TULIPALO

-- Rouva Bhaer, minulla olisi vähän asiaa teille. Se on hyvin

tärkeätä, sanoi Nat pistäen päänsä rouva Bhaerin huoneen ovesta.

Se oli jo viides pää, joka oli kurkistanut sisään viimeisen puolen

tunnin kuluessa. Mutta koska rouva Bhaer oli siihen tottunut, hän

kohotti vain katseen työstään ja sanoi reippaasti:

-- Mitä sitten, poikaseni?

Nat tuli sisään, sulki oven huolellisesti jäljessään ja sanoi

kiihtyneellä, huolestuneella äänellä:

-- Dan on tullut.

-- Kuka Dan?

-- Hän oli minun kaverini siihen aikaan, kun soittelin kaduilla. Hän

myi lehtiä ja oli kiltti minulle. Minä näin hänet toissa päivänä

kaupungilla ja kerroin, kuinka hauskaa täällä on, ja nyt hän on

sitten tullut tänne.

-- Kas vain, pianpas hän tulikin käymään.

-- Ei hän käymään tullut, hän haluaa jäädä, jos te vain sallitte,

sanoi Nat viattomasti.

-- Niinkö, mutta ei se taida oikein käydä, sanoi rouva Bhaer melko

yllättyneenä Natin mutkattomasta ilmoituksesta.

-- Miksei? Minä luulin, että te otatte mielellänne köyhiä poikia

asumaan luoksenne ja olette heille hyvä niin kuin olette ollut

minullekin, sanoi Nat hämmästyneenä ja hädissään.

-- Niin minä otankin, mutta haluan ensin tietää heistä jotakin. Minun

täytyy valita, koska heitä on niin paljon. Eikä täällä ole tilaa

kaikille. Toivoisin kyllä että olisi.

-- Minä pyysin häntä tulemaan, koska luulin teidän pitävän siitä,

mutta jos ei ole tilaa, hän voi lähteä pois saman tien, sanoi Nat

surullisena.

Rouva Bhaeria liikutti pojan luottamus hänen vieraanvaraisuuteensa

eikä hänellä ollut sydäntä pettää Natin toiveita. Siksipä hän sanoi:

-- Kerro minulle jotakin Danista.

-- En tiedä hänestä mitään. Hänellä vain ei ole ketään sukulaisia

ja hän on köyhä. Hän oli kiltti minulle ja nyt minä tahtoisin tehdä

jotain hyvää hänelle.

-- Tärkeitä syitä kaikki tyynni. Mutta tosiaan, Nat, talo on täynnä,

enkä minä tiedä, mihin panisin hänet, sanoi rouva Bhaer, jolla oli

yhä suurempi halu esiintyä sellaisena hätäsatamana, jona Nat häntä

piti.

-- Hän voisi saada minun vuoteeni ja minä nukkuisin tallissa. Nyt ei

ole ollenkaan kylmä ja minulle se on samantekevää. Isän kanssa minä

nukuin missä sattui, sanoi Nat innokkaasti.

Jokin Natin äänessä ja ilmeissä sai rouva Bhaerin laskemaan kätensä

pojan olalle ja sanomaan lempeästi:

-- Tuo sisään ystäväsi, Nat. Kyllä kai me saamme hänelle tilaa

antamatta sinun paikkaasi.

Iloisena Nat juoksi tiehensä ja palasi pian mukanaan varsin

epämiellyttävän näköinen poika, joka käveli laahustaen ja katseli

ympärilleen niin röyhkeän ja juron näköisenä, että rouva Bhaer heti

ajatteli mielessään:

-- Taitaapa olla vaikea tapaus.

-- Tässä on Dan, esitteli Nat varmana siitä, että poika oli

tervetullut.

-- Nat sanoo, että sinä tahtoisit jäädä meidän luoksemme, aloitti

Jo-rouva ystävällisesti.

-- Niin, kuului töykeä vastaus.

-- Eikö sinulla ole ystäviä, jotka pitäisivät sinusta huolta?

-- Ei.

-- Sano: "Ei ole, rouva Bhaer", kuiskasi Nat.

-- En ikinä, mutisi Dan.

-- Kuinka vanha olet?

-- Neljäntoista nurkilla.

-- Näytät vanhemmalta. Mitä osaat tehdä?

-- Vähän joka lajia.

-- Jos jäät tänne, tahdomme että teet työtä, luet ja leikit kuten

toisetkin pojat. Suostutko siihen?

-- Saattaahan tuota yrittää.

-- Hyvä, saat jäädä muutamaksi päiväksi, niin nähdään miten tulemme

toimeen keskenämme. Pidä sinä, Nat, huolta hänestä, kunnes herra

Bhaer palaa kotiin. Järjestetään sitten asia lopullisesti, sanoi

Jo-rouva, ja hänestä tuntui vaikealta saada kosketusta tähän

röyhkeään nuoreen ihmiseen, joka katseli häntä tummilla silmillään

kylmästi, epäluuloisesti ja murheellisen aikavasti.

-- Lähdetääs, Nat, sanoi Dan ja löntysti ulos.

-- Kiitoksia, rouva Bhaer, lisäsi Nat ja lähti seuraamaan Dania

tajuten epämääräisesti, että hänet oli toivotettu aivan toisin

tervetulleeksi kuin hänen jörö ystävänsä.

-- Pojat leikkivät sirkusta ladossa; mennäänkö katsomaan? hän kysyi,

kun he astuivat leveitä portaita alas nurmikolle.

-- Ovatko ne isoja kavereita? kysyi Dan.

-- Eivät. Isot menivät kalaan.

-- Painutaan sitten viivana, sanoi Dan.

Nat vei Danin isoon latoon ja esitti hänet tovereilleen, jotka

telmivät ylhäällä tyhjässä parvessa. Avaralle lattialle oli heinillä

rajattu suuri ympyrä ja sen keskellä seisoi Demi pitkä piiska

kädessä, ja Tommy ratsasti ylpeästi ympäri kärsivällisellä Tobylla ja

leikki apinaa.

