Patrik Österholm, Suomen Rinaldo Rinaldini.
Oli aika semmoinen, jolloin romanien kirjoittajat yksinomaisesti
ottivat kertomustensa esineiksi henkilöitä vallassäädystä. Tämmöinen
kirjoittaja oli e.m. hyvin tunnettu _Fredrika Bremer_.
Tämmöisen rajoitetun piirin sisällä tuotiin esiin tavallisesti
keskinkertaisia henkilöitä, ei juuri huonoja eikä peräten hyviäkään.
Jos jokunen korkeasukuinen lurjus silloin tällöin esiintyy, antaa se
kertomukselle jommoisenki ylennyksen ja höysteen, joka tuntuu lukijasta
maukkaalta ja estää hänen nukkumasta kesken lukemista.
_Eugène Sue, Victor Hugo_, ja erittäin _Dickens_ antoivat tietysti
kuoleman iskun tälle äitelälle ja ikävälle kirjallisuuslaadulle.
Kirjallisuus tarvitsi raitista, puhdasta nestettä virkistyksekseen, ja
mistä muualta oli se ammennettava kuin tähän asti ylenkatsotusta
rahvaasta.
Nämät viimemainitut herrat ovat todeksi näyttäneet, että sama
psykillinen ja siveellinen henki voi elähyttää kerjäläisen kurjaa
elämää, kuin korkeasukuisen ja varakkaan loistavaa oloa, sekä että
rikkinäisen paikatun takin alla rietasten siveellisten rikkojen
rinnalla voi löytyä jaloimpia ihmisyyden avuja, oikein kalliita kiviä,
jos vaan jonkun tekee mieli niitä likemmin tarkastella.
Tämmöiset mainioiden miesten esitelmät muuttivat peräti
korkeasukuistenkin mielet, voimakkaasti heihin teroittaen, että
_"parias"-luokka_ myöskin on ihmisiä, ja että kalliimmat helmet saadaan
juuri jokien ja merien mudasta.
Seuraus tästä oli että vanhat salonkiromanit heitettiin roskakoteloon,
taikka säilyvät antiqviteti-kirjakauppiasten kätköissä.
Joka meidän on saattanut tälle estetilliselle kannalle, on tietysti
mainio _Johan Ludv. Runeberg_.
Tämä mies on niin mestarillisesti esitellyt kaikki ihmiselliset
psykilliset ilmiöt, olkoon sitte _v. Döbeln, Adlercreutz, ja Maaherra,
tai Kuormasoturi, Lotta Svärd ja N:o 15 Stolt_ hänen kuvaustensa
esineinä, ett'ei lukija ensinkään tiedä mikä näistä on etunenään
pantava.
Ja _N:o 15 Stolt_ ei kuitenkaan ollut paljoa parempi kuin mierolainen
maantien rosvo.
Kun nyt on aikomukseni tässä esitellä semmoinen maantien rosvo, josta
paljon puhuttiin muutamia vuosikymmeniä sitten siinä paikkakunnassa,
jossa hän erittäin oleskeli ja teki tuhotöitään, tapahtuu se siinä
vakuutuksessa, että hän varmaan kaikkine hairauksineen on voittava
lukijain suosion ja anteeksiannon siinäki kauhistuttavassa tilassa,
jolloin hän kirves kädessä seisoi vanhan rouvasihmisen vuoteen ohessa
ryöstön tai tappamisen aikomuksessa.
* * * * *
Kun Porin kaupungin konepaja ensin asetettiin, tuotettiin puolisataa
mekanillisia työmiehiä Ruotsista. Niitten joukossa oli _Patrik
Österholm_.
Hän oli ko'okas ja muhkea mies lempeällä katsannolla ja suopealla
luonteella. Kun hän oli tehtaan kunnollisimpia työmiehiä, pantiin
hienoimmat ja tärkeimmät tehtävät hänen käsiinsä.
Mutta pahaksi onneksi meni hän asumaan entisen siltavoudin tykö, joka
asui tehtaan likellä joen rannalla.
Tämä perhe, johon kuului mies, vaimo ja tytär, ei ollut siinä
paikkakunnassa juuri hyvässä maineessa. Heitä luultiin yleisesti
varastetun kätkijöiksi, joka luulo pian muuttui tosiasiaksi.
Österholm antautui vähän ajan kuluttua naimiseen tyttären kanssa. Jos
niin oli ett'ei Ö. ensialussa mitään tietänyt perheen varkausvehkeistä,
kyllä hän varmaan pian tuli sen asian vihille.
