Rouva Bhaer oli oikeassa. Oli vain tyyntä myrskyn edellä, sillä kaksi
päivää Bessin lähdön jälkeen 'maanjäristys' sai koko Plumfieldin
vapisemaan perustuksiaan myöten.
Onnettomuuden perimmäisenä syynä olivat Tommyn kanat, sillä jos ne
eivät olisi itsepintaisesti munineet niin paljon, Tommy ei olisi
voinut ansaita munanmyynnillä sellaisia summia. Sanotaan että rahassa
on kaiken pahan alku, ja se piti paikkansa Tommynkin kohdalla; hän
käsitteli omaisuuttaan niin huolettomasti, että herra Bhaer katsoi
parhaaksi antaa hänelle säästölippaan. Se oli pieni peltitalo, jonka
ovessa oli nimi ja jonka korkeaan savupiippuun rahat tipautettiin;
siellä ne kilisivät viekoittelevasti omistajan odottaessa hetkeä,
jolloin hän saisi avata lattiassa olevan salaluukun ja tyhjentää
lippaan.
Talon paino lisääntyi niin nopeasti, että Tommy oli tyytyväinen ja
alkoi suunnitella, mitä ennen kuulumattomia aarteita hän ostaisi
pääomallaan. Talletukset hän merkitsi muistiin, ja oli luvattu,
että hän saisi avata pankin kerättyään sinne viisi dollaria; ehtona
oli vain se, että hänen olisi käytettävä rahat järkevästi. Puuttui
enää yksi dollari ja sinä päivänä, jolloin Jo-rouva maksoi Tommylle
neljästä munatusinasta, tämä ryntäsi riemuissaan latoon näyttämään
kiiltäviä kaksikymmenviisicenttisiään Natille, joka myös säästi
jokaisen centin saadakseen hankituksi kauan toivomansa viulun.
-- Olisipa minulla nuo rahat kolmen dollarini lisäksi, niin voisin
piankin ostaa viulun, sanoi Nat katsellen halukkaasti Tommyn
kolikoita.
-- Minä voisin vaikka lainata sinulle. En ole vielä päättänyt,
mitä ostan rahoillani, sanoi Tommy heitellen kolikoitaan ilmaan ja
siepaten ne lennosta.
-- Hei pojat! Tulkaa joelle katsomaan, miten komean käärmeen Dan on
saanut! kuului ladon takaa.
-- Tule, mennään, sanoi Tommy, pisti rahansa vanhan viskuukoneen
sisään ja juoksi Natin kanssa rantaan.
Käärme olikin varsin kiinnostavaa katseltavaa, ja sitten vei
siipirikon variksen kiinniottaminen niin paljon aikaa, että Tommy
muisti rahansa vasta illalla vuoteeseen mentyään.
-- No, välikö sillä, vain Nat tietää, missä ne ovat, mietti Tommy
huolettomaan tapaansa ja nukahti.
Seuraavana aamuna, kun pojat olivat kokoontuneet luokkaan, Tommy
syöksyi sisään ja tiukkasi hengästyneenä:
-- Kuka on ottanut minun rahani?
-- Mistä rahoista sinä puhut? kysyi Franz. Tommy selitti ja Nat
vahvisti hänen sanansa.
Kukaan ei tiennyt koko asiasta, ja kaikki alkoivat vilkuilla Natia,
joka hämmentyi hämmentymistään ja tuli yhä punaisemmaksi.
-- Jonkun on täytynyt ottaa ne, sanoi Franz, ja Tommy heristeli
nyrkkiä koko joukolle ja uhkasi:
-- Pala ja kipinöi! Jos minä saan varkaan selville, niin annan
hänelle semmoisen selkäsaunan, ettei se ensi hätään unohdu.
-- Rauhoitu, Tom. Kyllä me hänet keksimme. Varkaat joutuvat aina
kiikkiin, sanoi Dan kuin hyväkin asiantuntija.
-- Jospa joku maankiertäjä on nukkunut ladossa ja ottanut rahat,
arveli Ned.
-- Ei, kyllä Silas olisi nähnyt miehen ja ajanut hänet pois. Kukaan
kulkuri ei sitä paitsi osaisi mennä etsimään rahoja siitä vanhasta
romusta, tuhahti Emil.
-- Mutta entä jos Silas on ottanut ne itse, sanoi Jack.
-- Johan nyt jotain! Vanha Si on itse rehellisyys! Hän ei ikinä
ottaisi penniäkään, puolusti Tommy uskollista ihailijaansa.
-- Joka tapauksessa varkaan olisi parasta heti tunnustaa eikä odottaa
paljastumista, sanoi Demi sen näköisenä kuin perhettä olisi kohdannut
onnettomuuksista kauhein.
-- Tietysti te luulette, että se olin minä, sanoi Nat tulipunaisena
ja kuohuksissaan.
-- Kukaan muu ei tiennyt, missä rahat olivat, totesi Franz.
-- Minkä minä sille voin, mutta rahoja minä en ottanut. Uskokaa nyt,
minä en ottanut niitä, en! huusi Nat epätoivoissaan.
-- Rauhoittukaa, pojat! Mistä tämä meteli? kysyi herra Bhaer, joka
oli ilmestynyt äkkiä paikalle.
Tommy kertoi miten oli menettänyt rahansa, ja herra Bhaerin katse
synkkeni, sillä kaikista vioistaan ja kepposistaan huolimatta pojat
olivat tähän asti olleet rehellisiä.
-- Istukaa! hän sanoi, ja kun kaikki olivat istuutuneet, hänen
katseensa kiersi kasvoista kasvoihin niin murheellisena, että sitä
oli vaikeampi kestää kuin ankaria nuhteita. Hän sanoi hiljaa:
-- Pojat, esitän teille jokaiselle vain yhden kysymyksen ja
haluan siihen rehellisen vastauksen. En aio turvautua uhkauksiin,
houkutteluihin tai ristikuulusteluun saadakseni totuuden ilmi,
koska teillä kaikilla on omatunto ja te tiedätte hyvin mitä varten
se on. Nyt on aika sovittaa Tommylle tehty vääryys ja tunnustaa se
kaikkien kuullen. Voin helposti antaa anteeksi sen, että joku sortuu
kiusaukseen, mutta vilpillisyys on paljon pahempaa. Tunnustakoon
syyllinen suoraan, ja me kaikki koetamme antaa hänelle anteeksi ja
unohtaa.
