Pahan hengen töitä.
Syy minkätähden tällä kertaa otamme pahan hengen tekoja kertoellakseni
on, kuten lukija kenties arvannee, se että viime aikoina on käynyt
paljon huhuja ja juttuja pahan hengen raivoamisesta Tampereen tienoilla
ja erinomattain eräässä torpassa Ylöjärven kappelissa Pirkkalan
pitäjää, josta ruman hengen sitte sanotaan lähteneen Tampereen
kaupunkiin elähyttämään sen kaupungin jo entiseltään hyvin tunnettua
irstaista markkinaelämää.
Joka kerta kuin tämmöisistä pahan hengen töistä Suomen saarella on
kuultu puhuttavan, ovat sen hengen läsnäolon tunnusmerkit olleet ihan
yhtäläiset, kuin Ylöjärveltä on kerrottu: eriskummallisia kamaloita
ääniä kuuluu huoneen ylisiltä ja lattian alta, huonekalut lentelevät
kuin höyhenpallot loukosta loukkoon, padat ja kahvepannut
sisällyksineen heittäyvät lattialle ja valkea uunissa sammuu yhtäkkiä
y.m.s.
Eikä tämä ole ensimmäistä kertaa kun paha henki pitää menoansa
Tampereen tienoilla, jotka näkyvät olleen ja vielä olevan hänen
lempipaikkojaan.
Seuraavainen juttu on täydeksi todeksi näyttävä että paha henki täällä
on kuin kotonansa.
Kertomus on alkuansa vanha kansantarina. Kun tämä luultavasti jo on
kansan mielestä ja muistista murennut, mutta ansaitsee hyvinki taasen
tulla huomioon otettavaksi erinomattain sentähden, että se selkeästi
esittelee Suomen kansan puhdasta käytännöllistä järkeä vastapäätä pahan
hengen houkutuksia ja ahdistuksia, kerromme sen tässä uudestaan.
1.
Noin viisi tai kuusi sataa vuotta sitten, melkein samaan aikaan, kun
ensimmäisiä kirkkoja rakennettiin länsisuomessa, oli sama ruma henki,
joka aina päivien alusta on voittanut surullisen maineen olemastansa
ihmiskunnan leppymättömänä vainoojana -- lyhyesti puhuen itse satanas
-- asettanut vakinaisen asuntonsa Tammerkosken alapuolelle juuri siihen
paikkaan, jossa sen tienoon asukkaat kehnoilla veneillä ja lautoilla
kuljeskelivat vastaiselle rannalle.
Kun nämät tienoot siihen aikaan oli väkirikkaimmat maassa ja asukasten
keskinäinen liike sentähden aivan suuri, mutta salmi kaita ja
vaarallinen, oli tämä paikka oikein pirullisella taidolla valittu ja
aivan sopiva houkuttelemaan raukkoja ihmis-sieluja pahan hengen
kirottuun verkkoon.
Paikkakunnan asukkaat eivät tavallisesti tietäneet mitään vaarallisesta
naapuristaan, vaan pitkittivät huolettomasti kanssakäyntiänsä vanhan
tavan mukaan.
Mutta jok'ainoa päivä sattui hirveitä kohtauksia. Veneet ja lautat
uupuivat äkkiä, ihmisiä hukkui yhtäkkiä ja kamalasti, ikäänkuin joku
näkymätöin käsi olisi vetänyt heidät syvyyteen ja tulisia tuulispäitä
vinkui ilmassa, joka äkkiä pimentyi ja matkaan saattoi uusia vastuksia
y.m.s.
Nyt rupesivat ihmiset vihdoin käsittämään että kaikki nämät kamalat
kommelukset olivat pahan hengen panemia, jonkatähden he menivät pappien
luo saadakseen hyviä neuvoja kovassa hädässään.
Papit pitivät keskusteluita keskenään ja tulivat juuri samaan
päätökseen kuin muutkin, että muka kaikki sattuneet onnettomuudet
olivat pirun kiusauksia ja juonia.
