"Nyt minä menen, Niils!" sanoi hän äkkiä...
"Minun teki vaan niin kovin mieleni nähdä sinua", sanoi hän,
ollessaan jo menossa tiellä.
Ennenkun poikkesi polulle, kääntyi hän...
Siellä seisoi Niils samalla paikalla.
"Kaivovesi", suhisi hänen korvissaan, -- "pohjattomat silmät..."
Hän viittasi kiireesti ja kiiruhti eteenpäin...
Vähitellen hiljensi hän kulkuaan.
Riemu täytti hänen mielensä.
Hän kulki hyräillen ja tunsi itsensä niin äärettömän iloiseksi.
Hänen täytyi se päästää valloilleen, istuutua alas ja hengähtää...
Kuinka ihana olikaan tuo väririkas syksy. Kuinka kauniiksi kultasi
iltapäiväaurinko puunrungot, -- kuinka herttainen oli koko maailma...
Mutta hän ei ajatellut tuota "ihanaa", "kaunista", tahi "hurmaavaa"
-- eikä väriä tai muuta sellaista. Vaan hän vaan näki siinä onnensa
heijastavan.
Hän tunsi onnensa!
Niils, Niils, oli joka paikassa...
Kaipaus valtasi hänet ja pian hänet ja hänen onnellisen maailmansa
himmensi suurten, kirkkaitten kyynelten tulva... Niils, Niils...
* * * * *
-- Päivällisen jälestä palasi konsuli kotiin, -- sekä hän itse että
hevonen ja kärryt aivan harmaina ravasta, -- ja yksi kiesinkarmi
taittuneena ja sidottuna.
"Valjasta jahtivaunut", käski hän, -- "minun täytyy lähteä
kaupunkiin. Jens Visergut saa tulla mukaan hevosta pitelemään."
Konsuli kävi pikimältään sisällä, söi vähän päivällistä ja vaihtoi
pukua.
... "Kuule Halvor", sanoi hän, seistessään toinen jalka vaunun
jalustimella. -- "Sinun täytyy tilata uudet laitapuut kiesseihin.
Minä ajoin ne rikki niinkuin näit, siellä suomaalla.
"Sinähän olet sieltäpäin. Oletko sinä kuullut, että soiden hinnat
ovat siellä kohonneet, niin että he myivät ne taloistaan, niinkuin
olisivat ne tulleet kullan arvoisiksi?"
"Niin, olenhan minä sellaista kuullut", hymyili Halvor. "Ihmiset
juttelevat, että on tehty tarjouksia sekä Norderutin, Aarstadin että
Bakkepladsin vesipitoisista soista."
"Ja nyt ei heidän enää tarvitse lähteä Ameriikaan, sillä nyt tullaan
varakkaiksi ja rikkaiksi täällä kotonakin", tiuskasi konsuli ja
läimäytti hevostaan... Noin tunti senjälkeen istui hän sohvassa
pankinjohtajan luona, tämän rauhallisessa leskimiehenkodissa, jossa
näki muotokuvia ja kaikenlaisia muistoja hänen vaimovainajastaan,
konsulin sisaresta. Vähän päästä kuului aina kanarialinnun viserrys
ikkunan luota. Keskustelu oli harvasanaista. -- "Ei mitään vaaraa",
-- sanoi konsuli ylenkatseellisesti. "Ei mitään vaaraa, sanot sinä."
"Ei, ei ainakaan pankille, mikäli minä voin nähdä", vakuutti
pankinjohtaja väliäpitämättömästi.
"Ei", irvisteli konsuli, -- "ei ole, silloin kun vaan mukaantuu tai
nukkuu ja ei välitä siitä mitä ympärillä tapahtuu. Pankilla pitäisi
olla suojanaan viisaat silmät", sanoi hän jotenkin epähienosti
lankoonsa katsoen, -- "erittäinkin silloin, kun se on pannut rahoja
yritykseen niinkuin tämä.
"Tosiasia on se, että he ovat laajentaneet yrityksensä hankkimalla
uusia lainoja, -- ainakin kaksi kertaa enemmin kuin mitä alussa
ajattelivat. Ja yhä yritys kasvamistaan kasvaa. He ostavat suo-osia
ristiin ja rastiin sieltä joka taholta, hiipivät eteenpäin kuin
maanalaista käytävää pitkin.
"Kaupunki sitä ei näe. Ympäristö ei huomaa, -- ja sinä ja minä olemme
umpisokeita, -- vaikka sinä jo kauvan aikaa olet vannonut, ett'eivät
he sinun pankkisi rahoilla enää jatka.
"Tai kuka, kuka rahat hankkii. -- Kuka?... Tässä on paha merrassa,
sanon minä", -- hän kohotti sormensa.
"Jonkun vuoden kuluttua voi koko laakson vesivoima olla vieraissa
käsissä, -- muodostettuna varmaksi vuoden läpeen virtaavaksi
vesivoimaksi, josta voi ansaita miljoonia."
"Niin muutamien vuosien kuluttua!" sanoi pankinjohtaja tyynesti.
"Minun mielestäni sinä ajattelet liian pitkältä eteenpäin, rakas
ystävä... Muutamien vuosien kuluttua, kun me olemme rauhassa mullan
alla, ovat ehkä sekä suot että virrat samassa kunnossa kuin nytkin,
-- Lindestadjärvi myöskin."
"Silloin voisin sanoa sinulle, arvoisa ystävä, että heillä on ollut
varma itsenäinen suunnitelma koko ajan. Ja että se on alkunsa
saanut Niils Bjelkestä... Mutta", -- konsuli hypähti ylös sohvasta
ja löi pöytään, -- "ne täytyy pysäyttää, -- ne täytyy pysäyttää, --
tukahuttaa, siihen täytyy keksiä keinot -- Ne ovat tukahutettavat."
Hän jäi seisomaan ikkunan luo ja tuijotti pimeyteen...
"Hyvästi lanko!" sanoi hän äkkiä. Hetken kuluttua oli hän ulkona
vaunuissaan. Kuului piiskan läimäys, ja vaunut pyörivät edelleen.