Oliko se nyt siitä että Österholmilla oli _varkausorgani_ tai muista
syistä, lopuksi kävi niin että Ö. vähitellen sekautui perheen
vehkeisin. Kun hän huomasi että asiat toimitettiin yksinkertaisesti ja
kunnottomasti, otti hän johtaaksensa koko toimen, ja antoi sille meidän
oloille suurenlaisen laveuden.
Tästä alkaen rupesi Ö. aivan huolimattomaksi tehtaan töissä,
jonkatähden hän pantiin pois viraltaan. Tätä oli hän juuri odottanut
voidakseen ilman epäluuloa ja häiritsemättä viikottain viipyä
tuntemattomilla matkoilla, ottaen tekosyyksi työansion hakua.
Kaikki paikkakunnan varkaat ja rosvot kokoontuivat vähitellen Öst:n
ympäri, rupesivat yhteen rosvokuntaan ja ottivat Öst:n johtajakseen.
Kaikki ryöstetty saalis jaettiin, kuten sittemmin tuli selville, Öst:n
määräyksen mukaan rosvojen kesken.
Österholmin etevimmistä apulaisista mainittakoon tuttu murhaaja
Rosenblom, joka sittemmin sai ansaitun surmansa erään kartanonhoitajan
kautta, sekä nuori aatelismies loistavalla nimellä, joka valitettavasti
oli joutunut rikosten viettävälle uralle ja sitte vähitellen uupunut
aina syvemmälle.
Nyt rupesi äkkiä joka haaralta kuulumaan huhuja rohkeista rosvoista.
Äkillinen pelko levisi kaikin paikoin, jotta kaikki, joilla vaan oli
rahoja ja muita kalliita tavaroita, kiiruhtivat panna net hyvään
talteen.
Österholm jätti tykkänään entisen asuntonsa ja otti päämajaksensa erään
metsätorpan Friidalan kylässä Ulvilan pitäjää sekä toisen metsätorpan
Harjavallan pitäjässä.
Rosvokunnan jäsenet kokoontuivat niihin torppiin salaisesti öisin
keskustelemaan ja suostumaan tulevista rosvoretkistä. Semmoisissa
tiloissa elettiin herkullisesti sekä ruoan että juoman puolesta, kuten
hyvin voi käsittää.
Niinkuin Ö. itse on selittänyt asian, oli hänen periaatteensa veroittaa
rikkaita ja olla antelias köyhiä kohtaan. Se oli siis tasajakolaisopin
käyttämistä itse teossa.
Öst. ei ollut vähän ylpeä, kun hänen oli onnistunut päästä niin
pitkälle aatteensa käytännössä, että hän voi ahtaassa piirissään
tasoittamalla parantaa tuhatvuotisia epäkohtia yhteiselämässä. Tämän
tähden olen minä hänen nimittänyt Suomen _Rinaldo Rinaldini'ksi_.
Niinkuin muutki suuret rosvopäälliköt, joista olemme lukeneet, esiintyi
Ö. välisten oikeana "_grand seigneur'ina_" virkapuvussa tähtimerkkejä
rinnalla. Tämä ei ollut hänelle mikään vaikea asia, kun hän puhui tuota
sujuvaa ruotsin kieltä ja muuten tunsi vallassäädyn tavalliset
seurallistavat.
Vaatteita ei häneltä milloinkaan puuttunut. Paikkakunnan provastien ja
kruununmiesten vaatteet ja tähtimerkit sopivat hänelle varsin hyvin.
Öst:n rohkein urotyö tätä laatua oli hänen läsnäolonsa eräässä
häätilassa, jolloin kruununnimismies nai talontyttären. Oliko Ö. siellä
kutsuttuna vai kuokkavieraana, sitä en tarkoin tiedä. Mutta sen olen
kuullut, että Ö. niissä pidoissa oli ollut oikea _gentilhomme_ ja muun
muassa juonut nuoren parikunnan kunniaksi maljan.
Aikomukseni on nyt tässä kertoella Ö:n etevimmät rosvoteot niiden
tietojen mukaan, joita minun on onnistunut saada onkeeni.
* * * * *
Pari penikulmaa Porin kaupungista meren rannalla on kaunis kartano,
joka monet vuodet on ollut vallassäädyn käsissä. Noin viisisataa
askelta kartanon päärakennuksesta oli pienempi rakennus, jossa oli
kaksi huonetta ja kyökki. Se oli hyvin likellä rantaa.
Tässä pienemmässä rakennuksessa asui noin 70 vuotinen leskirouva
piikoinensa.
