"Hyvästi, Evensen!" -- --
-- -- Konsuli ajoi tänään torille odottamattomalta suunnalta. Jo
kaukaa tunsi hänen matalan, lipalla varustetun, karvalakkinsa ja
hänen ajaessaan nostettiin lakkeja ja hattuja, ilman että hän
erityisesti otti niitä huomioon.
Kolme tai neljä kaupungin suurempaa liikemiestä vetelehti
edestakaisin korukauppias Lundin peililasi-ikkunoiden ja apteekin
väliä. Toisia seisoi postihuoneen rappujen edessä kopistellen
pakkasessa jalkojaan; muutamia pienempiä ryhmiä käveli keskustellen
alas siltakatua.
Konsulin pitkänäköinen, tarkkaava silmä teki heti yleiskatsauksen.
Kuin kaukonäkijä tunsi hän hermoissaan kaiken, mitä siellä ajateltiin
ja tunnettiin, -- hän tunsi niin hyvin heidät kaikki, hallittuaan
seudulla kauvan ja valppaasti. Hän tunsi nuo rohkeat imartelut,
kasvojen ilmeet ja kumartelut, joita hän näki joka päivä, hän tiesi
miksi yksi ja toinen tekeytyi leijonaksi hiirenkolonsa eteen tahi --
kuin sattumalta -- katosi talonovesta.
Konsulin kasvot saivat silmänräpäykseksi uhkaavan ilmeen. Hän tunsi
että hänen vallassaan oli tyhjentää tai punnita koko tori.
... "Puhelevatko herrat tanssiaisista seurahuoneella?" tervehti
hän ja pysäytti hevosensa. "Meillä kotona ajatellaan ja toivotaan
ainoastaan tanssiaisia."
"Ei nyt juuri sitäkään", hymyiltiin salavihkaa ja katseltiin
miettiväisinä alas.
Oltiin kuin hiukan säikäyksissä, vaarallisilla vesillä. Täytyi varoen
ajatuksensa lausua, ei esittää minkäänlaisia määrätyitä mielipiteitä,
vaan taitavasti etsiä sanoja, jotka sopivat kummallekin puolueelle.
"Ei, ei", virkkoi konsuli äkkiä terävästi, -- "olenhan kuullut, että
toisetkin tanssit ovat tulossa seurahuoneella tänään. Se ei kuulu
minulle; -- Mutta jos olisi vähänkin enemmän älyä, niin huomattaisiin
selvästi, että sitä liikettä ja niitä suoranaisia ja sivullisia
etuja, jotka olisivat seuranneet kilpa-ajorataa Lindestadjärvellä,
ei kaupunki voi ajatellakaan saavansa peninkulman päässä ylhäällä
metsissä. Tai miten?"
Hymyiltiin mieltymyksen osoitteeksi.
Postitalosta astui ulos uusi satamapäällikkö, postinsa kädessään. Hän
katseli vähän ympärilleen ja oikasi sitten suoraan torin yli.
"En kai erehtyne, hra konsuli Ulfvung", kumarteli hän. "Rohkenen
esittää itse itseni kaupungin uutena satamapäällikkönä. Olen aikeissa
tehdä kunnioittavan käyntini Lindestadissa, kunhan ensipäivän ikävät
muuttopuuhat ovat ohitse." --
Konsuli korotti käsivarttaan osoittamatta vähääkään käsittäneensä
puhuttelua, ja jatkoi kovemmalla äänellä, viitatessaan ulospäin...
"Tuolla ylhäällä on Lindestadjärvi kuin leipäpala hätääkärsiville,
josta voivat leikellä koko talven. Ja tuolla alhaalla konttoorini
oven edessä seisoo ihmisiä, jotka etsivät työtä, tungokseen asti
kadulla..."
"Mutta, minun olisi luonnollisesti ennemmin pitänyt rääkätä hevosia!"
Se herätti yleistä iloisuutta ympäri seisovissa.
"Ja kuka epäilisikään että meidän hyvällä majurillamme ylhäällä
ruukilla olisi sellainen mielessä", virkkoi hän leikillisesti. "Hän
ei ota mitään edesvastuulleen, ei otakaan! Jos piiri edistyy tai ei,
-- sama käsittämätön hieno levollisuus ja rauha, sama..."
"Maailman melu ei ulotu sinne pilventasaisiin asuntoihin", jatkoi hän.
"Suokaa anteeksi minulle, joka vielä olen vieras paikkakunnalla",
keskeytti hänet satamapäällikkö. "Minä olin ylhäällä tehtaalla
pyhänä, -- nuori Düring asui pari vuotta meillä, ollessaan lukemassa
pääkaupungissa. Ja hra majuri antoi minulle hyvin mieltäkiinnittävän
yleiskatsauksen kaupungista ja sen ympäristöstä. Niin että minä
tahtoisin vaan hiljaisuudessa sanoa, että hän teki minuun aivan
toisen vaikutuksen."
Konsuli kohotti huulensa aivan nenän alle, kuin vainuten jotain
pahaa...