"Sankari hän on, sankari sanan täydessä merkityksessä", sanoi kokki ja
tyhjensi likavesiastian yli syrjän.
"Mikä — mikä hän on", kysyi laivuri.
"Mikä?! Sankari tietysti", vastasi kokki hyvin pitkään ja selvästi.
"Sankari tässä maallisessa maailmassa, mies, josta koko miehistö saa
ylpeillä."
"En luullut häntä uimariksi", sanoi laivuri ja katseli uteliaasti
kömpelörakenteista, keski-ikäistä miestä, joka istui lastiruuman
luukulla ja katseli tylsämielisestä laivan kantta.
"Se hän ei olekaan", sanoi kokki, "ja se juuri hänet ainakin minun
silmissäni tekee kahta vertaa sankarillisemmaksi."
"Riisuiko hän vaatteensa?" kysyi perämies.
"Ei riepuakaan", vastasi kokki ylpeästi. "Ei edes hattua, sillä se
upposi."
"Sinä valehtelet kokki", sanoi sankari ja irroitti silmänräpäykseksi
katseensa kannesta.
"Otitko sitten housusi pois, George?" kysyi kokki innokkaasti.
"Heitin hattuni laiturille", murisi George.
"Joka tapauksessa hyppäsit tyttö raukan jälkeen heti, kuin oikea
englantilainen, eikö totta?"
Ei kuulunut vastausta.
"Eikö totta?" toisti kokki itsepintaisesti.
"Pitikö minun sitten hypätä kuin kiinalaisen?" ärjäsi George
kiukkuisena.
"Se on vaan kainoutta", sanoi kokki, kääntyen toisiin kasvojen eleellä,
ikäänkuin hänellä olisi ollut joku merkillinen eläin näytettävänään.
"Ei hän edes kärsi puhuttavan siitä. Ja kuitenkin oli mies vähällä
hukkua, eikö totta? Vaan samassa sattui tulemaan joku hinaajalaiva,
miehet löivät koukun suoraan hänen housunsa takapuoliin ja vetivät
molemmat ylös. Nouse ylös ja näytä housusi takapuolet niille, George."
"Jos minä nousen ylös", sanoi George, ääni kiukusta vapisten, "koituu
kuuma hetki sinulle, poikaseni."
"Eikö hän ole kaino?" ihmetteli kokki. "Oikein nautinnolla kuuntelee
häntä. Ihan samanlainen oli hän vedestä maalle päästyään, kun
väkijoukko alkoi hyväillä ja taputella häntä."
"Eikö hän pitänyt siitä?" kysyi perämies.
"No niin. Oltiin ehkä liian innostuneita", myönsi kokki. "Eräs ukko,
joka ei tungoksessa voinut päästä lähelle, taputti häntä kepillä
päähän, mutta se oli vaan hyvässä tarkoituksessa."
"Olen ylpeä sinusta, George", sanoi laivuri sydämellisesti.
George murisi.
"Minä kirjoitan hallitukselta mitalin hänelle", sanoi laivuri.
"Löytyykö todistajoita, kokki?"
"Tuhansia", vastasi puhuteltu. "Mutta minä ilmoitin heille jo hänen
nimensä ja osotteensa. Kuunari Johan Henry Limehousesta on hänen
osotteensa", sanoin minä "ja George Cooper on hänen nimensä."
"Lörpöttelet aivan liiaksi", sanoi nyt sankari, "sinä viheliäinen,
vinosilmäinen rajasuutarin penikka."
"Kuulkaa nyt taas hänen kainouttaan", sanoi kokki etevämmän hymyllä.
"Hän ihan halkee häveliäisyydestä, sen hän tekee. Olisittepa vaan
nähneet, kun se nuori herra otti hänen förttikraafinsa."
"Otti hänen... minkä?" kysyi laivuri uteliaasti.