Leskirouva oli varakas ja sentähden, niinkuin kaikki muutkin varakkaat,
pannut rahansa ja hopeansa talteen semmoisiin paikkoihin, joihin ei
luultu rosvojen osaavan.
Kaappien ja piironkien avaimia säilytti rouva joka yö allansa
makuuvuoteessaan.
Tänne olivat Österholm & K:nit päättäneet murtauta sisään anastamaan
leskirouvan aarteet.
Rosvot, joita lie ollut kolme tai neljä, saapuivat meritse rannalle
pimeänä syysyönä. Kaksi miestä jäi ulkopuolelle vahtia pitämään.
Österholm yksin pääsi erään solan kautta ilman suurta vaivaa kamariin,
jonka porstua eroitti siitä huoneesta, jossa rouva piikoineen makasi.
Rouva ja piika heräsivät kolinasta ulko-ovea avatessa, ja panivat
kynttilään valkeaa.
Öst. astui ovesta sisään kirves kädessä, varmaan hämissään siitä, että
täällä oltiin ikäänkuin valmiit häntä vastaanottamaan. Hän asettui
vuoteen eteen, jossa vanha rouva istui ja lausui tuimasti: "rahat tai
henki!"
Mutta akka, joka oli soturin leski, ei tullut ensinkään hämilleen tästä
kovasta kohtelusta, istui vaan järkähtämättä avaintensa päällä ja
rupesi aika lailla ripittämään rosvoa. Öst:m seisoi hiljalleen
paikallaan, kärsivällisesti kuulustellen akan nuhteita.
Saarna lie ollut melkein tätä johtoa:
"Te olette arvattavasti tuo pelätty Österholm. Kaikkein tieten olette
ennen ollut kunnollinen ja taitava työmies, ja teillä on vaimo ja
lapset; nyt olette ottaneet viraksenne ryöstää, murhata ja hätyyttää
avuttomia vanhoja leskiäkin. Minkä lopun luulette tästä tulevan? Sen
minä teille sanon: loppu on oleva kauhea sekä ruumiillisessa että
erittäin hengellisessä katsannossa. Iskekää vaan jos mielitte, rahoja
ei ole täällä ryöstettäviksi. Minä syvästi surkuttelen teitä".
Yhtä häpeänalaisena kuin kuritettu koulupoika seisoi Ost. tässä
avuttoman akan edessä, jonka oli onnistunut muutamilla aikanansa
lausutuilla sanoilla herättää uuvuksissa olleet hyvät avut rosvon
sydämessä. Hän häpesi omantuntonsa edessä ja valmistihen lähtemään pois
samaa tietä jota hän oli tullut sisään.
Toinen apulaisista, joka oli ollut vartijana eikä ollut voinut käsittää
Öst:n pitkällistä viipymistä sisällä, astui samassa sisään ja kaapaisi
vähän ympärilleen katsottua kahteen korkeaan kynttiläjalkaan hopeasta,
jotka olivat esillä.
Rouvan piialla oli tässä tilassa niin paljon mielen malttia, että hän
lausui: "Ottakaa vaan nuot kehnot kynttiläjalat, jos mieli tekee, mutta
varmaan ette niistä rikastu, sillä net ovat tinaa". Kynttiläjalat
saivatkin jäädä paikalleen.
Eräistä lukitsemattomista laatikoista anastettuaan joitakuita siellä
olevia parempia kaluja menivät rosvot matkoihinsa.
Minä olen aina suuresti ihmetellyt tätä vanhaa rouvaa, joka
neuvollisuudellaan ja rohkeudellaan pelasti henkensä ja tavaransa
röyhkeiden rosvojen käsiin joutumasta.
Kun tämä niin uljaasti alotettu rosvoretki näin huonosti oli päättynyt,
keskusteltiin uudesta retkestä, joka tapahtuiki vielä samana syksynä
suurella menestyksellä.
Eräsnä pimeänä syysyönä kokoontui rosvokunta Hanninkylään hyvin
tunnettuun mökkiin, jonka omistajina olivat aikanansa mainion rosvon
Kaarle Wallin ja hänen yhtä mainion vaimonsa, entisen aatelisneidon
perilliset, jotka harjoittelivat vanhempiensa elatuskeinoa.
Vastapäätä tätä tölliä oli kylän rikkain talo. Sen makasinit olivat
juuri tien ohessa, täynnä kaikenlaisia vaatteita sekä muuta tavaraa.
Tässä varkaudessa oli osallisena ennen mainittu aatelismies. Talollisen
uusi verkainen päällystakki sattui hänen osakseen.
