethän liene suruissasi sen vuoksi... että
minun on matkustettava? Sillä minun täytyy! Ajattelin heti saatuani
Nordstrand'in kirjeen, että minun on matkustettava ja pelastettava
Arnaluk, olipa hän sitten missä tahansa."
"Erik, koeta nyt ensin rauhoittua. Tämä on liikanaista. Eihän sinulla
ole aavistustakaan mistä hakisit. Ja sitäpaitsi, maksaahan sellainen
matka paljon rahaa.. Sinähän et huolinut niistä, joita tarjottiin, nyt
se on liian myöhäistä. Kenen puoleen aiot kääntyä. — Tiedäthän, ettei
isä voi..."
"Onhan minulla Duroc. Hän lupasi auttaa minua, jos vain jolloinkin
tarvitsen ystävän apua. Nyt käännyn hänen puoleensa."
Rouva Holm'ia värisyttää ajatus rakkaan poikansa lähtemisestä uudestaan
kovaan maailmaan ja etenkin saa ajatus jäästä ja napayön pakkasista
hänen sydämensä verta vuotamaan.
"Duroc", sanoo hän, "on kai jo aikoja sitten unhoittanut sinut. Ja
sitäpaitsi on hän kaukana poissa, toisella puolella maapalloa,
Tonkin'issa. Menee kuusi viikkoa ennenkuin kirje tulee sinne ja
ennättää saada vastauksen. — — — Mitä tahdot, Anni?"
Talon vanha palvelijatar seisoo kynnyksellä kiireissään saadakseen
sanoa asiansa.
"Rouvan täytyy kaikella muotoa tulla... siellä on joku tuolla ulkona,
eräs matkapukuun puettu herra käsilaukkuineen. Hän tahtoo
välttämättömästi tavata ylioppilasta heti!"
"Äh", sanoo Erik harmistuneena, "eikö minua voida jättää rauhaan?
Sanokaa, etten ole kotona... en tahdo puhella hänen kanssaan. Käskekää
hänen tulla huomenna uudestaan."
"Mutta huomenna on myöhemmin ja silloin se on liian myöhäistä!" Nämä
sanat sanotaan kuivalla, vähän tankuttavalla äänellä ovelta. Erik
kääntyy ja silmäilee pariin silmälaseja, joitten takaa kiiluu kiirettä
ja toimintahalua ilmaiseva silmäpari. Silmälasit ovat eräällä nenällä
ja nenän omistaja on pieni, tanakka, punatukkainen ja vilkasliikkeinen
herra.
"Ei, katsokaa nuori ystäväni, asia ei siedä tunninkaan viivykkiä.
Nimeni on muuten professori Almkvist..."
"Ah, suokaa anteeksi, eikö professori tahdo istuutua?"
"Kiitän teitä, mutta puhun paremmin seisoallani. Kuunnelkaa nyt: Olen
siis Almkvist ja muistatte ehkä nimeni tuosta suuresta matkasta
Kultaisen joen maahan. Tassinork'in tapauksia käsittelevästä
sanomalehtiuutisesta sain päähänpiston tulla luoksenne, koska otaksuin,
että oli tärkeätä teille mihin hintaan tahansa saada käsiinne se mies,
joka on päällikkönä Kukunor'issa, ja sitten tietysti vapauttaa tuo
nuori tyttö. En kai ole erehtynyt tässä kohdassa?"
"Ette, herra professori, puhuin siitä juuri äitini kanssa, kun te...
niin odottamatta... tulitte sisään."
"Vai niin, vai niin, sehän mainiota! Olen kauan aikaa ikävöinyt päästä
matkustamaan taasen... avaraan maailmaan, mutta minulla ei ollut mitään
päämäärää. Nyt minulla on ja sain sen sattumalta syntyneestä
päähänpistosta. Sanoin sattumalta, mutta se on väärin, koska ei mitään
sattumaa ole olemassa. Ja nyt kysyn teiltä nuorimies: Lyöttäydymmekö
yhteen? Lupaammeko toisillemme, että matkustamme maat ja meret ristiin
rastiin siksi, kunnes löydämme Kukunor'in? Tässä on käteni... Oi-joi
ihminen! (Erik on innoissaan puristanut professorin kättä, niin että
kävi kipeästi.) Ah, teillähän on jättiläisvoimat, nuorimies, ja niitä
me ehkä vielä tarvitsemmekin. Mutta ensinnäkin, tehän suostutte?"
"Kyllä ja milloin matkustamme? Kuinka monta päivää voimme käyttää
valmistuksiin?"
Professori katsoo silmälasiensa ylitse. "Päivää, monta päivää, oletteko
hullu, ihminen? Meillä ei ole aikaa kokonaista tuntiakaan.
Neljänkymmenen viiden minuutin kuluttua lähtee Gedserin pikajuna ja
meidän on ehdittävä siihen."
Professori on oikeassa, he eivät todellakaan saa kadottaa
minuuttiakaan, jos tahtovat saavuttaa Intiaan menevän höyrylaivan
"Kaiser Franz Josepfun", joka kulkee Triestistä Suez'in kanavan ja
Punaisen meren kautta suoraan Bombay'hin.
Bombay, Intian pääkaupunki! Tukkukauppias Holm, joka on saapunut
rouvansa käskystä ja jolle tilanne heti on selitetty, seisoo kuin
puusta pudonneena. Bombay... mitä maailmassa heillä on tekemistä
Bombay'ssa?
"Tämä asiakirja", sanoo Almkvist ja vetää esille erään sähkösanoman,
"on selittävä kaikki."
'Kukunor lähti täältä Eurooppaan, matkalla Suez'in kautta
Bombay'hin. Ei kukaan laivaväestä ole ollut maissa.'
"Minusta on aivan selvää, että eskimot ja neiti Nordstrand ovat
Kukunor-laivassa. Koska laivaväki olisi voinut levittää tietoja siitä,
niin sentähden ei heistä päästetty ketään maihin."
"Mutta miksi purjehtii Kukunor Intiaan?"
"Huvipurren omistaja on itämaalainen, en ole onnistunut saamaan hänestä
muuta tietoa. Mutta teen tästä sen johtopäätöksen, että hän aikoo viedä
saalinsa varmaan talteen Intiaan. Sentähden on aivan välttämätöntä,
että ehdimme Bombay'hin ennen Kukunor'ia."
"Ja luuletteko ehtivänne?"
"Kyllä, laskujeni mukaan pitäisi Franz Joseph'in saapua Bombay'hin noin
neljäntoista tahi viidentoista päivän kuluttua, jota vastoin Kukunor ei
voi saapua sinne ennenkuin päivää tahi paria myöhemmin. Mutta hyvä
rouva ja hyvät herrat, aika kuluu ja meillä ei ole enää kuin
kaksikymmentäyksi minuuttia aikaa — sentähden hyvästi ja näkemiin."
"Erik!"
"Äiti!"
Käden puristus isälle, viimeinen katsahdus huoneeseen — ja matka on
alkanut. Askel on otettu kodista avaraan maailmaan, joka on ahdas
typerille, mutta ihmeellinen sille, joka on nuori saavuttamaan
päämääränsä tahdonvoimallaan.
4.