Hänen lopetettuaan huoneessa oli hetken aivan äänetöntä. Sitten hän
esitti kysymyksensä jokaiselle hitaasti ja vetoavasti ja sai aina
saman vastauksen, vain sävy vaihteli. Kaikki olivat kiihtymyksestä
tulipunaisia, ja jotkut pikku pojista änkyttivät pelästyksissään
lyhyen vastauksensa kuin ilmetyt syylliset.
Kun tuli Natin vuoro, herra Bhaerin ääni pehmeni, sillä poikaparka
näytti niin kauhistuneelta, että häntä kävi sääliksi. Herra Bhaer
uskoi, että Nat oli syyllinen, mutta toivoi varjelevansa poikaa
toistamiseen valehtelemasta, jos saisi hänet pelotta tunnustamaan
rikoksen.
-- Nyt, poikaseni, vastaa minulle rehellisesti. Otitko sinä rahat?
-- En ottanut! vastasi Nat ja katsoi häneen anovasti. Tuskin sanat
olivat päässeet Natin vapisevilta huulilta, kun joku vihelsi.
-- Hiljaa siellä! huusi herra Bhaer pamauttaen nyrkkinsä pöytään ja
katsoen ankarasti siihen nurkkaan, josta vihellys kuului.
Ned, Jack ja Emil istuivat siellä. Toiset näyttivät noloilta, mutta
Emil puuskahti:
-- En se minä ollut, eno! Minusta olisi raukkamaista lyödä lyötyä.
-- Hyvä, hyvä, huusi Tommy, joka oli hyvin vaivautunut onnettoman
dollarinsa aiheuttamasta kohusta.
-- Hiljaa! komensi herra Bhaer, ja poikien asetuttua hän sanoi
vakavasti:
-- Minä olen hyvin pahoillani, Nat, mutta kaikki todisteet ovat
sinua vastaan, ja aikaisempi vilpistelysi saa meidät herkemmin
epäilemään sinua kuin jotakuta muuta poikaa. Mutta huomaa, Nat, etten
syytä sinua tästä rikoksesta. Minä en rankaise sinua siitä ennen
kuin olen täysin varma syyllisyydestäsi, enkä kysele siitä sinulta
enää. Jätän asian omantuntosi ratkaistavaksi. Jos olet syyllinen,
voit tulla luokseni yöllä tai päivällä tunnustamaan, ja minä annan
sinulle anteeksi ja autan sinua sovittamaan rikkomuksen. Jos taas
olet viaton, totuus tulee kyllä ilmi ennemmin tai myöhemmin. Minä
olen ensimmäisenä pyytämässä sinulta anteeksi epäilystäni ja teen
ilomielin parhaani, että maineesi puhdistuisi.
-- Minä en ottanut rahoja! nyyhkytti Nat pää käsien varassa, sillä
hän ei voinut kestää toisten epäluuloisia ja halveksivia katseita.
-- Toivon ettet ottanut niitä, sanoi herra Bhaer ja oli hetken
vaiti aivan kuin antaakseen syylliselle, kuka hän sitten olikin,
vielä tilaisuuden tunnustaa. Kukaan ei kuitenkaan sanonut mitään;
hiljaisuuden rikkoivat vain pienten poikien yksittäiset niiskaukset.
Herra Bhaer pudisti päätään ja lisäsi pahoillaan:
-- En voi tehdä muuta. Haluan vain vielä sanoa: minä en puhu enää
tästä asiasta ja toivon, että te seuraatte minun esimerkkiäni.
Tuskin voitte suhtautua yhtä ystävällisesti kuin ennen siihen, jota
epäilette, mutta otaksun ilman muuta, ettei kukaan millään tavoin
kiusaa epäilyksenalaista -- hänellä on kyllin raskasta muutenkin. Ja
nyt työhön.
-- Isä Bhaer päästi Natin liian helpolla, mutisi Ned Emilille, kun he
avasivat kirjansa.
-- Pidä suusi kiinni, ärähti Emil, jonka mielestä perheen kunniaan
oli tullut tahra.
Herra Bhaer oli ollut oikeassa: ankarinkin selkäsauna olisi ollut
helpompi kestää kuin ne kylmät katseet ja karttelu, joita Nat nyt
epäiltynä sai osakseen. Hän kärsi hiljaista kidutusta kokonaisen
viikon, vaikka kukaan ei nostanut kättä häntä vastaan eikä viitannut
sanallakaan asiaan.
Se juuri olikin kurjaa. Olisi ollut helpompaa, jos he olisivat
puhuneet suunsa puhtaaksi tai vaikkapa piesseet hänet perin pohjin,
sen sijaan että kyräilivät häntä niin, että oli vaikeata kohdata
kenenkään katsetta. Yksinpä rouva Bhaerinkin silmät karttelivat
Natia, vaikka hän muuten olikin melkein yhtä ystävällinen kuin ennen.
Mutta isä Bhaerin surullinen katse viilsi kipeimmin Natin sydäntä,
sillä hän rakasti lämpimästi opettajaansa ja tiesi, että tämä
kaksinkertainen rikos oli sortanut kaikki isä Bhaerin toiveet.