-- Teidän täytyy maksaa pääsymaksu, muuten ette saa katsella

näytöstä, sanoi Pumppu seisten kärryjen vieressä, johon orkesteri

oli sijoitettu. Siihen kuului taskukampa, jota Ned puhalsi, ja

leikkirumpu, jota Rob löi raivokkaasti.

-- Hän on toverini, minä maksankin molempien puolesta, sanoi Nat

kohteliaasti ja pisti kaksi koukkupäistä ruuvia kuivaan sieneen, jota

he käyttivät rahakukkarona.

Nyökäten toisille pojille he istuutuivat parille laudankappaleelle

ja esitys jatkui. Tasapainoilun jälkeen Ned näytti notkeuttaan

hyppimällä vanhan tuolin yli ja kiipeämällä tikapuita ylös ja

alas kuin merimies. Demi tanssi polskaa niin tosissaan, että sitä

katseli huvikseen. Nat vaadittiin sylipainiin Pumpun kanssa, ja

kädenkäänteessä tuo pyylevä nuorukainen oli permannossa. Sitten

Tommy astui ylpeänä esiin ja heitti kärrynpyörän. Taito oli

hankittu kärsivällisyydellä ja tuskalla, sillä harjoitellessaan

yksinäisyydessä hän oli saanut ruumiinsa täyteen mustelmia. Hänen

temppunsa herätti suurta ihastusta, ja hän oli juuri astumassa pois

näyttämöltä mahtavana ja kasvot punoittaen päähän laskeutuneesta

verestä, kun katsomosta kuului ivallisesti:

-- Pyh! Tuo nyt ei ole mitään!

-- Sano se vielä kerran jos uskallat, pöyhisteli Tommy kuin äkäinen

kalkkunakukko.

-- Tahdotkos tapella? sanoi Dan astuen heti alas laudaltaan ja

puristi nyrkkejään taistelunhaluisesti.

-- Tappeleminen on kiellettyä! huusivat toiset kiihtyneinä.

-- Olettepas te arkaa sakkia! pilkkasi Dan.

-- Hei, ellet ole kunnolla, saat lähteä täältä, sanoi Nat tulistuen

herjauksesta, jonka Dan oli singonnut hänen ystävilleen.

-- Tahtoisinpa nähdä, tekeekö hän saman tempun paremmin kuin minä,

pöyhisteli Tommy.

-- Tehkää sitten tilaa! komensi Dan ja heitti ilman minkäänlaista

ennakkovalmistelua kolme kärrynpyörää peräkanaa.

-- Tuohon et ikinä pysty, Tom. Isket aina pääsi ja lennät pitkällesi,

sanoi Nat mielissään ystävänsä onnistumisesta.

Ennen kuin hän ehti sanoa enempää, Dan sähköisti katsomon heittämällä

kolme volttia taaksepäin ja kävelemällä jonkin matkaa käsillään.

Esitys sai valtavat suosionosoitukset, ja Tommy yhtyi hyvä-huutoihin,

jotka tervehtivät taitovoimistelijaa, kun tämä hypähti taas jalkeille

ja katseli heitä viileän alentuvasti.

-- Luuletko että minäkin oppisin loukkaamatta kovin paljon itseäni?

kysyi Tom nöyrästi hieroen kyynärpäitään, joita vieläkin kirveli

äskeisen tempun jälkeen.

-- Mitäs annat, jos opetan sinua? kysyi Dan.

-- Uuden linkkuveitseni. Siinä on viisi terää ja vain yksi on poikki.

-- Anna tänne. Tommy antoi veitsen katsellen hellästi sen sileätä

kädensijaa.

Dan tutki tarkasti veitsen, pisti sen sitten taskuunsa, siirtyi

sivulle ja sanoi silmää iskien:

-- Opettele kunnes opit, siinä kaikki.

Tommyn raivon huutoa seurasi sellainen meteli, ettei se asettunut

ennen kuin Dan, huomattuaan joutuneensa vähemmistöön, ehdotti

veitsenheittoa, jolloin voittaja saisi pitää kalleuden. Tommy

suostui, ja veitsenheittäjien ympärille kerääntyi piiri jännittyneitä

katsojia, joiden ilmeet muuttuivat tyytyväisiksi, kun Tommy voitti

pelin ja kätki veitsen luotettavimman taskunsa uumeniin.

-- Tule, mennään katsomaan vähän paikkoja, sanoi Nat, josta tuntui,

että hänen oli puhuttava vakavasti kahden kesken ystävänsä kanssa.

Kukaan ei tiedä, mitä heidän välillään tapahtui, mutta kun he

palasivat, Dan kohteli huomaavaisemmin jokaista, vaikka olikin

hiomaton puheissaan ja karkea käytöksessään.

Pojat eivät pitäneet Danista lainkaan ja jättivätkin hänet Natille,

joka pian tunsi raskaana vastuun, mutta oli liian hyväsydäminen

hylätäkseen hänet.

Tommy tunsi kuitenkin, että veitsijutusta huolimatta heidän

välillään oli jonkinlainen side, ja hän halusi vielä palata niin

mielenkiintoiseen aiheeseen kuin kärrynpyörät. Siihen hän saikin pian

tilaisuuden, sillä huomattuaan, kuinka toinen ihaili hänen taitojaan,

Dan muuttui ystävällisemmäksi, ja ennen kuin ensimmäinen viikko oli

lopussa, hänestä oli tullut vilkkaan Tommyn läheinen ystävä.

Kun herra Bhaer kuuli asiasta ja näki Danin, hän puisti päätään ja

sanoi vain: -- Koe voi tulla meille kalliiksi, mutta yritetään.

Mikäli Dan tunsi kiitollisuutta saamastaan huolenpidosta, ei hän

ainakaan näyttänyt sitä, vaan otti kaiken vastaan kiittämättä. Hän

oli tietämätön, mutta nopea oppimaan mikäli halusi ja tarkkasilmäinen

ympäristöönsä nähden. Puhe oli nenäkästä, käytös hiomatonta ja

mielialat vaihtelevia: hän oli vuoroin rajun kiihkeä, vuoroin

murjottava. Hän oli innokas pelaaja ja pelasi melkein kaikkia

pelejä hyvin. Hän oli hiljainen ja juro aikaihmisten seurassa,

ja vain harvoin hän oli täysin yhtä pataa edes poikien kanssa.

