Hääpidot sodan suussa.
Se on yleisesti tunnettu ja myönnetty asia, että 1808-1809 vuoden
suomen sota on ollut säädyllisimpiä kaikista tällä vuosisadalla meidän
maanosassa käydyistä sodista.
Surullinen poikkeus tästä on kuitenkin tuo tavallansa mainio Vaasan
kaupungin ryöstö, joka tietysti tapahtui ruotsin kaartien
menestymättömän hyökkäyksen johdosta Venäjän sotajoukon niskoille ja
joka suuresti häväisee Venäjän sotapäällikön kenrali Demidoffin
muistoa.
Se oli sama Demidoff, joka sittemmin ylipäällikkönä eli kommendantina
Turun kaupungissa kohteliaisuudellaan ja kovalla soturiensa
kurinpidolla koki päältänsä poistaa Vaasan ryöstön kautta saamansa
tahrapilkun.
Poikkeuksiin on myös luettava venäläisten julma käytös Kauhajoella,
Närpiössä ja Kaskisten kaupungissa, jonka sanotaan tulleen sota-aseilla
varustettujen talonpoikain vastarinnasta, johon venäläiset luulivat
paikkakunnan pappien ja virkamiesten olleen syyllisinä.
Eräs pieni kirjanen "_Paavo Nissinen_" esittelee myöskin, kuten lukija
kenties muistanee, kamaloita seikkoja Tampereen tienoilta, jossa
"_amirali Rutt_" ja "_kenrali Spuff_" rohkeilla vainomusretkillään
maalla ja merillä olivat saattaneet _Rajeffskyn_ sotajoukon oikein
arveluttavaan hätään.
Nämät vastukset nostivat tietysti Venäläisissä suuren vihan ja vimman,
joka matkaan saattoi paikka paikoin väkivallan tekoja.
Näitä poikkeuksia lukuun ottamatta on kohteliaisuus ollut tämän sodan
tunnusmerkkinä, kuten seuraavastaki kertomuksesta sopii nähdä.
1809 vuoden talvi oli aivan ankara kuten tietty on. Ahvenanmaan meri ja
Merenkurkku olivat vankassa jäässä, jonka tähden mainio "_Kulneff_" sai
käskyn kaikella ratsuväellään Signilskärin tietä pyrkiä Ruotsin
rannoille, samalla aikaa kun "_Barclay de Tolly_" valmisteli
sotaretkeään Merenkurkun yli, tehdäkseen siten toivotun ja onnellisen
lopun vaivaloisesta sodasta.
Kaikki eteläsuomessa majailevat sotajoukot ja erittäin ratsuväki
kokoontui siis Vaasan kaupunkiin mainitussa tarkoituksessa.
Kenrali Demidoff, yläpäällikkö Turussa, sai myös käskyn
kasakkajoukkoineen saapua Vaasaan.
Tämä joukko kulki tavallista sisätietä Turusta pohjanmaalle,
Virtsanojan, Säkylän ja Euran kautta Haistilan lautalle ja siitä
Pohjanmaan valtatietä eteenpäin.
Ratsuväki otti yökortterin Isosäkylän kylässä eräänä helmikuun iltana
20° pakkasessa. Määrä oli seuraavana päivänä pitkittää matka Euran
pitäjän läpitse.
Huhu vihollisten tulosta oli levinnyt tavattomalla nopeudella ja
synnyttänyt asujamissa äkillisen pelon, kuten hyvin voi käsittää.
Nämät tienoot olivat tähän asti pääsneet pienimmistäki
sodanvastuksista. Vaikka kyllä juttuja kävi venäläisten
kohteliaisuudesta ja lempeydestä, jäi tämä asia kuitenki pian
unhotuksiin, kun ne kamalat ja hirveät muistelmat _Ison Ryssän_
ajoilta, joita vanhat ihmiset vielä kertoilivat, johtuivat mieleen.