Talossa oli vain yksi ihminen, joka ehdottomasti uskoi Natia ja piti
urheasti hänen puoliaan kaikkia muita vastaan. Se oli Daisy. Tyttö ei
voinut selittää, miksi hän luotti Natiin, vaikka kaikki asianhaarat
puhuivat tätä vastaan. Hän tunsi vain, ettei voinut epäillä Natia ja
asettui myötätuntoisesti hänen puolelleen. Kukaan ei saanut sanoa
sanaakaan Natia vastaan. Kerran Daisy jopa löi rakasta Demiäkin, kun
tämä yritti todistaa, että Natin täytyi olla syyllinen, koska kukaan
muu ei tiennyt rahoista.
-- Ehkä kanat söivät ne; nehän ovat sellaisia ahmatteja, sanoi Daisy,
ja kun Demi uskalsi nauraa, hän suuttui ja muksautti hämmästynyttä
veljeään; sitten hän purskahti itkuun ja juoksi pois yhä selittäen:
-- Nat ei niitä ottanut! Ei ottanut, ei, ei!
Täti ja setäkään eivät yrittäneet järkyttää Daisyn luottamusta
ystäväänsä, vaan toivoivat, että hänen vaistonsa puhuisi totta.
Myöhemmin, kun kaikki jo oli ohi, Nat sanoi ettei hän olisi kestänyt
ilman Daisya. Toisten karttaessa Natia Daisy liittyi häneen entistä
lujemmin ja käänsi muille selkänsä. Daisy pyysi Natilta apua läksyjen
luvussa ja valmisti keittiössään ihmeellisiä sotkuja, jotka poika
söi uljaasti. Daisy ehdotti mahdottomia kriketti- ja pallopelejä,
kun näki Natin karttavan toisia poikia. Hän toi puutarhastaan pieniä
kukkakimppuja Natin pöydälle ja koetti kaikin tavoin osoittaa, että
oli tämän ystävä niin pahoina kuin hyvinäkin päivinä. Nan seurasi
Daisyn esimerkkiä, ainakin kiltteydessä. Hän hillitsi terävän
kielensä eikä antanut ilkkuvan nenännykerönsä osoittaa minkäänlaisia
epäilyn tai vastenmielisyyden merkkejä -- ja se oli paljon se, sillä
pikku villikko uskoi todella, että Nat oli ottanut rahat.
Useimmat pojista antoivat kylmästi Natin olla yksin, mutta Dan,
joka sanoi kyllä halveksivansa Natia koska tämä oli raukka, suojeli
kuitenkin ystäväänsä ja tukki heti poikien suut, jos joku vain
yritti pelotella tai kiusata tätä. Hänellä oli samanlainen käsitys
ystävyydestä kuin Daisyllakin ja hän osoitti uskollisuutensa omalla
karulla tavallaan.
Eräänä iltana hän istui joen rannalla seuraamassa vesihämähäkin
talonrakennuspuuhia ja kuuli kiviaidan toiselta puolen
keskustelunpätkän. Ned, joka oli luonnostaan tavattoman utelias, oli
ollut kuin tulisilla hiilillä yrittäessään onkia tietoonsa, kuka oli
oikea syyllinen, sillä viime aikoina jotkut pojista olivat alkaneet
epäillä erehtyneensä, koska Nat pysyi jyrkästi kiellossaan ja kesti
nöyrästi heidän ylenkatseensa. Epätietoisuus kiusasi Nediä enemmän
kuin hän jaksoi kestää, ja hän oli herra Bhaerin kiellosta huolimatta
usein salaa kiusannut Natia kysymyksillään.
Tavatessaan Natin, joka luki varjossa kiviaidan takana, Ned ei
malttanut olla pommittamatta häntä kielletyillä kysymyksillä. Danin
tullessa paikalle hän oli ahdistanut Natia jo kymmenisen minuuttia,
ja ensimmäiseksi Dan kuuli Natin pyytävän kärsivällisesti:
-- Älä viitsi, en minä tiedä kuka rahat otti. Sinä olet raukka, kun
aina salaa nalkutat samaa asiaa, vaikka isä Bhaer kielsi kiusaamasta
minua. Et kyllä uskaltaisi, jos Dan olisi täällä.
-- Minä en pelkää Dania, mokomaa mahtailijaa. Hän se varmasti ottikin
Tommyn rahat ja sinä tiedät sen, mutta et vain halua sanoa. Siinä
koko juttu!
-- Hän ei ole niitä ottanut, ja vaikka olisikin, minä puolustaisin
häntä, sanoi Nat niin pontevasti, että Dan unohti hämähäkit
ja ponkaisi pystyyn mennäkseen poikien luo. Mutta Nedin sanat
pysäyttivät hänet.
-- Minä tiedän, että Dan otti rahat ja antoi ne sitten sinulle. Enkä
yhtään ihmettele, vaikka hän olisi ollut taskuvaras ennen tänne
tuloaan; eihän kukaan tiedä hänestä mitään paitsi sinä, sanoi Ned
uskomatta itsekään sanojaan, mutta toivoen, että suututtamalla saisi
toisesta totuuden irti.
Osaksi hän onnistuikin, sillä Nat huusi vihoissaan:
-- Jos jankutat tuota vielä kerran, niin minä kerron herra Bhaerille.
Minä en ole mikään kielikello, mutta ellet pahus vieköön jätä Dania
rauhaan, minä kerron hänelle.
-- Kyllähän sinulta kanteleminen käy, senkin käärme, kun kerran
varastat ja valehteletkin, pilkkasi Ned, joka ei uskonut Natin ikinä
rohkenevan mennä herra Bhaerin puheille puolustamaan Dania.
Natin vastausta ei koskaan kuultu, sillä tuskin Ned oli lopettanut,
kun pitkä käsi tarttui takaapäin hänen kaulukseensa, nosti hänet
mukkelis makkelis kiviaidan yli ja lennätti puroon niin että
läiskähti.
-- Sano se vielä kerran, niin painan pääsi veden alle, kunnes
haukot henkeä! huusi Dan seisten kuin jokin uusi Rhodoksen kolossi
hajareisin kapean puron yläpuolella ja tuijottaen vedessä räpiköivää
nitistettyä nuorukaista.
-- Minähän laskin leikkiä, sanoi Ned.