Vaikka monikaan ei hänestä todella pitänyt, kukaan ei voinut olla

ihailematta hänen rohkeuttaan ja voimiaan, sillä mikään ei pelottanut

häntä, ja kerran hän pieksi pitkän Franzin niin pahanpäiväiseksi,

että toiset katsoivat viisaimmaksi pysyä kunnioittavan välimatkan

päässä hänen nyrkeistään. Herra Bhaer tarkkasi häntä ja koetti

parhaansa mukaan kesyttää 'metsäläispoikaa', joksi häntä sanottiin,

mutta itsekseen tämä kelpo kasvattaja pudisti päätään ja ajatteli

vakavana: -- Toivottavasti koe onnistuu, vaikka pelkäänkin, että se

tulee kalliiksi.

Rouva Bhaer menetti Danin takia kärsivällisyytensä vähintään kymmenen

kertaa päivässä, mutta ei antanut periksi, vaan uskoi itsepäisesti,

että pojassa oli kaikesta huolimatta jotain hyvää. Dan oli

ystävällisempi eläimille kuin ihmisille, kuljeksi mielellään metsissä

ja mikä parasta: pikku Ted piti hänestä. Kukaan ei käsittänyt,

mistä se johtui, mutta lapsi kiintyi Daniin heti paikalla: nauroi

ja jokelsi aina hänet nähdessään, halusi mieluiten ratsastaa juuri

hänen leveillä harteillaan ja sanoi häntä omaksi Dannykseen. Teddy

olikin ainoa olento, jolle Dan osoitti suosiotaan, mutta vain silloin

kun luuli, ettei kukaan nähnyt. Mutta äidin katse huomaa ja äidin

sydän vaistoaa erehtymättömästi, kuka rakastaa hänen lapsiaan. Niinpä

Jo-rouva keksi pian, että Danin karkean pinnan alla sykki hellä

sydän, ja aikaansa säästämättä hän koetti päästä siihen käsiksi ja

voittaa hänet puolelleen.

Mutta odottamaton ja varsin hälyttävä tapaus särki heidän

suunnitelmansa ja karkotti Danin Plumfieldista.

Tommy, Nat ja Demi alkoivat suojella Dania, koska toiset pojat

melkein halveksivat häntä. Mutta ennen pitkää kolmikko huomasi

pahassa pojassa olevan erityistä vetovoimaa, ja heidän entinen

väheksymisensä muuttui ihailuksi, johon kullakin oli oma syynsä.

Tommy ihaili hänen taitotemppujaan ja rohkeuttaan. Nat oli

kiitollinen hänen aikaisemmin osoittamastaan hyvyydestä; Demi piti

poikaa jonkinlaisena elävänä seikkailukirjana, sillä aina kun hän

vain halusi, Dan kertoi hyvin elävästi jännittävistä kokemuksistaan.

Danilla ei ollut mitään sitä vastaan, että nämä kolme suosivat häntä,

ja hän pakottautui ystävälliseksi heitä kohtaan. Se olikin hänen

menestymisensä salaisuus.

Bhaerit olivat hämmästyneitä, mutta toivoivat poikien vaikuttavan

Daniin edullisesti. He seurasivat asioiden kehitystä hiukan

huolestuneina luottaen kuitenkin siihen, ettei mitään ikävyyksiä

sattuisi.

Dan tunsi, etteivät he luottaneet häneen täydellisesti, eikä hän

koskaan näyttänyt parhaita puoliaan, vaan koetteli tahallaan heidän

kärsivällisyyttään ja vastusti heidän toivomuksiaan niin paljon kuin

suinkin uskalsi.

Herra Bhaer ei hyväksynyt tappelua eikä pitänyt miehuuden tai

rohkeuden merkkinä sitä, että pojat mukiloivat toisiaan vain muun

joukon huviksi. Heitä innostettiin kyllä vaikeisiin liikkeisiin ja

ruumiinharjoituksiin ja heidän odotettiin valittamatta kestävän

kovia iskuja ja kaatumisia. Mutta pidettiin raakana ja järjettömänä

leikkinä hakata toinen mustelmille ja verille vain huvin vuoksi, ja

siksi se oli kiellettyä.

Dan nauroi tälle säännölle ja kertoi niin innostavia tarinoita omista

urotöistään ja niistä monista tappeluistaan, joissa hän oli ollut

mukana, että pojissa heräsi kiihkeä halu nähdä kerran oikein kunnon

nyrkkeilyottelu.

-- Ellette kerro, niin minä näytän teille miten nyrkkeillään,

sanoi Dan ja haalittuaan kasaan puolisen tusinaa poikia tallin taa

hän antoi heille nyrkkeilytunnin, joka tyydytti useimpien poikien

opinhalut. Mutta Emil ei mitenkään voinut alistua siihen, että joku

häntä nuorempi poika oli etevämpi kuin hän -- Emil oli näet täyttänyt

jo neljätoista vuotta ja hän oli hyvin rohkea nuorukainen -- ja niin

hän vaati Dania nyrkkeilemään kanssaan. Dan hyväksyi heti haasteen,

ja toiset seurasivat ottelua äärettömän kiinnostuneina.

Mikä pikku lintu lieneekään vienyt uutisen päämajaan, sitä ei kukaan

tiennyt, mutta juuri kun ottelu oli kuumimmillaan ja Dan ja Emil

tappelivat kuin kaksi nuorta bulldoggia toisten innostaessa heitä

kiihtyneinä ja innostuneina herra Bhaer astui kehään, riuhtaisi

ottelijat eroon toisistaan ja sanoi äänellä, jota harvoin kuultiin:

-- Tällaista minä en salli, pojat! Lopettakaa heti älkääkä antako

tämän toistua. Minä pidän koulua pojille enkä villipedoille. Katsokaa

nyt toisianne ja hävetkää.

