Pitkä kesäpäivä oli lopussa ja hämärä alkoi vähitellen muuttua
pimeydeksi. Kuunari "Sinikellon" laivuri lähestyi hitaasti satamaa,
perämiehensä seuraamana. Molemmat olivat käyneet ravintolassa syömässä,
jonka ohessa ei juomaverojakaan unohdettu, ja laivurin itsetietoisuus,
joka selvänäkin oli kyllin huomattava, ei suinkaan ollut laskenut
portterin mukana. Hän astui mahtavasti kuunariinsa, mutta kääntyi
yhtäkkiä perämieheensä, joka juuri aikoi seurata esimerkkiä ja nosti
varottavasti leveän kätensä suulleen.
"Mitä se oli kun minä sanoin?" kysyi hän hiljaa, mutta kiivaasti.
"Niiden molempien poliisienko kurittamisesta?" arvasi perämies, hiukan
hämillään.
"Ei", vastasi toinen ankarasti. "Kuulkaa!"
Perämies kuunteli. Kanssista kuului pidäteltyjä miesten ääniä ja
hopealle helähtävää tyttöjen naurua.
"No, sepä peijakasta", sanoi perämies, huomaten velvollisuudekseen
jotakin sanoa.
"Ja tällaista vielä senjälkeen, millä heitä varotin", sähisi laivuri.
"Kuulitteko mitä minä sanoin heille, Jack?"
"En koskaan ole kuullut mehevimpiä kirouksia ja uhkauksia", todisti
perämies.
"Ja kuitenkin on niitä nyt täällä, vastoin kaikkia minun kieltojani.
Kaiken sen jälkeen mitä sanoin heille. Kaikkein uhkausten jälkeen, kuin
minä... minä käytin."
"Käytitte", toisti perämies.
"He ovat käyneet kutsumassa tuota naisväkeä tänne. Te muistatte, Jack,
mitä sanoin tekeväni, jos he sen tekisivät?"
"Lupasitte syödä suolatta koko joukon", kertasi perämies
palvelushaluisena.
"Minä teen parempaa, Jack", sanoi laivuri, hetkisen synkkänä
mietittyään. "Mikä estää meidän päästämästä irti laivaa ja ottamasta
mukaan koko 'sakkia'?"
"Jos minun ajatukseni haluatte tietää", sanoi perämies, "niin
miehistölle ette suurempaa iloa voisi millään tehdä."
"Saadaanpa nähdä", vastasi laivuri merkitsevällä silmäniskulla.
"Koittakaapas nyt toimia hiljaa, Jack."
Käyden itse edellä, hyvällä esimerkillä, hyppäsi laivuri laiturille ja
irroitti köydet, jotka yhdistivät mitään pahaa aavistamattomat vieraat
syntymäkaupunkiinsa. Laiva alkoi heikon maatuulen painamana hiljalleen
erota laiturista.
Laivuri tarttui peräsimeen. Halkaisijan kitinä, perämiehen sitä
vetäessä ylös, houkutteli kanssin luukkuun pörröisen pään, jonka
omistaja, huudahdettuaan jotakin tovereilleen, hyppäsi kannelle ja
katseli hämmästyneenä ympärilleen.
"Auttakaa työssä", huusi laivuri, kun toisetkin miehet ryntäsivät
kannelle. "Keulapurje ylös!"
"Pyydän anteeksi, sir", sanoi yksi joukosta, kohteliaammin kuin koskaan
eläissään, "mutta..."
"Auttakaa perämiestä", ärjäsi laivuri kuivasti.
"Sem, yritäppäs liikkua", huusi perämies. "Nopsemmat ajatukset."
Miehet katselivat neuvottomina toisiaan, mutta huomasivat kuitenkin
parhaaksi ryhtyä toimiinsa. Silloin kuului kauhistuksen huuto
kanssista. Tytöt olivat vasta nyt käsittäneet asemansa ja juoksivat
pelästyneinä kannelle, saadakseen, jos suinkin mahdollista autettua
asemaansa.
