Hanna: Olet sinä nyt suurikin mielestäsi!
Kalle: Olin silloin vielä pienempi, kun Helsingin kaartin torilla näin
sotamiesten tekevän temppujaan ja marssivan niin, että tanner tömisi.
Oli se minusta hauskaa katsella.
Hanna: Kuulkaapas pojat, te voitte heti päästä sotamiehiksi. Olen
itsekin aikonut ruveta sotilaaksi.
Kalle ja Pekka: Sinäkö?
Kalle: Sinähän olet tyttö! Ei ne tytöt kelpaa sotilaiksi.
Pekka (uteliaana): Mitä tarkoitat, Hanna?
Hanna (vakavasti): Täällä Suomessa mellastaa vahva ja paha vihollinen,
joka vuosittain tappaa tuhansia ihmisiä, ryöstää meiltä 30 miljoonaa
markkaa ja sen lisäksi tekee tuhansia ihmisiä sairaiksi, köyhiksi ja
pahoiksi. Tätä vihollista vastaan tekin voitte taistella.
Pekka (hämmästyneenä): mikä se sellainen roisto on, joka niin paljon
pahaa tekee? Onko se turkkilainen?
Hanna (viittaa ikkunaan): Ei ole turkkilainen. Mutta katsokaapa tuonne
maantielle. Siellä sitä vihollista parastaikaa kuletetaan.
Kalle ja Pekka (juoksevat ikkunan luo): Vihollista!
Pekka: Ei näy vihollista! Olutkuormaa siellä vain kuletetaan.
Hanna: Sepä se onkin vihollinen. Kaikki väkijuomat ovat Suomen
vaarallisin vihollinen. Tiedättehän, että niissä on alkoholimyrkkyä.
Kalle: Tiedämme kyllä, mutta eihän tuo myrkky ketään tapa.
Pekka: Pullisen Janne sanoi, ettei mikään maistu niin hyvältä kuin
olut, viina, punssi ja konjakki. Ja isä Pullinen kuuluu sanoneen,
että pari ryyppyä parantaa vilustumiset, väsymykset ja kaikki taudit.
Jannekin toisinaan kuuluu maistelevan isänsä pullosta.
Hanna: No, onko se Pullinen teistä terveen näköinen?
Pekka: Eikä ole.
Kalle: Huonon miehen näköinen hän on, vaikka hän juo.
Hanna: Eikä, kun juuri sentähden, että juo. Ja millainen se on
se Pullisen koti? Onkohan lapsilla siellä hauska olla, kun isä on
rohtojaan nauttinut?
Kalle: Oi, voi, sitä Pölösen kotia! Jannella on vähän paremmat, hän
kun käy koulua, mutta pienemmillä on vain repaleita. Eikä se Pullisen
vaimo eilen turhanpäiten itkenyt meidän äidille. Kuului lasten nälkää
itkeneen.
Hanna: Tuhannet äidit maassamme itkevät samasta syystä kuin Pullisen
vaimo. Heidän miehensä käyttävät ansaitsemansa rahat juovutusjuomiin
ja perhe saa nähdä nälkää ja kokea kurjuutta. Juovutusjuomat tekevät
ihmiset koviksi ja tylyiksi.
Pekka: Mutta minkätähden niin pahoja juomia sitte valmistetaan? Miksi
tuokin oluttehdas tuolla mäenrinteellä saa valmistaa olutta?
Hanna: Toiset ihmiset tahtovat juovutusjuomien valmistamisen ja kaupan
kautta ansaita rahaa, Toiset taas tahtovat juoda noita juomia, koska
heissä on juomatauti. Se tauti se on juomahimo, ja se, joka sitä
tautia sairastaa, hankkii itselleen juovutusjuomia vaikka myymällä
huonekalunsa tahi lastensa vaatteet.
Kalle (miettivästi): Pullisessa taitaa olla se tauti.
Pekka: Mutta Janne sanoo, että hänestä tulee kohtuuden mies.
Juopporentuksi hän ei aijo ruveta.
Hanna: Pullinenkin varmaan ensin oli kohtuuden mies, niinkuin kaikki
juopot, Mutta kohtuus on petollista. Ennenkuin arvaakaan, ei enää voi
olla juomatta ja niin sitä tulee juopoksi.