-- Päästäkää minut, että saan iskeä hänet vielä kerran maahan, kiljui

Dan huitoen nyrkeillään ilmaa herra Bhaerin lujassa otteessa.

-- Tule vain, tule vain, et sinä vielä ole minua voittanut, huusi

Emil, joka oli ollut viisi kertaa maassa, mutta ei edes tiennyt,

milloin hänet oli isketty.

-- He leikkivät gladiaattoria -- vai mitä ne roomalaiset olivat,

joista sinä kerroit, Fritz-setä, huudahti Demi, joka silmät suurina

oli ihaillut tätä uutta ajanvietettä.

-- Ne olivat melkoista raakalaisjoukkoa; toivottavasti olemme sentään

oppineet jotain niiden päivien jälkeen. Minä en missään tapauksessa

halua, että teette minun ladostani Colosseumin. Kuka ehdotti tätä?

-- Dan, kuului eri puolilta.

-- Sinä tiesit, että tappeleminen on kiellettyä?

-- Tiesin, murahti Dan.

-- Miksi sitten rikot sääntöjä?

-- Täytyyhän heidän oppia nyrkkeilemään, muuten heistä kaikista tulee

lalluksia.

-- Onko Emil sinusta lallus? Ei hän juuri siltä näytä.

Herra Bhaer pani pojat kasvotusten. Danin silmänalus oli mustana ja

takki riekaleina, Emililtä oli huuli halki ja nenä lytyssä, niin että

hänen kasvonsa olivat aivan veriset; otsassa oli kuhmu joka loisti

sinipunaisena kuin luumu. Mutta vammoistaan huolimatta Emil mulkoili

vastustajaansa ja oli ilmeisesti kärkäs jatkamaan heti taistelua.

-- Emil olisi yliveto, jos olisi saanut vähän oppia, sanoi Dan.

Hänen oli pakostakin annettava tunnustus pojalle, joka oli pystynyt

pitämään häntä lujilla.

-- Hän saa kyllä aikanaan perehtyä nyrkkeilyyn ja itsepuolustukseen,

mutta toistaiseksi hän tulee hyvin toimeen ilman tappelutunteja.

Menkää pesemään kasvonne, ja muista, Dan: jos kerrankin vielä rikot

sääntöjä, niin sinut lähetetään täältä pois. Tämä on sopimus, ja se

pysyy voimassa, jos sinä pidät sen omasta puolestasi.

Pojat menivät, ja herra Bhaer lähti sitomaan nuorten gladiaattorien

haavoja. Emil joutui vuoteeseen, ja Dan oli viikon ajan murheellinen

katseltava.

Mutta kuriton poika ei tästä talttunut. Pian hänet saatiin kiinni

uudesta rikkomuksesta.

Kun jotkut pojista lähtivät eräänä lauantai-iltana ulos, ehdotti

Tommy, että mentäisiin joelle hakemaan uusia ongenvapoja.

-- Mennäänkin, ja otetaan Toby vetämään ne kotiin. Joku meistä voi

ratsastaa sillä rantaan, innostui Pumppu, joka ei olisi viitsinyt

kävellä.

-- Se joku tarkoittaa tietysti sinua, tokaisi Dan. -- No vauhtia

sitten, Laiska-Jaakko.

Niin lähdettiin. Kun vavat oli katkottu ja oltiin jo paluumatkalla,

sattui Demi pahaksi onneksi sanomaan Tommylle, joka ratsasti aasin

selässä pitkä vapa kädessään:

-- Sinä olet kuin joku härkätaistelija, punainen vaate ja korea puku

vain puuttuvat.

-- Olisi mukava joskus nähdä härkätaistelu, eikö? tuumi Tommy

ravistellen keihästään.

-- Hei, järjestetään sellainen, ehdotti Dan valmiina ilkikuriin. --

Tuolla niityllä on Keltaruusu, ratsasta sen luo ja pane se vanha

köntys juoksemaan.

-- Älkää ihmeessä, aloitti Demi, joka oli alkanut suhtautua

epäilevästi Danin ehdotuksiin.

-- Miksei muka, eihän siinä tarvita kuin vähän huutoa ja melua,

puolusteli Dan.

-- Minusta tuntuu, ettei Fritz-setä pitäisi siitä.

-- Onko hän koskaan kieltänyt meitä leikkimästä härkätaistelua?

-- Ei, ei kai, myönsi Demi.

-- Ole sitten hiljaa! Ratsasta sinä, Tom, lehmän luo, tässä on

punainen vaate, jota voit heilutella sen edessä. Minä autan sinua

saamaan siihen liikettä. Samassa Dan hyppäsi aidan yli uuteen

leikkiin innostuneena. Toiset seurasivat häntä kuin lammaslauma,

Demikin istui veräjäpuulla ja katseli kiinnostuneena näytöstä.

Keltaruusu-parka ei ollut oikein hyvällä tuulella, sillä se oli

äskettäin erotettu vasikastaan ja suri sitä nyt katkerasti. Se piti

koko ihmiskuntaa vihollisenaan, niin kuin ymmärrettävää olikin. Kun

matadori lähestyi ratsain punainen nenäliina keihäännenässä liehuen,

lehmä kohotti päänsä ja päästi tilanteeseen sopivan mölähdyksen.

Tommy ratsasti uljaasti sen luo, ja Toby ravasi innokkaana

tervehtimään vanhaa ystäväänsä, mutta kun vapa iski läsähtäen lehmän

selkään, sekä Keltaruusu että Toby närkästyivät. Aasi peräytyi

kiljuen ja lehmä seisoi vihaisena sarvet ojossa.

-- Hyökkää uudestaan, Tommy. Keltaruusu on julman äkäinen ja

taistelee loistavasti!

Huomattuaan joutuneensa saarroksiin ja tällaisen häpäisyn kohteeksi

Keltaruusu laukkasi ympäri niittyä raivostuen hetki hetkeltä enemmän,

sillä mihin se kääntyikin, aina oli joku kauhea poikalapsi kiljumassa

ja heiluttamassa uudenlaista ja hyvin ikäväntuntuista piiskaa.

