Yksin elivät erämaan asukkaat uusissa taloissaan täydellisessä
vapaudessa. Heidän halmeistaan ja pyydysmaistaan ei riidellyt kukaan
vieras ja kun he suurina juhlina syksyisin ja talvisin kokoontuivat
vanhimpain pirtteihin, sovittiin naapurusriidat leppyrahoilla.
Mutta pian sekaantui vieras käsi näihin syrjäisiin oloihin. Kun erämaan
miehet kävivät etelässä, vaadittiin heiltä sovintohaukia voudille. Nyt
oli metsästyksetkin pilattu, kun oli ruvettu metsänajoa kieltämään --
niinkuin ei metsämies aikojansa tietäisi. Erämiesten vapauteen oli
tehty muitakin aitoja. Kun he joskus hyvällä hangella turkiskuormat
kelkassaan hiihtivät etelään, saattoi tapahtua, että he palasivat
sieltä tyhjinä ja köyhinä. Korkeimmilla hengen sakoilla oli heitä
kielletty taritsemasta turkiksia ja nahkoja muille kuin kuninkaan
miehille, jotka niistä maksoivat polkuhinnan. Mutta kauppiaat ja
porvarit odottivat yhtä suurella himolla erämaan kaunista saalista kuin
kuninkaan miehet, ja kirkkaat Räävelin rahat ja Unkarin kultaiset
viettelivät usein erämiehiä kiertämään voutitaloja. Omilla maillaan
vielä saivat erämiehet olla rauhassa, mutta he alkoivat kiusallisesti
tuntea, että näkymättömät silmät vartioivat heitä ja että kruunun käsi
puristui yhä tiukemmalle heidän ympärilleen.
Heidän kävi niinkuin lapsen, joka kotonansa kasvaa ja varttuu oman
silmän näkemättä, mutta kun vieras tulee, hän ihmeeksi huomataankin jo
täysikasvaneeksi.
Tuskin oli Inki saanut talonsa ja suuren luhtinsa valmiiksi ja vuoden
siinä solakan emäntänsä kanssa asutuksi, kun jo tulivat vieraat
veroherrat erämaahan.
Heistä oli jo huuto kulkenut edeltäpäin. Kruunu oli auttanut ja
suojellut uutisasukkaita, nyt se tuli palkkaansa vaatimaan.
Korkeasukuinen herra Hannus, jolla oli korppi vaakunassa, ja
Ylisatakunnan vouti, hyväsukuinen Niilo Inginpoika, olivat määrätyt
erämaata verottamaan. Kruunu oli ankara isäntä eikä se aikonut päästää
paljailla sovintohauilla, vaan talojen ja kotaluvun mukaan vietäisiin
rahaa, voita, kaloja, nahkoja ja muuta. -- Koko erämaalla oli suuri
liike ja maine veroherroista. Muutamat napisivat, mutta viisaammat
kehottivat kauniisti sopimaan veroherrain kanssa, ettei kuningas
alamaisiaan liiaksi rasittaisi.
Kirkkaana talvipäivänä ajoivat veroherrat Ingin päivärintaiseen taloon.
Heitä oli mahtava matkue. Ensinnä ajoi takkuisen hevosen reessä se
isäntä, jonka herrat olivat määränneet verojen kokoojaksi ja
tienneuvojaksi. Hänen jälkeensä ajoi helisevällä hevosella itse
korkeasukuinen herra Hannus. Hän istui leveästi ja mukavasti reen
perässä, komeat turkit yllään ja töyhtöinen samettilakki ylpeästi
päässä. Muutoin hän oli iloisen näköinen, pitkäpartainen, punottava
mies. Ajajana hänellä oli kruunun huovi, jolla oli miekka kupeella ja
pertuska vieressä. Korpin kuva oli neulottu rekiryijyyn. Perässä ajoi
vielä kolmas reki, jossa hyväsukuinen vouti Niilo ja toinen knihti
matkustivat. Vouti oli pieni talonpoikaisen näköinen mies, ja helposti
huomasi, että hän arvoltaan ja asemaltaan oli Hannus herraa paljoa
vähäpätöisempi.
