PIIRAKKAPAKARI

-- Mikä hätänä, Daisy?

-- Pojat eivät huoli minua pelaamaan kanssaan.

-- Mikseivät?

-- He sanovat, etteivät tytöt osaa pelata jalkapalloa.

-- Kyllä osaavat, minäkin olen pelannut, nauroi rouva Bhaer iloisesti

muistaessaan tätä nuoruutensa erikoishuvia.

-- Minä osaan varmasti. Olen pelannut usein Deminkin kanssa, ja

meillä oli oikein hauskaa, mutta nyt hän ei tahdo minua mukaan, koska

toiset pojat nauravat hänelle, sanoi Daisy syvästi loukkaantuneena

veljensä kovasydämisyydestä.

-- Hän taitaa sittenkin olla oikeassa. Se käy kyllä päinsä kun te

olette kahden, mutta se on sinulle liian rankkaa peliä silloin kun

poikia on kokonainen tusina. Minä ainakin keksisin jotain hauskaa,

jota voisin leikkiä itsekseni.

-- Mutta minä olen kyllästynyt leikkimään yksin, valitti Daisy.

-- Lupaan leikkiä sinun kanssasi silloin tällöin, mutta juuri nyt

minun täytyy mennä järjestelemään kaupunkimatkaani. Saat tulla mukaan

katsomaan äitiä, ja jos haluat, voit jäädä hänen luokseen.

-- Kyllä minä lähden mielelläni katsomaan häntä ja Josy-vauvaa, mutta

annathan minun tulla takaisin. Demi kaipaisi minua, ja minä olen niin

mielelläni täällä.

-- Etkä sinäkään tule toimeen ilman Demiä, sanoi Jo-täti, joka tiesi,

miten kiintynyt Daisy oli ainoaan veljeensä.

-- En tulisikaan. Mehän olemme kaksoset ja siksi me rakastamme

toisiamme enemmän kuin muut ihmiset, vastasi Daisy kasvot kirkastuen,

sillä hän piti kaksosena olemista suurimpana kunniana, mikä hänen

osakseen koskaan voisi tulla.

-- No, mitä aiot tehdä sillä aikaa kun minä häärin? kysyi rouva Bhaer

latoessaan suurella kiireellä kaappiin liinavaatepinoja.

-- En tiedä, minä olen kyllästynyt nukkeihin ja semmoisiin.

Kunpa keksisit minulle jonkin uuden leikin, sanoi Daisy keikkuen

haluttomana ovessa.

-- Minä mietin, mutta en minä tähän hätään ennätä. Menepäs katsomaan,

mitä Pöppö on laittanut meille lounaaksi, ehdotti rouva Bhaer

saadakseen pikku häiritsijänsä vähäksi aikaa pois tieltään.

-- Sinne minä menenkin. Kunhan hän vain ei olisi pahalla tuulella.

Daisy lähti laahustamaan neekerikokki Pöpön valtakuntaan.

Viiden minuutin kuluttua hän palasi innostuneen näköisenä kädessään

pala taikinaa ja nenännykerö jauhoissa.

-- Saanko minä leipoa piparkakkuja ja muuta, kun Pöppö ei olekaan

pahalla tuulella? hän pyysi yhteen hengenvetoon.

-- Mainiota, saat leipoa mitä ikinä haluat ja viipyä keittiössä niin

kauan kuin mielit, vastasi rouva Bhaer huojentuneena, sillä joskus on

vaikeampi huvittaa yhtä tyttöä kuin tusinaa poikia.

Daisy juoksi tiehensä ja Jo-täti mietti puuhatessaan, minkä uuden

leikin hän keksisi. Äkkiä hänen mieleensä juolahti jotakin, ja

itsekseen hymyillen hän löi kiinni vaatekaapin ovet ja lähti

reippaasti huoneesta sanoen: -- Senpä minä teenkin!

Kukaan ei arvannut sinä päivänä mitä Jo-rouvalla oli mielessään,

mutta hänen silmissään oli iloinen pilke, kun hän kertoi Daisylle

keksineensä uuden leikin, jonka aikoi hankkia kaupungista. Koko

kaupunkimatkan Daisy oli pakahtumaisillaan uteliaisuudesta, mutta

ei saanut kysymyksiinsä sellaista vastausta, joka olisi mitään

selittänyt. Hänet jätettiin kotiin leikkimään vauvan kanssa ja

ilahduttamaan äitiään siksi aikaa, kun Jo-täti kävi ostoksilla. Kun

tämä palasi mukanaan iso kasa omituisia paketteja vaunujen nurkassa,

Daisy oli niin utelias, että olisi tahtonut heti paikalla lähteä

takaisin Plumfieldiin. Mutta tädillä ei ollut lainkaan kiirettä, hän

jutteli pitkän aikaa äidin kamarissa istuen lattialla vauva sylissään

ja nauratti rouva Brookea poikien kepposilla ja monenlaisilla

hassutuksilla.

Daisy ei voinut ymmärtää, miten täti oli kertonut äidille

salaisuuden, mutta ilmeisesti äiti tiesi sen, koska hän sanoi

tyttärensä myssyä sitoessaan ja antaessaan suukon tämän punaiselle

poskelle:

-- Ole kiltti tyttö, Daisy, ja opettele se hauska uusi leikki, jonka

täti on sinulle hankkinut. Se on hyödyllinen ja hauska, ja täti on

oikein kiltti leikkiessään sitä sinun kanssasi, sillä hän ei itse

pidä siitä kovinkaan paljon.

Viimeiset sanat saivat molemmat rouvat sydämellisesti nauramaan ja se

lisäsi Daisyn hämminkiä. Kun he sitten ajoivat kotiin, jokin kolisi

vaunujen takaosassa.

-- Mikä se on? kysyi Daisy heristäen korviaan.

-- Uusi leikki, vastasi Jo-rouva juhlallisesti.

-- Mistä se on tehty?

