Tukkukauppias Breien siristeli silmiään ja rypisteli koirannenäänsä,
-- ojensi sikarinsa hitaasti ja miettivästi eteensä, niinkuin
tahtoisi sitä katsella ja tutkia.
Kaupungin juorut olivat turhaan koettaneet selvitellä syitä siihen
miksi Grongmetsän erakko oli ruvennut käymään konsulin luona.
Vanhanpuolinen erakko tuli kuin tulikin Lindestadiin. Ja konsuli
vastasi vierailuun, -- viimeksi rouvan ja tyttären kanssa.
Pyhänä oli hän päällepäätteeksi peruuttanut tavallisen säännöllisen
kahvivhistinsä, kun Grongin herra saapui yksinajettavassa reessään.
Ei vaan tahdottu saada selville syitä, -- "Eihän se nyt oikeastaan
ole niinkään ihmeellistä", -- huomautti Breien. "Grongin herra ei
pelaa vhistiä."
"Mutta minusta tuntuu siltä", -- sanoi apteekarin rouva innostuneena,
-- "että konsulin perhe on osannut asettua pikkumaisuuksien
yläpuolelle. Minä uskon, että juuri seuran puute on tehnyt hänet niin
omituiseksi -- ja meidän pitäisi oikeastaan sääliä häntä!"
"Vai niin, minun mielestäni voisi kohdistaa säälinsä muuhun kuin
miljoonaan, joka on unohdettu ottaa huomioon", sanoi rehtorin
rouva purevasti. "Teidän mielestänne pitäisi tuoda tuommoinen
puolivillainen herrasmies sivistyneeseen seuraan vaan senvuoksi, että
hänellä on rahoja."
"Niin, ja nyt puuhataan uutta aallonmurtajaa", virkkoi Breien.
"Konsuli ajaa edestakaisin Lindestadin ja sataman väliä, niin että
reenanturat ulvovat ja ulisevat rantakadun kivityksellä, -- hän on
korviaan myöten innostunut. --
"Nyt on uusi satamapäällikkökin, Andersen", ivaili hän. "Heti hän
ymmärsikin asettua 'paikallisen laivaliikkeen mukaan', hän...
"Se entinen, Rasting parka, joutui hyvin pian pois!" hymyili hän.
-- Breien meni neiti Bjelken kauppaan tilaamaan muutaman kirjan
paperia...
... "Mitä kuuluu insinöörille, neiti!... Jääkö hän koko talveksi
sinne konetehtaisiin?
"Hän varmaankin on pitämässä silmällä naulatehtaan konetilauksia... Ja
ehkä muidenkin koneiden?" hän koetti urkkia ja kuulostella.
"Hän on sokea... sokea"... mutisi neiti kiivaasti itsekseen.
-- "Saadaan nähdä. Saadaan nähdä!"... kuului kuin oraakelin
äänellä... "Olen nähnyt saman ennenkin. Kun Ulfvung itse jo toisen
kerran matkustaa pääkaupunkiin, tekee hän sen vaan senvuoksi, että
saa Niilsin työt poispyhkäistyiksi maanpinnalta."
Neidin mustissa silmissä välähti jotain vanhoilta ajoilta yhtä
tuoreena, kun olisi se tapahtunut eilen.
Konsulin tiheät kaupunkimatkat tänä talvena kiihoittivat häntä ja ne
olivat saaneet hänen hulluuteen asti kehittyneen epäluuloisuutensa
vireille.
Breien tarttui äkkiä hattuunsa:
"Teidän mielestänne, vaikka taivas ja maa katoaisivat, niin jää tänne
kuitenkin kaikkivaltias konsuli jälelle", hän poistui hymyillen.
* * * * *
-- Wendelbon reki pysähtyi Lindestadin rappujen eteen.
Martine rouva istui hautautuneena syvälle turkiksiinsa ja tuli
näyttämään uutta päällysvaatettaan...
"Ei, minä kulen tämän kautta, Wendelbo", sanoi hän, -- "pistäydyn
hetkeksi Anne Weums'in luo...
"Mitä sanot. Miltä tämä sinusta näyttää, Anna", -- kyseli hän siellä
sisässä, ja käänteli itseään Annan edessä. "Hienointa majavan nahkaa.
"Sanoppas minulle, Anna", sanoi hän äkkiä hiljaa ja istuutui. "Millä
tuulella täällä oikein ollaan? Täällä on viime aikoina tuntunut niin
oudolta ja omituiselta kuuletkos, minä en oikein tahdo ymmärtää...
