Kyllähän Mökö ja Luru osasivat koulussa läksynsä, mutta he osasivat
hyvin merkillisellä tavalla. Kun luokka oli suuri, niin he eivät aivan
alussa joutuneet vastaamaan. Mutta eräänä päivänä sattui opettaja
kysymään Mököltä maantieteen tunnilla, ja silloin koko luokka sai
ihmeekseen kuulla, miten pojat muistivat läksynsä.
Opettaja näytti kartalla Neapelia ja kysyi Mököltä:
-- Mökö Kiljunen, mikä kaupunki tämä on?
-- Se on Nappipeli, Mökö vastasi.
Kyllä opettaja sai selittää kauan, että ei laisinkaan ollut samaa,
sanoiko Neapeli vai Nappipeli, mutta siitä ei ollut suurta apua.
Opettaja tahtoi oikein perinpohjin saada tietää, millä tavalla pojat
nimet selittivät, ja silloin tuli vaikka millaisia nimiä. Rooma oli
Ruuma, Lontoo oli Luntta, Glasgow oli Lasku, Pariisi oli Prisse, Havre
oli Harava, Marseille oli Marssi jallu, Kööpenhamina oli Keppihamina.
Ja tätä menoa he jatkoivat. Hampuri oli Hamppari, Madrid oli
Matin-Riita, ja Kijevi oli Kiljunen.
Opettaja joutui aivan epätoivoon. Hän koetti kysellä maanosia. Mutta
siellä tuli aivan samanlaatuisia vastauksia. Ameriikka oli Hameriikka,
Turkki oli Pälssyt, Makedonia oli Makaruunia. Luokan ilo oli
ylimmillään, kun Bulgariasta tuli Pullan kurit.
Tämän jälkeen päätti maantieteen opettaja olla laisinkaan kysymättä
Kiljusen pojilta enää mitään. Mutta muissakin aineissa pojilla oli
hiukan omat tietonsa. Ruotsissa opettaja käski kääntämään:
-- Tuuli taivutti heikkoa kasvia.
Luru käänsi sen näin:
-- Vinden deklinerade den späda växten.
Opettaja sai turhaan selittää, että deklinera merkitsi sanojen eikä
minkään muun taivuttamista.
Mökö sai käännettäväkseen seuraavan lauseen:
-- Ukko istui pöydän ääressä ja laski rahoja.
Hän suoriutui tehtävästään kääntäen sen:
-- Gubben satt i bordsändan och släppte pengar.
Tämäkin opettaja päätti jättää poikien tietojen kuulustamisen sikseen.
Jos pojat olisivat saaneet vastata tunneilla, niin olisivathan muiden
poikien kaikki tiedot menneet aivan sekaisin.
Yksi aine oli sellainen, missä pojat todella kunnostautuivat. Ja se oli
voimistelu. Kun näki heidän kiipeävän, niin olisi luullut heitä
marakateiksi, niin ketterästi he menivät tankoa ylös. Ja kun he
hyppäsivät piimin yli, niin he menivät sellaisella vauhdilla, että
olisi luullut heitä suuren suuriksi oraviksi. Mökö hyppäsi
korkeushyppyä aivan ihmeellisellä tavalla ja sai siitä nimekseen
Pompponen. Luru taas oli erinomainen pituushypyssä ja sanottiin häntä
senvuoksi Loikkaseksi. Mökö Pompponen ja Luru Loikkanen olivat siis
heidän nimensä koulussa tovereitten keskuudessa.