-- Raudasta, tinasta, puusta, kuparista, sokerista, suolasta,

hiilistä ja sadoista muista aineista.

-- Onpas se merkillinen! Minkä värinen se on?

-- Kaiken värinen.

-- Onko se iso?

-- Toiset osat ovat, toiset eivät.

-- Olenko minä nähnyt sellaista?

-- Montakin, mutta et yhtään niin sievää kuin tämä.

-- Voi, mikähän se on! Minä en jaksa odottaa. Milloin saan nähdä sen?

kysyi Daisy pomppien kärsimättömänä ylös alas.

-- Huomenna koulun jälkeen.

-- Onko se poikiakin varten?

-- Ei, vain sinua ja Bessiä. Pojat tahtovat kyllä nähdä sen ja

leikkiäkin eräällä sen osalla. Mutta sinun vallassasi on antaa heille

lupa -- tai olla antamatta.

-- Demin minä kyllä annan leikkiä, jos hän haluaa.

-- Saat olla varma, että he haluaisivat joka ikinen, varsinkin

Pumppu, sanoi rouva Bhaer taputtaen polvillaan olevaa kyhmyistä

myttyä, ja hänen silmänsä tuikkivat iloisemmin kuin koskaan.

-- Anna minun edes kerran koettaa, rukoili Daisy.

-- Ei kertaakaan, sillä arvaisit sen heti ja koko huvi menisi pilalle.

Daisy huokasi, mutta iloinen hymy levisi hänen kasvoilleen, sillä

käärepaperin reiästä hän oli nähnyt jotain kiiltävää.

-- Kuinka minä voin odottaa niin kauan. Enkö saisi nähdä sitä tänään?

-- Et, kultaseni! Se täytyy saada kuntoon ja siinä on ensin

laitettava paikoilleen monta osaa. Lupasin Teddy-sedälle, ettet saisi

nähdä sitä, ennen kuin se on kunnossa.

-- Jos setä tietää siitä, silloin se varmasti on ihana! huudahti

Daisy käsiään taputtaen, sillä ystävällinen, rikas ja hauska

Teddy-setä oli lapsille kuin haltijakummi ja keksi heille aina

iloisia yllätyksiä, kauniita lahjoja ja hauskoja huvituksia.

-- Kyllä hän tietää, Teddy tuli minun kanssani ostamaan niitä, ja

meillä oli hauskaa valitessamme eri osia. Hän halusi, että kaikki

olisi suurta ja hienoa, ja minun suunnitelmani toteutui loistavasti,

kun hän oli mukana. Sinun on annettava hänelle hellin suukkosi,

kun hän seuraavan kerran tulee käymään, sillä ei ole toista yhtä

kilttiä setää, joka menisi ostamaan niin ihastuttavan pienen keit-.

Varjelkoon! Minähän melkein jo sanoin, mitä se on! huudahti rouva

Bhaer. Hän nielaisi paljastavan sanan ja alkoi tarkastella laskuja

kuin peläten, että päästäisi porsaan pussista, jos vielä puhuisi.

Daisy risti alistuvasti kätensä ja mietti ankarasti, mikä leikki

voisi alkaa "keit"-tavulla.

Kotiin tultuaan hän tarkkaili jokaista kääröä, joka otettiin

vaunuista, ja iso raskas paketti, jonka Franz kantoi suoraan

yläkertaan ja piilotti lastenhuoneeseen, oli pakahduttaa Daisyn

uteliaisuudesta. Jotakin hyvin salaperäistä tapahtui huoneessa

koko iltapäivän, sillä Franz paukutti vasarallaan, Pöppö lyllersi

ylös alas ja Jo-täti liehui kuin virvatuli kuljetellen tavaroita

esiliinansa alla. Vain pikku Ted päästettiin huoneeseen, koska hän

ei osannut vielä puhua selvästi. Hän leperteli iloisena ja koetti

selittää, mitä ne "lakkapannit" olivat.

Daisy oli poissa tolaltaan, ja hänen jännityksensä tarttui

poikiinkin, niin että he olivat hukuttaa äiti Bhaerin

avuntarjouksillaan. Hän hylkäsi ne kuitenkin päättävästi vedoten

heidän omiin sanoihinsa:

-- Tytöt eivät voi leikkiä poikien kanssa. Tämä on Daisyn, Bessin

ja minun leikkini, emmekä me halua teitä mukaan. Nuoret herrat

poistuivat nöyrästi, mutta pyysivät Daisya leikkimään kanssaan mitä

hän ikinä halusi ja olivat niin yllättävän kilttejä ja kohteliaita,

että se hämmästytti viatonta Daisy-parkaa.

Heidän huomaavaisuutensa ansiosta Daisyn iltapäivä kului edes

jotenkuten. Hän meni aikaisin nukkumaan ja valmisti seuraavana

aamuna läksynsä niin ripeästi, että Fritz-setä toivoi joka päiväksi

uutta leikkiä. Kohahdus kävi kouluhuoneessa, kun Daisy poistui

yhdeltätoista, sillä jokainen tiesi, että nyt hän pääsi leikkimään

uutta, salaperäistä leikkiään.

Monet silmäparit seurasivat Daisyn lähtöä, ja Demi oli niin

ajatuksissaan, että kun Franz kysyi häneltä, missä Saharan autiomaa

on, hän vastasi allapäin: "Lastenhuoneessa", ja sai koko luokan

nauramaan.

-- Jo-täti, nyt minä olen lukenut kaikki läksyni enkä voi odottaa

enää hetkeäkään, huusi Daisy juosten rouva Bhaerin luo.

-- Se onkin valmis, nyt saat tulla, sanoi Jo-täti ja lähti yläkertaan

pistäen Teddyn toiseen kainaloonsa ja ompelukorin toiseen.

-- En minä näe mitään, sanoi Daisy katsellen tarkasti ympäri

lastenhuonetta.

-- Etkö sitten kuulekaan mitään? kysyi Jo-täti tarttuen Teddyä

koltusta, kun tämä tahtoi juosta huoneen toiselle puolen.

