Kylänvanhimman talon pihalla kokoontuneesta väkijoukosta kuului
yhtenäinen keskustelun porina,--mutta Nehljudofin lähestyttyä puhe
taukosi ja talonpojat aivan niinkuin Kusminskissakin ottivat toinen
toisensa jälkeen lakit päästänsä. Täkäläiset talonpojat olivat paljon
harmaammat kuin kusminskilaiset; niinkuin tytöt ja vaimot kaikki pitivät
höyheniä korvissa, niin pitivät miehet melkein kaikki niinivirsuja ja
kauhtanoita. Jotkut olivat avojaloin, paljaissa paidoissa, suoraan
työstä kun olivat tulleet.
Nehljudof pakotti itsensä alkamaan puheensa ja ilmoitti talonpojille
aikovansa antaa heille maan kokonaan. Miehet olivat ääneti eikä heidän
kasvojensa ilmeessä tapahtunut mitään muutosta.
--Sillä minä katson,--jatkoi Nehljudof punastuen: että jokaisella on
oikeus käyttää hyväksensä maata.
--Se on selvä. Se on ihan niin,--kuuluivat jotkut talonpojat sanovan.
Nehljudof jatkoi puhettaan siitä, kuinka tulo maasta pitää olla jaettu
kaikkein kesken ja sen vuoksi ehdotti, että he ottaisivat maan haltuunsa
ja maksaisivat siitä sen hinnan, minkä itse määräävät, kunnalliseen
pääomaan, jota he itse tulisivat käyttämään hyväksensä. Yhä kuului
hyväksyviä suostumuksen ääniä, mutta talonpoikien totiset kasvot menivät
yhä totisemmiksi, ja heidän silmänsä, jotka olivat äsken katsoneet
herraan, laskeutuivat alas, ikäänkuin eivät olisi tahtoneet saattaa
häntä häpeämään, kun muka hänen viekkautensa nyt oli tullut ilmi eikä
hän voinut ketään pettää.
Nehljudof puhui jotenkin selvästi ja talonpojat olivat järkeviä ihmisiä,
mutta he olivat ymmärtämättä häntä siitä samasta syystä, josta
pehtorikaan ei ollut pitkään aikaan voinut ymmärtää. He olivat varmasti
vakuutetut siitä, että jokaisen ihmisen piti jo luonnostaan katsoa omaa
etuansa. Mutta erittäinkin tilanomistajista olivat he kauvan sitten,
useampien sukupolvien yhteisen kokemuksen mukaan, tietäneet, että
tilanomistaja aina valvoo omaa etuansa talonpoikien edun kustannuksella.
Ja sentähden, jos tilanomistaja näin käski heidät eteensä ja ehdotti
heille jotain uutta, tapahtui se arvatenkin tarkoituksella pettää heitä
entistäkin viekkaammin.
--No, sanokaapas nyt minkä veron panette maalle?--kysyi Nehljudof.
--Mitäpä me rupeaisimme verottamaan? Emme me sitä voi. Teidän on maa ja
teidän valta,--vastattiin väkijoukosta.
--No eihän, saatte itse käyttää hyväksenne nämät rahat kunnallisiin
tarpeisin.
--Sitä emme voi. Kunta on erikseen ja tämä asia erikseen.
--Ettekö ymmärrä,--sanoi hymyillen pehtori, joka oli tullut Nehljudofia
hakemaan, tahtoen selittää asiata:--ruhtinas tahtoo antaa teille maan
rahan edestä, mutta nämät rahat annetaan takaisin teidän pääomaanne,
kunnan käytettäväksi.
--Hyvin hyvästi ymmärrämme,--sanoi hampaaton vihainen äijä.--Se on
sitten ikäänkuin pankki, meidän pitää maksaa sisään määräaikoina. Emme
halua semmoista, muutenkin on vaikeata, mutta silloin menisimme ihan
häviölle.
--Turhaa on koko juttu. Pysytään vaan entisessä,--kuului tyytymättömiä
jopa raakojakin ääniä.
Erittäin kiivaaksi tuli vastarinta, kun Nehljudof mainitsi, että hän
panisi kokoon sopimuksen, jonka sekä hän että he allekirjoittaisivat.
--Mitä niistä allekirjoituksista? Niinkuin olemme ennen työtä tehneet
niin tulemme vastakin tekemään, mihin niitä allekirjoituksia
tarvittaisiin? Me olemme vaan tyhmiä talonpoikia.
--Emme suostu, ylen on outo asia. Mikä oli ennen siksi jääköönkin.
Kunhan vaan siemenjyvistä pääsisimme,--sanoivat jotkut.
Siemenistä pääsemisellä tarkoitettiin sitä, että kylvö oli heillä
suoritettava nykyisen järjestyksen mukaan puoleksi talonpoikain omista
siemenistä, mutta lie pyysivät että kylvö vasta suoritettaisiin kartanon
siemenillä.