Se päällystakki oli aivan mukava hänelle, jonka vaatteukset olivat
hyvin rappiolle joutuneet, mutta saattoi hänen vihdoin vankeuteen ja
ansaittuun rangaistukseen.
Kruununmiehistä Öst:m tietysti ei paljon pitänyt.
Öst:m oli saanut vihiä siitä että U:n nimismies hiljakkoin oli kantanut
ylös rahoja, joita lienee ollut noin kolmatta tuhatta markkaa.
Nimismies ei luullut Öst:a niin rohkeaksi että uskaltaisi murtautua
hänen huoneesensa. Läksi siis turvallisesti pitemmälle matkalle jättäen
rahat piironkinsa laatikkoon.
Öst:m, joka aina oli tarkka toimissaan, saapui kumppaninensa
nimismiehen kartanolle ensiyönä lähdöstä matkalle, särki virkahuoneen
akkunan ja ryösti rahalaatikon typi tyhjäksi.
Kun nimismies seuraavan päivän aamupuolella tuli kotiin, huomasi hän
piironkinsa lukon särjetyksi ja rahat ryöstetyksi. Lattialla näkyi
stearinikynttilän palasia ja tulitikkujen päitä.
Nimismies sai jälestäpäin suurimman osan rahoistansa takaisin, sittekun
Öst. vankina ollessaan itse oli hänelle ilmi antanut missä rahat olivat
talletetut.
Sittemmin teki Öst, kotoylläkön Kankaanpään nimismiehen tykönä, jossa
ei kuitenkaan saanut rahoja saaliiksi, vaan kaikenlaista muuta tavaraa
erittäin vaateparsia, joiden joukossa oli vallesmannin virkatakki, joka
oli Öst:ille suureksi hyödyksi, kuten jo olemme nähneet, koska hän
mieli näyttäydä kaikessa loistossaan.
* * * * *
Österholmin mielestä oli paikkakunnan provasteilla peräten paljon
maallista tavaraa, jonkatähden melkoinen tasoittaminen tässä olisi
paikallaan.
Saatuansa tiedon siitä että U:n provasti oli matkalle lähtenyt, päätti
rosvokunta ottaa tutkiaksensa, sisältikö provastin piironki niinkään
paljon rahoja kuin vallesmannin.
Provastin makuukamari oli huoneuksen toisessa päässä. Eräänä aamuna
nähtiin piirongin lukko särjetyksi ja lattialla kynttilän palasia,
samoin kuin vallesmannin tykönä.
Mutta piirongin laatikossa ei ensinkään ollut rahoja löytyvinä.
Provasti oli ollut paremmin varoillaan kuin nimismies. Sen siaan sai Ö.
täältä saaliikseen provastin tähtimerkit, joista toista kannettiin
kaulassa, sekä muita pienempiä kultakapineita.
Joku aika tämän jälkeen käytiin tarkastamassa Euran provastin
piironkia. Hänkin oli varovasti tallettanut aarteensa, jott'ei
sieltäkään muuta saatu kuin joitakin kalliimpia kultakapineita.
Vähän jälestäpäin tuli Öst. eräänä talvi-iltana rajapitäjän
kestikievariin ajaen komeassa kuurireessä, kalliit supinnahkaiset
turkit päällä. Turkkia riisuttaessa oli emäntä suurella nöyryydellä
avullinen.
Kun turkit olivat yltä riisutut, tuli muhkea herrasmies näkyviin
tähtimerkit kaulassa ja rinnalla. Palkollisia uskoteltiin että
matkustaja oli "toinen mies maaherrasta".
Eihän tarvinne selittää että virkatakki oli Kankaanpään nimismiehen ja
tähtimerkit Ulvilaa provastin.
Nautittuaan muutamat oivalliset "tutingit" sekä runsaan illallisen,
jossa toimessa emäntä yksin oli avullisena ja osallisena, joka aivan
hyvin tunsi herrasmiehen ja jonka huostassa tähtimerkit ja provastien
kultakapineet sittemmin löydettiin, läksi hän kestikievarista ja saapui
siihen metsätorppaan, joka oli hänen tavallinen piilopaikkansa siinä
pitäjässä.
* * * * *
Österholmin suurin rosvotyö oli postin ryöstäminen Hanninkylän
kestikievarin ja Porin kaupungin välillä.
Seuraavana suvena sunnuntaipäivänä kello 11 e.p. oli posti kulkeva
kaupunkia päin. Juuri Ulvilan ja Eurajoen pitäjien rajalla oli pitkä
vastamäki. Tämän mäen varrelle oli rosvokunta asettanut hakomajan parin
syllän paikoilla valtatiestä. Paikalla kasvoi pienenpuolisia kuusia
niin taajaan, ett'ei kenkään voinut huomata hakomajaa. Likimmäiseen
asuntoon oli tästä pari virstaa.
