Altenhof on mennyt kihloihin. Ihailtu, kaunis Altenhof. Tänään aamulla
sain kihlakortin. Täytyypä sen olla koko Phoenix, sen tytön, joka
on saanut hänet vangituksi koko elinajakseen. Onpa kummallista: ne
miehet, jotka rakastavat naisia, ovat yhtä sopimattomat avioliittoon
kuin naisten vihaajat. Jälkimäiset eivät voi saada itseään sidotuksi
yhteenkään naiseen, edelliset taas ei yhteen naiseen. Avioliittoon
soveltuu ainoastaan keskilaji. Niihin kuulun minä. Mutta minä luulen,
että minä olen jo liian vanha. Vakavasti ajatellen tuntuu minusta
asia liian uhkarohkealta. Minusta olisi sopimus irtisanonnan kera
mieluisampi. Minä en tosiaankaan voi kuvitella onnellisen sulhasmiehen
mielentilaa. Minä en voi myöskään ajatella Altenhofia onnellisena
sulhasena, hän joka ajoi takaa joka naista ja kuitenkin halveksi heitä
kaikkia.
Marga on hänen morsiamensa nimi. Marga — minä olen varmaankin joskus
tuntenut jonkun sen nimisen. Kylläpä onkin ruma nimi, ilman ryhtiä
ja pontta, niin veltto ja pehmeä kuin puuro. Onnittelukirjeen jätän
tuonnemmaksi. Tänään en ole sillä tuulella. Näytelmäni, jota ei ole
hyväksytty, ei anna vieläkään ajatuksilleni rauhaa.