Eivät ole sittenkään keskusteluaineemme loppuneet. Sen jälkeen kun emme
ole tavanneet toisiamme keskustelen minä tuntikausia hänen kanssaan.
Tänään sain takaisin näytelmäni toiselta teaatterinjohtokunnalta
eikä sanaakaan ole tuhlattu anteeksipyyntöön viivytyksestä. Lopuksi
saanen olla kiitollinen omalle teaatterinjohtokunnalle siitä että se
mainitsi edes jonkun sanan syyksi hylkäämiseen. Nyt olen lähettänyt sen
"Neue freie Bühne'lle". Siellä ei varmaankaan olla niin pikkumaisia.
Ennenkuin lähetin sen luin sen läpi vielä kerran ja minun täytyi
silloin aina ajatella häntä. Koko ajan olin näkevinäni hänet edessäni;
suuret loistavat silmänsä katselivat minua niin myötätuntoisina ja
hartaina, ikäänkuin hän itse olisi kokenut kaikki, ikäänkuin hänen
oma kohtalonsa olisi jollakin salaperäisellä tavalla ollut yhdistetty
näytelmäni sankarittaren kanssa. "Ja kuinka sitten kävi? Mikä tuli
lopuksi?" niin kuumeisen hätäisesti.
Jospa hän sittenkin olisi oikeassa, että loppu oli virheellinen. Äsken
puhuin Nordaun kanssa siitä. Hän oli samaa mieltä ja kutsui minua
idealistiksi. Olkoon. Tietänen kai sen itse parhaiten. Teoksiemme
päähenkilöissä on aina joltinenkin osa itseämme. Jos minä rakastaisin
jotakin tyttöä siten kuin Richard rakastaa Kristinaa, menettelisin
aivan kuin hänkin. Jos en sitä tekisi, niin lausuisin kuolemantuomion
yhdenvertaisuusaatteelle, ja silloin voisi näytelmäni yhtä hyvin olla
kirjoittamattakin. Olenko minä ehkä elänyt kuin pyhimys?
Ja minä tahdon, että on mitattava samalla mitalla.
Tahi ottaakseni toisen esimerkin: jos minä esim. saisin tietää, että
neiti Kellerillä on sama entisyys kuin Kristinalla, kunnioittaisinko
häntä sentähden vähemmän? Tämä ajatus ei minulle ole aivan uusi.
Monet hänen lausunnoistaan viittaavat sinnepäin, kokemuksiin, joita
hän on saanut kalliisti maksaa, ynnä muuta samantapaista. Hän on
voinut tarkoittaa uskotonta sulhasta tahi purettua kihlausta. Mutta
edellinen on todenmukaisempaa. Tiedän kuinka käy monen tytön, jotka
ovat jätetyt yksiksensä omaan varaansa elämään. Sen lisäksi hänen syvä
myötätuntoisuutensa näytelmäni Kristinaa kohtaan. Siten voidaan ottaa
osaa vain sellaiseen, mitä on itse elänyt. Mutta niinkuin sanoin minä
en kunnioita häntä vähemmän sen tähden. Minä pidän hänestä sellaisena
kuin hän on. Mikä on ollut, se ei koske minuun. Minä en tahdo sitä
tutkia, enkä tahdo sitä tietää.