Tämä Wolmar! -- Häntä hyvitellään täällä, vai miten?
"Minä en pidä hänestä, minä en kärsi häntä, Anne! Mitä hän täällä
tekee? Entä Bolette, kuule?..."
"Niin, minä pesen käteni, rouva Wendelbo", sanoi Anne päätään
puistaen. "Kunhan muutkin voisivat tehdä samaten.
"Tänne neiti Bolette tulee ja istuu, eikä puhu ainoata siunattua
sanaa, on ääneti kuin kivipatsas, ja kun sitten joskus kuulee pienen,
varovaisen tukahutetun huokauksen, niin kuuluu siltä kuin tulisi se
sisimmästä sydämmen pohjukasta.
"Vanhemmat ihmiset ajattelevat niin vähäsen mitä nuoret tuntevat.
Ja kuitenkin he heittelevät arpaa heidän koko elämänsä onnella...
Minusta on hän kuin hallayön vioittama kukkanen.
"Minä kyselen vaan itseltäni, rouva, että mikä tästä tuleekaan?"
"Niin, sitä minäkin kysyn, Anne", -- huokaili Martine.
"Entä isä, hän on niin levoton tänä talvena! Minusta tuntuu, ett'ei
hän milloinkaan kuuntele sitä, mistä muut puhuvat. Ja yhä on hän
matkoilla ja menossa"...
"Niin, sitähän sinäkin mietit, Anne...
"Ja minä myöskin", -- hän sanoi sen raskaasti, ottaessaan turkkinsa
käsivarrelleen ja astuessaan sisään.
-- -- Konsuli seisoi juuri Margrethelta saamansa kirje kädessä ja
luki siitä ääneen vaimolleen:
"Hiihtoretkiä ja luistinretkiä!" huudahti hän. "Ei ainoatakaan
hyödyllistä tulevaisuuden ajatusta...
"Muuten, Narna, -- on se oma syyni! Hevonen, joka kerran on oppinut
nelistämään, on kokonaan pilattu.
"Täytyy käyttää pakkokuolaimia, -- siinä, katsos, on voima", -- sanoi
hän erityisen painavasti.
Joku ajatus johtui hänen mieleensä ja hän kääntyi äkkiä:
"Me annamme hänen jäädä sinne talveksi... Täällä, -- täällä hän vaan
on häiriöksi.
"Ei mutta katsokaa, -- katsokaa", huusi hän leppyneenä ikkunan luota --
"Meidän ystävämme Wolmar uuden uutukaisessa karhuntaljoilla
varustetussa reessä ja loistavat lyhdyt"...
Konsuli kiiruhti ulos rappusille.
"Hm, -- hm", -- mutisi Wendelbo. "Minä en käsitä miksi ihmiset eivät
pelkäisi? -- kun on saanut selville tämän maailman kataluuden. Ei ole
kovinkaan turvallista tässä ihmeellisessä maassa kuun alla, -- onni
ei ole lähimainkaan taattua.
"Mutta kirjoitettu on: -- Kolme asiaa on käsittämätöntä: 'Kalojen kulku
meressä, lintujen kulku ilmassa ja miehen kulku naisen luo'...
"Mutta minä osoittaisin suurella kepillä neljättä: _Miehen kulkua
valtaan!_"...
-- Konsuli huusi kaikkia ulos katsomaan Wolmarin komeaa rekeä ja
kulkusilla varustettua tömistelevää hevosta...
"Kun tämä mies ostaa, niin ostaa hän ensiluokan tavaraa, maksakoon,
mitä maksoi", -- sanoi hän kehuen...
"Mukava ja hyvä istuin", sanoi hän, koetellessaan reen toppauksia.
"Entä nämä vällyt!
"Kuule äiti -- ja sinä Bolette", -- hän viittasi heille, -- "sinä olet
niin ohuesti puettu. Heitä yllesi turkit ja pyydä Wolmaria ajamaan
kanssasi puistokäytävän ympäri, niin saat koetella rekeä...
"Joutuun, joutuun" -- kiirehti hän.
Bolette melkein pakeni eteiseen.
"Grethe", huusi hän, -- "anna turkki neidille. Hartioille vaan"...
... "Kas noin", sanoi konsuli ja tukki vällyt hänen ympärilleen.
Hän läiskäytti piiskaa ja ojensi sen Wolmarille. Hevonen lähti
menemään ja kulkusten helinä eteni etenemistään...