Daisy kuuli kummallista rätinää ja hiljaista porinaa aivan kuin

kattila olisi kiehunut. Ääni kuului ikkunasyvennyksestä, jonka eteen

oli vedetty verho. Daisy vetäisi sen syrjään, huudahti riemuissaan:

-- Ah! ja jäi ihastuneena tuijottamaan -- arvaatko mitä?

Ikkunasyvennyksen kolmella seinämällä oli penkki; yhdellä puolen

oli patoja ja pannuja, paistinvartaita ja kasareita, toisella oli

pieni ruoka- ja teekalusto ja keskiosassa hella. Ei peltinen ja

silmänlumetta, vaan oikea rautahella ja tarpeeksi iso, että siinä voi

keittää ruokaa monellekin nälkäiselle nukelle. Mutta parasta oli se,

että hellassa paloi oikea tuli, oikea höyry nousi pienen teepannun

nokasta ja pienen kattilan kansi tanssi polkkaa veden kiehuessa.

Ikkunasta oli otettu ruutu pois ja sen tilalle pantu peltilevy,

jossa oli reikä pientä savutorvea varten; ja oikea savu tuprusi ulos

niin luonnollisesti, että teki ihan sydämelle hyvää. Puulaatikko

ja hiiliastia olivat lieden lähettyvillä ja niiden yläpuolella oli

rikkalapio, harja ja luuta; pieni torikori oli matalalla pöydällä,

jonka ääressä Daisy tavallisesti leikki, ja hänen tuolinsa selustalla

oli valkoinen esiliina ja lystikäs päähine. Aurinko paistoi aivan

kuin sekin olisi iloinnut leikistä, hella humisi miellyttävästi,

kattila höyrysi, uudet esineet välkkyivät seinällä, sievät posliinit

olivat houkuttelevissa riveissä ja keittiö oli kokonaisuudessaan niin

hauska ja täydellinen kuin lapsi ikinä saattoi itselleen toivoa.

Daisy seisoi ilosta mykistyneenä, ja hänen katseensa kirkastui

kirkastumistaan, kun se vaelsi viehättävästä esineestä toiseen ja

pysähtyi lopuksi Jo-tädin iloisiin kasvoihin.

-- Voi, täti, tämä uusi leikki on ihanaa! Saanko minä ihan totta

keittää tällä hellalla, pitää kutsuja ja siivota ja laittaa ihka

oikean tulen? Minä pidän tästä kauheasti! Kuinka sinä keksitkin

tällaista?

-- Se pälkähti päähäni, kun halusit tehdä piparkakkuja Pöpön kanssa,

sanoi rouva Bhaer käsivarsi Daisyn ympärillä, ja tyttö hyppi kuin

olisi halunnut lähteä lentoon. -- Tiesin, ettei Pöppö antaisi sinun

kovin usein sotkea keittiötään eikä yläkerran takkatulikaan olisi

turvallinen, siksi päätin etsiä pienen lieden voidakseni opettaa

sinua keittämään. Se kun on sekä hauskaa että hyödyllistä. Kiertelin

leikkikalukaupoissa, mutta kaikki isot liedet maksoivat niin paljon,

että olin jo luopua koko asiasta, mutta sitten tapasin Teddy-sedän.

Heti kun hän sai kuulla, millä asialla olin, hän tarjoutui avuksi ja

halusi ostaa isoimman leikkiuunin jonka löysimme. Minä kieltelin,

mutta hän vain nauroi ja kiusoitteli minun nuoruudenaikaisella

keittotaidollani ja sanoi, että minun pitää sinun jälkeesi opettaa

aikanaan myös Bessiä, ja hän osti kaikenlaisia pieniä, sieviä

kapineita "keittoluokkaani" varten, joksi hän sitä sanoi.

-- Hauskaa, että tapasit hänet! sanoi Daisy, kun Jo-rouva lakkasi

nauramasta hauskalle ostosmatkalleen.

-- Sinun täytyy olla oikein ahkera, että opit valmistamaan erilaisia

leivonnaisia, sillä Teddy-setä lupasi tulla usein teelle, ja hän

odottaa saavansa jotain erityisen hyvää.

-- Tämä on maailman ihanin keittiö ja minä puuhailen täällä

mieluummin kuin teen mitään muuta. Saanko opetella leipomaan

piirakoita ja kakkuja ja keittämään ruokaa? huudahti Daisy tanssien

ympäri huonetta toisessa kädessä kasari ja toisessa pieni hiilihanko.

-- Saat aikanaan. Tämä on hyödyllinen leikki. Minä autan sinua ja

sinä olet minun keittäjäni, ja minä sanon mitä sinun on tehtävä ja

millä tavalla. Meillä täytyy olla ruokatavaraa, jotta todella opit

keittämään, vaikkakin pienissä erissä. Minä sanon sinua Sallyksi, ja

sinä olet talon uusi keittiötyttö, lisäsi Jo-rouva ryhtyen työhön.

Teddy istui lattialla peukaloaan imien ja tuijotti uuniin, aivan kuin

se olisi ollut elävä olento, josta hän oli kovin kiinnostunut.

-- Se on hurjan hauskaa. Mitä minä ensiksi teen? kysyi Sally.

-- Pue ensimmäiseksi päällesi tämä puhdas päähine ja esiliina. Minä

olen vanhanaikainen ja haluan, että keittäjäni on siisti.

Sally tunki kiharansa pyöreän myssyn sisään ja sitoi mukisematta

esiliinan vyötäisilleen, vaikka hän tavallisesti halveksi

"leukalappuja".

-- Nyt voit järjestää kaikki paikoilleen ja pestä uudet astiat.

Vanhatkin täytyy pestä, sillä entinen apulaiseni jätti ne likaisiksi

eräiden juhlien jälkeen.