-- Itse olet käärme, kun ahdistelet Natia. Jos minä vielä tapaan
sinut samassa puuhassa, paiskaan sinut jokeen. Ylös siitä ja painu
matkoihisi, Dan raivosi.
Ned katosi vettä valuen, ja yllättävä istumakylpy taisi tehdä
hyvää hänelle, sillä sen jälkeen hän suhtautui molempiin poikiin
varsin kunnioittavasti ja uteliaisuus näytti hukkuneen puroon. Kun
Ned oli lähtenyt, Dan hyppäsi kiviaidan yli ja tapasi Natin aivan
herpautuneena ja murheen murtamana.
-- Ei hän taida toista kertaa kiusata sinua! Kerro heti, jos hän
vielä käy kimppuusi, niin minä kyllä näytän hänelle, sanoi Dan
yrittäen rauhoittua.
-- En minä niin välitä, mitä hän minusta sanoo; olen tottunut
semmoiseen, mutta minua raivostuttaa, kun hän epäilee sinua.
-- Mistä sinä tiedät, vaikka hän olisi oikeassa? kysyi Dan katsoen
muualle.
-- Missä asiassa, rahojen suhteenko? ällistyi Nat.
-- Niin.
-- Mutta sitä minä en usko! Sinä et välitä rahoista, sinähän
olet kiinnostunut vain koppakuoriaisista ja muista, naurahti Nat
epäilevästi.
-- Minä haluaisin perhoshaavin yhtä mielelläni kuin sinä viulun.
Miksen minä olisi voinut varastaa rahat siinä kuin sinäkin, kivahti
Dan yhä selin ja tökkien kepillä mätästä.
-- Et sinä varastaisi. Sinä nyrkkeilet ja annat toisille joskus
selkään, mutta et sinä valehtele etkä varasta, vakuutti Nat päätään
pudistellen.
-- Minä olen tehnyt molempia. Ennen valehtelin kuin vimmattu, ja
kun pakenin Pagen luota, varastin hedelmiä puutarhoista. Siitä näet
kuinka läpi mätä minä olen, sanoi Dan entiseen rentoon tapaansa,
josta hän viime aikoina oli koettanut päästä.
-- Voi, Dan, älä sano, että sinä varastit rahat! Mieluummin kuka
toinen hyvänsä! parahti Nat niin epätoivoisesti, että Dan ihan heltyi
ja kääntyi Natiin liikuttuneena, vaikka tyytyikin sanomaan:
-- En minä sanonut, että minä ne rahat otin. Mutta älä anna sen asian
painaa mieltäsi. Kyllä me tästä selvitään, saat nähdä.
Jokin hänen ilmeessään ja eleissään toi Natin mieleen uuden
ajatuksen, ja hän sanoi kiihtyneenä:
-- Sinä tiedät kuka ne otti. Jos tiedät, pyydä häntä tunnustamaan,
Dan. On kamalaa kun kaikki vihaavat minua ihan aiheetta. Minä en
jaksa enää kestää sitä. Jos vain tietäisin mihin mennä, karkaisin
täältä, vaikka pidänkin Plumfieldistä kauheasti. Mutta minä en ole
niin rohkea ja iso kuin sinä, ja siksi minun täytyy vain odottaa,
kunnes valkenee etten ole valehdellut.
Nat näytti niin epätoivoiselta ja murtuneelta, että Danin oli vaikea
olla ja hän mutisi käheästi:
-- Ei sinun tarvitse kauan odottaa. Hän lähti äkkiä eikä häntä
näkynyt moneen tuntiin.
-- Mikähän Dania vaivaa? kyselivät pojat toisiltaan seuraavana
sunnuntaina, kun loputtoman pitkältä tuntunut viikko oli vihdoin
takanapäin. Dan oli usein synkkä, mutta sinä päivänä hän oli niin
vaitelias ja totinen, ettei kukaan saanut hänestä irti sanaakaan. Kun
he olivat kävelemässä, hän jättäytyi toisista ja tuli kotiin vasta
myöhään. Hän ei ottanut osaa iltakeskusteluun, vaan istui varjossa
niin omissa ajatuksissaan, että tuskin huomasi mitä ympärillä
tapahtui. Kun rouva Bhaer näytti omantunnonkirjaa, jossa oli hänestä
poikkeuksellisen hyvä arvostelu, hän katsoi siihen hymyilemättä ja
sanoi mietteissään:
-- Olenko minä sitten edistymään päin?
-- Olet. Ja minä olen siitä erittäin iloinen, koska olen koko ajan
ollut sitä mieltä, ettet tarvitse paljonkaan apua, kun sinusta saa jo
olla ylpeä.
Dan katsoi häneen silmissään merkillinen ilme, johon sekoittui
ylpeyttä, rakkautta ja surua ja jonka tarkoituksen rouva Bhaer
ymmärsi vasta jälkeenpäin.
-- Te petytte ehkä, mutta minä koetan kuitenkin, sanoi Dan ja sulki
kirjan osoittamatta vähääkään mielihyvää, vaikka hän tavallisesti
luki sivunsa halukkaasti ja puhui siitä innolla.
-- Oletko sairas, ystäväiseni? kysyi Jo-rouva käsi hänen olallaan.
-- Jalkaani särkee vähän. Minä taidan mennä vuoteeseen. Hyvää yötä,
äiti, lisäsi Dan ja piteli hetken hänen kättään poskeaan vasten.
Sitten hän poistui sen näköisenä kuin olisi sanonut hyvästi kaikelle
rakkaalle.
-- Dan-parka, hän ottaa kovin raskaasti Natin epäsuosion. Kummallinen
poika, mahdanko milloinkaan oppia täysin tuntemaan hänet? pohti
Jo-rouva tyytyväisenä Danin viimeaikaisesta edistymisestä; hänestä
tuntui, että pojassa oli enemmänkin ainesta kuin hän oli aluksi
otaksunut.