--Te siis hylkäätte, ette ota vastaan maata?--kysyi Nehljudof kääntyen
keski-ikäisen, hymyilevän, avojalkaisen ja ryysyisen talonpojan puoleen,
joka piteli erittäin jäykästi vasemmassa taivutetussa kädessään
lakkirähjäänsä, aivan niinkuin sotamiehet pitelevät lakkiansa kun lakki
komennetaan päästä pois.
--Aivan niin,--sanoi tämä talonpoika, joka nähtävästi ei ollut vielä
vapautunut sotamiestapojen hypnoosista.
--Teillä on siis maata kylläksi?--sanoi Nehljudof.
--Ei suinkaan--vastasi teeskennellyn iloisella katseella tämä entinen
sotamies hartaasti pidellen edessänsä ryysyistä lakkiansa, ikäänkuin
olisi sitä tarjonnut kelle halukkaalle hyvänsä.
--No, miettikäähän nyt kuitenkin mitä olen teille sanonut,--puhui
Nehljudof kummeksien ja toisti ehdotuksensa.
--Ei ole mitään miettimistä, minkä sanoimme sen sanoimme,--murahti
vihasesti synkkä, hampaaton äijä.
--Jään vielä huomiseksi tänne,--jos muutatte mielenne, niin lähettäkää
sana minulle.
Talonpojat eivät vastanneet mitään.
Näin ei Nehljudof saanutkaan mitään aikaan, ja hän meni takasin
konttoriin.
--Sallikaahan huomauttaa, ruhtinas,--sanoi pehtori, kun he palasivat
kotia,--että te ette milloinkaan pääse tolkulle tuon itsepäisen väen
kanssa. Kun he kyläkokouksessaan kerran tekevät tenän, niin ette niitä
siitä liikuta. Ne pelkäävät kaikkea. Nuo samat talonpojat, vaikkapa
esimerkiksi tuo harmaapäinen, taikka se mustahko, joka pani
vastaan,--ovat ylen viisaita miehiä. Kun täällä konttorissa joskus
istutan sellaisen miekkosen teepöydän ääreen,--puhui pehtori,--ja
haastelu pääsee vauhtiin, niin on hänellä järkeä loppumattomiin, ihan
kuin milläkin ministerillä,--kaikki asiat hän arvostelee säntilleen.
Mutta kyläkokouksessa hän on ihan toinen ihminen, kun pääsee kerran
vänkkäämään yhtä ja samaansa...
--No, ehkä voisikin kutsua tänne kaikkien ymmärtäväisimpiä
heistä,--sanoi Nehljudof:--kyllä minä heille tekisin tarkan selon.
--Miksei se kävisi päinsä,--sanoi hymyilevä pehtori.
--Vai niin, no käskekäähän sitten huomiseksi.
--Se käy hyvin päinsä,--sanoi pehtori ja hymähti vielä
tyytyväisemmin,--käsken huomiseksi.
* * * * *
--Katos sitä vaan, kun oli keimee!--puhui musta talonpoika heiluen
lihavan tamman selässä, pörhöisine, koskaan harjaamattomine partoineen.
Hänen vieressään ajoi rautaisia liekoja helistellen toinen vanha, laiha,
ryysyinen talonpoika. He veivät hevosia yösyötölle valtatien
vierustoilla ja salaa kartanon metsässä.--Antaisi muka maan ilmaiseksi,
kunhan kirjoittaisit alle; vähänkö ne ovat meitä vielä nylkeneet. Äläs
poika, ei sitä niin vaan! Nyt me jo itse ymmärrämme,--lisäsi hän ja
alkoi kutsua luoksensa yksikesäistä erille juossutta varsaa.
--He, heponi he,--huusi hän pysäyttäen hevosensa ja taakseen katsoen,
mutta pystyharja varsa ei ollut takana, vaan oli syrjältä poikennut
niitylle.
--Katos sinua hirtehistä, vai kartanon niityllekö menisit,--puhui musta,
pörhöpartainen talonpoika kuunnellen suolakeheinän kahinaa, jonka läpi
jälkeenjäänyt varsa juoksi pois kasteisilta, hyvänhajuisilta
suoniityiltä.
--Kuuletko, jo tulee heinäaika, täytyy pyhäksi lähettää akat
kitkemään,--sanoi laiha mies ryysyisessä kauhtanassa.--Muutoin menevät
viikatteet pilalle.
--Kirjoita vaan alle muka,--jatkoi pörhöpartainen, arvostellen yhä
herran puhetta,--mene sinne kirjoittamaan, kyllä se elävältä sinut
nielee.
--Se on selvä,--vastasi äijä.--Eivätkä he enää mitään puhuneet. Kuului
vaan hevosenjalkain töminää soraiselta tieltä.