Opettajatar (vetäen hänet luoksensa ja osottaen laatikon kantta):
Luehan, mitä tuossa seisoo: "Köyhimmille ja kilteimmille lapsille
Inarin kansakoulussa." Luulen, että teen oikein kääriessäni liinasen
Osman paljaaseen kaulaan — painamalla lakin Aslakin ruskeatukkaiseen
päähän, vetämällä lapaset Lailan pieniin sinisiin käsiin ja Irma
tarvitsee sukat. (Jakaa puhuessaan lahjat lapsille, jotka äänettöminä
kiittävät.) Nyt menen sytyttämään valkean kouluhuoneeseen ja avaan oven
teille — kohta kai toisetkin lapset tulevat. (Menee.)
Laila (iloisesti): Enkö sanonut että tuuli on kääntynyt etelään! Voi,
kuinka pidän noista kilteistä tytöistä!
Osma (reippaasti): Jos voisin, estäisin pohjatuulen tunkeutumasta
heidän koteihinsa.
Aslak (heiluttaen lakkiaan): Hei, nyt tulee hauska Inarin jäällä.
(Hyräilee laulua: "Juokse porosein!" j.n.e.)
Irma: Laulakaamme laulu etela-Suomen kilteille tytöille — ehkä
revontulten leimahdukset ulottuvat sinne asti ja kantavat kaiun
laulustamme!
Osma: Ei, lähettäkäämme se pohjatuulen mukana — ehkä se lieventää siitä
kylmimmän viiman.
(Lapset laulavat; sävel: "Juokse porosein".)
Tuule tuulonen,
Tuule lempeään,
Kauas etelään —
Kiitos lämpöinen
Ystäville vie,
Vaikk’ on pitkä tie!
Talvipakkasen
Meiltä torjuitte,
Siitä syömmenne
Olkoon lämpöinenl
Lapset Inarin
Teitä tervehtii.
(Menevät kouluhuoneeseen.) Esteri Haapanen.
Uusi kartasto.
Henkilöt: Anni, Elli, Aino, Kalle, Pekka, setä ja iso sisko.
(Anni istuu pöydän ääressä uusi kartasto edessään; muut lapset
ympäröivät häntä koettaen kukin nähdä osansa.)
Anni: Olen oikein iloinen, kun isä antoi minulle tämän uuden kartaston,
nyt lupaan lukea maantiedeläksyt kunnollisesti.
Elli: Mikäpä on lukiessa — katsohan, miten selvästi siinä näkyy vuoret
ja virrat, kaupungit ja kanttoonit.
Kalle: Kunpa kerran pääsisi matkustamaan ympäri koko maailman — se on
minun hartain toivoni.
Pekka: Olet liian vaativainen. Minä tyytyisin paljon lyhyempään
matkaan. Sininen Välimeri on aina ollut unelmaini esine. Katsokaa sen
monia saaria ja lukuisia lahtia. (Osoittaa kartasta.) Ensin kävisin
Korsikassa ja tappelisin sen säihkysilmäisten rosvojen kanssa; sieltä
purjehtisin Elbaan etsimään muistomerkkejä suuresta Napoleonista.
Sisiliaa en myöskään unhottaisi — Messinan appelsiinithan ovat
maailman kuuluja. Lopuksi matkustaisin ristiin rastiin koko Italian
niemen, ihailisin Vesuvion rinteiltä auringonpaisteista Neaappelia ja
tekisin pitkän retken Rooman vanhoihin katakombeihin. Kuutamo-iltoina
soutelisin Venetsian kanavilla ja kuuntelisin kauniita gondoolilauluja.
— Anni: Palaja jo Suomeen, veli hyvä, muuten Italian lämmin ilma
sinut kokonaan huumaa. Ei — minä rakastan Sveitsin jaäkenttäin
viileitä tuulia. Tahtoisin nähdä auringonnousun Rigillä ja poimia
tuoksuvia alppineilikoita ja ihanoita Edelweissejä vuorten rinteiltä.
Soudellessani sinistä Vierwaldstätter-järveä muistelisin Wilhelm Telliä
ja kuuntelisin paimentorvien kaikuja laaksoista.
(Setä tulee sisälle ilman, että lapset häntä huomaavat ja jää syrjään
kuuntelemaan heidän vilkasta puhettaan.)
Elli: Minäpä toivoisin Afrikaan ja ratsastaisin kamelilla poikki
Saharan erämaan. Lepäilisin Niilin rannikoilla palmujen siimeksessä ja
veisin pääskysille terveisiä Suomesta. Kiipeäisin Keopsin pyramiidin
huippuun —
Kalle: Etkä ollenkaan muistaisi, koska se on rakennettu.
Elli (jatkaen puhettaan): — ja katselisin sfinksiä silmästä silmään.
Pekka: Miksi ei kukaan muista Hollantia, tuota mallikelpoisen
siisteyden maata, jossa joka peltotilkku on viljelty kuin puutarha.
Anni: Niin, ja Kreikan laakerilehdot ja sinisen taivaan olemme
unohtaneet.
Elli: Ja muratin peittämät rauniot Reinin varsilla.