Muistellen sitä hymyä, jonka he olivat vaihtaneet Marietten kanssa,
pudisti Nehljudof itselleen päätään.
»Tuskin ehtii katsahtaa ympärilleen, kuin jo on jälleen kietoutunut
tuohon elämään», ajatteli hän, taas kokien sitä kaksinaisuutta ja
epäilystä, jota hänessä herätti välttämättömyys hakea niiden ihmisten
suosiota, joita hän ei kunnioittanut. Päätettyään minne oli ensin ja
minne sitten lähteminen, ettei tulisi tehneeksi turhia matkoja, meni
Nehljudof ensiksikin senaattiin; hän saatettiin kansliaan, minkä
erinomaisessa huoneustossa hän näki suunnattoman joukon erinomaisen
kohteliaita ja puhtaita virkamiehiä.
Maslovan anomus oli saapunut perille ja oli jätetty tarkastamista ja
lausunnon antamista varten sille samalle senaattori Wolfille, jolle
hänellä oli kirje sedältä, sanottiin Nehljudofille.
--Senaatin istunto tulee tapahtumaan tällä viikolla,--mutta Maslovan
asia tuskin ehtii tulla käsiteltäväksi tässä istunnossa. Jos erityisesti
pyytäisi, niin saattoi toivoa, että se tulisi esille tälläkin viikolla,
keskiviikkona,--sanoi joku.
Istuessaan senaatin kansliassa odottamassa tietoja sai Nehljudof jälleen
kuulla keskusteltavan kaksintaistelusta ja tarkasti kerrottavan millä
tavalla nuori Kamenskij oli tapettu. Täällä hän ensi kerran kuuli tämän,
koko Pietarin suussa olevan jutun erikoiskohdat. Asianlaita oli se, että
upseerit olivat eräässä puodissa syöneet ostronia ja tavallisuuden
mukaan juoneet paljon.
Joku oli moittinut sitä rykmenttiä, missä Kamenskij palveli; Kamenskij
sanoi häntä valehtelijaksi. Toinen antoi Kamenskille korvapuustin.
Seuraavana päivänä he taistelivat, ja kuula sattui Kamenskin vatsaan,
sillä seurauksella, että hän kahden tunnin kuluttua kuoli. Tappaja ja
sekundantit ovat vangitut, mutta kerrotaan, että vaikka he nyt
istuvatkin päävahdissa, päästetään he vapaiksi kahden viikon kuluttua.
Senaatin kansliasta ajoi Nehljudof valitusasiain komiteaan, erään
siellä vaikuttavan virkamiehen, paroni Vorobjofin luo, joka asui
suurenmoisessa huoneustossa kruunun talossa. Ovenvartija ja lakeija
ilmoittivat ankarasti Nehljudofille, ettei paronia voinut tavata muutoin
kuin vastaanottopäivinä,--että hän oli nyt keisarillisen majesteetin
luona, ja huomenna oli taas esittely. Nehljudof jätti kirjeensä ja ajoi
senaattori Wolfin luo.
Wolf oli juuri syönyt aamiaisensa ja poltteli tapansa mukaan sikaria
sekä käveli edestakaisin huoneessaan ruuansulatuksen edistämiseksi, kun
Nehljudof saapui. Vladimir Vasiljevitsh Wolf oli todellakin _un homme
très comme il faut_, ja asetti tämän ominaisuutensa ylemmäksi muuta,
katsoi sen korkeudesta kaikkia muita ihmisiä, eikä voinut olla
asettamatta tätä ominaisuutta korkealle, sillä ainoastaan sen avulla hän
oli saavuttanut loistavan virkauransa, juuri sen, jota oli halunnut,
s.o. naimisen kautta hankkinut itselleen omaisuuden, joka tuotti 18
tuhatta ruplaa vuotuista tuloa, ja puuhiensa kautta senaattorin paikan.
Hän ei katsonut olevansa ainoastaan _un homme très comme il faut_, vaan
piti itseään ritarillisen rehellisyydenkin miehenä. Rehellisyytenä hän
piti sitä, ettei ottanut yksityisiltä henkilöiltä salaa lahjoja. Mutta
kaikellaisten päivä- ja matkarahojen sekä vuokramaksujen tinkiminen
kruunulta ja lupautuminen sen edestä orjamaisesti täyttämään mitä ikänä
hallitus, häneltä vaati, se ei hänen mielestänsä ollut epärehellisyyttä.
Niinikään hän ei pitänyt epärehellisyytenä, vaan päinvastoin miehuutena,
urotekona, isänmaallisuutena sitä, että ollessaan kuvernöörinä eräässä
Puolan läänissä hän oli ollut syynä karkoitukseen ja vankilaan
sulkemiseen sen nojalla, että nämä olivat kiintyneet omaan kansaansa ja
isiensä uskontoon. Ei hän myöskään pitänyt epärehellisyytenä sitä, että
oli anastanut haltuunsa häneen rakastuneen vaimonsa ja tämän sisaren
omaisuuden. Päinvastoin hän piti sitä erinomaisen järkevänä tapana
järjestää perheelliset asiansa. Vladimir Vasiljevitshin perheeseen
kuului hänen persoonaton vaimonsa, tämän sisar, jonka maatilan hän oli
myynyt ja pannut rahat omalle nimelleen, ynnä hiljainen pelonalainen
ruma tytär, joka vietti yksinäistä raskasta elämää löytäen ajanviettoa
viime aikoina vaan evankeliumissa, kokouksissa Alinen ja kreivitär
Jekaterina Ivanovnan luona. Vladimir Vasiljevitshin poika oli
hyvänluontoinen, hän oli jo 15-vuotisena parroittunut ja siitä saakka
myöskin alkanut juoda ja viettää siveetöntä elämää, jota hän jatkoi
20:teen ikävuoteensa asti. Hän oli karkoitettu kotoa siitä syystä, ettei
ollut missään lopettanut opintojansa, ja liikkumalla huonoissa seuroissa
ja tekemällä velkoja pilasi isänsä mainetta. Isä oli kerran maksanut
poikansa edestä 230 ruplaa velkoja, sitten maksoi vielä toisen kerran
600 ruplaa, mutta ilmoitti pojalle, että tämä oli viimeinen kerta, että
jollei hän tee parannusta, niin hän ajaa hänet pois kotoa ja katkaisee
kaiken yhteyden hänen kanssaan. Mutta poika ei ollut ainoastaan
tekemättä parannusta, vaan teki vielä 1,000 ruplan velan ja rohkeni
lisäksi sanoa isälle, että hänen on muutenkin tukala asua kotona.
