Kun hän saapui asemalle, istuivat vangit jo kaikki vaunuissa
ristikkoikkunain takana. Asemasillalla lojasteli muutamia saattajia:
heitä ei päästetty vaunujen luo. Vartijaväki oli nyt tulisessa touhussa.
Matkalla vankilasta asemalle oli kaatunut ja kuollut halvaukseen paitsi
niitä kahta, jotka Nehljudof näki, vielä kolme henkeä: yksi oli viety
samoin kuin molemmat edelliset lähimmäiseen polisikonttoriin ja kaksi
oli kaatunut täällä asemalla.[7] Ei vartioväki senvuoksi ollut
kiireessään, että oli kuollut viisi heidän haltuunsa uskottua henkilöä,
jotka olisivat voineet jäädä eloonkin. Tämä kysymys ei heitä
liikuttanut, vaan se yksistään, että kaikki mitä asetus tämmöisessä
tilaisuudessa vaati tehtäväksi, tulisi tehdyksi: kuolleet toimitetuiksi
asianomaiseen paikkaan, niin myös näiden paperit ja tavarat, ja nimet
pyyhityiksi pois niiden luettelosta, jotka olivat vietävät
Nishni-nowgorodiin, ja tämä kaikki oli kovin tukalata erittäin tässä
kuumuudessa.
Ja sitä nyt vartiovirkamiehet puuhasivat, eikä Nehljudofia sentähden
yhtä vähän kuin ketään muutakaan laskettu vaunujen luo. Nehljudof
kuitenkin vihdoin pääsi putkahtamaan annettuaan rahaa vartioväkeen
kuuluvalle aliupseerille. Tämä päästi Nehljudofin, mutta pyysi niin pian
kuin mahdollista sanomaan vaan sanottavansa ja sitten väistymään
syrjään, ettei päällikkö näkisi. Kaikkiaan oli vaunuja 18 ja kaikki
vaunut paitsi päällystön olivat täpötäynnänsä vankeja. Kulkiessaan
vaunujen ikkunain editse, kuulosteli Nehljudof mitä niiden sisäpuolella
tapahtui. Kaikista vaunuista kuului kahleitten kolinaa, rymyämistä,
porpatusta, järjettömiä haukkumasanoja, vaan ei missään puhuttu, kuten
Nehljudof oli odottanut, matkalla kaatuneista tovereista. Puheet
tarkoittivat enimmäkseen säkkiä, juomavettä ja paikan valitsemista.
Nehljudof katsahti erään vaunun ikkunasta sisälle ja näki kuinka sen
keskellä, käytävässä, sotamiehet irroittivat vankien käsistä
käsirautoja. Vangit ojensivat heille käsiänsä ja yksi sotamiehistä avasi
avaimellaan käsirautain lukon ja pudotti ne pois. Toinen kokosi
käsiraudat yhteen.
Päästyään muiden vaunujen ohi, Nehljudof tuli naisvaunujen kohdalle.
Toisessa niistä kuului yhtämittainen huutava naisäänen valitus:--
oo--oo--oo!... Herranenaika, oo-oo--oo! Herranenaika!...
Nehljudof kulki ohitse ja sotamiehen osoituksen mukaan tuli kolmannen
vaunun ikkunan luo. Heti kun hän toi päänsä sen eteen, lehahti sieltä
vastaan kuuma ilma täynnänsä sakeata ihmishien hajua ja kuului selvään
kimakoita naisääniä. Kaikilla penkeillä istui naamat punaisina, hikisiä
naisia mekoissa ja nutuissa, kovaäänisesti jutellen keskenään. He
huomasivat ristikon lävitse Nehljudofin kasvot ja lähimmäiset vaikenivat
siirtyen lähemmäksi. Maslova, nutussa, ilman huivia, istui vastapäisen
ikkunan luona. Tännempänä istui vaaleaverinen Fedosja suu naurussa.
Tunnettuaan Nehljudofin tämä nykäsi Maslovaa ja osoitti kädellään
ikkunaan.
Maslova nousi nopeasti, pisti huivin mustatukkaiseen päähänsä ja
punaset, hikiset kasvot elpyneinä ja silmät hymyssä tuli ikkunan luo
käyden käsin ristikkoon.
--Nytpä vasta on kuuma,--sanoi hän iloisesti hymyillen.
--Saitteko tavarat?
--Sain, kiitoksia.
--Ettekö mitään vielä tarvitsisi,--kysyi Nehljudof, tuntien kuinka
vaunusta virtasi kuuma kuin kiukaalta.