Pojilla oli hirveän hauskaa, mutta eläinparalla kurjat oltavat.

Vihdoin Keltaruusu menetti kokonaan malttinsa ja teki leikistä lopun

odottamattomalla tavalla. Se kääntyi äkkiä ja syöksyi oikopäätä kohti

vanhaa ystäväänsä Tobya, jonka käytös oli loukannut sitä sydänjuuria

myöten. Hidas Toby peräytyi niin päistikkaa että kompastui kiveen,

ja sekä ratsu että matadori lensivät maahan. Vimmastunut Keltaruusu

loikkasi aidan yli ja lähti hurjasti laukkaamaan tietä pitkin

poispäin.

-- Ottakaa kiinni, pysäyttäkää se! Joutuin, pojat! karjui Dan

ampaisten Keltaruusun perään minkä kintuista pääsi, sillä lehmä oli

herra Bhaerin silmäterä, ja Dan pelkäsi, että jos sille sattuisi

jotain, häneltä olisi kaikki mennyttä. Siinä kävi juoksu, meteli,

huuto ja puuskutus, ennen kuin Keltaruusu saatiin kiinni. Ongenvavat

olivat jääneet, Toby oli ollut taittaa jalkansa kaatuessaan, ja pojat

olivat punaisia, hengästyneitä ja peloissaan. Keltaruusu-poloisen

he löysivät kukkatarhasta, jonne se oli lönkyttänyt lopen uupuneena

pitkästä juoksusta.

Dan lainasi nuoran ja talutti Keltaruusun kotiin. Häntä seurasi

joukko hyvin totisia nuoria herroja, sillä lehmä oli säälittävässä

kunnossa. Se oli hypätessään nyrjäyttänyt jalkansa niin että se ontui

pahasti, silmissä oli vauhko katse, ja kiiltävä karva oli märkä ja

likainen.

-- Nyt jouduit kyllä kiikkiin, Dan, sanoi Tommy taluttaessaan

puuskuttavaa aasia rääkätyn lehmän rinnalla.

-- Luuletko sitten itse pääseväsi noin vain livahtamaan? Sinähän olit

mukana.

-- Kaikki me olimme mukana paitsi Demi, lisäsi Jack.

-- Mutta Demihän se koko jutun keksi, huomautti Ned.

-- Minä kielsin teitä, huudahti Demi, jonka sydäntä raastoi

Keltaruusun kurja tila.

-- Bhaerin ukko antaa minulle varmasti potkut, mutta siitä minä viis

veisaan, mutisi Dan. Hänen huolestunut ilmeensä puhui kuitenkin

toista kuin sanat.

-- Pyydetään kaikki, että hän antaisi sinun jäädä, sanoi Demi,

ja kaikki yhtyivät häneen -- paitsi Pumppu, joka elätti kaikessa

hiljaisuudessa toivoa, ettei rangaistus kohdistuisi muihin kuin

Daniin.

Nähtyään Keltaruusun ja kuultuaan mitä oli tapahtunut herra Bhaer ei

puhunut paljon, nähtävästi hän pelkäsi sanovansa kiivastuksissaan

liikaa. Keltaruusu talutettiin hyvitellen parteen, ja pojat

lähetettiin huoneisiinsa illalliseen asti. Tämä pieni lykkäys

antoi heille aikaa miettiä tapahtumain kulkua, arvailla tulevaa

rangaistusta ja kuvitella paikkaa, minne Dan lähetettäisiin.

Dan vihelsi reippaasti huoneessaan, jottei kukaan vain luulisi

hänen välittävän asiasta. Mutta odottaessaan tietoa kohtalostaan

hän toivoi sitä hartaammin saavansa jäädä Plumfieldiin, mitä

enemmän hän ajatteli mennyttä kovaa elämäänsä ja täällä kokemaansa

ystävällisyyttä. Dan tiesi, että häntä tahdottiin auttaa, ja

sisimmässään hän oli kiitollinen, mutta kova elämä oli paaduttanut

hänet piittaamattomaksi ja epäluuloiseksi. Hän vihasi pakkoa ja

taisteli sitä vastaan kuin villipeto, vaikka aavistikin, että

alistuminen sääntöihin olisi hyväksi hänelle itselleen. Hän mietti,

millaista olisi taas ajelehtia pitkin kaupunkia, niin kuin hän oli

tehnyt melkein koko elämänsä, ja katseli pientä kodikasta huonettaan

niin haikeana, että se olisi liikuttanut ketä tahansa. Mutta ilme

hävisi heti, kun herra Bhaer astui sisään ja sanoi tuttuun vakavaan

tapaansa:

-- Minä olen kuullut kaikki, Dan, ja vaikka olet taas rikkonut

sääntöjä, annan sinun kuitenkin vielä kerran yrittää tehdäkseni äiti

Bhaerille mieliksi.

Odottamaton armonaika sai Danin lehahtamaan tulipunaiseksi. Mutta hän

peitti liikutuksensa.

-- En tiennyt, että härkätaistelut ovat kiellettyjä.

-- En ollut varautunut moiseen mahdollisuuteen, ja siksi niitä ei ole

mainittu säännöissä, vastasi herra Bhaer hymyillen pojan tekosyylle.

Sitten hän lisäsi vakavasti: -- Mutta ensimmäinen ja tärkein

harvoista laeistamme määrää, että Plumfieldissa kohdellaan hyvin

jokaista luontokappaletta. Haluan että kaikki eläimet ovat täällä

onnellisia ja rakastavat, auttavat ja palvelevat meitä yhtä alttiisti

ja uskollisesti kuin mekin yritämme rakastaa, auttaa ja palvella.

Meillä on usein ollut puhetta siitä, että sinä olet ystävällisempi

eläimille kuin toiset pojat, ja äiti Bhaer pitää tätä ominaisuuttasi

suuressa arvossa, sillä hänen mielestään se osoittaa, että sinulla on

hyvä sydän. Mutta nyt tuotit meille pettymyksen. Meistä se on ikävää,

sillä toivoimme, että sinä olisit yksi meistä. Yritetäänkö vielä

kerran?

