-- Tietysti me otamme hänet! sanoi rouva Bhaer luettuaan kirjeen,
ja nähtyään Natin hän tunsi heti, että olipa poika nero tai ei, hän
oli ennen kaikkea yksinäinen, sairas orporaukka, joka tarvitsi juuri
sitä, mitä hän mielellään antoi: kodin ja äidillistä hoivaa.
Rouva ja herra Bhaer tarkkailivat ääneti poikaa; ja resuisista
vaatteista, kömpelöstä käytöksestä ja likaisista kasvoista huolimatta
he näkivät Natissa paljon miellyttäviä piirteitä. Hän oli laiha
ja kalpea kaksitoistavuotias, jolla oli siniset silmät ja korkea
otsa takkuisen tukan kätkössä. Kasvoilla käväisi silloin tällöin
huolestunut, pelokas ilme, aivan kuin hän olisi odottanut kovia
sanoja tai lyöntejä. Hänen herkkä suunsa värähti, kun ystävällinen
katse osui häneen, ja lempeä puhe sai hänen silmänsä loistamaan
kiitollisuudesta. "Hyvänen aika, poikaparka saa kyllä soittaa viulua
päivät päästään, jos vain haluaa", ajatteli rouva Bhaer nähdessään
Natin innokkaat ja onnelliset kasvot, kun Tommy jutteli orkesterista.
Niinpä illallisen jälkeen Jo-rouva ilmestyi viulu kädessään
kouluhuoneeseen, jonne pojat olivat kerääntyneet hulluttelemaan;
vaihdettuaan muutaman sanan miehensä kanssa hän meni Natin luo, joka
istui nurkassa katsellen kiinnostuneena ympärilleen.
-- Kas tässä, Nat, soitahan meille jotain. Tarvitsemme yhtyeeseen
viulunsoittajan, ja sinä sovit siihen varmaan mainiosti.
Hän odotti pojan epäröivän, mutta tämä tarttuikin heti vanhaan
viuluun ja käsitteli sitä niin hellän huolellisesti, että ilman muuta
näki musiikin olevan hänen intohimonsa.
-- Koetan parhaani, oli kaikki mitä hän sanoi, ja sitten hän veti
jousella viulun kieliä aivan kuin olisi ollut innokas kuulemaan taas
rakkaita säveliä.
Huoneessa oli kova hälinä, mutta kuurona kaikille muille äänille
Nat soitti hiljaa itsekseen ja unohti onnessaan koko maailman.
Hän soitti yksinkertaisen neekerilaulun, jollaisia katusoittajat
esittävät, mutta se tarttui heti poikien korviin, vaiensi heidät ja
he pysähtyivät hämmästyneinä ja ihastuneina kuuntelemaan. Vähitellen
he siirtyivät lähemmäksi, ja herra Bhaerkin tuli kuuntelemaan Natia,
joka oli nyt omassa elementissään ja soitti muista välittämättä.
Silmät loistaen ja posket hehkuen hän piteli otteessaan vanhaa viulua
ja pani sen hoikilla kiitävillä sormillaan puhumaan kieltä, jota hän
rakasti.
Sydämellinen suosionosoitusten myrsky palkitsi hänet paremmin kuin
lanttiryöppy, kun hän lopetti ja katseli ympärilleen aivan kuin
sanoen:
-- Minä koetin parastani.
-- Sinähän soitat ihan ensiluokkaisesti, kehaisi Tommy, joka piti
Natia suojattinaan.
-- Sinusta tuleekin ensiviulu yhtyeeseeni, lisäsi Franz hyväksyvästi
hymyillen.
Rouva Bhaer kuiskasi miehelleen: -- Teddy on oikeassa: pojassa on
jotakin. Ja herra Bhaer nyökäytti pontevasti päätään, taputti Natia
olalle ja sanoi sydämellisesti:
-- Sehän meni hyvin, poikaseni. Soitapas nyt jotakin, jota me voimme
laulaa.
Poikarukka koki elämänsä onnellisimman ja ylpeimmän hetken, kun hänet
johdatettiin kunniapaikalle pianon ääreen ja toiset kokoontuivat
hänen ympärilleen eivätkä edes huomanneet hänen kehnoa pukuaan, vaan
katselivat häntä kunnioittavasti ja odottivat innokkaina, että hän
soittaisi lisää.
He valitsivat laulun, jonka hän tunsi, ja parin väärän aloituksen
jälkeen he pääsivät vauhtiin. Huilu, viulu ja piano johtivat
poikien kuoroa, joka raikui talovanhuksen jokaista soppea myöten.
Se oli liikaa Natille, joka oli heikompi kuin aavistikaan, ja kun
loppusävelet häipyivät, hänen kasvonsa alkoivat vavahdella. Hän
päästi viulun käsistään ja kääntyi seinään päin nyyhkyttäen kuin
pieni lapsi.
