Asianajaja otti vastaan Nehljudofin ennen vuoroa ja alkoi heti puhua
Menshofien asiasta, jonka hän oli lukenut, ja oli ihmeissään syytöksen
perusteettomuudesta.
--Tämä juttu on aivan kauhistuttava,--puhui hän,--on hyvin luultavaa,
että tilanomistaja on itse tehnyt murhapolton palovakuutussumman vuoksi,
mutta pääasia on se, että Menshofien syyllisyys ei ole lainkaan
todistettu. Ei ole mitään todiste-aiheita. Sen on saanut aikaan
nimismiehen erikoinen hartaus ja yleisen syyttäjän huolimattomuus. Jos
juttua ei käsitettäisi piirioikeudessa, vaan täällä, niin takaisin
voiton, enkä ottaisi mitään palkkiotakaan.--Ja sitten se toinen asia,
Feodosja Birjukovan anomus korkeimpaan paikkaan,--se on kirjoitettu; jos
lähdette Pietariin, ottakaa se mukaanne, viekää perille ja esittäkää
itse pyyntönne. Muussa tapauksessa sieltä tehdään kysymys eikä asiasta
tule mitään. Koettakaa päästä semmoisten henkilöiden puheille, joilla
on vaikutusvaltaa valitusasiain komiteassa. Onko nyt siis kaikki...
--Ei, minulle kirjoitetaan vielä...
--Huomaanpa että olette muuttuneet tapiksi, jonka kautta kaikki vankilan
valitukset vuotavat ulos,--sanoi asianajaja hymyillen.--Liian paljon
olette ottaneet hartioillenne.
--Niin, mutta se on aivan hämmästyttävä asia,--sanoi Nehljudof kertoen
lyhykäisyydessä jutun juonen, kuinka eräs lukutaitoinen talonpoika
maalla oli alkanut lukea evankeliumia ja selitellä sitä ystävillensä.
Papisto katsoi tämän rikollisuudeksi. Hän annettiin ilmi. Nimismies piti
poliisitutkinnon, yleisen syyttäjän apulainen pani kokoon syytteen ...
ja valaoikeusto antoi tuomionsa.
--Tämähän on jotain hirmuista,--puhui Nehljudof.--Onko mahdollista että
siinä olisi perää?
--Mikäs teitä siinä erityisesti kummastuttaa?
--Kaikki alusta loppuun; nimismiestä ehkä vielä voin ymmärtää, hänelle
kun on käsketty, mutta yleisen syyttäjän apulainen, joka panee kokoon
syytöksen--onhan hän sivistynyt ihminen...
--Siinä juuri onkin erehdys, että olemme tottuneet ajattelemaan yleisiä
syyttäjiä ja muita oikeudenjäseniä jonkinlaisiksi uusiksi,
vapaamielisiksi ihmisiksi. Ovat ne joskus ehkä olleetkin semmoisia,
mutta nyt on asianlaita aivan toinen. Ne ovat vaan tavallisia
virkamiehiä, jotka välittävät vaan palkannostopäivästä. Hän saapi
palkkansa ja tarvitsee enemmän ja siihen supistuvat kaikki hänen
periaatteensa. Hän on valmis syyttämään ja tuomitsemaan ketä tahansa.
--Mutta onko nyt todellakin olemassa lakeja, joiden mukaan voi lähettää
ihmisen paikkakunnalta vaan senvuoksi, että hän yhdessä muiden kanssa
lukee evankeliumia?
Ei ainoastaan paikkakunnalta, vaan vieläpä pakkotöihinkin, Siperiaan,
jos vaan tulee todistetuksi, että lukiessaan evankeliumia hän oli
uskaltanut tulkita sitä toisin kuin on käsketty ja siten siis
arvostellut kirkollista tulkitsemista. Sehän muka on oikeauskoisen
opin moittimista, ja laki määrää siitä pakkotyötä.
--Onko se mahdollista?
--Vakuutan teille. Tapani on aina sanoa oikeudenjäsenille,--jatkoi
asianajaja,--etten voi olla tuntematta kiitollisuutta nähdessäni
heitä, sillä ettemme me teidän kanssanne ja yleensä kaikki muutkin
istu vankilassa, siitä on meidän kiittäminen vaan heidän
hyväntahtoisuuttansa. On helposta helpointa saattaa meidät jokaisen
kadottamaan oikeutemme ja lähettää meidät paikkakunnalta.
--Mutta jos asianlaita todellakin on tämmöinen ja kaikki siis riippuu
yleisen syyttäjän mielivallasta, ihmisistä, joilla on oikeus joko
käyttää tai olla käyttämättä lakia, niin mitä varten on olemassa koko
oikeuslaitos?
Asianajaja purskahti iloiseen nauruun.--Kylläpä te teettekin kysymyksiä!
Tuo se nyt on, veikkonen, vaan filosofiaa. Vaikka kyllähän siitäkin
saattaa keskustella. Tulkaapa luokseni lauvantaina. Täällä tapaatte
tiedemiehiä, kirjailijoita, taiteilijoita. Silloin saamme keskustella
yleisistä kysymyksistä,--sanoi asianajaja pannen ivallista painoa
sanoihin »yleisistä kysymyksistä.»--Oletteko tuttu vaimoni kanssa?
Tervetuloa.
--Pitääpä tulla,--vastasi Nehljudof tuntien puhuvansa toista kuin
ajatteli, sillä hän ajatteli, että hän kaikkeen muuhun ennen suostuisi
kuin tulemaan asianajajan luo noiden oppineiden, kirjailijain ja
taiteilijain seuraan. Nauru, millä asianajaja vastasi Nehljudofin
huomautukseen, ettei oikeudella ole mitään merkitystä, jos sen jäsenet
voivat mielin määrin käyttää tai olla käyttämättä lakia, ja se
äänenpaino, jolla tämä oli puhunut »filosofiasta» ja »yleisistä
kysymyksistä», osotti Nehljudofille kuinka kokonaan erilaiset olivat
hänen ja asianajajan, ja arvattavasti myöskin tämän ystävien
katsantotavat. Niin kaukana kuin Nehljudof olikin entisistä ystävistään,
kuten esimerkiksi Shenbokista, hän tunsi olevansa vielä paljoa
kauvempana asianajajasta ja hänen piiriinsä kuuluvista ihmisistä.