Ingin talossa oli vieraita varten varustettu. Miehet riensivät täysien
viljavakkain kanssa hevosia vastaan keskipihalle ja itse isäntä
saatteli vieraita herroja uuteen eteistupaan ja aukaisi heille oven.
Herrat tulivat heti hyvälle tuulelle, kun heitä näin otettiin vastaan.
Hannus herra seisahti ennen sisälle käymistään oven eteen, sillä häntä
viehätti laaja näköala tältä korkealta talonpaikalta. Puut kimmelsivät
auringon valossa valkoisissa, toinen toistaan koreammissa härmäkukissa,
ja kaukana piirittivät metsät sinisinä juovina tätä avaraa valkoista
maisemaa. Mutta kauan ei Hannus herra malttanut kylmässä seistä, vaan
astui sisään. Pirtti oli valmiiksi lämmitetty ja savu karkoitettu,
olkia levitetty permannolle; ryijyjä ja taljoja asetettu penkeille ja
lavitsoille ja paraaksi päätökseksi peräpöydälle laitettu uhkea ateria
metsän ruokia ja oluthaarikoita.
-- Sinullapa on kaunis talo erämaassa -- sanoi korkeasukuinen Hannus
herra Ingille -- niin näköisä ja suuri ja oikein katetut penkit ja
ruuat pöydällä. Onpa vahinko kruunulle ja hänen armollensa, jos pääset
verotta, -- lisäsi hän nauraen seuratessaan isäntää pöydän ääreen.
Siinä herrat söivät ja joivat. Hannus herra istui pönkämahaisena
penkillä selkä seinää vastaan. Vouti joi maljoja korkeasukuisen Hannus
herran terveydeksi, josta Hannus herra hyvin ilostui ja joi maljoja
voudin terveydeksi ja käski kehuen tuoda uutta olutta. Sitten
korjattiin ruuat pois, mutta oluthaarikat jätettiin pöydälle.
Huomattuaan isännän seisovan muun väen kanssa ovisopessa, kutsui Hannus
herra häntä puheilleen.
-- Olen kuullut, että täällä päin on suuria metsämiehiä ja metsätalo
tämä totisesti onkin, sen olen minä itse nähnyt. Lienee teillä suuressa
luhdissa jotain viime talvellista, jota olisi hauska nähdä.
-- Ne ovat hengen sakon uhalla korkealle kruunulle tarjottavat eikä
salattavat -- ehätti vouti virka-intoisesti sanomaan.
-- Ei nämä hyvät miehet sakkoja -- kyllä heillä aina lienee varalla
kruunulle kruunun nahat, -- korjasi Hannus herra voudin lausetta.
Sillä välin tuotiin nahat esille. Kelpasi nähdä veroherrain ihastusta,
kun Inki ne levitti heidän silmäinsä eteen. Siinä oli karhunnahkoja,
ristikettuja, saukkoja ja ahmoja, pienemmästä turkistavarasta
puhumattakaan. Herrat katselivat niitä hymysuin ja pää kallellaan,
vaikka olivatkin tavaran tuntijoita.
Turkiksista erotettiin aika kimppu halvempia yhteen paikkaan.
-- Nämä ovat talon verosta, -- sanoi Hannus herra ja löi kädellään
erotettua kimppua.
-- Onko se kuninkaan tahto, että me rupeamme veroa maksamaan, --
rohkeni Inki kysyä.
-- Se on meidän mieli -- selitteli Hannus herra. Nämä erämaat olemme me
asuttaneet. Ennen kuin te tänne tulittekaan, oli kruunun silmä jo
nähnyt nämä maat. Korpi ei ole kenenkään, mutta se on valtakuntaa ja
sen vuoksi on korpi asutettu, että se toisi veron valtakunnalle. Nyt on
erämaa täynnä ryssän rajaa myöten. Siellä on sota, mutta siellä on nyt
miehet ja murrokset ja täällä kokoomme me hauskasti veroja kruunun
parannukseksi ja avuksi.