Ainoa parannuskeino oli siis heistä jumalan mahtavalla sanalla ja
exorcismon tunnetulla väkivoimalla manata ja karkoittaa ruma henki koko
paikkakunnalta.
Ryhdyttiin heti työhön. Kamalalle lauttapaikalle toimitettiin monesti
katolilaisaikana tavallisia juhlavaelluksia piispat ja papit etupäässä,
pyhiä virsiä ja messuja veisattiin, vihkivettä ripoteltiin salmen
rannoille ja exorcismon pyhiä aseita käytettiin kosolta.
Mutta kaikki tämä tehtiin turhaan. Paha henki ei ensinkään ottanut
pahoiksensa näitä pyhäin miesten tuumia, vaikka niitä kesti täydet
vuosikaudet.
Vaivansa palkasta saivat papit tietysti monta lihavaa paistia ja
juustoa seurakuntalaisiltaan. Mutta kun pappien yritykset eivät
menestyneet, panivat he siihen syyksi antimien kehnouden, jonkatähden
lahjat olivat lisättävät, ennenkun parempaa seurausta voisi toivoa.
No niin -- lahjoja lisättiin ja uusia juhlakulkuja pantiin toimeen
suuremmalla loistolla kuin ennen. Mutta paha henki pitkitti yhä
edelleen työtänsä entistä ilkeämmin aina siihen määrään että
kanssakäyminen kokonaan oli keskeytettävä.
Papit panivat nyt kansan uskottomuuden syyksi kaikkiin turhiin
hengellisiin yrityksiin ja herkesivät kokonaan pahaa henkeä manaamasta.
Heidän ainoa voittonsa oli lihavat juustot ja paistit, jotka sen ajan
yksinkertaisissa yhteiskunnallisissa oloissa kävivät rahasta.
Samaan aikaan asui Tammerkosken tienoilla kaksi arvoisaa ja
ymmärtäväistä talollista, jotka jo alusta alkaen olivat pitäneet
piispojen ja pappien yritykset pahan hengen poistamiseksi mitättöminä
ja ponnettomina, ja sentähden tuumailivat keskenään, millä keinoin
pahaa henkeä parahiten kävisi kukistaminen.
Kun koko paikkakunnan hätä ja onnetoin tila kipeästi sattui heidän
sydämiinsä, päättivät he pitkän ja hurskaan hengellisen valmistuksen
tehtyä voimakkaasti ryhtyä toimeen pelastaaksensa naapurinsa pirun
juonista tai antaaksensa henkensä alttiiksi kansalaistensa eteen.
Ryhtyivät sitten miehullisesti työhön. Aikaiseen aamusella saapuivat
lauttapaikalle ja rupesivat heti kohta niin voimallisilla syntysanoilla
ja loihteilla hätyyttämään pahaa henkeä, että se joutui pahimpaan
pulaan.
Alussa koetti satanas päältään poistaa loihteiden mahdin kaikenlaisilla
viekkailla juonilla. Välisten kuului vedenpohjan ääriltä hätähuutoja
hukkuvien, välisten huudettiin talonpoikain nimet synkän metsän
syvyydestä, toisten taas kiiti heidän ympärillään eriskummaisia
kirjavia lintuja ja muita lentäviä olentoja.
Vaan miehet pitivät puoltaan ja olivat varoillaan jott'eivät antaisi
viekoitella itseänsä, sekä lukivat loihtosanat niin voimalliset, että
'metsä jytisi ja kalliot rannoilla särkyivät sirpaleiksi, ikäänkuin
salaman lyöminä.
Nyt huomasi satanas tuhon tulevan ja päätti panna vielä kovempaa kovaa
vastaan. Otti siis avukseen kaiken sen vallan, kun hänellä oli luonnon
ja sen voimien yli.