Jo-täti puhui kasvot totisina, mutta Sallyä nauratti, sillä hän

tiesi, kuka se huolimaton tyttö oli ollut, joka oli jättänyt kupit

likaisiksi. Hän kääri hihansa ja alkoi tyytyväisenä järjestellä

keittiötään pysähtyen silloin tällöin ihailemaan "suloista kaulinta",

"herttaista pesuvatia" tai "hauskaa pippuriastiaa".

-- Kas niin, Sally, otapas kori ja lähde torille; tässä on luettelo

ruoka-aineista, joita tarvitaan päivälliseksi, sanoi Jo-rouva ja

antoi Daisylle pienen paperilappusen, kun tämä oli saanut kaikki

astiat sievästi paikoilleen.

-- Missä tori on? kysyi Daisy huomaten, että uusi leikki kävi hetki

hetkeltä hauskemmaksi.

-- Pöppö on tori.

Sally lähti matkaan ja aiheutti uuden kohahduksen kouluhuoneessa, kun

hän uudessa asussaan kulki oven ohi ja kuiskasi Demille:

-- Se on aivan ihana leikki!

Leikki huvitti vanhaa Pöppöä yhtä paljon kuin Daisyakin, ja hän

nauroi iloisesti, kun tyttö sipsutti huoneeseen kuin mikäkin hupsu

pikku kokki päähine toisella korvallisella ja korin kannet kalisten

kuin kastanjetit.

-- Rouva Jo-täti tahtoo nämä tavarat ja minun pitää saada ne heti,

sanoi Daisy tärkeänä.

-- Annapas kun katson! Tässä on paistia, perunoita, kurpitsaa,

omenoita, leipää ja voita. Liha ei ole vielä tullut; lähetän sen heti

yläkertaan, kun se saapuu. Muut tavarat saat heti.

Sitten Pöppö laittoi koriin yhden perunan, yhden omenan,

kurpitsanpalan, pienen kirpaleen voita ja sämpylän kehottaen Sallyä

olemaan varuillaan lihakaupan juoksupojan suhteen, koska tällä oli

tapana tehdä kepposia.

-- Kuka se on? kysyi Daisy toivoen, että se olisi Demi.

-- Sittenpähän näet, kuului Pöpön lyhyt vastaus, ja Sally lähti

hyvillä mielin laulellen:

"Pikku Mabel iloissansa

koriansa kantoi,

nisut, voit ja maitopullot

täti evääks' antoi."

-- Pane vähäksi aikaa kaikki muut paitsi omena komeroon, sanoi

Jo-rouva, kun keittäjä palasi.

Keskimmäisen hyllyn alla oli kaappi, ja kun avasi oven, paljastui

lisää ihastuttavia tavaroita. Toinen puoli oli ilmeisesti kellari,

sillä sinne oli pinottu puita, hiiliä ja sytykkeitä. Toinen

puoli oli täynnä pieniä saviruukkuja, laatikoita ja kaikenlaisia

lystikkäitä rasioita, joissa saattoi säilyttää pieniä eriä jauhoja,

sokeria, suolaa ja muita ruokatarvikkeita. Siellä oli hillotölkki,

peltipurkillinen piparkakkuja, pullollinen mainiota mehua ja pieni

peltirasiallinen teetä. Mutta kaiken huippu oli kaksi nukkien kulhoa

täynnä nuorta maitoa; niihin näytti jo kohonneen kerma. Vieressä oli

pikkuruinen kauha kuorimista varten. Daisy taputti käsiään ja olisi

halunnut heti ryhtyä kuorimaan kermaa. Mutta Jo-täti sanoi:

-- Ei vielä; sinä tarvitset kermaa päivällisellä omenapiirakan

kanssa, älä vain sekoita sitä ennen.

-- Saanko minä piirakkaa? huudahti Daisy tuskin uskoen, että hänellä

oli tiedossa moinen ilo.

-- Saat, ja jos uunisi paistaa hyvin, niin me laitamme kaksi

piirakkaa, toisen omenista ja toisen mansikoista, sanoi Jo-rouva,

joka oli melkein yhtä innostunut uuteen leikkiin kuin Daisykin.

-- Mistä minä aloitan? kysyi Sally kärsimättömänä.

-- Sulje alimmainen pelti, että uuni kuumenee. Pese sitten kätesi ja

ota esille vehnäjauhot, suola, sokeri, voi ja kaneli. Katso, onko

leivinpöytä puhdas, ja kuori omena valmiiksi.

Daisy sai tavarat kokoon niin vähällä melulla ja sotkemisella kuin

niin nuorelta keittäjältä suinkin saattoi odottaa.

-- En todellakaan tiedä, paljonko niin pieniin piirakkoihin menee

aineita, mutta täytyy panna arviolta, ja jos ne eivät onnistu, niin

yritämme uudestaan, sanoi Jo-rouva vähän neuvottomana, mutta samalla

huvittuneena tästä pikku pulmasta. -- Pane tämä pieni kulho täyteen

vehnäjauhoja, lisää vähän suolaa ja hiero sitten voita sekaan niin

paljon kuin tälle lautaselle mahtuu. Muista aina sekoittaa ensin

kuivat aineet keskenään ja lisää vasta sitten neste. Ne sekoittuvat

silloin paremmin.

-- Minä tiedän kyllä, sillä olen katsellut, miten Pöppö tekee. Mutta

eikös ensin voidella vuoka? Pöppö ainakin voitelee, sanoi Daisy

hämmentäen jauhoja hyvää kyytiä.

-- Tosiaan. Sinussa taitaa olla leipojan vikaa, kun käyt työhön noin

taitavasti, sanoi Jo-täti hyväksyvästi. -- Nyt tilkka kylmää vettä,

vain sen verran, että taikina kostuu. Ripota sitten jauhoja pöydälle,

vaivaa taikinaa vähän ja kauli se. Juuri niin. Pane voinokareita

taikinalle ja kauli se uudelleen. Ei tehdä taikinasta kovin raskasta,

etteivät nuket saa vatsatautia.