Euran pitäjä oli varmaan silloin ollut altisna venäläisten
hävitysretkille, ja verisiä tappeluja taisteltu sillä suurella lakealla
Eurajoen varrella, jota Euran niityksi kutsutaan.
Tämän sopii päättää niistä ihmisluista ja kaikenlaisista sota-aseista,
joita koolta on löydetty eräästä kunnasta kirkon likellä pappilan
maalla.
Kun tuli tieto että lähenevät viholliset olivat ratsuväkeä, kiihtyi
pelästys vielä pahemmaksi.
Luultiin muka tämän ratsuväen olevan _Kalmukkeja_ eli
_koirankuonoisia_, jotka tietysti verekseltä söivät hevosenlihaa ja
joivat hevosen verta, sekä myös kansan yleisen luulon mukaan, mikä oli
kaikista hirveintä, ryöstivät pieniä lapsia missä vaan sattui,
verekseltä suuhun syödäksensä oikeina herkkupaloina.
* * * * *
Seuraavana päivänä olivat häät pidettävät Isovaheen rusthollissa, joka
oli tien varrella melkein puoli matkalla Kautuan rautatehtaan ja
Vaanisten kartanon välillä.
Pait Isovahetta oli saman tien varrella myös Vähävaheen ja Nuoranteen
rusthollit sekä suuri Sorkisten kylä.
Maaseuduilla oli ja on vieläkin tapana että häävieraat kokoontuvat
puolipäivän aikana, jolloin ensin vihkiminen tapahtuu ja sitten
juhlapäivälliset syödään. Tanssi alkaa hyvään aikaan iltapuolella.
Ainoastaan ylkämies, joka oli maafiskali H., asuva Köyliön pitäjässä,
oli hyväksi onneksi saapunut hääpaikalle edellisenä päivänä.
Noin kello 8 aikana aamulla saapui ensimmäinen kasakkaosasto paikalle.
Siinä oli vaan 9 miestä upseeri johtajana.
Kasakkajoukko ajoi pihaan ja otettiin suurimmalla nöyryydellä vastaan.
Isäntäväki ja maafiskali kutsuivat upseerin sisälle koristettuun
saliin, ja täällä asetettiin hänen eteensä suurukseksi mitä talossa
parhainta löytyi, muitten muassa emännän verratonta destillatum'ia ja
kotopantua suomen olutta, joka oli voittanut suuren maineen
ulkopuolella Suomen rajojakin.
Semmoista suurusta upseeri varmaan ei ollut saanut maistaa moneen
aikaan. Suuruksen päätettyä ei ollutkaan paljon destillatum'ia jälillä
tuopin pullossa.
Upseeri koetti parastaan saada kansapuhetta toimeen rauhoittaakseen
pelästynyttä isäntäväkeä. Hänellä oli, niinkuin venäläisillä yleensä,
tavatoin kyky esittää mielipiteensä, vaikka maan kieli oli hänelle
tuntematoin.
Sillä aikaa kestittiin kasakat ylenpalttisesti renkituvassa ja hevoset
saivat kauroja täydet vakalliset.
Mutta sodan aikana ei sovi pitää pitkää suurusväliä. Kasakkain oli
kiirusti lähteminen ja upseeri käski maafiskalin, joka kantoi
virkapukua, seurata häntä matkalle.
Maafiskalin läsnäolo oli näet upseerille aivan tarpeellinen vihollisten
maassa poistamaan kaikkia vastuksia ja olemaan välittäjänä sotaväen ja
asujanten kesken.
Mikäs nyt oli tekeminen?
Muuta keinoa ei ollut kuin vaan rukouskirjaan ryhtyä.
Upseeri oli kaikeksi onneksi hyvän suuruksen purtua aivan
hellätuntoinen. Oli kenties itsekin jättänyt onnellisen kodon tai
lemmityn morsiamen Volgan rannoille sotaan lähteissään.
Kun hän nyt sai kuulla, että häät olivat pidettävät samana päivänä,
käski hän morsiamen astua esiin nähdäksensä oliko asiassa perää.
