Heti kun senaattorit olivat istuneet pöytänsä ääreen
neuvotteluhuoneessa, alkoi Wolf sangen vilkkaasti tuoda esiin aiheita,
joiden nojalla jutun olisi pitänyt joutua kassatsioonin alaiseksi.
Puheenjohtaja, joka ei muutenkaan ollut mikään hyväluontoinen mies, oli
nyt erittäin pahalla tuulella. Kuunnellessaan juttua istunnon aikana hän
jo oli muodostanut mielipiteensä ja kuuntelematta enää Wolfia oli
vaipunut omiin ajatuksiinsa. Mietteissään hän muisteli mitä oli eilen
kirjoittanut yksityisiin muistiinpanoihinsa Milanofin nimityksen
johdosta siihen tärkeään paikkaan, jota hän olisi jo kauvan sitte itse
tahtonut saada. Puheenjohtaja Nikitin oli aivan rehellisesti
vakuutettuna siitä, että kaikenlaisten ylivirkamiesten arvosteleminen,
joiden kanssa hän palvelusaikanansa oli tekemisissä, oli pidettävä
sangen tärkeänä historiallisena aineksena. Hän oli eilen pannut kokoon
kirjoituksen, jossa hän aika lailla löylytti muutamia kahden ensimäisen
luokan virkamiehiä siitä, että nämä olivat estäneet häntä, kuten hänen
lausemuodostuksensa kuului, pelastamasta Venäjää siitä häviöstä mihin
sen nykyiset hallitusmiehet sitä veivät,--vaan oikeastaan tapahtui
löylytys vaan syystä, että nämä olivat estäneet häntä saamasta
suurempia tuloja. Ja nyt hän ajatteli miten kokonaan uudessa valossa
tämä asianhaara tulisi esiintymään jälkeen tulevien sukupolvien
silmissä.
--Tietysti, tietysti,--sanoi hän Wolfille, tätä kuuntelematta, kun tämä
kääntyi hänen puoleensa. Be sitävastoin kuunteli Wolfia surullisen
näköisenä, piirrellen kiehkuroita edessään olevalle paperille. Be oli
mielipiteiltään mitä puhdasverisin vapaamielinen. Hän piti pyhänä
60-luvun traditsiooneja ja jos hän joskus poikkesikin ankarasta
puolueettomuudestaan, niin se tapahtui vaan vapaamielisyyden hyväksi.
Niinpä nykyisessäkin tapauksessa, paitsi sitä syytä, että
osakeyhtiövehkeilijä, joka oli nostanut kunnianloukkausjutun, oli
epärehellinen ihminen, vaati Be valituksen jättämistä huomioon ottamatta
vielä senkin vuoksi, että tämä sanomalehtimiehen syyttäminen
kunnianloukkauksesta oli painovapauden rajoittamista. Kun Wolf oli
lopettanut puheensa, niin Be, piirtämättä kiehkuraansa loppuun,
surullisella näöllä--hän oli surullinen sen vuoksi että näin selviä
seikkoja piti todistella--esitti pehmoisella, miellyttävällä äänellä
lyhyesti, selvästi ja vakuuttavasti valituksen perusteettomaksi ja
painettuaan valkohiuksisen päänsä alas rupesi lopettamaan kiehkuraa.
Skovorodnikof, joka istui vastapäätä Wolfia ja paksuilla sormillaan koko
ajan keräili partaa ja viiksiä suuhunsa, herkesi heti Ben lopetettua,
puremasta partaansa ja kovalla, vinkuvalla äänellään lausui, että vaikka
osakeyhtiön puheenjohtaja olikin suuri konna, hän puolestaan olisi
kannattanut tuomion kumoamista, jos siihen vain olisi ollut laillista
perustusta, mutta kun semmoista ei ollut olemassa, hän yhtyi Ben
mielipiteeseen, sanoi hän, iloiten siitä piikistä, minkä näillä sanoilla
oli tehnyt Wolfille. Puheenjohtaja yhtyi Skovorodnikofin mielipiteeseen
ja valitus meni myttyyn.
Wolf oli tyytymätön ja erittäinkin siihen, että hän oli ikäänkuin tullut
kiinni vilpillisestä puolueellisuudesta. Hän teeskenteli kuitenkin
välinpitämättömyyttä, avasi eteensä esitettäväksi seuraavan, Maslovan
asian, ja vajosi sen lukemiseen. Senaattorit sillä välin soittivat
kelloa ja käskivät tuoda itselleen teetä; keskustelu syntyi eräästä
asiasta, josta yhdessä. Kamenskin kaksintaistelun kanssa tähän aikaan
puhui koko Pietari. Se juttu koski erästä departementin johtajaa, joka
oli ilmiannettu ja tavattu eräästä rikoslaissa mainitusta
siveys-rikoksesta.
--Kuinka ilettävää,--sanoi Be inholla,
--Mitä pahaa siinä olisi? Minä voin teille näyttää omassa
kirjallisuudessamme erään saksalaisen kirjailijan ehdotuksen, ettei se
olisi pidettävä minään rikoksena, vaan avioliitto miehien välillä olisi
sallittu,--sanoi Skovorodnikof, ahnaasti imien ja niellen savua
paperossista, jota hän piteli sormiensa juuressa, kämmenen kohdalla, ja
rupesi ääneensä nauramaan.
--Onko se nyt mahdollista,--sanoi Be.