Dan oli tuijottanut koko ajan lattiaan ja pyöritellyt hermostuneesti

sormissaan puupalikkaa, jota oli herra Bhaerin tullessa vuoleskellut,

mutta kuullessaan ystävällisellä äänellä esitetyn kysymyksen hän

katsoi äkkiä ylös ja sanoi kunnioittavammin kuin koskaan:

-- Antakaa minun yrittää.

-- Hyvä on. Ei puhuta enää asiasta. Mutta sinä niin kuin toisetkin

pojat jäät pois huomiselta retkeltä ja saatte kaikki yksissä tuumin

hoitaa Keltaruusu-paran taas kuntoon.

-- Minä lupaan koettaa.

-- Kas niin, mene nyt illalliselle ja koeta tosiaan parastasi --

enemmän itsesi kuin meidän tähtemme. Sitten herra Bhaer puristi

Danin kättä, ja tämä lähti alakertaan. Hyvyys oli varmaan kesyttänyt

häntä enemmän kuin ankara selkäsauna, jota Pöppö oli innokkaasti

suositellut.

Dan yritti parastaan muutamia päiviä, mutta tottumattomana itsekuriin

hän väsyi pian ja alkoi käyttäytyä entiseen, vallattomaan tapaansa.

Eräänä päivänä herra Bhaer joutui lähtemään liikeasioille, eikä

koulussa ollut tunteja. Pojista se oli hauskaa ja he pelasivat

innokkaasti iltaan asti, jolloin useimmat nukahtivat raskaasti kuin

tukki. Danilla oli kuitenkin suunnitelma mielessään, ja jäätyään

Natin kanssa kahden hän paljasti sen.

-- Katsopas tänne! hän sanoi ja otti vuoteensa alta pullon, sikarin

ja korttipakan. -- Aion pitää vähän hauskaa samalla tavoin kuin

poikien kanssa usein kaupungissakin. Tässä on olutta ja sikari,

minä sain ne aseman lähellä asuvalta ukolta. Voit maksaa osasi, tai

ehkä Tommy maksaa, kun hänellä on niin paljon rahaa eikä minulla

ole centtiäkään. Minä menenkin kysymään häneltä, tai ei, mene sinä,

sinuun ei kiinnitetä huomiota.

-- Siitä ei Bhaerin väki pidä, alkoi Nat.

-- Mistä he sen tietävät. Isä Bhaer on poissa ja äiti Bhaerilla on

puuhaa Teddyn kanssa. Teddyssä on kuristustauti tai jokin sellainen

eikä häntä voi jättää yksin. Ei valvota myöhään eikä pidetä elämää,

silloin ei kukaan tiedä.

-- Pöppö tietää. Hän huomaa aina, jos illalla poltetaan lamppua.

-- Eikä huomaa, minulla on hämärä lyhty. Se valaisee heikosti ja me

voimme sammuttaa sen heti, jos kuulemme jonkun tulevan, sanoi Dan.

Lyhty viehätti Natia ja antoi asialle romanttista hohdetta. Hän lähti

hakemaan Tommyä, mutta työnsi päänsä vielä sisään oveni raosta ja

kysyi:

-- Haluat kai Deminkin?

-- Enkä halua. Se pyhimys pyörittelee vain silmiään ja alkaa

saarnata, jos hänelle puhut. Sitä paitsi hän nukkuukin jo. Kuiskaa

vain Tommylle ja joudu takaisin.

Nat totteli ja palasi pian Tommyn kanssa, joka oli puolipukeissaan,

pörröinen ja uninen, mutta valmis leikkiin, kuten aina.

-- Muistakaakin olla hiljaa, niin näytän teille, miten pelataan

'nakkia', se on mukavaa peliä, sanoi Dan, kun kolme hurjastelijaa

istuutui pöydän ääreen, jossa oli pullo, sikari ja kortit. -- Ensin

otetaan ryyppy, sitten pannaan tupakaksi ja aletaan paiskia kortteja.

Niin miehet aina tekevät ja se on hurjan hauskaa.

Oluttuoppi kiersi miehestä mieheen ja kaikki kolme maistelivat ja

maiskuttivat huuliaan, vaikka Nat ja Tommy eivät ollenkaan pitäneet

oluen karvaasta mausta. Sikari oli vieläkin pahempaa, mutta he eivät

tohtineet sanoa sitä, vaan vetivät vuoron perään sauhuja, kunnes

olivat tukehtua ja päätä huimasi. Danilla oli hauskaa, sillä tämä

muistutti entisiä aikoja, jolloin hän sai silloin tällöin tilaisuuden

matkia niitä miehiä, joiden parissa eli. Tänä iltana hän kallisteli

oluttuoppia ja tupakoi ja kerskui minkä taisi ollakseen yhtä rento

kuin nuo laitakaupungin hampuusit ja eläytyi osaansa niin, että alkoi

kiroilla välittämättä kuuliko joku vai ei.

-- Et saa! On synti sanoa 'piru'! huudahti Tommy, joka siihen asti

oli seurannut Danin elkeitä.

-- Painu suolle äläkä saarnaa! Kiroaminen on osa huvia.

-- Minä sanon mieluummin 'pala ja kipinöi', ilmoitti Tommy.

-- Ja minä sanon 'hitto vie'. Se kuulostaa hyvältä, sanoi Nat

ihastuneena Danin rehvakkuuteen.

Dan pilkkasi heidän 'lorujaan' ja kiroili mahtavasti koettaessaan

opettaa heille uutta korttipeliä.

Mutta Tommy oli uninen ja Natin päätä alkoi särkeä tupakasta, niin

että oppiminen kävi hitaasti ja peli oli sen mukaista. Huoneessa oli

hyvin hämärää, sillä lyhty paloi kehnosti eivätkä pojat uskaltaneet

nauraa tai liikehtiä, koska Silas nukkui samalla kohtaa yläkerrassa.

Kekkerit olivat kaiken kaikkiaan ikävät.