Morsian astui sisään vaaleana vapisevana; upseeri tervehti häntä
ystävällisesti ja sai ylkämiehen ja morsiamen vihdoin ymmärtämään, että
heidän tuli hänen edessään suudella toisiaan, jott'ei hänen olisi syytä
epäillä asian todenperäisyyttä.
Suutelotemppu tehtiinkin säännöllisesti ja upseeri, joka näytti oikein
liikutetulta, peräytti käskynsä maafiskalille.
Upseeri sanoi nyt ystävälliset jäähyväiset isäntäväelle, yljälle ja
morsiamelle, otti hyvän piiskaryypyn ja teki vielä lähteissänsä
semmoisen asetuksen, jota paitsi sinä päivänä todenmukaisesti häitä ei
olisi pidetty.
Pienestä joukostaan asetti hän, näet, kaksi kasakkaa koko päiväksi
talon portille estämään kaikkia muita pihaan pääsemästä, kuin
juhlapukuihin vaatetettuja häävieraita.
Tuskin oli upseeri joukkoineen päässyt matkalle, kun toinen osasto
sisältävä 30 kasakkaa, pysähtyi portille, mutta kohta taas ratsasti
eteenpäin sisään poikkeamatta. Yhtä suuria osastoja kuljeskeli sitten
sivutse joka tunti aina iltaan asti vähintäkään häiriötä tekemättä
talolle tai sen asujamille.
Edellisistä seikoista nähden sopii siis otaksua, että upseeri, joka oli
asettanut vartiat portille, mahtoi ollut koko kasakkajoukon
ylipäällikkö. Muuten hänen käskyjänsä ei olisi niin tarkasti seurattu.
Vähävaheen kartanossa, jonka asukkaat olivat pötkineet pakoon ja
jättäneet kaikki ovet auki, kävi vähän pahasti.
Täällä rikkoivat kasakat kotorauhan, heittelivät huonekaluja huiskin
haiskin, eivätkä kuitenkaan muuta anastaneet kuin kaksi
höyhenpolsteria.
Tietysti ei niitä semmoisina sopinut muassa kuljettaa, jonkatähden
ratkaistiin vähän saumaa polsterin toisesta päästä ja höyhenet
pudistettiin aukosta ilmaan kaikkien kasakkain suureksi huvitukseksi ja
iloksi.
Polsterien päällykset sitä vastoin, jotka eivät paljon tilaa ottaneet,
olivat tietysti suureksi hyödyksi yökortteereissa. Eihän muuta tarvittu
kuin olkilyhde tai sylyllinen heiniä, niin siinä oli hyvä vuode
tiedossa.
* * * * *
Köyliön pappilassa oli paljon tärkeitä arveluttavia kysymyksiä ja
keskustelemisia, pitikö pappilan kahden tyttären, jotka vanhempainsa
kanssa olivat kutsutut häihin, ensinkään sinne lähteä, eritoten kun
vanhemmat eivät millään ehdolla tahtoneet paikaltaan lähteä.
Provastin rouva oli sitä mieltä, että semmoinen yritys olisi pelkkää
hurjuutta, eikä sanonut milloinkaan sallivansa lastensa käydä oijetis
kalmukkien suuhun.
Mutta provasti, joka nuorempana oli ollut pappina Viaporin linnassa ja
sitten sotapappina, oli päinvastoin vakuutettu siitä, ett'eivät
kalmukitkaan milloinkaan voisi häiritä turvattomia naisia.
Täydellisesti rauhoittaaksensa arkaa rouvaansa, pani provasti
tyttäriensä suojelijoiksi matkalle kaksi tukevaa miestä, joista toinen
oli provastin apulainen. Seuruessa oli myös ylkämiehen äiti
ajomiehineen.
Seurue oli siis aivan hyvin sekä hengellisesti että maallisesti
varustettu vastustamaan vaikka pahaa henkeäkin.
Köyliön ja Euran välisellä taipaleella oli ensisti 20 virstan metsätie
kuljettavana ja sitten 2 à 3 virstaa valtatietä Euran pitäjän lakealla.
