KÄHÄRÄPÄÄ

Näiden kuohuttavien tapausten jälkeen palasi Plumfieldiin rauha, jota

kesti useita viikkoja, sillä isot pojat pelkäsivät, että Nan ja Rob

saattaisivat kadota minä päivänä hyvänsä ja pitivät heitä herkeämättä

silmällä. Pienet pojat taas olivat kuunnelleet Nanin niin monesti

kuvailevan kokemiaan vaaroja, että eksyminen alkoi tuntua heistä

suurimmalta onnettomuudelta mitä ajatella saattoi, ja he uskalsivat

tuskin pistää nenäänsä ison portin ulkopuolelle, ettei vain yö

yllättäisi ja aavemaiset mustat lehmät tulisi ammuen pimeästä.

-- Tämä on liian rauhallista kestääkseen kauan, sanoi Jo-rouva, sillä

vuosien varrella hän oli oppinut, että tyyntä seurasi tavallisesti

myrsky. Joku vähemmän viisas nainen olisi kenties ajatellut, että

pojista oli tullut oikeita pyhimyksiä, mutta rouva Bhaer valmistui

kotoiseen tulivuoren purkaukseen, joka voisi yllättää milloin tahansa.

Yhtenä syynä tervetulleeseen hiljaiseloon oli pikku Bessin vierailu.

Vanhemmat olivat lainanneet hänet viikoksi Plumfieldiin lähtiessään

matkoille sairaalloisen isoisä Laurencen kanssa. Kähäräpää oli

rakastettava pikku olento ja poikien mielestä jonkinlainen

pikkulapsen, enkelin ja keijukaisen välimuoto. Hän oli perinyt

vaalealta äidiltään kullankeltaiset kiharat, jotka verhosivat

hänet kuin loistava huntu. Niiden kätköstä hän hyvällä tuulella

ollessaan hymyili ihailijoilleen ja niiden taakse hän piiloutui

loukkaannuttuaan. Isä ei antanut leikata hänen kiharoitaan; ne

ulottuivat vyötärön alapuolelle ja loistivat niin kauniisti, että

ne olivat Demin mielestä kuin silkkiäisperhon kotelon hienon hienoa

rihmaa.

Tietämättään Bess hallitsi nuoria alamaisiaan viisaammin kuin

moni todellinen yksinvaltias, sillä hänen lakinsa olivat lempeät

ja hänen valtansa pikemminkin tunnettavissa kuin nähtävissä. Hän

käyttäytyi luonnostaan niin sirosti ja hienosti, että vaikutti

hillitsevästi huolettomaan poikalaumaankin. Kukaan ei saanut koskea

häneen kovakouraisesti tai likaisin käsin; Bessin vierailun aikana

käytettiin saippuaa enemmän kuin muulloin, sillä pojat pitivät

suurimpana kunnianaan saada kantaa hänen ylhäisyyttään.

Äänekästä puhetta Bess ei sietänyt ja riita pelotti häntä. Siksi

poikien ääneen tulikin heti hillitympi sävy, kun he puhuttelivat

häntä. Bess piti siitä, että häntä palveltiin, ja pojat toimittelivat

nurisematta hänen asioitaan. He pyysivät saada vetää hänen kärryjään,

kantaa hänen marja-astiaansa tai ojentaa hänelle lautasen pöydässä.

Mikään palvelus ei ollut liian halpa. Tommy ja Ned joutuivat kerran

riitaan siitä, kumpi saisi kiillottaa pikku prinsessan kengät.

Nanille varsinkin teki hyvää viettää viikko näin hyvinkasvatetun

neidin seurassa, niin pieni kuin tämä olikin. Bessin suurissa

sinisissä silmissä kuvastui hämmästys ja pelko, kun hän katseli

kirkuvaa ja pomppivaa rasavilliä. Bess pelkäsi Nania melkein kuin

tämä olisi ollut villipeto. Tietysti helläsydäminen Nan pahastui.

-- Pyh! Minä en välitä! hän sanoi aluksi, mutta todellisuudessa hän

välitti paljonkin. Kuultuaan kerran Bessin sanovan: -- "Beff lakaftaa

Daify-ferkkua. Daify on kiltti", hän ravisti viatonta Daisy-parkaa

niin, että tämän hampaat kalisivat, ja juoksi sen jälkeen latoon

itkemään.