"Hänen förttikraafinsa... portterettinsa... muotokuvansa", selitti
kokki. "Se oli joku nuori, sanomalehteen kuvia ottava herra. Georgesta
näpsähytti hän juuri kun tämä likomärkänä vedettiin hinaajaan, toisen
kun hänen kasvonsa olivat kuivatut ja vielä kolmannen kun George seisoi
ja kirosi miestä, joka kysyi, oliko hänen vaatteensa kovin kastuneet."
"Ja sinä sanoit hänelle minun nimeni ja osoitteeni", sanoi George,
kääntyen ympäri ja puiden nyrkkiään. "Sen sinä teit."
"Niin, sen minä tein", sanoi kokki pitkäveteisesti. "Jonakuna kauniina
päivänä vielä kiität minua siitä, George."
Merimies päästi parahduksen, hyppäsi seisomaan ja vetäytyi kojuunsa.
Sivumennessään iski hän erästä toveriaan kylkeen jotta luut rytisivät,
kun tämä käytti tilaisuutta hyväkseen ja taputti häntä olkapäälle.
Miehet katselivat kummastuneina toisiaan.
"Merkillistä", sanoi perämies ja nosti hartioitaan. "Jos minä olisin
pelastanut kanssaihmiseni hengen, niin saisivat toki toisetkin siitä
jutella."
"Niin nyt luulette", sanoi laivuri. "Mutta jos sen joskus sattuisitte
tekemään, ehkäpä silloin ajattelisittekin toisin."
"Ihmettelen, miten te sen asian paremmin tiedätte!" vastasi perämies.
Laivuri selvitteli kurkkuaan.
"On ollut pari pientä seikkaa elämässäni", sanoi hän häveliäästi,
"seikkaa, joita ei juuri häpeä."
"Suuria kehumisia eivät ne myöskään ansainne", sanoi perämies
ivallisesti.
"Tarkoitan", sanoi laivuri terävästi, "paria asiaa, joista muutamat jo
olisivat olleet hyvinkin ylpeitä. Mutta minä voin myöskin ylpeillä,
ettei yksikään elävä olento maan päällä tiedä niistä."
"Sitä minä ajattelinkin", myönsi perämies ja lähti ivallisesti
hymyillen matkaansa.
Laivuri aikoi seurata perässä, saadakseen selvityksen tähän
monipuoliseen vastaukseen, mutta pysähtyi äkkiä kuullessaan kiukkuista
rähinää kanssista.
Seuraten kokin ystävällistä pyyntöä, olivat viereisen "Terveen
Rohkeuden" perämies ja miehistöstä eräs tulleet katsomaan Georgea.
Tapa, jolla he tulivat vastaanotetuiksi oli kerrassaan häpeäpilkku
Johan Henryn vierasvaraisuudelle ja kiroillen kiiruhtivat miehet
takaisin kannelle, selittäen etteivät hituakaan enää välittäneet
Georgesta ja hänen asioistaan, ja lasketellen meheviä haukkumasanoja
hyppäsivät he omaan laivaansa.
Laivuri katsoi kanssin ovesta sisään.
"George!" huusi hän.
"Niin", vastasi sankari kiukkuisesti.
"Tule kajuuttaan", käski laivuri. "Haluan puhua kanssasi vähäisen."
George nousi ylös ja kirottuaan hetkisen jalolla kärsivällisyydellä
kuuntelevaa kokkia, seurasi laivuria kajuuttaan.
Päällysmiehensä käskystä istuutui hän hiukan hämillään sohvalle, vaan
hymyili samassa, nähdessään tämän laskevan pöydälle pullon ja kaksi
lasia.
"Maljasi George", sanoi laivuri.
"Kiitän nöyrimmästi, kapteeni", vastasi George ja kieritteli whiskyä
suussaan, ennen kuin nielasi sen alas. Sitten huokasi hän syvään ja
suuri päänsä vaipui rinnoilleen.