Se oli uutta puhetta ja erämiehet kuuntelivat sitä kummissaan, mutta
nyökkäsivät päätä, että hekin sen ymmärtävät.
Hannus herra oli jo toisissa toimissa.
-- Tällaisia kauniita turkiksia saapi vain Suomen erämaassa nähdä, --
lausui hän myhäillen.
Hän veti joukosta hyvin kauniin tummanruskean ja kiiltävän karhunnahkan
polvelleen ja silitteli sitä siinä.
-- Tämä kultakarva nahka sopisi ihan hänen armonsa omaan turkkiin, --
puheli hän. -- Se olisi vielä kauniimpi kuin se, jonka hän minulta sai.
-- Tai vielä paremmin itse Eerikka kuninkaan naimaturkkiin! -- ja
Hannus herra nauraa hohotti niin, että vatsa hytki ja nauru tarttui
ovipuoleisiinkin. -- -- Eerikka parka ei varmaan olisi saanut
niin monia rukkasia, jos olisi tullut kosimaan Suomen erämaan
karhunturkissa! -- Tiedättekö, nyt kootaan veroa kuninkaan naimaretkeä
varten! -- Hah-haa! -- No, no -- onhan hän kuninkaallinen majesteetti.
-- Vouti lakkasi nauramasta. -- Mutta piru vieköön, minä olenkin hänen
armonsa Juhana herttuan virkamies ja ystävä. Hänen armonsa terveydeksi,
hyväsukuinen vouti!
Kultanenäinen karhunturkis oli yhä iloisen Hannus herran polvella ja
Inki näki hänen lempeästä katseestaan, kenen turkkiin nahka paraiten
sopi.
-- Suvaitseeko korkeasukuinen herra ottaa karhunnahan lahjaksi halvalta
talonpojalta -- lausui hän kumartaen.
No, ottihan Hannus herra lahjan ja mieltyi siitä perinpohjin. Saatuaan
uutta olutta joi hän hyvän talon kiitokseksi ja onneksi.
Pian sai voutikin turkkinsa ja joi hyvän talon onneksi. Kun nyt kaikki
oli säännön ja tavan mukaisesti tapahtunut, antoi Hannus herra voudille
kruunun kukkaron ja käski häntä ostamaan kruunulle, mitä sopi jäljellä
olevista turkiksista, sillä välin kuin hän itse maistelisi talon olutta
ja puhelisi väen kanssa.
Kaupat tehtyään kutsui Hannus herra isännän taas puheilleen.
-- Tämä erämaan talo on kuin itse karhujen hovi -- sanoi hän. -- Se on
kunniaksi talolle. Minä arvelen, että sinä saisit tehdä turkiksia ja
nahkoja kaikesta vuosiverostasi kruunulle. Sinusta pitää tulla hänen
armonsa ja kruunun eläinampuja erämaahan ja talvella pitää sinun viedä
turkiksia Turun linnaan hänen armonsa omaan vaatekammioon. Talostasi
tulee kuin rälssi, josta tehdään uskottua palvelusta kruunulle. -- Mitä
sanot? -- tehdäänkö heti sinettikirjat, niin saat itse lähteä viemään
turkiksia Turkuun ja saat sieltä armollisen lupakirjan. Minulla on
hänen armonsa käsky katsoa hänelle ja kruunulle kuninkaallisia
metsämiehiä erämaassa. Kuninkaallinen metsämies -- se kelpaa! --
Kuninkaallisen eläinampujan malja!
Inkiä huvitti korkeasyntyisen Hannus herran imarteleva puhe. Hän
suostui mielellään kunniakkaaseen virkaan ja lupasi parhaansa mukaan
tappaa metsänpetoja veronsa edestä. Hän lupasi myös vielä tänä talvena
itse lähteä Turun kaupunkiin viemään ensimmäistä veroa ja saamaan hänen
armonsa herttuan lupakirjat ja sinetit.
Hannus herra löi kättä asian päälle ja käski voudin kirjoittamaan
korean kirjeen Juhana herttualle ja painamaan hänen korppisinettinsä
kirjan alle.