Juuri oli Nehljudof seuraavana päivänä saanut vaatteet yllensä ja
aikoi laskeutua alakertaan, kun lakeija toi hänelle moskovalaisen
asianajajan käyntikortin. Asianajaja oli tullut omissa asioissaan ja
myöskin ollakseen läsnä Maslovan anomusta esiteltäessä senaatissa, jos
se nimittäin pian tulisi esille. Nehljudofin lähettämä sähkösanoma oli
palautunut takaisin Pietariin. Saatuaan Nehljudof ilta tietää milloin
Maslovan asia tulisi esille ja mitkä olivat senaattorit, hän hymähti.
--Ihan kuin tahallaan ovat kaikki ehta senaattorin-tyyppejä,--sanoi
hän:--Wolf on pietarilainen virkamies; Skovorodnikof on tieteellinen
lakimies, ja Be käytännöllinen lakimies, ja sen tähden kaikkein
elävin,--sanoi asianajaja.--Häneen voi kaikista enimmin luottaa. Entäs
valitusasiain komiteassa?
--Olen juuri matkalla Vorobjofin luo, eilen en päässyt tapaamaan,--sanoi
Nehljudof.
--Se on mainiota, lähtekäämme yhdessä. Minä saatan teidät omalla
ajurillani.
Juuri ennen heidän lähtöänsä, jo eteisessä, tuli Nehljudofia vastaan
lakeija kantaen kirjettä Mariettelta:
_»Pour vous faire plaisir, j'ai agi tout à fait contre mes principes, et
j'ai intercédé auprés de mon mari pour votre protegée. Il se trouve que
cette personne peut être ralachée immédiatement. Mon mari a eçrit au
commandant. Venez donc_ ilman itsekkäisiä tarkoituksia. _Je vous
attends_.[5] M».
--Sepä kaunista,--sanoi Nehljudof asianajajalle.--Nainen, jota he
pitävät seitsemän kuukautta yksinäiskopissa, näyttäytyy kokonaan
syyttömäksi, ja hänen vapauttamisekseen ei ole tarvinnut kuin sanoa yksi
ainoa sana.
--Ainahan se on niin. No olettehan kaikessa tapauksessa saavuttanut
tarkoituksenne.
--Niin, mutta tämä menestys katkeroittaa minua. Mitä siellä siis
voikaan tapahtua? Mitä varten he ovat pitäneet häntä vangittuna?
--Semmoisiin asioihin on paras olla syventymättä. Niinpä minä siis
saatan teitä,--sanoi asianajaja, kun he olivat tulleet ulos ja
asianajajan tilaamat mainiot vaunut ajoivat eteen.
--Teidänhän piti parooni Vorobjofin luo? Asianajaja sanoi kuskille minne
oli ajettava ja nöyrät hevoset toivat Nehljudofin pian sen talon eteen
missä parooni asui. Parooni oli kotona. Ensimäisessä huoneessa oli
paitsi kahta naista, nuori virkamies sijaisen univormussa, hänellä oli
erinomaisen pitkä kaula, suuri aataminomena ja nokkela käyntitapa.
--Nimenne?--kysyi nuori virkamies, tullen tavattoman keveästi ja
sulavasti naisten luota Nehljudofin luo.
Nehljudof sanoi nimensä.
--Parooni on puhunut teistä. Paikalla!
Ajutantti meni sisälle suljetusta ovesta ja saattoi sieltä itkettyneen
naisen surupuvussa. Nainen laski luisilla sormillaan sekaantunutta
suruharsoaan peittääkseen itkuansa.
--Olkaa niin hyvä,--kääntyi nuori virkamies Nehljudofin puoleen,
kevyesti lähestyen työhuoneen ovea, avaten sen ja pysähtyen sen ääreen.
Tultuaan työhuoneeseen Nehljudof näki edessään keskikokoisen tanakan
lyhyttukkaisen miehen pitkässä verkatakissa, joka istui nojatuolissa
suuren kirjoituspöydän ääressä ja katseli iloisesti eteensä. Valkoisien
viiksien ja parran keskellä punaisuutensa tähden sangen huomattavat
hyväntahtoiset kasvot sulivat hänellä leppeään hymyyn Nehljudofin
nähtyänsä.
--Hyvin hauska nähdä teitä, olimme äitinne kanssa vanhoja tuttuja ja
ystäviä. Olen nähnyt teitä pikku poikana ja sitten upseerina. No,
istukaahan nyt ja sanokaa millä voin teitä palvella. Niin, niin,--puhui
hän pudistellen lyhyttukkaista harmaata päätänsä Nehljudofin kertoessa
Feodosjan historiata.--Puhukaa, puhukaa, kyllä minä ymmärrän kaikki,
niin, niin, se on todellakin liikuttavaa. Tottahan olette jättänyt
anomuksen?
--Olen sen valmistanut,--sanoi Nehljudof, ottaen sen esille
taskustansa:--Mutta olisin toivonut, että tähän asiaan pantaisiin
erityistä huomiota.
--Olette tehneet erinomaisesti. Esitän asian välttämättä itse,--sanoi
parooni, aivan luonnottomasti ilmaisten iloisissa kasvoissaan
osanottavaisuutta.--Sangen liikuttavaa. Nähtävästi oli tyttö täydellinen
lapsi, mies käyttäytyi raa'asti häntä kohtaan, se oli hänelle
vastenmielistä, mutta sitten ajan tultua he rakastuivat toisiinsa...
Kyllä, minä esittelen.
--Kreivi Ivan Mihailovitsh sanoi tahtovansa pyytää...
Tuskin oli Nehljudof maininnut nämä sanat kuin paroonin kasvojen ilme
muuttui.
--Ehkä on sentään parasta että jätätte anomuksenne kansliaan, ja minä
teen minkä voin,--sanoi hän Nehljudofille.
Samassa tuli huoneeseen nuori virkamies; hän näytti keikailevan
käyntitavallaan.
--Tämä nainen pyytää saada sanoa vielä pari sanaa.
--Käskekää sitten. Ah, _mon cher_, kuinka paljon kyyneleitä täällä saa
nähdä, ja kunpa pystyisi ne kaikki kuivaamaan. Mutta pitää koettaa
parastansa.
Nainen tuli sisälle.
--Unohdin pyytää teiltä sitä, ettei hänen sallittaisi antaa pois
tytärtä, sillä hän on kaikkeen...
--Johan sanoin toimittavani.
--Jumalan tähden, parooni, te pelastatte äidin.
Nainen tarttui hänen käteensä ja alkoi suudella sitä.
--Kaikki tyyni toimitan.
Naisen lähdettyä alkoi Nehljudofkin tehdä lähtöä.
--Teemme mikä on mahdollista. Kirjoitamme oikeusministeristöön, saamme
sieltä vastauksen, ja teemme sitten tehtävämme.
Nehljudof meni täältä kansliaan. Niinkuin senaatissa oli nytkin vastassa
mainiossa huoneustossa mainioita virkamiehiä, puhtaita, kohteliaita,
hienon hienoja puvusta aina puhetapaan asti, tarkkoja ja ankaroita.
»Kuinka paljon, kuinka hirmuisen paljon heitä on, ja kuinka kylläisiä he
ovat, kuinka puhtaat ovat heidän kauluksensa, kätensä, kuinka hyvin
kiilloitetut ovat kaikilla saappaat, ja kuka sen kaiken saa tehdä? ja
kuinka hyvä on heidän kaikkien olla verrattuina talonpoikaisiin,
puhumattakaan vankilan asukkaista»,--ajatteli ehdottomasti taas
Nehljudof.