Tommyn käyttäytyminen oli niitä asioita, jotka olivat kipeimmin
koskeneet Natiin. Tommy oli heti rahansa menetettyään ilmoittanut
Natille ystävällisen päättäväisesti:
-- Minä en halua loukata sinua, mutta ymmärräthän, ettei minulla ole
enää varaa menettää rahojani, ja siksi on parasta, ettemme enää ole
yhtiökumppaneita, ja näillä sanoin Tommy pyyhki pois liikenimen "T.
Bangs & Kumpp.".
Nat oli ollut kovin ylpeä tuosta "Kumpp."-lisäyksestä ja oli etsinyt
munia ahkerasti, pitänyt tarkasti kirjaa ja saanut hyvät rahat
myytyään tyhjäksi varastonsa.
-- Voi, Tom! Täytyykö sinun? kysyi Nat, josta tuntui, että tämän
jälkeen hänen hyvä nimensä oli ikipäiviksi mennyttä liikemaailmassa.
-- Täytyy, vastasi Tommy tiukasti. -- Emil sanoo, että kun joku
kähveltää -- se kai tarkoittaa samaa kuin ottaa rahat ja luikkia
tiehensä -- liikkeen omaisuutta, hänet haastetaan oikeuteen tai
saatetaan kiikkiin eikä hänen kanssaan olla enää missään tekemisissä.
Sinähän olet kähveltänyt minun omaisuuttani ja koska en voi haastaa
sinua oikeuteen enkä pääse muutenkaan sinuun käsiksi, minun täytyy
hajottaa yhtiö, koska en luota sinuun enkä tahdo tehdä vararikkoa.
-- Sinä et näköjään usko minua etkä huoli minun rahojani, vaikka
antaisin ilomielin kaikki dollarini, kun vain sanoisit, etten minä
ole ottanut rahojasi. Anna minun etsiä munia niin kuin ennenkin. En
minä halua mitään palkkaa, teen sen ihan ilmaiseksi. Minä tiedän
kaikki paikat, ja minusta se on hauskaa hommaa, pyysi Nat.
Mutta Tommy pudisti päätään ja hänen hilpeät kasvonsa olivat kovat ja
epäluuloiset, kun hän sanoi lyhyesti:
-- Ei tule mitään. Harmi että tiedät ne paikat. Mutta varokin
keräämästä salaa minun kananmuniani ja myymästä niitä.
Tätä loukkausta Natin oli vaikea kestää. Hän ei ollut menettänyt
vain liikekumppania ja suojelijaansa vaan kunniansakin, ja hänet
oli kokonaan karkotettu liikemaailmasta. Kukaan ei uskoisi hänen
sanaansa, ei puhuttua eikä kirjoitettua, vaikka hän kuinka yrittäisi
sovittaa entistä rikkomustaan. Liikekilpi oli hävitetty, yhtiö
hajotettu ja hän itse mennyttä miestä. Lato, poikien Wall Street
jossa Plumfieldin rahamaailma kokoontui, oli suljettu häneltä.
Punaheltta sisarineen kaakatti turhaan hänelle. Se näytti olevan
pahoillaan hänen onnettomuudestaan, sillä munia tuli vähemmän ja
jotkut kanat tekivät pesänsä uusiin paikkoihin, joita Tommyn ei
onnistunut löytää.
-- Ne ainakin luottavat minuun, sanoi Nat kuullessaan tämän. Vaikka
pojat nauroivat moiselle ajatukselle, se ilahdutti kuitenkin Natia,
sillä kun ihminen on oikein maailman murjoma, kirjavan kanankin
osanotto tuottaa lohtua.
Tommy ei kuitenkaan ottanut uutta yhtiökumppania, sillä epäluulo
oli myrkyttänyt hänet ja vienyt hänen mielenrauhansa. Ned tarjoutui
toveriksi, mutta Tommyn kunniaksi on sanottava, että hän selitti
oikeudenmukaisesti:
-- Voi vielä selvitä, ettei Nat ottanutkaan minun rahojani ja silloin
me perustamme uudestaan yhtiön. En oikein usko sitä, mutta annan
hänelle joka tapauksessa tilaisuuden ja odotan vielä vähän aikaa.
Billy oli ainoa, johon Tommy saattoi täysin luottaa, ja Billy etsikin
uskollisesti munia ja toi ne ehjinä isännälleen täysin tyytyväisenä,
jos sai joskus omenan tai sokeriluumun palkaksi. Danin synkän
sunnuntain jälkeisenä aamuna Billy sanoi työn antajalleen:
-- Löysin vain kaksi, vaikka kuinka etsin.
-- Ne tulevat aina vain laiskemmiksi. En ole ikinä nähnyt
ärsyttävämpiä kanoja, pauhasi Tommy muistellen niitä päiviä, jolloin
hän sai kuusikin munaa. -- No, pane ne minun hattuuni ja anna pala
liitua, minun täytyy joka tapauksessa kirjoittaa ne muistiin.
Billy kiipesi viljatynnyrille ja kurkotti viskurikoneen ylälokeroon,
jossa Tommy piti kirjoitusvälineitään.
-- Täällähän on julmasti rahaa, ilmoitti Billy.
-- Eikä ole, sillä minä vaihdoin kassan toiseen paikkaan, väitti
Tommy.
-- Onpas, -- yksi, neljä, kahdeksan, kaksi dollaria, väitti Billy,
joka ei osannut vielä oikein laskea.
-- Älä nyt höpise! huudahti Tommy ja loikkasi tynnyrille
ottaakseen itse liidun, mutta oli vähällä pudota päistikkaa
alas, sillä lokerossa oli todellakin rivissä neljä kirkasta
kaksikymmenviisicenttistä ja paperilappu, johon oli tekstattu "Tommy
Bangs", niin ettei siitä voinut erehtyä.