Daisy nauroi ajatukselle ja levitti runsaasti voita. Sitten hän kauli

sievällä kaulimellaan, ja saatuaan taikinan valmiiksi hän levitti

sen vuokiin. Hän leikkasi omenan ja latoi viipaleet paikoilleen,

ripotteli runsaasti sokeria ja kanelia päälle, ja vihdoin hän henkeä

pidättäen peitti piirakan päällyskuorella.

-- Minun on aina tehnyt mieli leikata pyöreät reiät kuoreen, mutta

Pöppö ei ole antanut. Onpas hauska tehdä omin päin, sanoi Daisy

nipsutellen veitsellä taikinaa.

Kaikille leipojille, parhaillekin, sattuu joskus onnettomuuksia.

Sallyn ensimmäinen yritys ei liioin sujunut kommelluksitta, sillä

veitsi liikkui niin vikkelästi hänen kädessään, että vuoka luiskahti,

teki kuperkeikan ilmassa ja piirakka putosi ylösalaisin lattialle.

Sally parahti, Jo-rouva nauroi, Teddy riensi heti tavoittelemaan

piirakkaa, ja hetken aikaa uudessa keittiössä oli täydellinen kaaos.

-- Ei se mennytkään pilalle, koska minä nipistin kuoret niin lujasti

yhteen. Se on ihan hyvä. Minä leikkaan siihen vain reiät ja sitten se

on valmis, sanoi Sally, poimi pudonneen kalleutensa ja laittoi sen

kuntoon välittämättä pölystä, jota siihen pudotessa oli tarttunut.

-- Uusi keittäjäni näkyy olevan hyväntuulinen, ja se on mainio asia,

sanoi Jo-rouva. -- Avaa nyt mansikkahillopurkki ja täytä tuo avoin

piirakka. Lado sen päälle taikinasta ohuita suikaleita, niin kuin

Pöppökin tekee.

-- Minä laitan keskelle D:n ja sivuille kiemuroita; sitä on sitten

hauska syödä, sanoi Sally ja kuormasi piirakkansa niin runsaasti

hillolla ja koukeroilla, että oikea piirakantekijä olisi joutunut

epätoivoon. -- Nyt minä panen piirakat uuniin! hän huudahti, ja kun

viimeinen tuhruinen kiehkura oli huolellisesti asetettu punaiselle

hillokentälle, hän sulki piirakkansa voitonriemuisena pieneen uuniin.

-- Siisti nyt jälkesi. Hyvä keittäjä ei koskaan jätä käyttämiään

esineitä hujan hajan. Kuori sitten kurpitsa ja perunat.

-- Minulla ei ole kuin yksi ainoa peruna, hihitti Sally.

-- Leikkaa se neljään osaan, niin se mahtuu pieneen kattilaan ja pane

lohkot kylmään veteen, kunnes ne pannaan kiehumaan.

-- Liotanko kurpitsaakin?

-- Eihän toki! Kuori vain se ja pane sitten höyrykattilaan. Sillä

tavalla siitä tulee kuivempi, vaikka se kestää kauemmin kypsyä.

Silloin raaputettiin oveen, ja kun Sally juoksi avaamaan, ilmestyi

Kit-koira hampaissaan kannellinen kori.

-- Tässä se lihakaupan juoksupoika nyt on! nauroi Daisy ja otti

koiralta kantamuksen. Koira lipoi kieltään ja alkoi kerjätä luullen

kai, että oli tuonut omaa päivällistään, sillä se oli usein

kantanut sen isännälleen samalla tavalla. Huomattuaan erehtyneensä

se lähti pois vihoissaan ja haukkui koko matkan alakertaan asti

tyynnyttääkseen loukattuja tunteitaan.

Korissa oli kaksi pientä lihapalasta, paistettu päärynä ja pieni

kakku. Niiden mukana oli paperi, johon Pöppö oli töhertänyt: "Neitin

lounaaksi, jos keittäminen ei oikeen onnistu."

-- Minä en huoli hänen vanhoja päärynöitään enkä muutakaan; minun

keitokseni onnistuu ja minä syön herkullisen päivällisen, se on varma

kuin mikä! puuskahti Daisy närkästyneenä.

-- Niitä voidaan tarvita, jos sattuu tulemaan vieraita. On aina hyvä,

jos varalla on jotakin, sanoi Jo-täti, jolle monet yllätystilanteet

olivat opettaneet tämän arvokkaan asian.

-- Teddy tahtoo ruokaa, ilmoitti Teddy, jonka mielestä moisesta

leipomisesta ja keittämisestä pitäisi toki saada jotain suuhunsakin.

Jo-rouva antoi pojalle käsityökorinsa pengottavaksi, että saisi hänet

pysymään hiljaa, kunnes päivällinen oli valmis, ja palasi jatkamaan

emännyyttä.

-- Pane kasvikset tulelle, kata pöytä ja pidä huoli, että sinulla on

hehkuvia hiiliä paistia varten.

Mikä ilo nähdä perunoitten kiehuvan pienessä padassa ja kurkistaa

kurpitsanpaloja, jotka pehmenivät höyryssä, avata uuninluukku

joka viides minuutti nähdäkseen, joko piirakat olivat kypsiä,

ja vihdoin, kun hiilet olivat punaisia ja hehkuvia, panna kaksi

oikeata paistinpalaa sormenpituiselle halstarille ja mahtavana

käännellä niitä haarukalla. Perunat valmistuivat ensiksi, eikä

ihmekään, sillä ne olivat koko ajan porisseet kovasti. Ne survottiin

hienoksi pienellä nuijalla, sekaan pantiin paljon voita, mutta

ei yhtään suolaa (sen keittäjä innostuksissaan kokonaan unohti),

ja muhennoksesta laitettiin kukkula sievälle punaiselle vadille,

silitettiin maitoon kastetulla veitsellä ja pantiin uuniin

ruskistumaan.

Niin kokonaan Sally oli syventynyt näihin töihin, että unohti

piirakkansa, kunnes hän avasi uunin pannakseen sinne perunavadin.