Nämät kaksi virstaa olivat koko matkan vaarallisimmat paikat.
Matkustajat olivat tuskin jättäneet metsätien taaksensa ja saapuneet
valtatielle, kun heidän sanomattomaksi kauhistuksekseen kasakkajoukko
tuli näkyviin, kuitenkin niin kaukana heistä, että vielä oli aikaa
peräytyä metsän suojaan.
Pahaksi onneksi oli maafiskalin äidillä turkit yllä punaisella
päällyksellä, joka auringon paisteessa kipeästi loisti lunta vasten ja
oli juuri antaa karkurit ilmi.
Akan täytyi siis lymyillä lumikinoksessa hevosloimella peitettynä,
kunnes vaara oli käynyt ohitse.
Toinen pelättävä kohtaus oli se, että matkustajaimme hevoset kasakkien
lähetessä rupesivat hirnumaan, jotta oli täytymys peittää hevoisten
päät loimilla.
Mahdollista on, että joku kasakoista huomasi karkulaiset ja heidän
vehkeensä, vaikka semmoisia varustuskeinoja oli käytetty. Mutta kasakat
kuitenkin kulkivat sivutse mitään häiriötä tekemättä, jotta
matkustajamme pääsivät pelkäästään paljaalla pelästyksellä.
Kasakkaparven päästyä näkyvistä aikovat häävieraat vähitellen rupesivat
kömpimään esiin piilostaan ja antaumaan matkalle.
Nytpä ajettiin täyttä laukkaa eteenpäin niin varomattomasti, että re'et
pahassa käänteessä menivät kumoon, josta tietysti taasen syntyi tukalaa
viivykettä.
Kun vihdoin kaikki taas olivat paikoillaan, sekä hatturasiat ja
matkalaukut asemillaan, pääsivät vieraat vihdoin viimeinkin muita
vastuksia näkemättä perilleen Isovaheen kartanoon, jonne vahtikasakat
heidät kieltämättä päästivät.
Samaan, aikaan saapuivat myös kutsutut vieraat omasta pitäjästä, jotta
asianomaiset nyt olivat koossa kello yhden aikana, kaikki
pelästyksissään.
Suurin pelko oli nuodeneitosista, jonka tähden net suljettiin
ylihuoneesen. Kaksi heistä lymysi sänkyvaatteiden sisään, mutta toiset
olivat kuitenki niin uuteliaat, että akkunanliinojen lomista
tirkistelivät komeita kasakkoja.
Kun nämät olivat lähteneet kello kahden aikana, ruvettiin
vihkimistoimitukseen.
Nuodeneitien täytyi siis jättää piilopaikka ja asettua nuodemiehiä
vastapäätä tellaa pitämään. Ovet suljettiin toimituksen ajaksi.
Oli se kamala toimitus. Pappi sai tuskin sanoja, suustaan ja kirja
vapisi kädessä, vanhat miehet näyttivät tuimilta, vaimot vaaleilta,
neittien poskilla vaihetteli ruusuja ja liljoja ja nuoret miehet
puristivat nyrkkejään plakkarissa.
Vihkimistemppujen toimitettua tavallisessa järjestyksessä sekä ilman
odottamattomia esteitä ruvettiin puolipäiväisille, jotka tietysti
vastoin tavallisuutta suoritettiin niin pikaisesti kuin mahdollista,
jotta ruokapalat olivat pystyä kurkkuun sekä pelosta että kiireestä.
Päivällisen syötyä peräyisivät neitoset taasen yliskamariinsa ja
pitkittivät havaintojansa niin paljon kuin pelko myödenantoi.
Välittäjänä yliskamarilaisten ja muiden vierasten kesken oli lukkari
Tasténin vaimo, tavallisesti kutsuttu _lukkarin muoriksi_.