-- Pala ja kipinöi! kiljaisi Tommy ja siepattuaan rahat hän hyökkäsi
taloon hoilottaen:
-- Se selvisi nyt! Minä olen saanut rahani! Missä Nat on? Poika
löytyi pian ja hänen hämmästyksensä oli niin aito, että harvat
epäilivät enää hänen sanojaan, kun hän kielsi tietävänsä mitään
rahoista.
-- Kuinka minä olisin voinut panna ne takaisin, kun en niitä
ottanutkaan? Uskokaa nyt minua ja olkaa niin kuin ennenkin, hän sanoi
niin anovasti, että Emil taputti häntä selkään ja vakuutti, että hän
ainakin uskoi.
-- Niin minäkin ja olen hirveän iloinen, ettet se ollut sinä. Mutta
kuka kumma se saattaa olla? sanoi Tommy ravistaen sydämellisesti
Natin kättä.
-- Vähät siitä, kunhan rahat ovat löytyneet, sanoi Dan katsoen Natin
onnellisia kasvoja.
-- Mutta minä en pidä siitä, että minun rahani kähvelletään ja
palautetaan jollakin silmänkääntötempulla, sanoi Tommy katsellen
rahoja aivan kuin olisi pelännyt niiden olevan noiduttuja.
-- Kyllä me hänet jotenkin löydämme, vaikka hän onkin niin ovela,
että on tekstannut nimen, jottei käsiala paljastaisi häntä, sanoi
Franz tarkastellen paperia.
-- Demi tekstaa hienosti, pisti väliin Rob, joka tuskin aavisti mistä
oli kysymys.
-- Minua ette kyllä saa uskomaan, että Demi olisi ne ottanut, vaikka
seisoisitte päällänne, sanoi Tommy ja toisetkin pitivät naurettavana
koko ajatusta, sillä pikku pastori, joksi Demiä sanottiin, oli kaiken
epäilyksen ulkopuolella.
Nat huomasi miten eri sävyssä pojat puhuivat Demistä ja hänestä, ja
hän olisi antanut mitä tahansa sellaisesta luottamuksesta, jota Demi
nautti, sillä hän oli kokenut, kuinka helposti toisten luottamuksen
saattoi menettää ja miten äärettömän vaikea sitä oli voittaa takaisin.
Herra Bhaer iloitsi ensimmäisestä askelesta, joka oli otettu
vääryyden korjaamiseksi ja odotti toiveikkaasti asian selviämistä.
Uusi käänne tapahtui pikemmin kuin hän osasi aavistaa ja tavalla,
joka hämmästytti ja suretti häntä kovasti. Kun he sinä iltana
istuivat illallispöytään, herra Bhaer sai neliskulmaisen paketin
naapurissa asuvalta rouva Batesilta. Sen mukana tuli kirje, ja herra
Bhaerin lukiessa sitä Demi avasi paketin ja huudahti:
-- Mitä, täällä on se kirja, jonka Teddy-setä antoi Danille.
-- Hitto! pääsi Danilta, joka yrityksistään huolimatta ei ollut vielä
päässyt kiroilemisesta.
Herra Bhaer katsahti äkkiä ylös ja Dan koetti kestää hänen katseensa,
mutta ei voinut. Hänen päänsä painui ja hän punastui punastumistaan,
kunnes häpeä aivan tihkui hänestä.
-- Mitä nyt? kysyi rouva Bhaer hätääntyneenä.
-- Minä olisin mieluummin puhunut tästä kahden kesken, mutta Demi
pilasi suunnitelmani, joten voin yhtä hyvin selvittää asian heti,
sanoi herra Bhaer ankarasti, niin kuin aina, kun jokin halpamainen
teko tai vilppi tuli tutkittavaksi.
-- Tämä kirje on rouva Batesilta. Hänen poikansa Jimmy osti kuulemma
tämän kirjan Danilta viime lauantaina. Hänestä kirja on paljon
enemmän kuin dollarin arvoinen, ja hän lähetti sen minulle siltä
varalta, että oli tapahtunut jokin erehdys. Myitkö sinä sen, Dan?
-- Myin, kuului hiljainen vastaus.
-- Miksi?
-- Minä tarvitsin rahaa.
-- Mihin?
-- Maksaakseni jollekin.
-- Kenelle sinä olit velkaa?
-- Tommylle.
-- Ei hän ole ikinä lainannut minulta centtiäkään, huudahti Tommy
kauhistuneena. Hän arvasi mitä nyt tulisi ja olisi ennemmin
hyväksynyt silmänkääntötemputkin kuin tämän, sillä hän ihaili
sydämensä pohjasta Dania.
-- Ehkä hän otti rahat, sinkosi Ned, joka kantoi uittamisesta kaunaa
Danille, ja tavallinen kuolevainen kun oli, tahtoi antaa samalla
mitalla takaisin.
-- Voi Dan! huudahti Nat hätääntyneenä.
-- Tämä ei ole helppoa, mutta minun täytyy saada asia kerta kaikkiaan
selväksi. Ei vetele, että urkitte toisianne kuin salapoliisit ja
turmelette sillä tavoin koko koulun työn. Panitko sinä sen dollarin
latoon tänä aamuna? kysyi herra Bhaer.
Dan katsoi häntä suoraan silmiin ja vastasi:
-- Panin.
Ympäri pöytää kuului mutinaa, Tommy laski kolauttaen mukinsa ja Daisy
huudahti:
-- Minä tiesin, ettei se ollut Nat!
Nan herahti itkuun ja Jo lähti huoneesta niin pettyneenä, surullisena
ja häpeissään, ettei Dan voinut sitä kestää. Hän peitti hetkeksi
kasvonsa, mutta nosti sitten päänsä pystyyn, oikaisi hartiansa kuin
korjaten painavaa kantamusta ja sanoi uhmaten ja ylimielisesti niin
kuin aikoinaan taloon tullessaan:
-- Minä panin ne rahat sinne. Saatte tehdä minulle mitä haluatte,
mutta en puhu siitä sanaakaan enempää.
-- Etkö edes, että olet pahoillasi? kysyi herra Bhaer pohtien pojassa
tapahtunutta suurta muutosta.