Mutta silloin nousi parku, sillä voi kauhistus! pikku piirakat olivat

palaneet mustiksi.

-- Voi, minun piirakkani, minun kauniit piirakkani! Ne ovat nyt

pilalla! huusi onneton Sally ja katseli tuhoutuneita luomuksiaan

väännellen pieniä, likaisia käsiään. Mansikkapiirakka varsinkin oli

surkean näköinen, sillä koukeroiset koristeet törröttivät mustuneesta

hillosta joka suunnalle kuin palaneen talon seinät ja savupiiput.

-- Voi hyvä lapsi, minä unohdin muistuttaa, että ottaisit ne ulos;

juuri minun tapaistani, sanoi Jo-täti katuvasti. -- Älä itke

kultaseni, se oli minun syyni. Yritetään uudestaan päivällisen

jälkeen, hän lisäsi kun Sallyltä tipahti iso kyynel sihahtaen kuumaan

piirakkaan.

Niitä olisi virrannut enemmänkin, ellei paisti olisi juuri sillä

hetkellä poksahtanut ja vaatinut keittäjän huomion, niin että tämä

pian unohti palaneet piirakkansa.

-- Pane lihavati ja lautaset lämpiämään siksi aikaa kun sekoitat

kurpitsaan voita ja suolaa ja ripottelet vähän pippuria pinnalle,

sanoi Jo-rouva toivoen hartaasti, ettei päivällinen kohtaisi enää

uusia onnettomuuksia.

Veikeä pippurikuppi tyynnytti Sallyn tunteet, ja hän valmisti

kurpitsan mestarillisesti. Päivällinen oli turvallisesti pöydässä,

ja kuusi nukkea oli pantu istumaan kukin paikalleen. Teddy istuutui

pöydän ala- ja Sally yläpäähän. Kun kaikki olivat asettuneet, joukkoa

oli hauska katsella, sillä yksi nukeista oli täydessä juhlapuvussa,

toinen taas yöpaidassa, villalangasta tehty Jerry-poika punaisessa

talvipuvussa ja Annabella, nenätön lemmikki, aivan ilkosillaan.

Teddy käyttäytyi perheen isänä mallikelpoisesti, sillä hän söi

iloisena kaiken mitä tarjottiin eikä huomannut missään pienintäkään

vikaa. Daisy hymyili säteilevästi kumppanilleen, kuten ainakin

oikeiden päivällisten uupunut mutta vieraanvarainen emäntä, ja hän

hoiteli emännyyttään niin vilpittömän tyytyväisenä, ettei moista

usein näe.

Paisti oli niin sitkeätä, että sen saattoi häthätää leikata

pikkuruisilla veitsillä, perunamuhennosta ei riittänyt kaikille

ja kurpitsa oli kovin möykkyistä. Mutta vieraat eivät olleet

millänsäkään puutteista, ja isäntä ja emäntä puhdistivat pöydän

sellaisella ruokahalulla, että kuka hyvänsä olisi kadehtinut

heitä. Kerman kuoriminen tuotti niin suuren ilon, että se vaimensi

piirakoiden palamisesta aiheutuneen murheen, ja Pöpön halveksittu

kakku oli tervetullut aarre jälkiruoaksi. -- Tämä oli paras ateria,

minkä olen ikinä syönyt. Saanko minä laittaa ruokaa joka päivä? kysyi

Daisy kaapiessaan astioita ja syödessään tähteitä.

-- Voit joka päivä keittää ja paistaa koulutuntien jälkeen, mutta

on parasta, että syöt herkkusi oikeaan ateria-aikaan ja vain vähän

piparkakkuja näin välipalaksi. Koska tämä oli ensimmäinen kerta,

teimme poikkeuksen, mutta muuten meidän täytyy elää säännöllisesti.

Tänään voit leipoa vielä jotain iltapäiväteetä varten, jos haluat,

sanoi Jo-rouva, joka oli iloinnut kovasti lounaasta, vaikkei

ollutkaan saanut kutsua pöytään.

-- Anna minun paistaa ohukaisia Demille. Ne ovat hänen herkkuaan, ja

on niin hauska käännellä niitä ja panna sokeria väliin, sanoi Daisy

pyyhkien hellästi keltaista tahraa Annabellan särkyneeltä nenältä,

sillä Bella oli kieltäytynyt syömästä kurpitsaa, jota työnnettiin sen

suuhun, koska se oli niin hyvää "reunatismille" -- vaiva, jonka se

oli saanut kevytmielisen pukeutumisensa vuoksi.

-- Mutta jos sinä annat Demille herkkujasi, kaikki toisetkin

tahtovat, ja silloin sinulla on kädet täynnä työtä.

-- Saanko minä kutsua Demin teelle tämän ainoan kerran, sitten minä

laitan toisillekin jotain, jos he ovat kilttejä, ehdotti Daisy

innostuneena.

-- Mainio ajatus! Tehdäänkin sinun pikku herkuistasi palkintoja

kilteille pojille, sillä jokainenhan heistä haluaa vähän ylimääräistä

hyvää. Jos pikku miehet ovat isojen kaltaisia, niin herkut

ilahduttavat suuresti heidän mieltään, lisäsi Jo-täti nyökäten

iloisesti ovelle, missä isä Bhaer seisoi huvittuneena katsomassa.

-- Tuo viimeinen isku oli minulle, ja myönnän että totta se onkin.

Mutta jos olisin mennyt kanssasi naimisiin keittotaitosi vuoksi,

minun olisi käynyt huonosti näinä vuosina, vastasi professori nauraen

ja keinutti Teddyä, joka oli pakahtua innosta kuvaillessaan äskeisiä

juhlia.