"Ihmishengen pelastus ei oikein näy huvittavan sinua, George", sanoi
laivuri. "Pidän suuresti häveliäisyydestä, mutta sinä menet jo
liiallisuuksiin."
"Ei se ole häveliäisyyttä, eikä kainoutta, sir", sanoi George, "vaan se
on se portteretti. Kun ajattelen sitä käy kylmä väristys selässäni."
"Minä antaisin palttua koko kuvalle sinun asemassasi", sanoi laivuri
ystävällisesti. "Ulkomuoto ei tässä maailmassa ole suurin asia."
"En sitä niin tarkoittanutkaan", sanoi George, näyttäen
loukkaantuneelta. "Ulkomuotoni on kyllä hyvä minulle. Sitäpaitsi juuri
se onkin nyt saattanut minut pinteeseen."
"Hiukan whiskyä vielä, George", sanoi laivuri, kasvavalla
uteliaisuudella. "Minä en tahdo sekaantua sinun asioihisi, kaukana
siitä. Mutta kun nyt kerran olen kapteenisi, on minun velvollisuuteni
ojentaa auttava käsi jos suinkin mahdollista."
"Kiitoksia, kapteeni! Maailma todellakin olisi toisenlainen, jos
kaikki ihmiset olisivat teidän kaltaisianne", sanoi George, tullen
tunteelliseksi tuoksuavan juoman hajusta. "Jos tuo sanomalehti kuvineen
tulee erään vissin henkilön käsiin, olen minä hukassa."
"Et, jos minä vaan jotain voin asian eduksi tehdä, George", sanoi
laivuri vakuuttavasti. "Mutta mitä tarkoitat hukassa olemisella?"
Merimies laski lasinsa pöydälle ja muodosteli huulillaan joitakin
sanoja.
"Mitä?" kysyi laivuri.
Toinen uudisti temppunsa, mutta laivuri ei päässyt ensi kertaa
viisaammaksi. Sen hän vaan sai selville, että kysymyksessä oleva lause
käsitti kaksi sanaa.
"Voit mainiosti puhua kovemminkin", sanoi hän kärsimättömästi.
"Kahdesti naimisissa", sanoi George kuiskaten.
"Sinä?"
George nyökkäsi. "Ja jos ensimäinen vaimoni saa käsiinsä tuon
sanomalehden ja näkee kuvain nimineen, olen ikuisesti onneton. Kaunis
palkkio ihmishengen pelastuksesta! Seitsemän vuotta kuritushuonetta!"
"Ihmettelen sinua, George", sanoi laivuri ankarasti. "Niin kiltti vaimo
kuin sinulla on."
"Numero toista en voikaan valittaa", murisi George. "Mutta numero
ensimäinen ei sopinut minulle. Jätin hänet jo kahdeksan vuotta sitten.
— Oikea verenimijä koko ihminen! — Tein ensin matkan Austraaliaan
hiukan unohtaakseni hänet ja senjälkeen en ole tavannut häntä koskaan.
Olen myyty mies, jos hän saa käsiinsä tuon sanomalehden."
"Onko hän pitkämielinen, niinkuin on tapana sanoa?" kysyi laivuri,
"kostonhimoinen, tarkoitan."
"Kostonhimoinen hän ainakin on", vastasi George. "Jos hän saa minut
tyrmään, seisoo hän ilosta päälaellaan!"
"Olen tekevä parhaani puolestasi", sanoi laivuri. "Älä huoli puhua
kenellekään mitään koko asiasta."
"En tietystikään", vastasi George vakuuttavasti ja lisäsi nousten
seisomaan, "te tietysti myöskin..."
"Voit luottaa minuun", sanoi laivuri majesteetillisellä eleellä.