Kalle (huolestuneena): Kuinkahan voisimme saada nuo pahat juomat pois
Suomesta?
Hanna (reippaasti): Siitähän minä juuri aijon puhua teille. Katsokaa
pojat, jos ei kukaan käytä noita pahoja juomia, niin ei kukaan viitsi
niitä valmistaakaan. Eikö niin?
Kalle ja Pekka: Niin, niin!
Hanna: Sinä, Pekka, toivot pääseväsi sotilaaksi. Alapas taistella
tätä vihollista vastaan. Kaikki, jotka ymmärtävät, kuinka vaarallisia
juovutusjuomat ovat isänmaalle, ovat päättäneet, etteivät he koskaan
maista niitä tippaakaan. Sitten he koettavat saada muitakin ymmärtämään
tämän asian ja tekemään saman hyvän päätöksen. Ja niin he yhdessä
taistelevat juovutusjuomavihollista vastaan.
Pekka: Suuret ihmiset ne tietysti noin taistelevat?
Hanna: Sen voivat tehdä lapsetkin. Muissa maissa ja Suomessakin kuuluu
olevan lastenliittoja, joita sanotaan Toivonliitoiksi. Niihin kuuluu
otettavan lapsia, jotka ovat päättäneet olla juovutusjuomia käyttämättä.
Pekka (innostuneena): Kuule, Hanna, voimmehan me kolme, sinä, Kalle ja
minä, perustaa Toivonliiton tänne Kulmalan kylään.
Kalle: Sen me teemme. Minä ainakaan en aijo milloinkaan maistaa noita
pahoja juomia.
Pekka: Ja minä aijon tuoda paljon poikia liittoomme. Tuo sinä, Hanna,
tyttöjä.
Hanna: Tietysti, tietysti, niin monta kuin voin.
Pekka: Kyllä me voitamme. Voi sinua, vanha oluttehdas, pian me sinut
voitamme! Minun rahoistani et ainakaan saa penniäkään.
Kalle: Kuule, Hanna, emmekö pane Pekkaa kapteeniksemme? Hän on niin
innokas ja urhoollinen.
Hanna: Pannaan vaan ja sinusta Kalle teemme vääpelin. Mutta hankkikaa
nyt pian sotajoukkoomme väkeä, jotta voitamme vihollisemme!
Pekka: Tietysti. Mutta mitä me oikeastaan sanomme pojille, jotta
saisimme heidät Toivonliittoon?
Hanna: Minäpä annan teille lainaksi kirjan, jonka nimi on "Väkijuomien
vaikutus". Lukekaa se, niin voitte kertoa paljon juovutusjuomien
turmiollisuudesta. Sen kirjan voi joka poika hankkia itselleen.
Kalle: Mutta mitä se maksaa?
Hanna: 10 penniä vain. Kuuluu myös löytyvän hauska lasten ja
nuorisonlehti "Koitto", jossa paitsi kuvia ja kertomuksia on paljon
raittiuttakin. Senhän pojat voisivat tilata opettajansa kautta. Se
maksaa vain 75 penniä puolelta vuodelta eli 5 p. numero. Sitä voisimme
lukea Toivonliiton kokouksissa, kun sellaisia alamme pitää.
Pekka (huutaa): Eläköön armeijamme! Eläköön Toivonliittomme! Nyt en
enää halua kaartiin. Nyt taistelemme tuota oluttehdasta vastaan.
Kalle: Ja me voitamme! Eläköön!
Hanna: Eläköön vihollisista vapaa Suomii Kaikki: Eläköön! Eläköön!
Eläköön!
Alli Trygg-Helenius.
Suomalaisia orjia.
(Keskustelu.)
Juho; Hoi, Tuomas, mihin sinä riennät sellaista kyytiä näin kauniina
iltana?
Tuomas: Minä menen raittiuskokoukseemme ja pitäisin sopivana että
sinäkin tulisit.
Juho: Vai niin — ja kun olet saanut minut sinne, houkuttelet tietysti
minun tekemään raittiuslupauksenkin. E-hei. Siitä ei tule mitään. Minä
rakastan vapauttani.
Pekka: Niin minäkin. Me suomalaiset emme koskaan aijo ruveta orjiksi.
Me olemme aina olleet vapaita miehiä.