--En tarvitse mitään, kiitoksia.
--Voi jos saisi juotavaa,--sanoi Fedosja.
--Niin, sitä jos saisi,--sanoi Maslova.
--Eikö teillä siis ole vettä?
--Kyllä sitä aina tuodaan, mutta se heti loppuu.
--Paikalla tuon,--sanoi Nehljudof,--minä pyydän sotamiestä. Nyt emme näe
toisiamme ennenkuin Nishni-nowgorodissa.
--Aijotteko tekin matkustaa?--sanoi Maslova ikäänkuin ei olisi tiennyt
tästä asiasta ja katsahti iloisesti Nehljudofiin.
--Matkustan seuraavassa junassa.
Maslova ei sanonut mitään ja jonkun hetken kuluttua ainoastaan huokasi
syvään.
--Onko totta, herra, mitä kertovat, että kaksitoista henkeä vangeista
jäi kuolleena tielle,--sanoi jylhällä miesäänellä vanha naisvanki.
Se oli Korabljova.
--En ole kuullut että kaksitoista. Minä näin kaksi,--sanoi Nehljudof.
--Tuntuivat sanovan että kaksitoista. Eikö niille senkin vietäville
mitään siitä tule? Senkin pirut.
--Eikö naisista ole kukaan sairastunut?--kysyi Nehljudof.
--Akat ovat lujempia,--sanoi nauraen toinen matalakasvuinen vanki,--yksi
tässä vaan otti ja rupesi synnyttämään. Siellä tuntuu huutavan,--sanoi
hän osoittaen viereiseen vaunuun, josta päin kuului yhä samat
voivotukset.
--Te kysyitte emmekö jotain tarvitsisi?--sanoi Maslova koettaen estää
huuliaan iloisesti hymyilemästä,--niin eikö voisi jättää pois tuota
naista, joka sairastaa. Sanoisitte esimiehille.
--Kyllä sanon.
--Ja sitten vielä, ettekö voisi toimittaa niin, että tämä tässä saisi
tavata miehensä Tarasin,--lisäsi hän silmillään osottaen hymyilevää
Fedosjaa. Se taitaa matkustaa teidän kanssanne.
--Herra, ei saa haastattaa,--huusi vartioväkeen kuuluva aliupseeri.
Tämä ei ollut se, joka oli päästänyt Nehljudofin asemasillalle.
Nehljudof väistyi ja läksi hakemaan päällikköä pyytääkseen synnyttäjän
ja Tarasin puolesta, vaan ei voinut pitkään aikaan saada mitään
vastausta sotamiehiltä. Nämät olivat yhä samassa touhakassa,--
muutamat veivät jonnekin jotakin vankia, toiset juoksivat ostamassa
itsellensä eväitä ja sijoittelivat tavaroitaan vaunuihin, kolmannet
palvelivat erästä naista, jonka piti matkustaa vartioupseerin mukana,
eikä Nehljudof sentähden tahtonut saada heiltä mitään vastausta.
Vasta toisen soiton jälkeen tapasi Nehljudof vartioupseerin.
Upseeri siirteli toisella lyhyellä kädellään viiksiä suun edestä ja
olkapäät koholla torui jostakin asiasta vääpeliä.
--Mitä te oikeastaan haluatte?--kysyi hän Nehljudofilta.
--Teillä eräs vaimo on synnyttämässä tuolla vaunuissa, niin minä
ajattelin eikö häntä voisi...
--Ja synnyttäköön vaan. Sittepähän nähdään,--sanoi upseeri mennen
vaunuunsa ja reippaasti heiluttaen lyhyitä käsiänsä.
Samassa kulki konduktööri jo ohitse, vihellyspilli kädessä. Kuului
viimeinen soitto ja asemasillalla seisovien saattajien: joukosta ja
naisvaunusta kuului itkua ja rukousten lukua. Nehljudof seisoi
asemasillalla rinnakkain Tarasin kanssa ja katseli kuinka vaunu toisensa
perästä kulki ristikkoikkunoineen hänen ohitsensa ja näiden takana näkyi
puoleksi ajeltuja miesten päitä. Sitten tuli heidän kohdallensa
ensimäinen naisten vaunu, jonka ikkunasta näkyi huivittomia ja
huivipäisiä naisia, sitten tuli toinen vaunu josta kuului yhä sama
voivotus; vihdoin tuli vaunu, jossa oli Maslova. Hän seisoi muiden
mukana ikkunassa ja katseli Nehljudofia surullisesti hänelle hymyillen.