* * * * *
Koko iltapäivän tuumiskeli laivuri merimiehen mutkaista asiaa,
vaan kun laki monivaimoisuudesta ei ollut hänellä oikein selvillä,
kysyi hän neuvoa Terveen Rohkeuden kapteenilta istuessaan illalla
pelaamassa pientä "knakkia" jälkimäisen kajuutassa. Kiitos monille
yhteentörmäyksille ja lastin pilaantumisille, joiden tähden oli
joutunut selkkauksiin ja käräjänkäynteihin, oli tämä herrasmies
saavuttanut jonkunlaisen oikeusopillisen kokemuksen, joka saattoi hänet
hyvin kunnioitetuksi Thamesin laivurien keskuudessa.
Oli vaikeata Johan Henryn kapteenille keskustella merimiehen asiasta
ja sentään samalla pitää antamansa vaitiololupaus. Hän siis alottikin
sisäänmurtovarkaudesta, muutti sen murhayritykseksi ja tuli lopulta
monivaimoisuuteen.
"Minkälainen monivaimoisuus?" kysyi prikin kapteeni.
"Hm... kaksi vaimoa", sanoi kapteeni Thomsett.
"Niin, niin", sanoi toinen. "Vaan löytyykö minkäänlaisia lieventäviä
asianhaaroja, joilla voisitte vedota oikeuden hyvään sydämeen,
tarkoitan?"
"Minä?" huudahti Thomsett ja tuijotti toiseen. "Enhän minä itsestäni
puhu!"
"Ette, ette tietystikään", sanoi kapteeni Stobbs.
"Mitä? Mitä te oikeastaan tarkoitatte?" kysyi Johan Henryn kapteeni.
"Jakakaa", sanoi kapteeni Stobbs ja työnsi kortit toiselle puolelle
pöytää.
"Ette vastannut kysymykseeni", sanoi kapteeni Thomsett uhkaavan
näköisenä.
"Löytyy kysymyksiä, joihin on parasta olla vastaamatta", sanoi kapteeni
Stobbs. "Kun olette tutkineet lainoppia niinkin paljon kuin minä,
ystäväni, tiedätte myöskin yhden pääpykälistä olevan, ettei kenenkään
tarvitse itse ilmiantaa itseään."
"Tahdotteko tuolla sanoa, että luulette asian koskevan minua itseäni?"
sähisi kapteeni Thomsett.
"En tahdo sanoa sinne enkä tänne", sanoi kapteeni Stobbs ja
laski suuret kämmenensä pöydälle. "Mutta kun kajuuttaani tulee
henkilö, tekee kaikenlaisia kiemuroita ja mutkia ja lopuksi kysyy
neuvoa monivaimoisuudessa, on minulla tietystikin oikeus tehdä
johtopäätökseni. Elämmehän vapaassa maassa eikä meillä ajattelemista
kielletä. Kas niin, laulakaa ulos vaan kapteeni. Teen parhaani
puolestanne."
"Te olette kirottu tyhmyri", ärjäsi kapteeni Thomsett suuttuneena.
Kapteeni Stobbs pudisti päätään ja hymyili anteeksiantavasta.
"Ehkäpä", sanoi hän. "Ehkäpä, mutta yhden asian kuitenkin taidan ja se
on ihmisten ajatusten lukemisen."
"Vai niin! Te siis luulette saaneenne tietoonne minun ajatukseni!"
sanoi Thomsett ivallisesti.
"Kyllä, hyvin helposti sittenkin, poikaseni", vastasi kapteeni Stobbs,
koettaen yhä vaikkakin nähtävällä ponnistuksella pysyä rauhallisena.
"Teidän tapaisianne olen nähnyt ennenkin. Erään muistan mainiosti.
Neljätoista vuotta on hän nyt istunut linnassa, miesraukka. Mutta
olkaa te vain levollinen, kapteeni. Salaisuutenne on hyvässä tallessa
takanani."