Tuomas: Vai tarkoitat sinä sitä vapautta, että voi juoda itsensä
juovuksiin. Onpa se todellakin ihanaa vapautta! Katso esim. Mikko
Leppästä, joka on niin juomahimon orjana, että hän ei voi olla
juomatta, vaikka lääkäri on sanonut että hän pian kuolee siitä. Hän
ei voi mennä anniskelupaikan ohi poikkeamatta sisälle. Ja kun hän on
juonut itsensä juovuksiin, menee hän kotiinsa ja lyö vaimoaan. Kas
siinä on vapaa mies; eikö totta?
Juho: Mikko on houkkio. Minä toivon etten koskaan tule hänen
kaltaisekseen. Minä aijon ottaa olutlasini ja sentään pysyä yhtä
raittiina kuin kuka muu tahansa.
Tuomas: Minusta sinä eilen tulit ravintolasta jotenkin "liikutettuna",
Pekka: Että sinä viitsit puhua tuommoisesta! Minä olin mukana.
Täytyihän meidän kutsua vieraamme virkistyksille, ja hän tarjosi taas
meille. Eihän voi kieltää juomasta lasia hyvän ystävän kanssa.
Tuomas: Siis teidän täytyy ja te ette voi. Minä luulin teidän
kumpaisenkin sanoneen, että tahdotte olla vapaita.
Pekka: Niin tahdommekin.
Tuomas: Minä en kutsu sitä vapaudeksi. Jos teidän kerran täytyy mennä
ravintolaan, jos te ette voi kieltää ottamasta lasia, ette ole vapaita.
Minä pidän oman vapauteni parempana, sillä minä voin kulkea tällaisen
paikan ohi sisään menemättä, ja minä voin vastata kieltävästi, kun
tahdotaan saattaa minulle päänsärkyä seuraavaksi aamuksi.
Juho: Mutta kuulehan, toveri, minkätähden teit sinä oikeastaan
raittiuslupauksen? Ethän sinä ole koskaan juonut.
Tuomas: Niin nähkääs, minä koetin saada kahta toveria, jotka joivat
liian paljon, jättämään lasinsa. Mutta kuinka saatoin heitä pyytää
lakkaamaan, kun itsekin käytin juomia.
Pekka: Se on kyllä totta, etten minä paljoa piittaa sen puheesta,
joka itsekin juo. Mutta kuulehan, et suinkaan sinä pidä vääränä yhden
olutlasin ottamista?
Tuomas: Joll’en siinä asiassa tuomariksi rupeakaan, niin tiedän
ainakin, että me aivan yhtä hyvin tulemme toimeen ilman sitä, ja että
se on parempi meidän terveydellemme ja kukkarollemme ja estää meitä
kiusauksista. Ja silloin ei tarvitse pelätä joutuvansa orjaksi.
Juho: Mitä sillä tarkoitat?
Tuomas: Minä tarkoitan että jok’ainoa niistä, jotka nyt ovat kurjia
juoppouden orjia, on myöskin alkanut yhdestä lasista. Kuinka voimme
me tietää, ettemme mekin joudu orjuuteen? Sitä paitse on meidän
auttaminen muita sillä esimerkillä, että voi olla ilmankin näitä juomia.
Pekka: Sinä olet hyvä mies, Tuomas. Ehkä sinä vielä jonakin kauniina
päivänä saat minunkin raittiuskokoukseesi.
Tuomas: Etkö voi tulla heti tänä iltana?
Pekka: Mitä sanot sinä, Juho? Menemmekö hänen kanssansa?
Juho: Minusta me voimme mennä sinne katsomaan, mitä vesipojat tekevät.
Eihän se meitä voi vahingoittaakaan. Eihän minun tarvitse kirjoittaa
nimeäni lupauksen alle, ellen tahdo.
Tuomas: Ei, ei kukaan muu sitä tee, kuin se, jolla on se vakuutus, että
hän tekee oikein ja hyvin näin tehdessään. Kas, niin tulkaa sitte,
muuten me myöhästymme! Mukaillut A. T.-H.
Eräs laskuesimerkki.
Henkilöt: Rietu, Tuomas, koulupoikia. Puuseppä Luoto, Rietun isä.
Luodon vaimo, Rietun äiti.
(Puuseppä Luodon puutteellisesti kalustettu huone.)