"Mitä?" kiljasi laivuri, teeskennellen kummastusta. "Naisväkeä laivalla
— kaiken senjälkeen kuin olen varoittanut teitä, miehet. Se ei voi olla
mahdollista, — varmaankin uneksun."
"Viekää takaisin meidät", rukoilivat tyttölapset, välittämättä hänen
tylystä puheestaan. "Kääntykää ympäri ja viekää takaisin meidät,
kapteeni."
"Mahdotonta", vastasi laivuri. "Nyt näette, mikä on seuraus
tottelemattomuudesta. Vetäkää isopurje ylös, kuuletteko te!"
"Emme koskaan tee sitä toista kertaa", huusivat tytöt, huomatessaan
pimeän meren edessään, kuunarin pujahtaessa sataman suusta. "Viekää
takaisin meidät."
"Ei tule kysymykseenkään", vastasi laivuri kiusottelevasti.
"Tämä on laitonta, sir" virkkoi Ephraim Biddle juhlallisesti.
"Mitä? Laitonta? Lähteä matkalle omalla laivallaan?" ihmetteli laivuri.
"Mistä minä tiesin noiden täällä olevan? En kierrä ympäri, en! Maatkoot
kuten ovat sänkynsä valmistaneet."
"Eivät he mitään sänkyjä ole valmistaneet", sanoi George Scott.
"Totisesti on väärin rankaista tyttöjä meidän rikoksistamme."
"Suu kiinni", tiuskasi laivuri.
"Se on laitonta", totesi Biddle. "Jos he olisivat matkustajia, niin
tällä lailla ei ole oikeutta kuljettaa sellaisia. Jos he taas vasten
tahtoaan ovat tulleet poisviedyiksi, on se ryöstöä. Luin juuri eräänä
päivänä sanomalehdestä miten eräs nuori mies oli saanut seitsemän
vuotta vankeutta naisen ryöstöstä. Ottakaa huomioon, kapteeni, kolme
kertaa seitsemän on... kolme kertaa seitsemän on... kolme kertaa
seitsemän on... on... on enemmän, kuin halusta istuisittekaan kiinni,
kapteeni."
"Tyhmyyksiä" sanoi laivuri "löytyyhän niitä salamatkustajia jotka
piiloutuvat laivaan, saadakseen vapaan matkan. Ensi satamassa lasken
heidät maalle, — Plymouth'issa."
Kuului kolme sydäntäsärkevää, haikeaan itkuun päättyvää huudahdusta.
"On parasta, että menette kojuun, lapset", sanoi Biddle, miehistön
vanhin.
"Miksette pakota hänet viemään meidät takaisin?" sanoi harmissaan Jenny
Evans, pisin tytöistä.
"Emmehän me sitä voi tehdä, ystäväiseni", vastasi Biddle. "Se olisi
vastoin lakia. Vai olisiko sinusta hauskaa nähdä meidät raudoissa."
"Samantekevää", vastasi miss Evans, valmiina itkuun, "kun vaan pääsemme
pois täältä. George, vie meidät kotiin."
"Minä en voi", vastasi Scott alakuloisena. "Sitten saat katsella toista
tyttöä itsellesi", sanoi miss Evans riidanhaluisena. "Minusta ei sinun
vaimoasi koskaan tule. Miten kauan vankeutta luulet saavasi, jos
pakottaisit laivurin kääntymään ympäri?"
"Vähintäinkin kuusi kuukautta", vastasi Biddle, Scottin puolesta.
"Kuusi kuukautta kuluu yhdessä tuokiossa", sanoi miss Evans ja pyyhki
kyyneleet silmistään.
"Sehän olisi vaan tervetullut lepoaika", lisäsi miss Williams
houkuttelevasti.