Kapteeni Thomsett nousi tuoliltaan ja marssi edestakaisin kajuutan
lattialla, vaan kapteeni Stobbs pysyi rauhallisena. Hän oli nähnyt
tuonlaisia ennenkin. Pian asettui kapteeni Thomsett'kin uudestaan
paikoilleen ja puolustaakseen hyvää nimeään ja arvoaan uhrasi hän
Georgen asian.
"Arvasinhan sen koskeneen teitä tai jotain hyvää tuttavaanne", sanoi
kapteeni Stobbs, kun uudestaan jatkettiin keskeytettyä peliä. "Ette
ollenkaan voi hillitä kasvojenne ilmeitä. Ajatellessanne miesraukan
vaaraa, olivat ne suoraan sanoen kauheat katsella. Se saattoi tosin
minut väärille jälille, täytyy tunnustaakseni, mutta en myöskään
koskaan ole nähnyt enkä tavannut niin tunteellista sydäntä kuin juuri
teillä, kapteeni."
Kapteeni Thomsettin silmät kiilsivät ihastuksesta ja hän puristi
rajusti ystävänsä kättä.
"Mutta ajatelkaa jos tuo nainen tulee laivaan ja iskee kyntensä George
raukkaan?" sanoi hän. "Mitä silloin on tehtävä?"
"Tärkeintä on voittaa aikaa", sanoi kapteeni Stobbs. "Sovittakaa niin
ettei hän tapaa Georgea."
"Ajanko hänet pois koko laivasta, jos tulee?"
"Ei, ei", vastasi lakimies. "Sanokaa miehen olevan sairaan, ettei häntä
voi tavata. — — Saakeli! Nyt minä keksin!"
Hän iski leveän kouransa pöytään, jotta tärähti ja katseli laivuria
loistavalla naamalla.
"Antakaa pojan maata kojussaan ja tekeytyä kuolleeksi", sanoi hän
ihastuksesta vapisevalla äänellä. "Teillähän on pimeä kanssi ja ellei
valkeaa oteta on siellä mahdoton ottaa selvää asiasta."
Thomsettin silmät kiilsivät kuitenkin epäilevästä ihmetyksestä.
"Eikö se käy vähän liian hätäisesti?" ihmetteli hän.
Kapteeni Stobbs räpytteli vasenta silmäänsä.
"Sai vilustuksen kylmässä vedessä", sanoi hän aivan rauhallisesti.
"Te olette todellakin mestari", sanoi Thomsett luonnollisella
ihmetyksellä. "Sanon sen ja seison myös sanojeni takana: te olette
ihme-ihminen. Vaan kaikin kaikitenkin on asia pidettävä salassa."
"Luottakaa minuun", sanoi merkillinen lakimies. "Jos minä kaikki
tietoni puhuisin, istuisi monta nyt joella purjehtivaa ukkoa kauniisti
lukkojen takana."
Kapteeni Thomsett lausui tyytyväisyytensä ja koetettuaan turhaan saada
tietoonsa edes muutamienkin nimiä, erityisesti kysyenkin jo paria,
vilkasi hän kelloansa, sanoi hyvää yötä ja läksi omaan laivaansa.
Kapteeni Stobbs, yksin jäätyään, poltteli hetkisen piippuaan ja
vetäytyi kojuunsa; ja hänen perämiehensä, joka keskustelun aikana oli
turhaan yrittänyt nukkua, koetti nyt puolestaan ajatella asiasta omaa
suunnitelmaa. Ennenkuin hän nukahti oli siitä jo alku valmiina ja
seuraavana aamuna loisti se koko kauneudessaan hänen ajatuksissaan.
Hymyillen nousi hän kannelle, nojautui käsivarttensa varaan laivan
syrjää vasten ja katseli ajattelevana kokin sanomalehden lukua
kuuntelevaa Georgea.
"Onko siinä jotain erityisempää, kokki?" kysyi perämies.
"Kyllä, Georgesta, sir", vastasi kokki ja keskeytti lukunsa. "Myöskin
muotokuva."
