--Niin, nuorille tuo yksinäisyyskoppi on hirveä asia,--sanoi täti
pudistaen päätänsä ja myöskin sytyttäen paperossiaan.
--Eiköhän se lie kaikillekin,--sanoi Nehljudof.------
--Oletteko siis kokeneet?
--Minäkö? Olen kaksi kertaa istunut,--sanoi täti surullisesti ja
miellyttävästi hymyillen.--Kun minut otettiin ensi kerran--ja otettiin
ilman syytä,--jatkoi hän,--olin minä 22 vuoden vanha, minulla oli lapsi
ja minä olin raskauden tilassa. Niin vaikea kuin minulle olikin silloin
vapauden kadottaminen, eroominen lapsesta, eroominen miehestä, ei se
kaikki ollut mitään verrattuna siihen, mitä minä tunsin huomattuani,
etten ollut enää ihminen, vaan olin muuttunut esineeksi. Tahdon sanoa
hyvästi tyttärelleni--minulle sanotaan että menisin ja istuisin
issikkaan. Minä kysyn minne minua viedään,--minulle vastataan että saan
tietää kunhan tullaan perille. Minä kysyn: mistä minua syytetään,--
minulle ei vastata mitään. Kun minua tutkinnon perästä riisuttiin ja
puettiin numerolla varustettuihin vangin vaatteisiin, vietiin
holvikäytävään, avattiin ovi, lykättiin sinne, lukittiin ja
mentiin pois, ja kun jäi vaan vahti pyssynsä kanssa, joka kulki
äänetönnä edestakaisin ja silloin tällöin katsahti sisään ovireijästä,
--silloin tuli minun kauhean raskas olla. Muistan että minun
mieltäni lannisti erittäinkin se, että santarmiupseeri, tutkiessaan
minua, tarjosi minulle tilaisuuden polttaa. Siis hän tiesi, kuinka
ihmiset pitävät tupakasta, tiesi kuinka ihmiset rakastavat vapauttaan,
valoa, tiesi kuinka äidit rakastavat lapsiansa ja lapset äitiänsä; niin
kuinka he sitten saattoivat säälimättä repäistä minut irti kaikesta,
mikä on kallista, ja teljetä minut kuin villin eläimen? Sitä ei voi
kantaa kärsimättä rangaistusta. Jos joku on uskonut Jumalaan ja
ihmisiin, siihen että ihmiset rakastavat toisiansa, hän sen jälkeen
lakkaa uskomasta tähän. Minä sen jälkeen lakkasin uskomasta ihmisiin ja
aloin vihata,--lopetti hän ja hymähti.
Ovesta, jonne Lyydia oli mennyt, tuli hänen äitinsä ja ilmoitti että
tyttö oli kovasti menehtynyt eikä voinut enää tulla esille.
--Ja missä tarkoituksessa on noin nuori elämä kukistettu? Erittäinkin
pahottaa minua,--sanoi täti, että minä olin tahtomattani syypää.
--Ehkä hän Jumalan avulla paranee maaseudun ilmassa,--sanoi
äiti.--Lähetämme hänet isän luokse.
--Ilman teitä hän olisi kokonaan kukistunut,--sanoi täti.--Kiitos
teille. Tavata teitä halusin pyytääkseni teitä toimittamaan kirjeen
Vera Jefremovnalle,--sanoi hän ottaen kirjeen taskustaan.--Kirje ei ole
suljettu, saatte sen lukea ja joko repiä rikki tai viedä perille, mikä
vaan paraiten vastaa teidän vakaumuksianne,--sanoi hän. Kirjeessä ei
ole mitään vaarallista.
Nehljudof otti kirjeen ja luvattuaan viedä sen perille, nousi, jätti
hyvästi ja tuli kadulle.
Kirjeen hän sulki lukematta sitä ja päätti toimittaa perille.