Kun miehet eivät kuitenkaan katselleet asiaa samassa valossa,
selittivät tytöt, että heillä ei ole mitään tekemistä raukkojen kanssa
ja kömpivät keulaan purjeiden alle itkemään kovaa kohtaloansa. Hetken
seisoivat miehet ympärillä ja koettivat kömpelösti lohdutella, mutta
saivat pian tarpeekseen nuhteista ja hävyttömyyksistä ja vetäytyivät
noloina kojuihinsa.
Kun ylimmäiset humalat olivat haihtuneet laivurin päästä, alkoi
häntä vähän arveluttaa tekonsa, vaan kun oli myöhäistä asiaa enää
auttaa, päätti hän kestää leikin loppuun ja jäi varmuuden vuoksi itse
peräsimeen.
Yö oli kirkas ja tuuli heikko. Vähitellen kuitenkin alkoivat esineet
käydä selvemmiksi koittavassa päivänvalossa ja yht'äkkiä pistivät tytöt
esiin alakuloiset päänsä purjeiden välistä ja hengittivät halveksivasti
aamun raitista meri-ilmaa ja keskusteltuaan hetkisen innokkaasti
keskenään nousivat he ylös, lähestyivät laivuria ja tirkistelivät häntä
ajattelevan näköisinä.
"Se tulee käymään kuin tanssi", sanoi miss Evans, ojentautuen täyteen
pituuteensa ja katsellen pilkallisesti suuttunutta miestä.
"Hänhän on kuin pieni poika", lisäsi miss Williams urhoollisesti.
"Synti, ettemme ennen tulleet sitä ajatelleeksi", tuumi miss Davies.
"Miehistö ei luultavasti hänen avukseen tule?"
"Ei tule kysymykseenkään", sanoi miss Evans halveksivasti. "Ja jos
tulee, saavat osansa hekin."
Tytöt menivät matkaansa ja laivuri seurasi otsa rypyssä heidän
toimiaan. Keittiöstä otettiin kaksi harjaa ja luuta. Laivuri päästi
syvän huokauksen, nähdessään miss Evansin nousevan lastiruumasta
toisessa kädessä ämpäri valkoista maalia, toisessa tervapytty.
"Pitäkää varanne, tytöt", varoitti miss Evans.
"Pankaa pois nuo tavarat", sanoi laivuri käskevällä äänellä.
"Tuskimpa", vastasi miss Evans kiusottelevasti. "Kasta paremmin
harjasi", jatkoi hän kääntyen miss Davies'iin. "Muistakaa: terva ja
piki, vetää merimiestä liki!"
Nauru seurasi vanhaa sananpartta, ja tervaa ja maalia tippuvat harjat
käsissään marssivat naissankarit täydessä sotarintamassa laivurin eteen.
Laivurin sydän pamppaili kurkussa ja kirkasten kamalasti kutsui hän
uskollista miehistöään avuksi.
Miehet kömpivät hitaasti kannelle ja katseltuaan hetkisen kummissaan
tyttöjen hankkeita, työnsivät he Ephraim Biddlen esiin.
"Ottakaa noilta harjat pois", käski laivuri mahtavasti.
"Pysykää erillänne tästä asiasta", sanoi miss Evans yli olkansa.
"Muuten saatte, jotta tiedätte", lisäsi miss Williams verenhimoisena.
"Ottakaa niiltä harjat pois, kirkui laivuri ja vetäytyi vaistomaisesti
taaksepäin, välttääkseen miss Evansin liiallista tuttavuutta tekevää
harjaa.
"En ymmärrä miten me voisimme sekaantua tähän asiaan, sir", sanoi
Biddle nöyrällä kunnioituksella.
_"Mitä?"_ kysyi laivuri ihmeissään.
"Rikkoisimme lakia jos toisten toimituksia häiritsisimme", sanoi Biddle
ja kääntyi tovereihinsa. "Rikkoisimme pahasti."
"Älkää hassutelko", sanoi laivuri kiivaasti. "Harjat pois niiltä,
kuuletteko? Terva on minun ja väri myöskin.";
"Kyllä te ne saatte", sanoi miss Evans rauhoittavasti.