Hän ojensi sanomalehden perämiehelle ja jäi hymyillen kuuntelemaan
tämän koiranhampaan ihmettely- ja ihastushuudahduksia.
"Mainio", kirkui perämies. "Kerrassaan mainio! Enpä ennen ole nähnyt
näin hyvin onnistunutta muotokuvaa, George. Epäilemättä painetaan se
kaikkiin Lontoon lehtiin ja tässähän seisoo nimikin: — George Cooper,
kuunari Johan Henry, Limehouse."
Hän heitti lehden takaisin kokille ja kääntyi tirskuen toisaalle,
huomatessaan Georgen hypähtävän pystyyn ja vetäytyvän kojuunsa
hiljaisuuteen hautomaan kiukkuaan. Prikin perämies sytytti piippunsa,
keskusteli salaperäisesti pienen ajan miestensä kanssa ja lähti sitten
vihellellen kaupunkiin.
Seuraavat kaksi tuntia vietti George vuoroin kojussa, vuoroin kannella.
Laivuri kertoi hänelle kuin omana keksintönään mitä oli tehtävä
uhkaavan vaaran välttämiseksi ja George, vaikkakin epäilevänä, meni
valmistamaan vuodettaan.
"On hyvin epäiltävää, että hän juuri tätä lehteä lukee", puheli laivuri
rohkaisevasti.
"Ihmiset tekevätkin aina juuri sitä, mitä niiden ei soisi tekevän",
murisi George. "Joku minut tunteva voi helposti käydä sanomassa
hänelle."
"Kas! Tuolla astuu eräs nainen veneeseen", sanoi laivuri ja osotti
laiturin rappusia. "Jos se olisikin juuri hän."
Sanat olivat tuskin päässeet hänen huuliltaan, kun George jo tulisella
kiireellä oli kojussaan ja riisui vaatteensa, näytelläksensä osaansa.
"Jos minua kysytään", sanoi hän ihmettelevälle kokille, "olen minä
kuollut."
"Mitä sinä olet?"
"Kuollut!" ärjäsi George. "Kuolin kello kymmenen aamulla. Ymmärrätkö
pölkkypää?"
"En, sitä en todellakaan voi sanoa", vastasi kokki happamasti.
"Sano toisillekin minun kuolleen", jatkoi George hätäisesti, "ja kääri
tuo lakana ympärilleni, kuten kuolleen ainakin. Teen kyllä joskus
sinulle saman palveluksen."
Kuuntelematta enempää ryntäsi kokki kannelle kertoakseen laivurille
Georgen hulluksi tulosta. Vaan hämmästyksensä yhä eneni tavatessaan
laivurin selittämässä samaa asiaa toisille ja hän jäi kuuntelemaan
korvat höröllään. Vanhanpuoleinen soutaja ohjasi veneensä suoraan kohti
kuunaria; veneen perässä istui lihava suuri nainen, musta, tiheä harso
kasvoillaan. Seuraavana minuuttina laski vene kuunarin kylkeen ja
kiinnitysnuora heitettiin laivaan. Laivuri katsahti tulijaan, säpsähti
sisällisesti ja toivoi sydämestään Georgen onnistuvan näyttelemisessään.
"Tahdon tavata herra Cooperia", tiuskasi nainen äkäisesti, päästyään
soutajan avulla kannelle.
"Valitettavasti se ei käy laatuun", vastasi laivuri kohteliaasti.
"Mitä? Ja miksikä ei?" kysyi nainen ääntänsä korottaen. "Menkää
sanomaan, että hänen laillinen, hyljätty vaimonsa on täällä."
"Ei maksa vaivaa", sanoi laivuri täydellisesti käsittäen sanansa
näytelmässä. "Pelkään, ettei hän kuule teitä."
"Ooh! Kyllä minä opetan hänet kuulemaan", sanoi nainen ja puristi
huulensa tiukkaan. "Missä hän on?"