Daisy esitteli ylpeänä keittiötään ja lupasi ajattelemattomasti

Fritz-sedälle ohukaisia niin paljon kuin tämä jaksaisi syödä. Hän oli

juuri kertomassa uudesta palkinnosta, kun pojat, Demi etunenässä,

hyökkäsivät huoneeseen nuuhkien ilmaa kuin nälkäiset ajokoirat, sillä

koulutunnit olivat päättyneet ja päivälliseen oli vielä aikaa, ja

Daisyn paistin tuoksu johti heidät suoraan saaliille. Tuskin lie

nähty ylpeämpää tyttölasta kuin Sally, kun hän esitteli kalleuksiaan

ja kertoi pojille mikä näitä odotti. Useimmat heistä suhtautuivat

pilkallisesti koko ajatukseen, että hän muka pystyisi valmistamaan

mitään syötäväksi kelpaavaa, mutta Pumppu oli heti voitettu, ja

Natillä ja Demillä oli luja luottamus Daisyn taitoihin toisten

jäädessä odottavalle kannalle. Kaikki ihailivat kuitenkin keittiötä

ja tutkivat kiinnostuneina uunia. Demi tarjoutui heti ostamaan padan

höyrypannuksi suunnittelemaansa koneeseen ja Ned selitti, että paras

ja isoin kasari kelpaisi hänelle lyijyn sulatusastiaksi, kun hän

valaa luoteja, sotakirveitä ja muita kapineitaan.

Daisy oli niin kauhistunut näistä ehdotuksista, että Jo-rouvan täytyi

heti paikalla säätää laki, jossa poikia kiellettiin koskemasta,

käyttämästä tai edes lähestymästä tätä pyhitettyä hellaa ilman

omistajan nimenomaista lupaa. Kielto lisäsi suunnattomasti lieden

arvoa miesväen silmissä, varsinkin kun asetuksen rikkojalta

evättäisiin palkinnoiksi luvatut herkut.

Juuri silloin soi kello, ja koko joukko lähti alakertaan

päivälliselle. Ateria innoitti poikia luettelemaan, mitä Daisyn

tulisi valmistaa heille, kunhan he ansaitsisivat palkintonsa. Daisy,

joka luotti rajattomasti lieteensä, lupasi mitä vain, kunhan Jo-täti

neuvoisi valmistusohjeet. Daisyn auliit lupaukset melkein pelottivat

Jo-rouvaa, sillä monet poikien toivomuksista ylittivät hänen

keittotaitonsa. Sellaisia olivat esimerkiksi hääkakku, kiillotetut

suklaapallot ja erittäinkin kaalikeitto, johon kuului silliä ja

kirsikoita ja jota herra Bhaer pyysi suurimpana herkkunaan; se

saattoi hänen vaimonsa epätoivoon, sillä saksalainen keittotaito meni

yli tämän ymmärryksen.

Daisy halusi aloittaa heti kun päivällinen oli syöty, mutta hän

sai luvan siistiä vain jälkensä, täyttää kattilan valmiiksi teetä

varten ja pestä esiliinansa, joka oli kuin suurten pitovalmistelujen

jäljiltä. Sitten hänet lähetettiin ulos leikkimään kello viiteen

asti, sillä Fritz-setä sanoi, että liian ahkera opiskelu, vaikkapa

liedenkin ääressä, oli pahaksi kasvaville, ja Jo-rouva tiesi pitkästä

kokemuksesta, kuinka pian uusi leikki menettää viehätyksensä, ellei

sitä käytetä viisaasti.

Pojat olivat hyvin kohteliaita Daisylle sen iltapäivää. Tommy

lupasi hänelle ensimmäiset hedelmät puutarhatilkustaan, vaikka

niistä häthätää näkyi vasta alut; Nat tarjoutui hankkimaan hänelle

polttopuut ilmaiseksi; Pumppu aivan jumaloi häntä ja Ned rupesi heti

paikalla tekemään jääkaappia hänen keittiöönsä. Demi johdatti Daisyn

lastenhuoneeseen yllättävän täsmällisesti juuri kun kello löi viisi.

Ei ollut vielä aika aloittaa kutsuja, mutta hän pyysi hartaasti,

että hänelle myönnettiin erioikeus jäädä, ja hän sytytti tulen,

juoksi asioilla ja seurasi kiinnostuneena illallisensa valmistumista.

Jo-rouva jakeli ohjeita ohikulkiessaan, sillä hän oli parhaillaan

ripustamassa puhtaita verhoja talon kaikkiin ikkunoihin.

-- Pyydä Pöpöltä kuppi hapanta kermaa, niin kakkusi kohoavat

vähälläkin soodalla, kuului ensimmäinen määräys.

Demi syöksyi keittiöön ja toi kerman suu väärällä, sillä hän oli

matkalla maistanut sitä ja ennusti, että kakut menisivät pilalle,

jos niihin pantaisiin niin hapanta ainetta. Jo-rouva sai tästä

aiheen pitää esitelmän soodan kemiallisista ominaisuuksista, Daisy

ei sitä kuunnellut, mutta Demi oli korva tarkkana, ja hän ymmärsikin

asian sovittaen tietonsa seuraavaan lyhyeen, mutta ytimekkääseen

toteamukseen:

-- Kyllä minä ymmärrän: sooda muuttaa happamet aineet makeiksi ja

sen kupluileminen kohottaa taikinan. Saapa nähdä, kohoaako sinun

taikinasi, Daisy.

-- Kaada tämä kulho melkein täyteen jauhoja ja lisää sitten hiukan

suolaa, määräsi Jo-rouva.

-- Voi kuitenkin, pitääkö nyt kaikessa olla suolaa, sanoi Sally, joka

oli väsynyt aukaisemaan pillerirasiaa, jossa suolaa pidettiin.

-- Suola on kuin hyväntuulisuus, melkein kaikki on parempaa, jos sitä

on pikkuisen mukana, sanoi Fritz-setä ja pysähtyi ohikulkiessaan

lyömään pari kolme naulaa, jotta Sally saisi ripustaa pikku pannujaan

seinään.