Ollessaan juuri jakamassa kortteja Dan keskeytti äkkiä ja kysyi: --

Kuka siellä?

Samassa heittyi varjo valon yli. Hätäinen ääni vastasi pimeästä: --

Minä en löydä Tommyä mistään, ja sitten pojat kuulivat paljaiden

jalkojen juosta lipsuttavan alas ja sieltä sisähuoneisiin.

-- Se oli Demi. Hän menee hakemaan jonkun. Painu vuoteeseesi, Tom,

äläkä kerro kenellekään! komensi Dan korjaten juominkien jäljet

näkyvistä. Hän ja Nat alkoivat riisuutua.

Tommy syöksyi huoneeseensa ja sukelsi vuoteeseen, jossa makasi

hihittäen, kunnes jokin poltti hänen kättään. Silloin hän huomasi,

että juhlasikari oli jäänyt hänen käteensä, koska hän oli sattunut

polttamaan sitä silloin kun keskeytys tuli.

Sikari oli melkein lopussa ja hän aikoi juuri sammuttaa sen

huolellisesti, kun kuuli hoitajattaren äänen. Tommy aavisti, että

sikari kavaltaisi hänet jos sen kätkisi vuoteeseen, ja hän heitti sen

sängyn alle puristettuaan sen ensin muka sammuksiin.

Demi tuli sisään hoitajattaren kanssa ja hämmästyi nähdessään Tommyn

lepäävän rauhallisesti vuoteessaan.

-- Ei hän äsken ollut täällä, Demi sanoi tarttuen Tommyä käsivarresta.

-- Mitä onnetonta sinä taas olet keksinyt? kysyi hoitajatar

pudistellen Tommyä leppoisasti, niin että tämä avasi silmänsä ja

sanoi vaisusti:

-- Minä käväisin vain sanomassa Natille yhden asian. Menkää nyt ja

antakaa minun olla, nukuttaa kamalasti.

Hoitajatar peitteli Demin vuoteeseen ja lähti jatkamaan tarkastusta.

Danin huoneessa hän näki kaksi poikaa nukkumassa rauhallisesti. --

Vähän vallattomuutta vain, hän ajatteli, ja koska mitään ikävyyksiä

ei ollut sattunut, hän ei puhunut asiasta rouva Bhaerille, jolla oli

huolta ja vaivaa pikku Teddyn vuoksi.

Tommyä nukutti, ja käskettyään Demin pitää huolta omista asioistaan

ja olla kyselemättä turhia hän kuorsasi jo kymmenen minuutin kuluttua

aavistamatta lainkaan, mitä hänen sänkynsä alla tapahtui. Sikari ei

ollutkaan sammunut vaan kyti, kunnes olkimatto leimahti ilmiliekkiin.

Nälkäinen tuli eteni yhä, se tarttui peitteeseen, sitten lakanoihin

ja vihdoin itse sänkyyn. Tommy nukkui raskaasti ja savu tuuperrutti

Demin, niin ettei kumpikaan herännyt, vaikka lieskat leimusivat jo

aivan heidän ympärillään.

Sinä iltana Franz oli lukenut pitkään, ja lähtiessään kouluhuoneesta

hän tunsi savun hajua. Hän hyökkäsi yläkertaan ja näki paksun

savupilven tupruavan käytävään vasemmanpuoleisesta huoneesta.

Pysähtymättä tai kutsumatta ketään apuun hän juoksi sisään, raahasi

pojat vuoteista ja kaatoi tuleen kaiken veden, mitä saatavilla oli.

Liekit alenivat, mutta tuli ei sammunut, ja pojat päästivät kovan

porun herättyään kylmässä eteisessä. Kohta saapui rouva Bhaerkin ja

samalla hetkellä Silas hyökkäsi huoneestaan huutaen: "Tuli on irti!"

niin kovaa, että koko talo heräsi. Joukko valkoisia säikähtyneitä

olentoja tungeksi eteisessä, hetken aikaa kaikki olivat pakokauhun

vallassa.

Pian rouva Bhaer tyyntyi. Hän pyysi hoitajatarta huolehtimaan

palovammoja saaneista pojista ja lähetti Franzin ja Silaksen

alakertaan hakemaan märkiä vaatteita. Niillä hän tukahdutti tulen

vuoteista, matoista ja ikkunaverhoista, joista palo uhkasi levitä

seiniin. Dan ja Emil tekivät työtä kuin miehet kantaen vettä

kylpyhuoneesta ja repien alas palavia ikkunaverhoja.

Vaara oli pian ohi ja pojat taas vuoteissaan. Jätettyään Silaksen

vartioimaan, ettei tuli kytenyt missään, rouva Bhaer läksi Franzin

kanssa katsomaan onnettomuuden uhreja. Demi oli selvinnyt yhdellä

palohaavalla ja säikähdyksellä, mutta Tommyltä oli palanut tukka ja

lisäksi hänellä oli kädessä suuri palohaava, joka tuotti hänelle

kovia tuskia.

Demi rauhoittui pian, ja Franz vei hänet omaan vuoteeseensa.

Hoitajatar valvoi Tommyn luona koko yön koettaen huojentaa hänen

kipuaan, ja rouva Bhaer kulki hänen ja pikku Teddyn väliä käsissään

öljyä ja pumpulia, lääkesalvaa ja muita tuskia lieventäviä aineita ja

hoki lakkaamatta itsekseen: -- Olen aina tiennyt, että Tommy polttaa

vielä talon, ja nyt hän sen teki! aivan kuin ajatuksesta olisi ollut

suurtakin lohtua.

Kun herra Bhaer palasi seuraavana aamuna, talo oli mullin mallin:

Tommy makasi vuoteessa, Teddy haukkoi henkeä kuin kala kuivalla

maalla, Jo-rouva oli lopen uupunut ja koko poikajoukko niin

kiihtynyt, että kaikki puhuivat yhteen ääneen ja suorastaan kiskoivat

hänet katsomaan hävitystä. Vähin äänin hän sai asiat pian kohdalleen,

sillä jokainen tunsi, että isä Bhaer pystyi selvittämään vaikka

kymmenen tällaista mylläkkää.