Tässä maailman murjomien yhteisessä pakopaikassa hänen masentunut

mielensä sai lohdun ja neuvon, mistä lähteestä lie saanutkaan. Ehkä

pääskyset ylhäällä savipesissään visertäessään antoivat hänelle

oppitunnin käyttäytymisessä. Oli miten oli, Nan tuli ladosta

kesyyntyneenä ja etsi puutarhasta varhaisen omenan, makean, pienen ja

punaisen, jollaisesta Bess kovasti piti. Tämä rauhanlippu kädessään

hän lähestyi prinsessaa, ja hänen suureksi ilokseen se otettiin

vastaan. Ja kun Daisy suuteli häntä anteeksiannon merkiksi, Besskin

suuteli, aivan kuin olisi pyytänyt Nanilta anteeksi liiallista

ankaruuttaan.

Sen jälkeen he leikkivät yhdessä kiltisti, ja Nan nautti monta

päivää kuninkaallista suosiota. Varmaan hän aluksi tunsi olevansa

kuin häkkiin suljettu metsälintu, jonka teki joskus mieli levittää

siipensä lentääkseen jonnekin kauas tai laulaa kirkkaimmalla

äänellään pelkäämättä häiritsevänsä pulleaa Daisy-kyyhkyä tai nirsoa,

kullankeltaista Bess-kanarialintua. Itsehillintä teki Nanille

kuitenkin hyvää. Nähdessään kuinka jokainen rakasti herttaista ja

kilttiä pikku prinsessaa hän alkoi jäljitellä tätä, sillä hän kaipasi

rakkautta ja koetti kaikin keinoin saada sitä osakseen.

Rob palvoi Bessiä kuin konsanaan ihailija ja Teddy seurasi häntä kuin

koira. Billy-parka oli mielissään, kun sai vain katsella Bessiä, ja

vaikka Bessiä kiusasi hänen tuijotuksensa, hän soi tuon ilon pojalle

nurisematta, ymmärrettyään, että Billy oli erilainen kuin toiset ja

että häntä oli juuri sen takia kohdeltava erityisen ystävällisesti.

Jackista Bess ei pitänyt, koska tällä oli känsiä ja römeä ääni.

Pumppu ei liioin miellyttänyt häntä epäsiistien pöytätapojensa

vuoksi, ja poikaparka koettikin parhaansa mukaan olla ahmimatta,

ettei olisi vastenmielinen vastapäätä istuvan siistin pikku neidin

silmissä.

Ned oli joutunut epäsuosioon ja karkotettu hovista, kun hänen kerran

nähtiin kiusaavan peltohiiriparkoja. Kähäräpää ei voinut koskaan

unohtaa tätä surullista näkyä. Hän piiloutui aina hiustensa taa Nedin

lähestyessä, torjui hänet kuninkaallisella kädenliikkeellä ja sanoi

murheellisen vihaisesti:

-- Ned on tuhma. Ned leikkafi pikku hiililtä hännät ja hiilet itkivät.

Bessin tultua Daisy luopui heti vallasta ja tyytyi nöyrästi

pääkokin asemaan, kun Nan taas pääsi ensimmäisen hovineidin arvoon;

Emilistä tuli rahaministeri ja hän järjesti yleisistä varoista niin

tuhlailevasti näytäntöjä, että ne maksoivat kokonaista yhdeksän

pennyä. Franz oli pääministeri, hän hoiti valtion asioita, järjesti

kuninkaallisia tarkastusmatkoja valtakunnan läpi ja piti kurissa

vieraat vallat. Demi oli hovin filosofi ja menestyi paremmin kuin

tämäntapaiset herrat yleensä kruunupäisen parissa. Dan oli prinsessan

vakituinen armeija ja puolusti loistavasti hänen alueitaan, Tommy

hovinarri ja Nat altis musikantti.

Fritz-setä ja Jo-täti nauttivat tästä rauhallisesta vaiheesta ja

seurasivat somaa näytelmää, jossa nuori väki tietämättään jäljitteli

aikuisia liittämättä leikkiin kuitenkaan sitä traagisuutta, joka

suuremmilla näyttämöillä synkistää tapahtumia.

-- He opettavat meitä yhtä paljon kuin me heitä, sanoi herra Bhaer.