"Jos me koskisimme heihin", sanoi Biddle innokkaasti, "olisi se suoraa
lain rikkomusta. Ja sitäpaitsi saisimme varmasti naamamme kauniiksi!
Kaikki mitä nykyisissä olosuhteissa saatamme tehdä, on katsella
vieressä, että työ käy kunnollisesti."
"Kunnollisesti!" kirkui laivuri, hyppien raivosta ja kääntyi kannelle
tulevaan perämieheen. "Ottakaa harjat pois noilta hulluilta ihmisiltä,
Jack."
"Ellette pahastu", vastasi perämies, "tahtoisin kernaasti olla
sekaantumatta koko juttuun."
"Mutta se ei ole minun tahtoni", vastasi laivuri ankarasti. "Ajakaa
pois ne!"
"Miten se on mahdollista?" kysyi perämies täysin oikeutetulla
kummastuksella.
"Käsken teidän ajamaan pois nuo ihmiset", sanoi laivuri. "Keinot saatte
keksiä itse."
"Minä en toisten edestä nosta kättäni naista vastaan", vastasi perämies
päättävästi. "Velvollisuuksiini ei kuulu antaa maalata naamaani
tervalla ja öljyväreillä!"
"Mutta velvollisuuksiinne kuuluu totella minua", sanoi laivuri
koroittaen ääntänsä, "jokaisen teistä. Onhan teitä viisi miestä
perämiehen kanssa ja tyttöjä on vaan kolme. Mitä te pelkäätte?"
"Aijotteko viedä meidät kotiin?" keskeytti miss Evans.
"Menkää h--ttiin!" kirkasi laivuri kiukuissaan.
"Kysyn teiltä kolme kertaa", sanoi miss Evans päättävästi. "Yksi —
käännättekö laivan? Kaksi — käännättekö laivan? Kolme — — -"
Syvän hiljaisuuden vallitessa astui hän pari askelta taaksepäin,
voidakseen paremmin tähdätä, samalla kun kumppaninsa asettuivat
kumpikin puolelleen vihollista.
"Pitäkää varanne tytöt, ettei hän saa tartutuksi harjoihin", sanoi miss
Evans. "Jos hän siinä sittenkin onnistuu, on toisten lyötävä varsilla.
Älkää välittäkö vaikka se vähän koskeekin."
"Ottakaa peräsin minuutiksi, Jack", sanoi laivuri vaaleana, mutta
päättävästi.
Perämies tarttui vastahakoisesti peräsimeen ja laivuri, koittaen
mahdollisimman paljon salata pelkoaan, lähestyi miss Evans'ia ja
yritti katseellaan masentaa hänet. Ihmiskatseen voima on tunnettu
ja miss Evans osoitti, miten hyvin hän ymmärsi vaaran, työntämällä
harjansa kohti laivurin naamaa. Yritys epäonnistui, kiitos ja kunnia
laivurin vikkelille säärille, joiden avulla hänen onnistui hypähtää
syrjään. Mutta samassa silmänräpäyksessä putosi valkoiseen maaliin
kastettu harja hänen niskaansa. Laivuri parahti, kääntyi ympäri, vaan
huomattuaan voiton mahdollisuudet hyvin pieniksi, lähti laputtiin,
kuin koulupoika. Läpi keittiön, ympäri kantta kiiruhti hän eteenpäin
raivoisain kostavien harjojen edellä, kunnes vihdoin ähkyen, väsyneenä,
hyppäsi laivan syrjälle ja siitä köysiä pitkin mastoon.
"Pelkuri!" huusi miss Evans uhaten aseellaan.
"Tule alas", kirkui miss Williams. "Tule alas ja ole mies!"
"_Hänen_ kanssaan ei maksa vaivaa tuhlata kallista aikaa", sanoi
miss Evans, vielä kerran vedottuaan mastossa istuvan laivurin
miesmäisyyteen. "Hän pääsi karkuun. Kastetaan harjat uudestaan."