Kuten tietty on, kuului lukkarin virkaan ennen muinoin olla
seurakuntalaisten lääkärinä ulkonaisissa vammoissa. Lukkarin muorit
olivat myös tavallisesti enemmän tai vähemmän harjaantuneet
parannuskeinoissa, ja sentähden Tasténin muori nyt piti
velvollisuutenansa tuoda esiin lääkeopillisia tietojaan.
Neitosien juuri paraimmallaan tirkistellessä sivutse kulkevia kasakkoja
astui lukkarinmuori sisään kantaen kainalossaan hako-oksaa, ja tiuskasi
uutelioille varomattomille tytöille: "pankaa Jumalan tähden heti kohta
hakoa nenäänne, ett'eivät nuot koirankuonoiset haistaisi täällä nuoria
neitosia olevan!"
Tavallisen käsityksen mukaan olisi kalmukkien ennen sopinut pistää
neulosia nenään. Mutta muorilla oli omat mielipiteensä, eikä hän siinä
kauan viivytellyt, vaan pani heti paikalla keinonsa toimeen pistämällä
tukkusen neulosia jokainoan nenään.
Oliko se nyt tämä keino, joka näytti voimansa, vai joku muu -- sehän
vaan lopuksi tuli että vaara meni ohitse kuin uhkaava ukkosenpilvi.
Kello 5:den aikana iltapuolella kulki viimeinen kasakkaosasto ohitse,
ja uskolliset vartijat, joita väliaikana oli runsaasti kestitetty
ruualla ja juomalla, sanoivat jäähyväiset ja läksivät matkalle muiden
muassa.
Edellisestä kertomuksesta sopii arvata että sinä päivänä hyvin monta
kasakkasotniaa kulki pitäjän läpitse.
Kun nyt vaara oli ohitse mennyt, uskalsivat neitoset jättää asemansa
huoneen ylisillä ja ilolla antautua tanssiin sekä muihin huvituksiin.
Kotopitäjän vieraat läksivät sitten kotiin, seuraavana päivänä taas
tavan mukaan tullakseen juhlaa viettämään kaukaisempien vierasten
kanssa, jotka olivat olleet yötä häätalossa, paremmassa rauhassa kuin
ensimmäisenä hääpäivänä.
* * * * *
Tämän kertomuksen kylläkin vaarallisista häistä sodan aikana olin jo
lapsuudessani kuullut eräiltä heimolaisiltani, jotka olivat olleet
saapuvilla häissä kutsuttuina vieraina.
Tämä tapaus viehätti minua silloin aivan paljon ja on nyt taasen
astunut mieleeni erinäisistä syistä.
Minun on näet onnistunut sattua yhteen saman vanhan henkilön kanssa,
joka alkuansa tämän tapauksen minulle on kertonut. Monet seikat olivat
jo muistostani murenneet, mutta vanhus oli paremmin säilyttänyt
pienimmätkin asianhaarat mielessään, jotta kertomus nyt ollee joksenkin
täydellinen.
Aina siitä ajasta, jolloin Runebergin ikimuistettavat "_Vänrikki
Stoolin tarinat_" ensikerran ilmestyivät, ei voi olla mitään Suomen
sotaa kaukaisemmin tai likemmin koskevaa asiaa, joka ei voittaisi
jokaisen isänmaan ystävän suurinta mielisuosiota.
Minun on siis syytä toivoa että lukija vastaanottaa tämänki kertomuksen
yhtä suosiollisesti kuin se kirjoittaessa tekijää on ihastuttanut.
Lopuksi en voi olla mainitsematta, että häävieraitten joukossa oli
hyvin monta taikaluuloista henkilöä, jotka olivat siitä vakuutetut,
ett'ei ikinä semmoinen naimiskauppa voisi käydä onnellisesti, joka oli
solmittu itse sodan suussa, vaan että se päinvastoin oli oleva
"_30-vuotisen sodan_" alku avioväen kesken.
Onko tämä paha ennustus käynyt toteen vai eikö, sitä en voi sanoa
täydellisten tietojen puuttuessa. Mutta onhan se seikka tässä
kertomuksessa peräti syrjäinen.