-- Voi noita lapsikultia! He eivät aavistakaan kuinka monta viitettä

he antavat meille siitä, miten heitä itseään olisi kohdeltava, lisäsi

Jo-rouva.

-- Olit oikeassa kun halusit tänne tyttöjä. Heillä on hyvä vaikutus

poikiin. Besshän opettaa pikku karhuja paremmin kuin me osaammekaan,

sanoi herra Bhaer nauraen, kun näki Tommyn riisuvan hattunsa ja

heittävän vielä pois Nedinkin hatun poikien saapuessa eteiseen,

missä prinsessa ratsasti keinuhevosella Robin ja Teddyn koettaessa

parhaansa mukaan täyttää ritarin tehtäviä.

-- Minä olen saanut toisenkin todistuksen kähäräpään hyvästä

vaikutuksesta, sanoi Jo-rouva vetäen tuolinsa lähemmäksi

sohvaa, jossa professori loikoi uurastettuaan koko päivän tässä

monipuolisessa puutarhassaan. -- Nan inhoaa ompelemista, mutta hän

on ahertanut puoli iltarupeamaa merkillisen pussin kimpussa, johon

aikoo panna kymmenkunta parasta omenaamme viemisiksi, kun Bess lähtee

pois. Minä kehuin häntä siitä, ja hän sanoi: "Minä ompelen mielelläni

toisille, mutta on ihan tyhmää ommella itselleen." Otan vihjeestä

vaarin ja annan hänen tehdä jonkin paidan ja esiliinan rouva Carneyn

lapsille. Hän on niin hyväsydäminen, että ompelee niitä sormensa

verille.

-- Mutta ei ompelutaito ole enää muodissa, kultaseni.

-- Ei valitettavasti. Mutta minun kasvattieni täytyy oppia

ompelemaan, vaikka heidän sitten olisi pakko lyödä laimin latinan tai

algebran läksyt tai viisi kuusi muuta ainetta, joilla tyttöjen on

nykyaikana vaivattava aivoparkojaan. Amy tahtoo tehdä tyttärestään

kätevän naisen, ja pikku kullanmuru on jo nyt aika taitava käsistään.

Hän on tehnyt äidilleen monta kaunista käsityötä, ja Amy antaa

niille vielä suuremman arvon kuin tytön muovailemalle nokattomalle

savilinnulle, josta Laurie oli niin ylpeä.

-- Minäkin tiedän esimerkin prinsessan vaikutusvallasta, sanoi herra

Bhaer katseltuaan, kuinka rouva Bhaer ompeli napin hänen takkiinsa

selvästi halveksien tyttöjen nykyaikaista kasvatusta. -- Jack ei

halua kuulua Bessin silmissä samaan vastenmieliseen ihmisryhmään kuin

Pumppu ja Ned, ja siksi hän vähän aikaa sitten tuli pyytämään, että

syövyttäisin pois syylät hänen käsistään. Olin aikaisemmin monta

kertaa ehdottanut sitä, mutta hän ei ollut suostunut. Nyt hän kesti

urheasti kivun, jotta voisi näyttää tuolle nirsolle ylhäisöneidille

sileät kädet.

Rouva Bhaerin nauraessa jutulle Pumppu tuli kysymään, saisiko hän

antaa kähäräpäälle äitinsä lähettämiä makeisia.

-- Häntä on kielletty syömästä makeisia, mutta jos annat hänelle

sen sievän makeisrasian, jossa on punainen sokeriruusu sisällä, hän

ihastuu varmasti, sanoi Jo-rouva. Hän ei halunnut riistää Pumpulta

uhrautumisen iloa, sillä 'lihava poika' tarjosi harvoin makeisiansa

kenellekään.

-- Mutta jos hän syö sen? En haluaisi, että hän sairastuu, sanoi

Pumppu ja katseli hellästi makeisruusua koskematta kuitenkaan siihen.

-- Voi, ei hän syö sitä, jos minä sanon, että se on vain

katseltavaksi. Hän säilyttää sitä viikkokaupalla eikä hänen

mieleensäkään tule maistaa sitä. Pystyisitkö sinä sellaiseen?

-- Miksen pystyisi. Minä olen paljon vanhempikin kuin hän, sanoi

Pumppu loukkaantuneena.