Aamulla ei pidetty koulua, mutta iltapäivään mennessä oli tuhoutunut

huone saatu kuntoon ja sairaat tervehtyneet sen verran, että voitiin

ryhtyä kuulustelemaan ja tuomitsemaan syyllisiä. Nat ja Tommy

tunnustivat oman osuutensa ilkityöstä, ja olivat vilpittömästi

pahoillaan siitä, että olivat saattaneet rakkaan talovanhuksen ja sen

asukkaat vaaraan. Mutta Danilla oli taas hiisi vieköön ilmeensä eikä

hänen mielestään ollut tapahtunut suurtakaan vahinkoa.

Herra Bhaer vihasi sydämensä pohjasta juomista, korttipeliä ja

kiroilua. Tupakan hän oli itse jättänyt, jotteivät pojat joutuisi

kiusaukseen matkia häntä. Sitä enemmän häntä murehdutti ja harmitti

Danin rikkomus. Poika, jonka suhteen hän oli ollut tavallista

pitkämielisempi, toi näitä kiellettyjä tapoja taloon hänen poissa

ollessaan ja opetti viattomia poikia pitämään niitä miehekkäinä ja

tavoittelemisen arvoisina. Hän puhui kauan ja vakavasti pojille ja

lopetti pahoilla mielin mutta päättävästi:

-- Tommyllä on kaiketi ollut rangaistusta jo kylliksi: kädessään

olevasta paloarvesta hän muistaa, että on parasta pysyä erossa

moisista aineista. Natille riittää ankara säikähdys, sillä hän on

todella pahoillaan ja yrittää totella. Mutta sinulle, Dan, on annettu

anteeksi jo monta kertaa eikä siitä ole ollut hyötyä. En voi jättää

poikia sinun huonon esimerkkisi turmeltavaksi, eikä minulla ole aikaa

puhua kuuroille korville. Voit siis sanoa hyvästi kaikille ja pyytää

hoitajatarta kokoamaan tavarasi minun pieneen mustaan laukkuuni.

-- Voi, mihin hän joutuu? huudahti Nat.

-- Mukavaan paikkaan maalle. Olen ennenkin lähettänyt sinne poikia,

jotka eivät ole menestyneet täällä. Herra Page on ystävällinen mies

ja Dan viihtyy varmasti hänen luonaan, jos vain yrittää parastaan.

-- Palaako hän ikinä? kysyi Demi.

-- Toivottavasti. Se riippuu hänestä itsestään.

Herra Bhaer lähti kirjoittamaan kirjettä herra Pagelle, ja pojat

kerääntyivät Danin ympärille, aivan kuin hän olisi ollut lähdössä

pitkälle vaaralliselle matkalle tuntemattomiin seutuihin.

-- Kuinkahan sinä viihdyt siellä? aloitti Jack.

-- Minä lähden pois, jollen viihdy, sanoi Dan kylmästi.

-- Minne? kysyi Nat.

-- Vaikka merille tai länteen, ja voinhan käväistä Kaliforniassa,

vastasi Dan niin huolettomasti, että pienemmät pojat haukkoivat

henkeä.

-- Älä sellaisia puhu. Ole vähän aikaa herra Pagen luona ja tule

sitten takaisin tänne, pyyteli Nat, jota asia kovasti painoi.

-- Samantekevää mihin minä menen ja kuinka kauan olen, ja minut saa

hirttää, jos ikinä palaan tänne, sinkautti Dan kiukkuisesti ja lähti

kokoamaan tavaroitaan, jotka oli kaikki saanut herra Bhaerilta.

Ei hän muuta hyvästiä pojille sanonutkaan, sillä nämä olivat ladossa

pohtimassa asiaa, kun hän tuli alakertaan, ja hän kielsi Natia

kutsumasta heitä. Vaunut olivat oven edessä, ja rouva Bhaer tuli

puhumaan Danille niin murheellisen näköisenä, että pojan sydäntä

kirveli. Dan sanoi hiljaa:

-- Saisinko minä sanoa Teddylle hyvästi?

-- Saat toki, mene sisään ja anna suukko hänelle. Teddy ikävöi

varmaan kovasti Dannyänsä.

Kukaan ei nähnyt Danin katsetta, kun hän astui kynnyksen yli, huomasi

Teddyn kasvojen kirkastuvan ja kuuli rouva Bhaerin pyytävän:

-- Emmekö voisi antaa poikaparan koettaa vielä kerran, Fritz? Mutta

herra Bhaer vastasi päättävästi:

-- Emme, se ei olisi hyvä ratkaisu. Annetaan hänen mennä maalle,

missä hän ei voi tehdä pahaa toisille, maallaolo on hänelle hyväksi,

ja jonkin ajan kuluttua hän saa palata, minä lupaan sen.

-- Hän on ainoa poika, jonka suhteen olemme epäonnistuneet. Olen

hyvin murheellinen, sillä aioin tehdä Danista kunnon miehen.

Dan kuuli rouva Bhaerin huokauksen ja hänen teki mieli pyytää vielä

armonaikaa, mutta hänen ylpeytensä ei sallinut sitä. Hän tuli ulos

kova ilme kasvoillaan, hyvästeli sanaa sanomatta ja ajoi herra

Bhaerin kanssa tiehensä.

Muutama päivä myöhemmin Plumfieldiin tuli herra Pagelta kirje, jossa

kerrottiin Danin menestyvän hyvin. Mutta kolme viikkoa myöhemmin

saapui uusi kirje, jossa ilmoitettiin, että poika oli karannut eikä

hänestä ollut kuultu sen jälkeen. Kaikki olivat siitä huolissaan ja

herra Bhaer sanoi:

-- Ehkä minun olisi pitänyt antaa hänen koettaa vielä kerran. Mutta

rouva Bhaer nyökytti tietävästi päätään ja sanoi:

-- Älä sure, Fritz. Olen varma, että poika tulee kyllä takaisin.

Mutta aika kului eikä Dania kuulunut.

7