Äsken vielä pakahtuakseen nauranut perämies kävi yht'äkkiä totiseksi
kuin patsas. Harjat kastettiin juhlallisen hiljaisuuden vallitessa ja
miss Evans astui rohkeasti perämiehen eteen.
"No, no, tytöt", sanoi tämä, puoleksi rukoilevasti. "Älkää hassutelko
enempää."
"Mitä me emme tekisi?" kysyi herkkä miss Evans ja nosti harjaansa.
"Tiedätte kyllä mitä tarkoitan", vastasi perämies kiireesti. "Minä en
voi tehdä mitään."
"No sitten me autamme teitä", sanoi miss Evans. "Antakaa laivan kääntyä
ympäri."
"Te tottelette määräystä, Jack", kuului laivurin ääni ylhäältä.
"Teille se kylläkin on mahdollista, kun siellä istutte, levossa ja
rauhassa", vastasi perämies harmistuneena. "Mutta minä en aijo antaa
tervata itseäni teidän tähtenne. Tulkaa alas ja ottakaa peräsin
laivallanne."
"Tehkää velvollisuutenne Jack", huusi laivuri, pyyhkien nenäliinalla
kasvojaan. "Eivät ne teihin uskalla koskea."
"Te vaan ärsytätte heitä", huusi perämies kiukkuisena. "Minä en pidä
perää — tulkaa itse hoitamaan sitä."
Hän hyppäsi sivulle, kun kärsimättömän miss Evansin harja tuli liian
lähelle, tarttui köysiin ja kiiruhti ylös kapteeninsa jälkeen. Biddle,
joka seisoi lähimpänä, katsoi totisena päällysmiehiinsä ja tarttui
peräsimeen.
"Ettehän te tahdo tehdä pahaa vanhalle Biddlelle, tytöt?" sanoi hän
mahdollisimman mairittelevasti.
"Emme tietystikään", vastasi miss Evans.
"Ei terva mitään pahaa tee", selitti miss Williams.
"Se päinvastoin virkistää", sanoi kolmas. "Yksi... kaksi..."
"Ei auta", sanoi perämies, kun Ephraim samassa oli hänen vieressään.
"Meidän täytyy antaa myöten."
"Antakoon piru", kirkui laivuri. Mutta sitten näytti joku ajatus
pälkähtäneen hänen päähänsä, otsansa laskeutui syviin ryppyihin ja hän
alkoi kiivetä alaspäin.
"All right", sanoi hän, kun miss Evans oli valmiina vastassa kannella.
"Minä käännän ympäri."
Hän tarttui peräsimeen, kuunari nousi ylös tuuleen ja miehistö oli
valmiina kiinnittämään purjeet toiselle puolelle.
"Ja nyt pojat", sanoi laivuri hyväntahtoisesti hymyillen, "voitte
viedä nuo roskat pois kannelta, niin, harjat voitte viskata vaikka yli
syrjän, ne kuitenkin ovat jo kelvottomia."
Puhuen huolimattomasti, vaikkakin ääni vähän värähdellen, tunsi hän
ahdistusta rinnassaan, nähdessään miten miss Evans osoitti miehet
takaisin.
"Te pysytte paikoillanne", sanoi tyttö käskien. "Me heitämme ne
kyllä itsekin pois lakattuamme niitä tarvitsemasta. — Mitä sanoitte,
kapteeni?"
Laivuri olisi kernaasti uudistanut sanansa, mutta silloin kohosi miss
Evansin harja. Sanat kuolivat hänen huulilleen, ja katsahdettuaan
toivottomasti perämieheen, perämiehestä miehistöön ja taas tyttöihin,
näki hän parhaaksi tyytyä kohtaloonsa. Kiusallisen hiljaisuuden
vallitessa saattoi hän tytöt takaisin kotirantaan.