-- Yritetään. Kas tässä, pane makeisesi tähän pussiin ja katsotaan,

kuinka kauan voit säilyttää niitä. Anna minun laskea -- kaksi

sydäntä, neljä punaista kalaa, kolme rintasokerihevosta, yhdeksän

mantelia ja tusina suklaanappeja. Suostutko? kysyi neuvokas Jo-rouva

pistäen makeiset pieneen lankapussiinsa.

-- Suostun, sanoi Pumppu huokaisten, työnsi kielletyt herkut taskuun

ja lähti viemään Bessille lahjaansa. Se kirvoitti tytöltä hymyn

ja lupauksen, että Pumppu saisi tulla hänen kanssaan kävelemään

puutarhaan.

-- Pumppu-paran sydän on tosiaan saanut viime aikoina voiton

vatsasta, ja Bessin palkinnot rohkaisevat hänen yrityksiään, sanoi

Jo-rouva.

-- Onnellinen se mies, joka voi pistää kiusauksen taskuunsa ja

opetella kieltäytymistä noin sievästä pienestä esimerkkitapauksesta,

lisäsi herra Bhaer, kun lapset menivät ikkunan ohi Pumppu

pyöreät kasvot tyytyväisyyttä loistaen ja kähäräpää kohteliaasti

ruusulaatikkoansa katsellen, vaikka olisikin pitänyt enemmän oikeasta

tuoksuvasta ruususta.

Kun isä tuli hakemaan Bessiä kotiin, syntyi yleinen itku ja valitus

ja tytölle kasaantui erojaislahjoja niin runsaasti, että Laurie-herra

ehdotti otettavaksi isot vaunut, joilla ne vietäisiin kaupunkiin.

Jokainen antoi jotakin, ja oli totisesti vaikeata pakata mukaan

valkoinen hiiri, kakku, iso kasa palloja, omenia, kaniini, joka

potki hirveästi säkissä, iso kaalinkerä sen eväiksi, pullollinen

rautakaloja ja hirvittävän iso kukkakimppu. Jäähyväiskohtaus oli

liikuttava, sillä prinsessa istui hallin pöydällä alamaistensa

ympäröimänä. Hän suuteli serkkujaan ja ojensi kätensä toisille

pojille, jotka puristivat sitä hellästi, koska heitä ei ollut

opetettu häpeilemään tunteitaan.

-- Tule pian taas, kullannuppu, kuiskasi Dan kiinnittäen kauneimman

vihreänkeltaisen sulkansa hänen hattuunsa.

-- Älä unohda minua, sanoi kohtelias Tommy sipaisten vielä kerran

Bessin kauniita kiharoita.

-- Tulen käymään teillä ensi viikolla, ja silloin minä näen sinut,

Bess, lisäsi Nat ihan kuin tuo ajatus olisi lohduttanut häntä.

-- Anna minullekin nyt kättä, pyysi Jack tarjoten Bessille sileän

kätensä.

-- Tässä on vielä kaksi uutta pilliä muistoksi meiltä, sanoivat Dick

ja Doll aavistamatta, että seitsemän vanhaa pajupilliä oli juuri

salaa heitetty keittiön uuniin.

-- Kuule, Bess! Minä teen heti sinulle kirjanmerkin ja sinun täytyy

aina käyttää sitä, sanoi Nan rutistaen hellästi Bessiä.

Mutta liikuttavimmat jäähyväiset olivat pikku Billyn, jonka mielestä

Bessin lähtö oli niin sietämätöntä kestettäväksi, että hän heittäytyi

tytön eteen ja tarttui hänen pieniin sinisiin kenkiinsä ja hoki

surkeana: -- Älä lähde pois! Älä lähde! Billyn tunteenpurkaus

liikutti niin kähäräpäätä, että hän kumartui, kohotti pojan päätä ja

sanoi lempeästi:

-- Älä itke, Billy! Faat fuukon ja minä tulen kohta taaf. Lupaus

lohdutti Billyä ja hän kierähti selälleen loistaen onnesta ja

ylpeydestä, kun hänen osalleen oli langennut näin suuri kunnia. Ja

kun isä ajoi Bessin kanssa pois, pojat istuivat rivissä aidalla kuin

parvi helmikanoja ja huusivat:

-- Tule pian takaisin! Tule pian takaisin!

14