-- En ole pahoillani.
-- Minä annan hänelle pyytämättäkin anteeksi, sanoi Tommy. Hänestä
oli vaikeampaa nähdä urhea Dan syytettyjen penkillä kuin hento Nat.
-- Minä en tarvitse sinun anteeksiantoasi, vastasi Dan karheasti.
-- Ehkä tarvitsetkin kun olet miettinyt asiaa yksiksesi. En osaa
sanoa kuinka hämmästynyt ja pettynyt olen, mutta tulen vähän ajan
kuluttua sinun huoneeseesi puhumaan siitä.
-- Se ei muuta asiaa, sanoi Dan koettaen puhua uhmaillen, mutta se
ei onnistunut, kun hän näki herra Bhaerin surullisen katseen. Poika
tajusi, että herra Bhaer halusi lähettää hänet pois toisten luota,
ja lähtikin huoneesta aivan kuin ei olisi voinut viipyä siellä enää
hetkeäkään.
Hänelle olisi kuitenkin tehnyt hyvää jäädä, sillä pojat puhuivat
tapauksesta niin vilpittömästi pahoillaan ja ihmeissään, että se
olisi ehkä liikuttanut Dania anteeksipyyntöön asti. Ei kukaan ollut
hyvillään, että hän oli syyllinen, ei edes Nat, sillä huolimatta
Danin monista vioista -- ja niitä oli paljon -- kaikki olivat
alkaneet pitää hänestä. Jo-rouva oli ollut Danin tärkein tuki ja
turva, ja pojan rikkomus tuotti hänelle kipeän pettymyksen. Itse
varkaus oli jo paha, mutta vielä pahempaa oli se, että hän antoi
viattoman joutua epäilyksen alaiseksi. Ja kaikkein kauheinta oli,
ettei Dan suostunut puhumaan asiasta, ei pyytänyt anteeksi eikä
näyttänyt pienimpiäkään katumuksen merkkejä.
Päivät kuluivat. Dan luki läksynsä ja teki töitänsä hiljaisena,
jurona ja paatuneena. Aivan kuin viisastuneena Natin osaksi tulleesta
kohtelusta hän ei pyytänyt kenenkään osanottoa, hylkäsi poikien
lähentymisyritykset ja vietti vapaahetkensä niityillä ja metsissä
etsien leikkitovereita linnuista ja eläimistä.
-- Pelkään että hän karkaa taas, jos tätä jatkuu kauemmin, sillä
noin nuori poika ei kestä tällaista elämää, sanoi herra Bhaer
masentuneena, kun kaikki hänen ponnistuksensa olivat menneet hukkaan.
-- Vähän aikaa sitten olisin ollut ihan varma, ettei mikään
voima voisi viekoitella häntä pois täältä, mutta nyt minä olen
valmistautunut kaikkeen, niin muuttunut hän on, sanoi Jo-rouva
onnettomana. Mikään ei voinut lohduttaa häntä. Dan karttoi häntä
enemmän kuin ketään muuta ja katsoi häneen kuin häkkiin suljettu
villipeto hurjasti, mutta samalla anovasti, kun hän koetti puhutella
poikaa kahden kesken.
Nat seurasi Dania kuin varjo, eikä Dan karkottanut häntä pois yhtä
jyrkästi kuin toisia, vaan sanoi töykeästi.
-- Eihän sinulla ole mitään hätää. Äläkä sinä minusta huolehdi. Minä
kestän tämän paremmin kuin sinä.
-- Mutta minä en tahdo, että sinä olet ihan yksin, sanoi Nat
murheellisena.
-- Minäpäs pidän siitä, sanoi Dan ja tallusti pois pidättäen
huokauksen, joka joskus kohosi rinnasta, sillä hän oli todella
yksinäinen.
Eräänä päivänä kun hän kulki koivikon läpi, pojat olivat siellä
temmeltämässä. He kiipesivät puun latvaan ja heittäytyivät riippumaan
käsiensä varaan, niin että pitkä notkea koivunrunko taipui ja latva
kosketti maata. Dan pysähtyi hetkeksi katsomaan toisten leikkiä
aikomatta liittyä joukkoon. Juuri silloin oli Jack kiipeämässä
ylös. Onnettomuudekseen hän oli valinnut liian paksun puun. Kun
hän heittäytyi riippumaan, se taipuikin vain vähän ja jätti pojan
heilumaan korkealle taivaan ja maan väliin.
-- Mene takaisin! Et voi hypätä sieltä! huusi Ned alhaalta. Jack
koetti, mutta oksat luisuivat hänen käsistään, eikä hän saanut
jalkojaan rungon ympärille. Hän potki, kiemurteli ja koetti tarttua
paremmin oksaan, mutta turhaan. Huomattuaan sen hän jäi riippumaan ja
läähätti avuttomana.
-- Ottakaa minut vastaan! Auttakaa! Minun täytyy pudottautua.
-- Sinä kuolet, jos putoat noin korkealta, huudahti Ned suunniltaan
pelosta.
-- Pysyttele siellä! huusi Dan, ja kiipesi ketterästi kuin orava
puuhun, kunnes saavutti Jackin, joka katseli häntä toivon ja pelon
sekaisin ilmein.
-- No, nyt se taipuu, sanoi Ned hyppien jännityksestä puun juurella,
ja Nat levitti käsivartensa kuin estääkseen puussa riippujia
taittamasta niskojaan.
-- Se oli tarkoituskin. Pois alta! huusi Dan kylmästi, ja puu taipui
hänen painostaan vielä hyvän matkaa alemmas.
Jack hypähti turvallisesti maahan, mutta painon vähentyessä koivu
kimmahtikin suoraksi niin äkkiä, että kun Dan koetti heilauttaa
itsensä jalat edellä maahan, hänen otteensa heltisi ja hän mätkähti
päistikkaa rinteeseen.