-- Rakas lapsi, mikä sinun on? kysyi rouva Bhaer, joka oli laulanut
täysin rinnoin ja samalla koettanut estää Robia lyömästä tahtia
kengällään.
-- Te olette kaikki niin hyviä, ja soitto on niin kaunista, enkä minä
kestä sitä, nyyhkytti Nat yskien niin että oli menehtyä.
-- Tule minun kanssani. Sinun täytyy päästä vuoteeseen. Olet ihan
uuvuksissa, ja tämä on liian meluisa paikka sinulle, kuiskasi rouva
Bhaer ja vei pojan omaan huoneeseensa, jossa tämä sai tyyntyä
itkustaan.
Sitten hän sai pojan kertomaan vaikeuksistaan ja kuunteli silmät
kyynelissä hänen tarinaansa, vaikkei se ollutkaan hänelle enää uusi.
-- Rakas lapsi, olet nyt saanut äidin ja isän ja täällä on sinun
kotisi. Älä ajattele enää noita ankeita aikoja, vaan iloitse ja
ole onnellinen; me pidämme huolen siitä, ettei sinun enää tarvitse
kärsiä. Tämä paikka on sitä varten, että pojat viihtyisivät täällä,
oppisivat auttamaan itse itseään ja tulisivat kelpo miehiksi. Sinä
saat soittaa niin paljon kuin haluat, kunhan ensin voimistut. Tule
nyt hoitajattaren luo saamaan kylpy, ja sitten pääset nukkumaan.
Huomenna suunnitellaan yhdessä sinun elämääsi.
Nat piti lujasti häntä kädestä, mutta ei sanonut mitään, antoi
vain kiitollisen katseensa puhua puolestaan, kun rouva Bhaer vei
hänet yläkertaan suureen huoneeseen; siellä he tapasivat lihavan
saksalaisen naisen, jonka iloiset kasvot olivat pyöreät kuin aurinko.
-- Tässä on hoitajatar Hummel ja hän kylvettää sinut, leikkaa tukkasi
ja tekee olosi "suloksi", kuten Rob sanoo. Tuolla on kylpyhuone. Näin
lauantai-iltaisin pikku pojat kylvetetään aina ensin ja peitellään
vuoteeseen ennen kuin isot pojat lopettavat laulamisen. Kas niin,
Rob, molskis veteen!
Puhuessaan rouva Bhaer oli riisunut Robin ja nosti hänet pitkään
kylpyammeeseen, joka oli pienessä huoneessa lastenhuoneen vieressä.
Siellä oli kaksi ammetta, jalanpesualtaita, vateja, suihkuja ja muita
puhdistautumisvälineitä.
Pian Nat polski nautiskellen toisessa ammeessa ja katseli,
miten molemmat naiset pesivät, pukivat puhtaisiin yöpukuihin ja
peittelivät vuoteisiin neljä viisi pientä poikaa, jotka tietysti koko
toimituksen ajan keikkuivat ja mekastivat, kunnes vihdoin kuukahtivat
vuoteisiinsa.
Sillä välin Natkin oli pesty ja istutettu huopaan käärittynä takan
ääreen ja hoitajattaren parturoidessa hänen tukkaansa saapui uusi
joukko poikia ja sulkeutui kylpyhuoneeseen, missä he melusivat ja
polskuttivat kuin parvi valaan poikasia.
-- Natin on parasta nukkua täällä, ja jos yskä vaivaa häntä
yöllä, te voitte pitää huolta, että hän ottaa reilun kulauksen
pellavansiementeetä, puheli rouva Bhaer lentäessään edestakaisin kuin
huolestunut kanaemo suuren, vilkkaan poikasjoukon keskellä.
Hoitajatar oli samaa mieltä, ja annettuaan Natille vielä flanellisen
yöpuvun ja juotettuaan hänelle jotain lämmintä ja makeaa hän peitteli
pojan pieneen vuoteeseen, jollaisia huoneessa oli kolme. Nat makasi
kuin tyytyväinen muumio ja hänestä tuntui, ettei elämä olisi enää
voinut olla ylellisempää. Puhtaus sinänsä oli uusi ja ihana tunne,
flanelliyöpaita hänelle ennen kokematonta ylellisyyttä, samoin
kulaukset "hyvää ainetta", jotka lievittivät hänen yskäänsä yhtä
suloisesti kuin ystävälliset sanat hänen yksinäistä sydäntään; kaiken
kaikkiaan: tietoisuus siitä, että joku välitti hänestä, sai tuon
yksinkertaisen huoneen tuntumaan kodittomasta orpopojasta suorastaan
taivaalta. Se oli kuin kaunista unta, ja hän sulki usein silmänsä
nähdäkseen, katoaisiko se kun hän taas avaisi silmänsä. Hänellä
oli niin autuas olo, ettei hän saanut nukutuksi, eikä hän olisi
voinutkaan vaikka olisi yrittänyt, sillä hetken päästä paljastui
taas yksi Plumfieldin omituisista tavoista hänen hämmästyksekseen ja
ihastuksekseen.