--Minä voin näyttää teille,--sanoi Skovorodnikof, ja hän mainitsi
teoksen täydellisen nimen, jopa painatusvuoden ja -paikankin.
--Kerrotaan hänen tulevan määrätyksi kuvernööriksi johonkin
siperialaiseen kaupunkiin,--sanoi Nikitin.
--Aivan niinkuin pitääkin,------sanoi Skovorodnikof ja heitettyään
teelautaselle paperossinpätkän, otti purrakseen niin paljon partaa ja
viiksiä kuin sai suuhunsa.
Nyt tuli oikeudenpalvelija ilmoittamaan asianajajan ja Nehljudofin
tahtovan olla läsnä Maslovan asiaa käsiteltäessä.
--Tässä on tämä asia,--sanoi Wolf, se on kokonainen romaani,--ja hän
kertoi minkä tiesi Nehljudofin ja Maslovan välistä. Juteltuaan tästä
asiasta, tupakoituaan ja juotuaan teensä menivät senaattorit
istuntosaliin, julistivat päätöksen edellisessä asiassa ja ryhtyivät
Maslovan juttuun.
Wolf esitti Maslovan kassatsioonivalituksen sangen asiallisesti,
hienolla äänellänsä, eikä nytkään aivan puolueettomasti, vaan selvästi
haluten päätöksen kumoamista.
--Onko teillä jotakin lisättävää?--kääntyi puheenjohtaja Fanarinin
puoleen. Fanarin nousi, valkoinen rinta levällään, ja tavattoman
selvillä ja asiallisilla lauseilla todisti pykälä pykälältä
tuomioistuimen poikenneen 6:ssa kohden lain selvästä tarkoituksesta, ja
sitäpaitsi otti vapauden, vaikkakin lyhykäisyydessä, kajota myöskin
jutun aineelliseen puoleen ja viitata tuomion huutavaan
kohtuuttomuuteen. Fanarinin lyhyen mutta voimakkaan puheen henki oli
muuten semmoinen, että hän siinä pyysi anteeksi tuovansa esiin
näkökohtia, joita herrat senaattorit älykkäisyydessään ja
lakitieteellisessä viisaudessaan oivaltavat paremmin kuin hän, mutta
sanoi tekevänsä sen vaan toimeksi annetusta velvollisuudesta. Fanarinin
puheen jälkeen ei olisi luullut olevan vähintäkään epäilystä siitä, että
senaatti kumoo oikeuden päätöksen. Lopetettuaan Fanarin hymähti varmana
voitosta. Nähdessään omaa asianajajaansa ja hänen hymyään oli
Nehljudofkin varma että asia oli voitettu. Mutta katsahdettuaan
senaattoreihin hän huomasi, että Fanarin oli hymyillyt ja riemuinnut
yksin. Senaattorit ja prokuraattorin apulainen eivät hymyilleet eivätkä
riemuinneet, vaan näyttivät ikävystyneiltä, ikäänkuin olisivat tahtoneet
sanoa: »Paljon olemme sinun puheitasi kuulleet, mutta siitä nyt ei tule
mitään». He näyttivät kaikki tulevan tyytyväisiksi vasta sitten kuin
asianajaja oli lopettanut eikä enää turhan päiten viivyttänyt heitä.
Heti asianajajan puheen päätyttyä kääntyi puheenjohtaja prokuraattorin
apulaiseen. Selenin lausui lyhyesti mutta selvästi ja säntillisesti
mielipiteenään, että asia olisi jätettävä muuttamatta, koska kaikki
kassatsiooniaiheet olivat riittämättömät. Tämän jälkeen senaattorit
nousivat ja menivät neuvottelemaan. Neuvotteluhuoneessa ilmaantui eri
mieliä. Wolf kannatti kassatsioonia; Be, ymmärrettyään mitä asia koski,
puolusti myöskin hyvin kiihkeästi kassatsioonia ja elävästi kuvasi
tovereilleen jutun käsittelyä oikeudessa ynnä valamiesten
väärinkäsitystä, niinkuin hän oli sen aivan oikein ymmärtänyt; Nikitin
oli, kuten ainakin, ankaruuden ja erittäinkin ankaran muodollisuuden
kannattajia, ja oli sentähden vastaan. Koko asia riippui Skovordnikofin
äänestä. Ja tämä ääni kallistui hylkäämisen puoleen erittäinkin sen
vuoksi, että Nehljudofin päätös mennä naimisiin tuon tytön kanssa
siveellisistä syistä oli hänelle suuressa määrin vastenmielinen.
Skovorodnikof oli materialistinen darvinisti ja piti kaikkia järkeisen
siveyden, tai vielä vähemmin uskonnollisuuden ilmauksia tyhmänä
ennakkoluulona, ja vieläpä persoonallisena loukkauksena itseänsä
kohtaan. Koko melu tuon prostitueeratun kanssa ja häntä puolustavan
asianajajan sekä itse Nehljudofin läsnäolo senaatissa oli hänelle ylen
inhoittava. Ja hän pisti suuhunsa partaa ja irvisteli ja osasi hyvin
luonnollisesti teeskennellä ei tietävänsä mitään muuta tästä asiasta
kuin vaan että kassatsiooniaiheet olivat riittämättömät, ja hän oli
sentähden yhtä mieltä puheenjohtajan kanssa, että valitus ei antaisi
aihetta mihinkään toimenpiteisin.
Valitus hyljättiin.