-- Ei minuun sattunut. Kohta kaikki on ihan kunnossa, hän sanoi
nousten kalpeana ja puolipökertyneenä istumaan toisten poikien
kerääntyessä hänen ympärilleen ihaillen mutta säikähtyneinä.
-- Sinä olet kunnon kaveri. Tuo oli tosi hienosti tehty, sanoi Jack
kiitollisena.
-- Eihän tuo nyt mitään, mutisi Dan nousten hitaasti ylös.
-- Kyllä vaan oli, ja minä haluan puristaa sinun kättäsi, vaikka
sinä oletkin... Ned nielaisi tuon onnettoman sanan ja ojensi kätensä
tuntien itsensä oikein reiluksi.
-- Mutta minä en purista sinun kättäsi, senkin liero, sanoi Dan
muljauttaen vihaisesti ja käänsi Nedille selkänsä. Silloin Ned muisti
mitä purolla tapahtui ja vetäytyi kiireesti pois.
-- Lähde kotiin, minä autan sinua, sanoi Nat ja lähti Danin kanssa
jättäen pojat puhelemaan urotyöstä ja ihmettelemään, milloin Dan
'tulisi ennalleen'. Kaikkien mielestä Tommyn viheliäiset rahat olisi
pitänyt upottaa järveen ennen kuin niistä syntyi tällainen meteli.
Kun herra Bhaer seuraavana aamuna tuli kouluun, hän näytti niin
iloiselta, että pojat ihmettelivät mitä hänelle oli tapahtunut. Hän
riensi suoraan Danin luo, tarttui tätä molemmista käsistä ja pudisti
niitä sydämellisesti sanoen yhteen hengenvetoon:
-- Minä tiedän nyt koko asian ja pyydän sinulta anteeksi. Tämä oli
hyvin sinun tapaistasi ja minä pidän sinusta sen vuoksi, vaikka onkin
väärin valehdella edes ystävän tähden.
-- Mitä nyt? huudahti Nat, sillä Dan ei sanonut sanaakaan, nosti vain
päätään niin kuin kuorma olisi vierähtänyt hänen hartioiltaan.
-- Dan ei ottanut Tommyn rahoja!
-- Kuka ne otti? kysyivät pojat yhteen ääneen.
-- Jack lähti aikaisin tänä aamuna kotiinsa, ja hän jätti tämän. Oli
hiiskumattoman hiljaista, kun herra Bhaer luki kirjeen, jonka oli
löytänyt ovenrivasta aamulla noustessaan:
-- "Minä otin Tommyn rahat. Minä kurkistin seinänraosta ja näin mihin
hän pani rahat. Minua pelotti kertoa aikasemmin, vaikka mieleni kyllä
teki. En minä Natista juuri piitannut, mutta Dan on niin kunnon
kaveri, etten kestä tätä. En ole tuhlannut rahoja. Ne ovat maton alla
oikealla pesupöydän takana. Minä olen kauhean pahoillani. Minä menen
nyt kotiin enkä luule, että koskaan tulen takaisin. Antakaa Danille
minun tavarani. Jack."
Vaikka tämä tunnustus oli huonosti kirjoitettu, tuhrittu ja varsin
lyhytsanainen, se oli Danille arvokas paperi, ja kun herra Bhaer
lakkasi lukemasta, poika meni hänen luokseen ja sanoi ääni karheana
mutta kirkkain silmin:
-- Nyt minä haluaisin sanoa, että olen kauhea pahoillani ja pyydän
teiltä anteeksi.
-- Se oli hyvää tarkoittava valhe, enkä voi olla antamatta sitä
anteeksi, mutta kuten huomaat, se sai pahaa aikaan, sanoi herra Bhaer
käsi Danin olkapäällä, ja hänen ilmeensä oli helpottunut.
-- Se sai pojat jättämään Natin rauhaan, ja siksi minä valehtelin.
Nat oli ihan masennuksissa, minä taas en kärsinyt siitä yhtä paljon,
selitti Dan ja hän tuntui olevan hyvillään, kun sai puhua pitkän
vaitiolon perästä.
-- Kuinka sinä saatoit? Sinä olet mahdottoman kiltti minulle,
sammalsi Nat, ja hänen teki kovasti mielensä hypätä Danin kaulaan ja
itkeä, mutta Dan olisi vain hävennyt tuollaisia tyttömäisyyksiä.
-- Kaikki on nyt hyvin, äläkä siinä hulluttele, sanoi Dan nielaisten
palan kurkustaan ja nauraen, mitä hän ei ollut tehnyt moneen
viikkoon. -- Tietääkö äiti Bhaer? hän kysyi innokkaasti.
-- Tietää, ja hän on niin onnellinen, ettei ymmärrä mitä hyvää
keksisi sinulle, aloitti herra Bhaer, mutta ei ehtinyt pitemmälle,
kun pojat hyökkäsivät Danin ympärille uteliaina ja mekastaen. Mutta
ennen kuin kysymyksiä oli ennättänyt sadella tusinaakaan, kuului
huuto:
-- Eläköön Dan! ja oviaukkoon ilmestyi Jo-rouva heiluttaen
pyyheliinaa, ja näytti kuin hän olisi halunnut tanssia ilosta niin
kuin usein pikku tyttönä. Ja kaikki hurrasivat niin, että Pöppö
keittiössä pelästyi ja vanha herra Roberts pudisti ohiajaessaan
päätään:
-- Koulut eivät ole samanlaisia kuin minun nuoruudessani.
Dan kesti riemua vähän aikaa, mutta Jo-rouvan ilo suisti hänet
tasapainosta, ja äkkiä hän häipyi eteisen läpi saliin. Rouva Bhaer
meni hänen perässään, eikä poikaa näkynyt puoleen tuntiin.
Tommy ripusti ylpeänä yhtiön liikekilven paikoilleen, Nat kiintyi
Daniin entistä lujemmin ja pojat koettivat kaikin tavoin hyvittää
molemmille epäilynsä ja hyljeksintänsä.
15