Hirveimmät tapaukset, jotka muuten voivat saattaa urhoollisimmaksi
miehet valkenemaan, seurasivat nyt taukoomatta toinen toisensa perästä.
Ilmasta kuului kamaloita ääniä ikäänkuin tuhansien käärmeiden suhinat,
ukkoinen jyrisi ja salama leimusi, syösten palavat nuolensa niin
syvälle ja taajaan maan poveen, että se kovasti tärisi ja oli juuri
kuin halkeamaisillaan kitaansa nielläkseen rohkeat miehet, ja vesi
nousi niin äkkiä ja hillitsemättömästi, että miehet olivat
uppoamaisillaan y.m.s.
Mutta eiväthän miehet nytkään välttäneet, vaan pitivät puoltansa
käyttämällä vanhan virsikkään Vipusen tenhoisimmat loihtosanat, joiden
voimalla muinaiset suomalaiset, kuten tietty on, ovat poistaneet
pahimmatki vammat.
Satanas sai harmikseen kokea suomalaisten "sanojen" väkevää voimaa, ja
kun hän oli tehnyt vastarintaa tarmonsa takaa ja turhaan potkinut
tutkainta vastaan, oli hänen täytyminen tehdä pakkorauhaa ja sitte
häpeällä pötkimään pakoon toisille paremmille markkinoille.
Näin karkoitettiin tosin paha henki lempiasemaltaan, mutta hänen
mahtinsa ei kuitenkaan sen kautta ollut kukistettu.
Hänessä syntyi rohkeamielinen tuuma kaivaa poikki kapea kannas
Pyhäjärven ja Näsijärven välillä melkein samalla paikalla, jossa
nykyjään on tukkiherrain telasilta maantien poikki ja asettaa siihen
asuntonsa, josta ei kukaan voine häntä karkoittaa. Satanas toivoi
sielujen saaliin tässä paikassa tulevan yhtä voitolliseksi kuin
entisellä.
Saadakseen mitä pikaisemmin tämän tuuman toimeen varasti hän läheisestä
talosta lapioluuskan ja ryhtyi työhönsä Pyynikkeen alapuolella.
Vaikka kalut olivat niin kehnot, nosti satanas kuitenkin niillä niin
oivallisia lapiollisia, että net Pyhäjärveen heitettyinä muodostivat
pieniä luotoja, jotka vielä tänään ovat näkyvissä. Mutta satanas ei
ehtinyt heittää enempää kuin pari lapiollista, ennenkuin Pirkkalan
kirkonkellot itsestään rupesivat soimaan.
Satanas ei milloinkaan mielellään ole kuunnellut kirkonkellojen ääntä.
Nytkin asetti hän kohta pillit pussiinsa ja pötki pakoon, eikä ole
siitä ajasta lukien ollut näkyvissä Tampereen tienoilla.
Moni kuitenkin luuli hänen vielä jonkun ajan salaisesti asuneen
mainituilla pienillä luodoilla Pyhäjärvessä. Syy tähän luuloon oli se,
että hukkuneiden ruumiita, kuten järven rannoilta sopi nähdä, useasti
vesiajona saapui niitten luotojen rannoille.
Rohkeat talonmiehet, jotka luvuillaan olivat karkoittaneet vaarallisen
naapurin, pääsivät koskemattomina kotiinsa ja vastaanotettiin tietysti
suurella ilolla ja kunnioituksella, niinkuin kansan pelastajain
tulikin.
Heidän talonsa saivat ikuiseksi _Piispalan_ ja _Provastin_ nimet, jonka
kautta kiitolliset kansalaiset puolestaan tahtoivat säilyttää muistoa
tapauksesta, johon piispat ja provastit olivat niin kehnon osan
ottaneet, sekä myös sopivalla tavalla kostaa hengellisille herroille,
jotka olivat suuret palkat kiskoneet eivätkä mitään saaneet toimeen.
