Tänään tapasin Nordaun kadulla. En ollut nähnyt häntä pitkään aikaan,
ja hän kyseli heti näytelmääni. Hän on lääkäri, mutta ammattinsa ohella
on hänellä aikaa moniin kirjallisiin harrastuksiin ja on hänellä
kaiken tämän lisäksi terve käytännöllinen arvostelukyky. Sen hän kyllä
tiesi, ettei näytelmääni oltu täällä hyväksytty. "Mihinkä toimiin olet
ryhtynyt sen suhteen?"
Minä mainitsin hänelle ne molemmat teaatterinjohtokunnat, joille olin
sen lähettänyt, ja minä lisäsin, etten ollut vielä saanut mitään
vastausta neljään kuukauteen, jotka olivat siitä ajasta kuluneet ja
että minä pidin sitä hyvänä merkkinä. Jos ei olisi aikomusta hyväksyä
näytelmää, olisin varmaan jo aikoja sitten saanut käsikirjoitukset
takaisin. Hän nauroi äänekkäästi. "Voi sinä pyhä yksinkertaisuus! Etkö
sinä tiedä, ettei koskaan saada teaatterikappaletta takaisin. Jollei
nimesi mahdollisesti ole Schönthan tahi Blumenthal, niin mätänee ja
homehtuu kappaleesi luettuna tahi lukemattomana teaatterin arkistossa.
Jätä pois semmoiset turhat toiveet!"
Minä kirjoitin heti molemmille teaatterinjohtokunnille ja pyysin tietoa
tahi palauttamaan näytelmäni.