Insinöörin isä oli koettanut vastustaa häntä paikkakunnalla, --
kerran toisensa perästä, -- se oli ollut pitkällinen vedenalainen
sota, joka loppui siihen, minkä ansaitsikin -- tappioon ja
murtumiseen!
Hänen kiihoittuneessa mielessään tuntui siltä kuin uudistuisi
taistelu nyt pojan kautta, -- samanlainen intoilija, samat
päähänpistot ja ehdoitukset.
Konsuli tuijotti uhkaavasti eteensä, kuin tahtoisi hän voittaa
vastustuksen, jonka näki edessään ilmassa.
Äkkiä kohotti hän piiskaa...
"Niin, niin, nuori herrani... niin, niin, nuori herrani!"...
Hän pysähtyi ulkopuolelle kaupunkia, vanhanaikuisen puurakennuksen
eteen, jossa oli korkeat raput ja pitkä katonräystäs, jonka alta
kimalsivat pienet ruudut.
"Onko Evensen kotona?" huusi hän iloisesti puoleksi avonaisesta
ovesta.
Naisen kasvot näyttäytyivät silmänräpäyksen aikaa ikkunassa, ja
sisältä kuului ovien paiskimista.
Ulos rappusille tuli vähänpäästä Arild Wolmarsin metsäpäällysmies,
Evensen, kumarrellen ja vielä pannen kiinni takkinsa nappia.
"Uskallanko kysyä mistä minulle tulee tämä suuri kunnia" --
"Taidat muistella sitä vanhaa riitaa?" hymyili konsuli. "Niin, teidän
isäntänne ja minä olimme aina riidassa siellä ylhäällä... Pankaa
hattu päähän, -- hattu päähän, Evensen. Te olette liian vanha ja hyvä
mies seisoaksenne vilustuttamassa itseänne täällä lumessa paljaasta
kohteliaisuudesta... Ja miten jaksaa vaimonne? Minä luulen nähneeni
hänet vilaukselta ikkunassa. Eivätpä näyttäneet vuodet häneen paljo
koskeneen."
"Meillä on onneksi ollut molemmilla hyvä terveys, herra konsuli ja
kiitän kysymästä."
"Katsokaas, Evensen, minulla oli tärkeää kysyttävää eräiden
asioitteni tähden, tahtoisin saada varman tiedon siitä, tuleeko tänä
vuonna Grongmetsistä laskettavaksi tukkia enempi kuin tavallista?
Jäänsahausta varten olisi minun sen mukaan asetettava Lindestadjärven
sulkulaitos."
Evensen oikasihe suoraksi ja suun ympärille kuvastui viekas ilme. Hän
koetti vainuta piilikö ehdotuksessa jotain vaarallisempaa...
"Hirrenhakkuusta meidän metsissämme voin sanoa ainoastaan sen,
että se kaikessa muodostuu samanlaiseksi kuin viime vuonna.
Muuten on siellä kyllälti kaksitoista- ja neljätoista tuumaisia
-- puhumattakaan mastometsästä, joka seisoo kuin pilaristona
Grongmetsässä, eikä ole tuntenut vielä kirveenterää. Niissä puissa
sitä on toinenkin miljoona tallessa, sanon minä."
"Niin, niin, rakas Evensen", keskeytti konsuli metsäpäällysmiehen
halua kehua isäntäänsä. "Olette olleet niin ystävällinen ja
vastanneet kysymykseeni ja ei muuta kuin kiitoksia!"
Hän vetäsi suitsia, kuin aikoisi hän ajaa edelleen; mutta pidätti
vielä...
"Ja sittenhän saan onnitella Arild Wolmaria siitä, että hän pian saa
kilpa-ajoradan sinne ylös yhdelle järvistään."
"Mitä?" -- kyseli Evensen ihmeissään.
"Siellä vasta liike syntyy metsissä."
"En minä ole kuullut siitä mitään", virkkoi Evensen.
"He aikovat pyytää Herra Wolmarin suostumusta, kuulin sanottavan.
Ja sitten saatte luonnollisesti koko kaupungin sinne, -- kaikki ne,
jotka aikovat kilpa-ajoihin."
"Niin, kyllä sinne sitten kansaa kokoontuu", tuumi Evensen.
... "Ja koko irtolaisjoukon, joka tekee valkeita ja ottaa itselleen
kaikenlaisia vapauksia."
"Niin, siinä voi olla jotain", mutisi Evensen miettiväisenä.
"Sitten saa hän vielä kaupanpäälle sinne metsästysseurat, sekä
koirien kera että ilman, -- lentäviä ja juoksevia. Niin niin,
siellä voi olla tilaisuudessa tarjoomaan vierailleen sekä pyitä
että metsoja, siksi kunnes metsä tyhjenee niistä", virkkoi konsuli
leikillisesti.
"Ei milloinkaan isäntäni myönny siihen!" huudahti Evensen suuttuneena.
... "Entä sitten kauvastähtäävien kiväärien harhaantähdätyt kuulat,
jotka vinkuvat mastopuiden välissä ja kaivautuvat tuuman, jopa
kaksikin puun kuoren alle."
"Jaha, totisesti kutsuisin senlaista julkiseksi pahanteoksi!"
huudahti Evensen karkealla äänellä.
"Niin, minun metsiini he eivät ainakaan pääse! Mutta kokouksessa
kaupungin talolla tänäiltana päätetään, pyytävätkö kaupunkilaiset
teidän isäntänne suostumusta kilpa-ajorataan."
Konsuli puhutteli hevostaan, joka levottomana kaappi jalallaan.
"Noh -- minulle se ei kuulu. Mutta minusta tuntuu siltä, että olisi
paras ajoissa valmistaa hra Wolmaria tästä hyökkäyksestä, joka on
tekeillä hänen metsäänsä vasten."