Kello on 11:sta, postikello kuuluu ja pian tulee hevonen näkyviin,
kulkein vastamäkeä verkalleen. Samassa kuuluu pyssyn laukaus ja hevonen
uupuu samassa kuolleena maahan. Ampuja oli tähdännyt niin tarkkaan,
että luoti sattui hevoisen päähän.
Postin kuljettaja ja kyytimies, jotka pelkäsivät seuraavan laukauksen
koskevan heitä, pakenivat henkensä perästä Rimpialhon torppiin, josta
puolen tunnin perästä palasivat miehissä.
Postilaukut olivat poissa, rosvot samaten. Laukku löydettiin sittemmin
metsästä kappaleen matkaa maantieltä. Erinäiset kirjeet ja paketit
olivat laukuissa koskematta, mutta rahakirjeet ja vekselit ryöstettynä.
Se oli vekselien kautta kun Ö. sittemmin joutui kiinni ja sai ansaitun
rangaistuksensa.
Tämän loistavan urotyön perästä, joka tietysti antoi suuret osuukset
mainiolle osakeyhtiölle, ei kuulunut enään rosvoretkistä mitään. Pienet
varkaat nyt puolestaan astuivat esiin siinä toivossa, että heidän
pienet askareensa pantaisiin Österholm'in päähän.
Nyt vihdoin ruvettiin oikein miehissä Österholmia takaa ajamaan, mutta
kaikki yritykset olivat kauan turhia, vaikka palkinto oli määrätty
kiinniottajalle.
Vihdoin ruvettiin hokemaan, että Ö. öisin kävi erään entisen kauppiaan
luona, saadakseen hänen ottamaan toimittaaksensa vekselien lunastuksen.
Kauppamies lykkäsi asian aina edemmäksi ja ilmoitti vihdoin kaupungin
hallitukselle että Ö. paraikaa oli hänen tykönänsä.
Maistrati lähetti paikalle kolme poliisimiestä. Paljoa enemmän väkeä
tietysti olisi tarvittu tämmöiseen vaikeaan yritykseen, kun kaksi
julkirosvoa oli kiinni otettava. Minulle on selitetty ettei useampia
saatu kokoon.
Poliisit astuivat sisälle huoneesen, jossa rosvot oleskelivat, mutta
kynttilät sammutettiin pikaisesti, jotta oltiin pilkkopimeässä.
Täällä nousi nyt kova melske; veitsiä ja pyssyn tyviä käytettiin
molemmin puolin. Rosenblom'in onnistui hypätä akkunasta ulos. Myöski Ö.
pääsi viimein pihalle ja oli juuri hyppäämäisillään aitauksen ylitse
kadulle, kun poliisi sai hänen jalasta kiinni ja toinen löi häntä
pyssyn tyvellä päähän, jotta Ö. meni pyörryksiin.
Poliisit olivat niin pahasti haavoitetut että sairastivat monta
kuukautta elämän ja kuoleman vaiheilla. Samoin oli Österholmin laita,
jonka pää oli niin särjetty, että hänen täytyi puolen vuotta venyä
tautivuoteella.
Tällä aikaa kävi hänen tykönänsä pappeja ja muita ihmisystäviä, jotka
hänen hyväkseen lukivat pyhää raamattua sekä muita hengellisiä kirjoja.
Ö. sanotaan olleen aivan kiitollinen hyville ihmisille heidän
helleydestään häntä kohtaan sekä kokonaan muuttaneen mielensä.
Tässä mielentilassa tunnusti hän kaikki rikoksensa ja antoi ilmi missä
rahoja vielä oli talletettuna.
Pitkien tutkimusten perästä sai Österholm vihdoin tuomionsa: hän oli
koko elinaikansa pidettävä vankeudessa.
Ennenkun hän lähetettiin vankeuteen, vietiin hän kuvattavaksi Charles
Riis'in luo. Satuin tulemaan sinne juuri kun Ö. oli lähtemäisillään
atelieristä.
Ö. näytti silloin aivan alakuloiselta. Lieneekö tuo vähäinen kuvauskone
peloittanut häntä, joka ei koskaan ennen ollut mitään pelännyt?
Näin päättyi tämä surullinen drama, joka monta vuotta oli puoleensa
vetänyt paikkakunnan asujanten suurinta huomiota.