Vesileikkien hetkeksi hiljettyä alkoi kaikkialla lennellä tyynyjä,
joita sinkosivat vuoteistaan rynnänneet valkoiset aaveet.
Taistelu raivosi useassa huoneessa, jopa ylähallissa ja
lastenhuoneessakin, kun joku ahdistettu soturi pakeni sinne. Kukaan
ei näyttänyt välittävän tästä purkauksesta vähääkään, kukaan ei
kieltänyt eikä näyttänyt edes hämmästyneeltä. Hoitajatar jatkoi
pyyheliinojen ripustamista paikoilleen ja rouva Bhaer tarkasteli
puhtaita vaatteita tyynenä kuin kaikkialla olisi vallinnut moitteeton
järjestys. Hän jopa ajoi huoneesta erään uskalikon ja heitti tätä
tyynyllä, jonka poika oli paiskannut häntä kohti.
-- Eivätkö tyynyt mene pilalle? kysyi Nat, joka nauroi minkä jaksoi.
-- Eivät toki. Lauantaisin pojat saavat aina käydä tyynysotaa.
Tyynyliinat vaihdetaan vasta huomenna, ja tyynysota lämmittää
mukavasti poikia kylvyn jälkeen; minä itsekin melkein pidän siitä,
sanoi rouva Bhaer touhuten tusinan sukkaparinsa kimpussa.
-- Tämäpäs on loisto koulu! totesi Nat ihastuneena.
-- Vähän omituinen, nauroi rouva Bhaer. -- Mutta katsos, meistä
ei poikia kannata rasittaa turhilla säännöillä eikä liioilla
läksyillä. Aluksi minä kielsin yöpukumelskeet, mutta varjelkoon,
ei siitä ollut mitään hyötyä. Oli yhtä toivotonta pitää poikia
vuoteessa kuin vieteriukkoja laatikoissaan. Silloin minä tein heidän
kanssaan sopimuksen: lupasin viidentoista minuutin tyynysodan joka
lauantai-ilta ja he puolestaan lupasivat mennä kunnolla nukkumaan
kaikkina muina iltoina. Elleivät he pidä sanaansa, ei mitään
mellastusta, mutta jos he pitävät lupauksensa, minä vain käännän
peilit nurinpäin, nostan lamput turvaan ja annan heidän riehua niin
paljon kuin tahtovat.
-- Hieno suunnitelma, sanoi Nat ja hänen teki mieli itsekin
ottaa osaa taisteluun, mutta hän ei rohjennut ehdottaa sitä näin
ensimmäisenä iltana. Siksi hän vain loikoi ja iloitsi näytelmästä,
jossa tosiaan riitti katsomista.
Tommy Bangs johti hyökkääjiä ja Demi puolusti huonettaan urheasti.
Hän keräsi kaikki heitetyt tyynyt selkänsä taakse, kunnes
piirittäjiltä loppuivat ammukset ja he hyökkäsivät kaikki yhdessä
hänen kimppuunsa siepatakseen takaisin aseensa. Pieniä vahinkoja
kyllä sattui, mutta kukaan ei välittänyt niistä. Hilpeästi pojat
jakelivat iskuja toisilleen ja tyynyt lentelivät kuin suuret
lumipallot, kunnes rouva Bhaer katsoi kelloaan ja sanoi:
-- Aika on lopussa, pojat. Vuoteeseen joka mies, muuten tulee sakkoa.
-- Mitä sakkoa? kysyi Nat ponnahtaen istualleen, sillä hän oli
utelias kuulemaan, mitä tapahtuisi niille onnettomille, jotka eivät
totelleet tätä erinomaista ja suopeamielistä koulurouvaa.
-- Menettävät ilonsa seuraavalla kerralla, vastasi rouva Bhaer. --
Minä annan heille viisi minuuttia aikaa rauhoittua, sitten sammutan
valot ja oletan, että järjestys on palautunut. He ovat kelpo poikia
ja pitävät kyllä sanansa.
Siltä näyttikin, sillä taistelu loppui yhtä pian kuin oli alkanutkin
-- enää muutama harhalaukaus ja loppuhuuto, kun Demi sinkautti
vielä seitsemännen tyynyn perääntyviin vihollisiin, muutama haaste
seuraavaksi kerraksi ja järjestys palautui. Vain satunnainen
tirskahdus ja hiljainen sipinä rikkoi hiljaisuuden, joka seurasi
lauantai-illan riemua, kun äiti Bhaer suuteli uutta poikaansa ja
jätti hänet näkemään onnellisia unia Plumfieldin elämästä.
2