Silloin Vladimir Vasiljevitsh ilmoitti pojalle, että tämä saa lähteä
matkaansa, ja ettei hän enää tunnusta häntä pojakseen. Siitä saakka
Vladimir Vasiljevitsh esiintyi niinkuin hänellä ei olisi koskaan ollut
mitään poikaa, eikä talonväestä kukaan uskaltanut puhua hänelle pojasta,
ja Vladimir Vasiljevitsh oli aivan vakuutettuna siitä, että hän oli
järjestänyt perheelliset olonsa mitä parhaiten.
Wolf otti vastaan Nehljudofin leppeällä ja hiukan pilkallisella hymyllä,
(se oli hänen tapansa, joka ehdottomasti johtui siitä etevämmyydestä,
missä hän luuli olevansa enimpiin ihmisiin). Hän pysähtyi käynnissään
edestakaisin, tervehti Nehljudofia ja luki hänen kirjeensä.
--Pyydän nöyrimmästi, istukaa, mutta minulle suokaa anteeksi. Jos
sallitte, jatkan minä kävelemistäni,--sanoi hän pistäen kätensä
kotitakkinsa taskuihin ja kulkien kevein askelin suuren jäykkäkuosisen
työhuoneensa halki.--On sangen hupaista tutustua teihin ja samassa
myöskin tietysti tehdä Ivan Mihailovitshin mieliksi,--puhui hän
puhallellen ulos hyvänhajuista sinertävää savua ja varovasti siirtäen
suultansa sikaria, ettei tuhka putoaisi.
--Olisin vaan pyytänyt, että asia tulisi esitellyksi pikemmin, sillä jos
syytetyn on lähteminen Siperiaan, niin hyvä olisi että lähtö tulisi
tapahtumaan aikaisemmin,--sanoi Nehljudof.
--Aivan niin, ensimäisillä laivoilla Nishnij-Novgorodista, kyllä
tiedän,--sanoi Wolf armollisella hymyllään, tietäen aina edeltäpäin
kaikki, mistä ikinä hänen kanssaan rupesi puhumaan.--Mikä on syytetyn
nimi?
--Maslova...
Wolf tuli pöydän luo ja katsahti paperiin, joka oli asiakirjasalkussa.
--Aivan oikein, Maslova. Hyvä on, voinhan pyytää virkakumppaneitani.
Asian otamme esille keskiviikkona.
--Saanko siis sähköittää asianajajalle?
--Vai onko teillä asianajaja? Mitä varten? Mutta jos niin tahdotte,
miksei.
--Kassatsiooniaiheet saattavat olla riittämättömät,--sanoi Nehljudof,
mutta itse asianlaadusta pitäisi luullakseni näkyä, että syylliseksi
julistaminen oli väärinkäsityksen tuote.
--Niinpä kyllä, mutta senaatti ei voi ottaa juttua aineellisesti
tarkastaakseen,--sanoi Vladimir Vasiljevitsh ankarasti, katsellen
tuhkaa,--senaatti valvoo ainoastaan lain sovittamista ja tulkitsemista.
--Mutta tämä on nähdäkseni aivan erikoistapaus.
--Tiedän, tiedän. Kaikki tapaukset ovat erikoistapauksia. Me teemme
velvollisuutemme. Siinä kaikki.
--Tuhka pysyi yhä paikallaan, mutta siihen oli jo muodostunut halkeema
ja se oli siis jo vaarassa.--Taidatte käydä aniharvoin Pietarissa?--
sanoi Wolf, pidellen sikaria niin, ettei tuhka putoaisi. Mutta se
horjahti ja Wolf saattoi sen varovasti tuhka-astian luo, mihin se sortui.
--Mikä kauhea tapaus tuon Kamenskin kanssa,--sanoi hän.--Erinomainen
nuori mies, ainoa poika. Erittäinkin äidin asema,--puhui hän, toistaen
melkein sanasta sanaan sen, mitä tähän aikaan kaikkialla puhuttiin
Kamenskista. Puheltuaan vielä kreivinna Jekaterina Ivanovnasta ja hänen
ihastuksestaan uuteen uskonnolliseen suuntaan, jota Vladimir
Vasiljevitsh ei paheksinut eikä hyväksynyt, mutta joka hänen etevyytensä
ohella silminnähtävästi oli hänelle tarpeeton, hän soitti.
Nehljudof jätti hyvästi.
--Jos sopii, tulkaa, päivällisille--sanoi Wolf, tarjoten
kättään,--vaikkapa keskiviikkona. Silloin annan teille varman
vastauksenkin.
Oli jo myöhäistä ja Nehljudof ajoi kotiin tätin luokse.