"Tuolla ylhäällä", huokasi laivuri ja otti lakin päästään.
"Älkää valehdelko", sanoi rouva tyystin tarkastettuaan molempia mastoja.
"Hän on kuollut!" sanoi laivuri juhlallisesti.
Rouva löi kätensä rinnoilleen ja astui askeleen taaksepäin. Kokki
seisoi lähinnä; hän kiersi käsivartensa naisen vyötäisille, estäen
kaatumasta ja perämies, jolla oli säälivä sydän, juoksi noutamaan
whiskyä, kun nainen horjahti lastiruuman luukulle ja veti vastahakoisen
kokin mukaansa.
"Ihmisraukka!" huokasi laivuri.
"Elä pitele häntä niin lujasti kokki", sanoi joku miehistöstä. "Sinähän
aivan kuristat hänet."
"Taputtele häntä selkään", neuvoi toinen.
"Taputtele itse!" ärjäsi kokki tulistuneena, huomatessaan ihastuksen,
jolla Terveen Rohkeuden miehistö katseli tapausta.
"Älkää jättäkö minua", nyyhkytti nuori leski, nieltyään whiskyn ja
noustuaan seisomaan.
"Tue häntä, kokki", käski laivuri.
"Kyllä, sir!"
Saatossa, kapteeni ja perämies edellä, kokki, suloisen taakkansa kanssa
keskellä ja koko miehistö perässä, astuttiin kanssiin.
"Mihin tautiin hän kuoli?" kysyi leski kuiskaavalla äänellä
nyyhkytystensä lomasta.
"Vilustui vedessä", kuiskasi laivuri vastaukseksi. "En näe häntä
oikein", sanoi nainen. "Täällä on niin pimeä. Onko kenelläkään
tulitikkuja? Ah! Tässähän on!"
Ennenkuin kenellekään juolahti mieleen estää, sieppasi hän
tulitikkulaatikon hyllyltä ja raapasi valkean. Sitten kumartui hän yli
liikkumattoman Georgen ja tarkasti hiljaa hänen tiukasti sulettuja
silmiään ja ammottavaa suutaan.
"Sytytätte sänkyvaatteet", sanoi perämies, kun palava tulitikun pätkä
putosi peitteelle.
"Hänelle ei se enää vahinkoa tee", kuiskasi nainen kyyneleet silmissään.
Perämies, joka selvästi huomasi ruumiin liikahtavan, oli aivan toista
mieltä.
"Häneen ei enää koske mikään", kuiskasi leski ja raapasi valkeaa
toiseen tikkuun. "Oi, jospa hän sentään voisi puhua kanssani."
Perämies, tuntien Georgen tulisen luonteen, otaksui sen kylläkin
mahdolliseksi, kun toisen tikun palava tynkä putosi Georgen kaulalle.
"Jättäkää hänet nyt jo", sanoi laivuri levottomasti. "Poissa olevaa
henkeä on mahdoton palauttaa."
Nainen laski tulitikut takaisin hyllylle ja nyyhkytti hiljaa.
"Teimme kaikki mitä taisimme hänelle", sanoi laivuri lopulta. "Parasta,
että menette nyt kotiin ja paneudutte lepäämään hetkiseksi."
"Te olette kaikki niin kilttejä", kuiskasi leski ja kääntyi poispäin.
"Lähetän noutamaan hänet illalla."
"Mi — mitä?" kysyi laivuri.
"Hän oli kylläkin paha mies minulle", jatkoi nainen itkunsekaisella
äänellä, "mutta sentään tahdon saattaa hänet kunnialla hautaan."
"Parasta, että jätätte sen meidän toimeksemme", sanoi laivuri. "Voimme
sen varmasti tehdä halvemmalla kuin te."
"Ei! Illalla lähetän noutamaan häntä. Ovatko nämä hänen vaatteitaan?"