Se paikka, josta satanas oli kaappinut kahdet lapiollisensa maata, on
vielä nähtävä Pyynikkeen juurella vastapäätä luotoja. Joku epäilijä
kenties pitänee nämät suunnattomansuuret kuopat syntyneinä tavallisen
maavieremän kautta. Niin pitäköön vaan.
2.
Panelian henki.
Siirtykäämme nyt näiltä ajoilta muutamia vuosisatoja edemmäksi
1700-luvun loppupuoleen, eli toisin sanoakseni satujen ja tarinoiden
alalta historian vakaalle pohjalle.
Panelian kylä kuuluu Kiukaisten kappeliin Euran pitäjää ja on hyvin
likellä Nakkilan pitäjän rajaa. Kylä oli sen pitäjän suurimpia ja
varakkaimpia.
V. 1770 paikoilla rupesi kamaloita huhuja käymään kautta pitäjän ja
tavallisella nopeudella leviämään ympäri naapuripitäjäin sekä puolen
suomenmaata pahan hengen hirveästä raivoamisesta Tuulensuun torpassa,
jossa asui sotamiehen leski palkollisineen. Viimemainittuja oli kaksi,
piika ja renkipoika.
Pahan hengen menetys täällä oli melkein samanlainen kuin ylempänä on
kerrottu Ylöjärveltä. Kamaloita kumisevia ääniä kuului, eikä tiedetty
tulivatko net ylhäältä vai alhaalta, yliseltä tai kellarista, johon
päästiin aukosta huoneen lattiassa; koko huone jytisi, jotta luultiin
heti paikalla raukeevan; huonekalut ja astiat paiskausivat ylösalasin,
valkea uunissa sammui, padat ja pannut syöksyivät lattialle ynnä tuhka
uunista y.m.s. Joukko ihmisiä kokoontui paikalle hiljan iltasilla,
jolloin meteli tavallisesti alkoi, eikä ainoastaan omasta pitäjästä,
vaan myöskin kaukaisemmilta tienoilta. Jokainen mieli omin silmin nähdä
ja korvin kuulla, oliko jutussa mitään perää.
Kun ei kenkään tietysti uskaltanut astua peräti likelle, oli
viekastelijoille hyvä tilaisuus, saada näyttelö asetetuksi juuri
julkiseksi ja pirulliseksi.
Uuteliasten joukossa nähtiin myös pappeja sekä muuta säätyväkeä. Kaikki
olivat kummat kuultua näytelmät nähtyä sitä mieltä, että itse satanas
oli näitten todellisena vaikuttajana.
Ei siis ollut ensinkään ihmettä että paikkakunnan kirkkoherra pani
virkakirjeen kaikista näistä kummituksista Tuulensuun torpassa
asianomaiselle lääninprovastille, joka puolestaan lähetti kirjeen Turun
konsistorioon lisättyään siihen hyväksyvän lauseensa.
Seuraus tästä kirjoituksesta oli tietysti, että lääninprovastin
apulaisineen, jotka hänen tuli valita tarpeen mukaan, piti joutuisimmin
lähtemän paikalle perinpohjin tutkimaan ilmoitettujen kummitusten
todellista perää.
Varmuudella sopii otaksua, niinkuin myös loppupäätöksestä on nähtävä,
ett'ei konsistorion käskykirje sisältänyt mitään myöntämistä provastin
esitykseen, vaikka viimemainittu käsitti asian niin, että kun tässä
epäilemättä oli saatanan kanssa tekemistä, hänen tuli exorcismon
hengellisillä aseilla manata ja karkoittaa paha henki.
Lääninprovasti saapui siis paikalle eräänä iltana ainoastaan yksi
apulainen muassa, joka oli seurakunnan pitäjänapulainen. Toinen
kutsuttu apulainen, Nakkilan kappalainen, oli ilmoittanut laillisia
esteitä tulemastansa saapuville, vaikka todellinen syy poisolemiseen
lienee ollut se, että kappalainen, joka oli olevinansa typerämielinen,
vaikk'ei häneltä ensinkään älyä puuttunut, syystä pelkäsi että
lääninprovasti tässä seikassa oli joutuva haaksirikkoon.