-- Sinua ei ole kutsuttu teelle, mutta annan silti sinulle kakkuja,

enkä minä ole pahalla tuulella, sanoi Daisy ojentaen jauhoiset

kasvonsa kiittääkseen häntä suukolla.

-- Fritz, sinä et saa tulla häiritsemään minun keittoluokkaani, tai

minä tulen pitämään siveyssaarnaa kesken sinun latinan tuntisi.

Mitähän sinä siitä pitäisit? sanoi Jo-rouva heittäen ison, kukikkaan

ikkunaverhon miehensä päähän.

-- Pelkkää hyvää, koeta niin näet, sanoi rakastettava isä Bhaer ja

kulki laulaen ja naputellen ympäri taloa kuin jättiläistikka.

-- Sotke sooda kermaan, ja kun se 'kupluilee', kuten Demi sanoo,

sekoita siihen jauhot ja vatkaa niin paljon kuin ikinä jaksat.

Lämmitä sitten pannu, voitele se hyvin ja paista kunnes minä tulen

takaisin. Ja Jo-täti hävisi taas huoneesta.

Ja kyllä pieni lusikka kalisikin, ja taikinaa vatkattiin niin, että

se ihan vaahtosi. Ja kun Daisy kaatoi sitä vähän vuokaan, se kohosi

kuin taikavoimasta ja sai veden kihoamaan Demin kielelle. Tietenkin

kakku tarttui kiinni ja paloi, koska Daisy oli unohtanut voin, mutta

tämän ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen kaikki sujui hyvin ja kuusi

herkullista pikku kakkua saatiin turvallisesti vadille.

-- Minä söisin näiden kanssa mieluummin vaahterasiirappia kuin

sokeria, sanoi Demi nojatuolista, johon hän oli istahtanut katettuaan

pöydän aivan uudella ja erikoisella tavalla.

-- Käy sitten pyytämässä sitä Pöpöltä, sanoi Daisy ja meni itse

kylpyhuoneeseen pesemään käsiänsä.

Sillä aikaa kun lastenhuone oli tyhjänä, tapahtui kauheita.

Kit oli ollut koko päivän kovin loukkaantunut, kun kukaan ei ollut

vielä palkinnut sitä, vaikka se oli tuonut kuuliaisesti lihakorin

lastenkamariin. Se ei suinkaan ollut paha koira, mutta sillä oli

omat virheensä niin kuin meillä kaikilla, eikä se aina voinut

vastustaa kiusausta. Kit sattui juuri sillä hetkellä luikahtamaan

lastenhuoneeseen, tunsi kakkujen tuoksun, näki ne vartioimattomina

matalalla pöydällä ja ajattelematta hetkeäkään seurauksia nielaisi

ne kaikki yhtenä suupalana. Sanottakoon kuitenkin lohdutukseksi,

että kuumat kakut polttivat niin tulisesti Kitin suuta, että siltä

pääsi hämmästynyt haukahdus. Daisy kuuli sen, syöksyi sisään ja näki

vadin tyhjänä ja keltaisen hännänpään häviävän sängyn alle. Sanaa

virkkamatta hän tarttui häntään, veti esille varkaan ja ravisteli

sitä niin julmistuneena, että sen korvat menivät ihan lupsaan. Sitten

hän ajoi koiraraukan alas vajaan, jossa se vietti ikävän illan

hiilikasalla.

Demin osanoton rohkaisemana Daisy teki uuden taikinan ja paistoi

tusinan kakkuja, jotka olivat vielä kauniimpia kuin ensimmäiset.

Niinpä Fritz-setäkin, joka oli syönyt niistä kaksi, lähetti Daisylle

sanan, ettei hän koskaan ollut maistanut niin hyviä kakkuja, ja

jokainen poika alakerran teepöydässä kadehti Demin kakkukekkereitä

yläkerrassa.

Se olikin oikein ihastuttava ateria, sillä pienen teekannun kansi ei

pudonnut kuin kolme kertaa ja maitokannu kaatui ainoastaan kerran;

kakut tosin uivat siirapissa ja paahtoleivässä oli paistetun lihan

maku, koska kokki oli käyttänyt lihanpaahdinta. Demi unohti tyystin

syvämietteisyytensä ja ahmi kuin tavallinen poika konsanaan Daisyn

suunnitellessa uusia juhla-aterioita ja nukkein hymyillessä suopeasti.

-- No, onko teillä ollut hauskaa? kysyi Jo-rouva tullessaan ylös

Teddy olkapäillään.

-- Hirveän hauskaa. Minä tulen pian uudestaan, ilmoitti Demi

pontevasti.

-- Pöydästä päätellen olet tainnut syödä liikaa.

-- Enkä ole, söin vain viisitoista kakkua ja ne olivat ihan pieniä,

vakuutti Demi, jonka lautasen täyttämisessä siskolla oli ollut kova

työ.

-- Ei niistä ole hänelle haittaa, kun ne olivat niin sieviäkin, sanoi

Daisy äänellä, jossa oli niin hupaisa sekoitus äidillisyyttä ja

emännän ylpeyttä, että Jo-täti saattoi vain hymyillä ja sanoa:

-- Mainiota, uusi leikki on siis onnistunut?

-- Minä pidän siitä, sanoi Demi aivan kuin hänen hyväksymisensä olisi

ollut tärkeintä.

-- Se on hauskin leikki, mitä on keksitty! huudahti Daisy syleillen

pesuvatia, jonka hän juuri oli ottanut esille pestäkseen astioita.

-- Toivoisin, että kaikilla olisi yhtä ihana liesi kuin minulla, hän

lisäsi katsellen sitä ihaillen.

-- Tälle leikille pitäisi antaa nimi, sanoi Demi nuollen siirappia

huulistaan.

-- Onhan sillä.

-- Onko? Mikä? kysyivät sisarukset innoissaan.

-- No, voisimme sanoa sitä vaikka "piirakkapakariksi", sanoi Jo-rouva

ja poistui tyytyväisenä onnistuneeseen leikkiinsä.

6