"Viimeiset, joita hän käytti eläissään", sanoi laivuri ja osoitti
vaateläjää. "Tuossa on mies-raukan arkku, aivan samassa kunnossa kun
hän sen jätti."
Leski aukaisi arkun kannen ja pudisti surullisena päätään nähdessään
sen sisällön. Sitten kokosi hän vaatteet vasempaan kainaloonsa ja
otti arkusta kellon, veitsen ja vähän pientä rahaa. Miehistö koetti
pantomiinin avulla saada tietoonsa yli kopin syrjän katselevan Georgen
mielipidettä.
"Hänellä epäilemättä oli palkkaansakin saamatta", sanoi nainen ja
kääntyi laivuriin.
"Ainoastaan muutamia shillingejä", änkytti tämä.
"Minä otan ne", sanoi nainen ja ojensi kätensä.
Laivuri katsoi nyt vuorostaan kuolleeseen kysyäkseen neuvoa, mutta
George oli taas sulkenut silmänsä maailmalle. Muutaman silmänräpäyksen
epäiltyään laski laivuri rahat lesken käteen.
Tämä työnsi rahat taskuunsa ja heitettyään vielä jäähyväiskatseen
Georgeen nousi hän kannelle. Saatto seurasi mukana, ei sentään alastulo
järjestyksessä, sillä kokki seurasi viisaasti viimeisenä.
"Jos vielä löydätte muita pikkuesineitä..." sanoi nainen ja pysähtyi
laivan syrjälle asettamaan vaatepakkaa paremmin kainaloonsa.
"Niin lähetämme ne kylläkin teille", sanoi laivuri, joka vahvasti oli
päättänyt haudata Georgen ennen rouvan takaisin tuloa.
Näyttäen tyytyvän tähän lupaukseen laskeutui nainen veneeseen ja prikin
miehistö päästi ihastuksensa esille tavalla, joka ei ollenkaan sopinut
tilaisuuteen.
"Tule ulos nyt vaan", sanoi laivuri, huomatessaan Georgen naaman
kanssin ovella.
"Onko poissa jo?" kysyi merimies tuskallisesti.
Laivuri nyökkäsi ja prikin miehistö päästi hurjan hurraahuudon
huomatessaan Georgen kevyessä puvussaan tulevan kannelle ja varovasti
katselevan toisten seläntakaa.
"Missä hän on?" kysyi merimies.
Laivuri osotti venettä.
"Tuoko?" huudahti George ja hämmästyi. "Ei tuo ole minun vaimoni!"
"Ei sinun vaimosi?" toisti laivuri ja tirkisteli miestä. "Kenen vaimo
se sitten olisi?"
"Mistä h--tistä minä sen tiedän", sanoi George, unohtaen kokonaan
kunnioituksensa. "Mutta minun vaimoni ei se ainakaan ole."
"Ehkä se on joku, jonka kokonaan olet unohtanut", sanoi laivuri
puoliääneen.
George oli vähällä tukahtua.
"Minä en eläissäni ole nähnyt tuota ihmistä", sanoi hän. "Huutakaa
takaisin hän! Pysähtäkää hänet!"
Perämies juoksi vetämään laivavenettä vähän lähemmäksi, mutta George
tarttui äkkiä hänen käsivarteensa.
"Antakaa olla", sanoi hän katkerasti. "On parasta antaa hänen mennä
matkoihinsa. Hän näyttää tietävän liian paljon minusta. Joku on
varmasti kertonut hänelle."
Sama ajatus kiusasi laivurinkin aivoja ja hän katseli tutkivasti
miehestä toiseen, saadakseen asialle selvityksen. Sen hän luuli
löytäneensäkin tavatessaan prikin perämiehen katseen, mutta samassa
saapui soutuvene rantaan, nainen hyppäsi maalle, heilutteli riemuiten
vaatekääröjään ja katosi.