Provasti apulaisineen astui siis juhlallisesti huoneesen täydessä
papillisessa asussa, pyhä raamattu kummankin kädessä.
Ensin nousi erinomainen keskustelu provastin ja pahan hengen kesken.
Kun provastin kysymyksiin vastattiin kamalalla kumisevalla äänellä,
pidettiin se myöntävänä vastauksena, mutta jos ei mitään ääntä
kuulunut, kieltävänä.
Tämmiöselle epävakaiselle perustukselle provasti sepitti pitkän
pöytäkirjan, joka varmaan löytyy konsistorion arkistossa.
Kun kuulustelu oli päätetty, alkoivat manaukset ja lumoukset. Vaikka
provasti tarmonsa takaa heilutteli hengellisestä asehuoneesta
lainattuja ruostuneita aseitaan, oli menestys niin kehno, että paha
henki silminnähtävästi rupesi tekemään hengellisistä herroista pilkkaa
toitottamisella ja häväisevillä äänillä, jotta heidän vihdoin oli
täytymys jättää taistelutanner tyhjin toimin.
Kun provastin kertomus toimituksestaan oli saapunut konsistorioon,
nosti se tietysti sekä harmia että naurua, ja lopuksi tuli että
provasti tuomittiin vetämään sakkoa 700 talaria ja pitäjän apulainen
puolen siitä.
Asia lykättiin Kuninkaan tutkittavaksi, joka kumosi konsistorion
päätöksen ja määräsi asian uudestaan tutkittavaksi. Toisen päätöksen
mukaan pantiin lääninprovasti viraltaan kolmeksi kuukaudeksi, ja
apulaisparka sai kovat nuhteet.
Sillä välillä oli konsistorio määrännyt lääninprovastin likeisimmästä
provastikunnasta selvittämään edellisen tarkastajan kautta pahasti
selkattua vyhtiä.
Tämä lääninprovasti lähti kohta paikalle otettuaan mukaansa muutamat
lujat miehet varustetut rautakangeilla ja muilla sopivilla aseilla.
Itse oli hän unhottanut raamatut, kapat ja krajit.
Lääninprovasti N:o 2 ei ollut ensinkään taipuvainen keskustelemiseen,
vaan antoi heti tultuaan ottaa lattiaparret irti ja tutkia
huone-alustan.
Täältä vedettiin esiin torpan renkipoika peräti pelästyksissään
tanotorvi kädessään. Hänen oli täytyminen kohta paikalla tunnustaa,
että hän koko ajan oli emännän asioita käynyt ja puhaltanut torvea
salamerkin annettua. Vähän ajan kaivettuansa löysivät miehet vielä
sinne haudatun lapsen luut.
Selville tuli myöskin, että torpan leski oli tänne kätkenyt sikiönsä ja
toimeen pannut täällä tapahtuneet kummitukset voidakseen paremmin
salata törkeän rikoksensa.
Provasti C.H. Strandberg joka aikanaan on toimittanut hyvin tunnetun
kirjan: "Åbo stifts herdaminne", kertoo edellisen provastin turhat ja
naurettavat yritykset, mutta ei puhu mitään jälkimmäisen ravakasta
käytöksestä.
En voi sanoa mikä tähän lienee ollut syynä. Mikä peittämistä
tarvitsisi, jos semmoinen muuten tässä olisi paikallaan, olisi kenties
edellisen lääninprovastin aivan yksinkertainen käytös tässä asiassa,
mutta ei milloinkaan jälkimäisen ylevä katsantotapa.
Tämän asian, semmoisena kuin se tässä on esitetty, on minulle kertonut
vanha mies, joka on elänyt kyllä liki niitä aikoja, joista tässä on
ollut puhe.