Oivallista! Hän on suorittanut työnsä aivan erinomaisesti. Vaivoin
olin läpilukenut sananmukaisen käännöksen englanninkielisestä
kirjoituksesta, joka englantilaiseen tapaan oli niin lavealti venytelty
kuin suinkin, kun viime sivulla tapaan otteen, joka muutamin lausein
selvästi ja riittävästi ilmaisee sisällyksen.
Sentähden tahtoi hän, että paikalla olisin tarkastanut käännöksen.
Minun täytyy itseni mennä hänen luokseen antamaan tieto asiasta. Onhan
se tavallaan velvollisuuteni. Kunhan hän vain ei tällä kertaa olisi
läikäyttänyt lamppuöljyä lattialle!
Tuskin olin tuntea koko taloa ja huonetta, semmoisiksi kuin ne
muistin käynniltäni tuona kylmänä maaliskuun iltana, niin erilaiselta
kaikki näytti tänä ensimäisenä kauniina kevätpäivänä. Ikkuna oli
selkoselällään: siitä näkyi koko sikermä pieniä puutarhoja ja niitten
välillä pilkisti kapeita peltotilkkuja ja vihertäviä niitynpalasia,
jäännöksiä entisajoilta, jolloin kaupunki ei vielä ulottunut tänne
asti. Etäällä taivaanrannassa kohosi pehmeäpiirteisiä kumpuja
rusottavassa sumussa. Kevään suloinen lauhkea ilma virtasi huoneesen
ja kevätauringon säteet leikkivät tytön kiharoissa ja muodostivat
loistavan kehyksen hänen päänsä ympärille. Kasvonpiirteitä en voinut
eroittaa, sillä hän istui selin päivää kohti. Valaistus taisi olla
erittäin sopiva, sillä hän näytti kerrassaan kauniilta, nuorekkaan
sirolta ja miellyttävältä, ja hän olikin todella — niin, enhän minä
tiennyt, miltä hän oikeastaan näytti. Ensi kertaa johtui mieleeni,
etten ollut häntä vielä oikein tarkastanut, ja että olin niin vähän
kiinnittänyt huomiotani häneen, että sattumalta tavaten tuskin olisin
häntä tuntenut.
Sanoin mitä varten olin tullut ja kuinka olin hämmästynyt siitä,
miten erinomaisesti hän oli laatinut otteen, niin lyhyen, selvän ja
asiallisen.
"Eihän siihen mitään taitoa tarvittu, kun oli selvillä, mitä asiassa
oli tarpeen", muistutti hän.
"Kaikissa tapauksissa tarvitaan siihen terävää älyä ja joku määrä
sivistystä", huomautin minä.