Frimansky.
"Kenen sukua ja mistä kotoisin?" lukija kummastellen kysynee. Ja syytä
kyllä onki ihmettelemiseen, kun tämä nimi kieltämättä kokoonpanonsa
suhteen on mitä kummallisimpia.
Nimeen ensimmäiseen läntismaista saatuun osaan on muka liitetty
syrjäpahka, joka ei sovellu kantanimen kanssa "tiedolliseen yhteyteen",
niinkuin mainio _Kiesewetter_ vainaja olisi selittänyt asian.
Jos nimi oli kummallinen, kyllä oli nimen kantaja vielä kummallisempi.
Alkuperäisesti oli hänen nimensä _Friman_, jota hän kunnialla kantoi
monta herran vuotta. Tähän liitti hän sittemmin, en tiedä mikä hänen
päähänsä yhtäkkiä pöllähti, oliko se humorinen juoni vai jonkun luullun
voiton pyyntö, tuon hyvin tunnetun päätteen "sky".
_Ex oriente lux_-teoria on tosin aatelma, jonka sanotaan syntyneen
erään Jyväskyläläisen aivoissa. Mutta vaikk'en milloinkaan tahdo
riistää tätä kunniaa keskisuomen pääkaupungilta, en kuitenkaan voi olla
huomauttamatta, että sen aatelman synty ja käyttäminen minun luulteni
on luettava Frimanin ansioksi.
Eikä mikään asia olisi voinut estää Frimania tätä nimimuutosta
tekemästä, kun hänen nimensä ei ollut perintöä isältä eikä äidiltä.
Ollen "_selfmade man_" hänen hyvin sopi vähän loistoa lisätä nimeensä
isän ja äidin muistoa loukkaamatta.
Meidän sankarimme on itse ilmaissut minkä tiedämme hänen sukuperästään,
ja se oli juuri yhtä paljon tai yhtä vähän kuin "pilven veikko" tiesi
suvustaan: "Kysy _kenen sukua ja mistä kotoisin?_ siltä, jolla on isä
ja koto; joku tuulenpuuska lienee kotoanikin puhaltaa, pilvi ilmassa on
mun veikkoni".
Friman oli syntyisin Viaporin linnasta tämän vuosisadan toisena
vuosikymmenenä. Kun Frimansky itse aina pilkallisesti puhui
sukuperästänsä, niin meidänkin sopinee tässä vähän leikkiä laskea.
Otaksumme siis samasta syystä kuin entiset kreikalaiset ja romalaiset,
että joku olympin mahtavista jumalista, kenties lieto sotajumala tai
vielä paremmin rakkausseikoistansa hyvin tuttu ylijumala itse kotkan
hahmossa oli laskeunut alailmoille seitsensaarisen linnan kohdalle
vainoten jotakin ihanaa merentiiraa, jonka väsymyksestä oli ollut
täytymys antauta kotkan kynsiin.
Mikä on ihan kieltämätöntä eikä ensinkään mytologiaan kuuluvaa, on se
seikka että Fr. syntyi mailmaan semmoisessa kunnassa, jossa paljon
erilaatuisia ihmisiä asui yhdessä.
Viaporissa puhuttiin siihen aikaan vähintäin neljä eri kieltä. Siellä
käytiin siis, kuten vieläkin Wiipurin kaupungissa, niin sanoakseni
"nelinkontaten".
Fr:n sekalaiskieli osoitti aivan hyvin hänen syntymäpaikkaansa, samoin
kuin hänen muotonsa ilmaisi, että hänen suonissansa juoksi itämaista
verta.
Siihen aikaan ei Viaporissa ollut kansakouluakaan, saati sitte
korkeampaa oppilaitosta. Hankkiaksensa lapsilleen tieteiden ensimmäiset
alkeet piti vanhempain siis ottaa erityisopettajia, parempia tai
kehnompia, aina varojen mukaan.
Friman osasi saada opettajattarekseen vanhan madamin, jonka johdon alla
hän tarpeen mukaisesti sai oppia lukemista, luvunlaskua ja kirjoitusta,
jonka viimemainitun harjoituksessa hän kaiken ikänsä oli
kehnonpuolinen.
Kahdentoista vuoden ikäisenä rupesi hän Viaporissa ja Helsingissä
käymään pientä kauppaa talosta taloon. Sitte pääsi hän
puotipalvelijaksi venäläisen kupetsin luona, jossa hän pysyi 25:tta
vuoteen asti kehittäen kauppaliikkeisiä taipumuksiansa.
Kehitys pysyi kuitenki pikkukaupan ahtaiden rajain sisällä, vaikka se
asianhaarain suhteen oli hyvinkin oivallinen.
Mikä hänestä olisi tullut toisissa oloissa on vaikeaa sanoa, mutta
minun luulteni ei hänessä ollut miestä tukkukauppiaaksi tai
tukkipatrunaksi.
Täysikasvuiseksi tulleesta rupesivat Viaporin vallit ja olot tuntumaan
vähän ahtailta, ja erittäin nuot saastaiset kauppahuoneet. Hän muutti
sentähden uudelle asemalle erääsen länsisuomen kaupunkiin, jossa hän
ensin oli muiden kauppiasten palveluksessa ja sitten rupesi omaa
kauppaa.
Se oli tänä Fr:n itsenäisyyden aikana kuin minä häneen tutustuin.
Kaikki ihmiset kävivät kernaasti tekemässä kauppaa tämän aina iloisen
ja lystikkään kauppiaan kanssa, joka aina itse seisoi kauppapöytänsä
takana, liukkaalla kielellänsä esitteli tavarainsa hyvyyttä ja
kokkapuheillaan miellytteli ostajia.
Paitsi tätä kauppiaan hupaista käytöstä ja hänen runsaita
kaupanpäällisiänsä oli puodissa muitakin houkutuksia, e.m. eläviä
kilpikonnia, valkoisia hiiriä, topattuja käärmeitä sekä kaikenlaisia
muita eriskummaisia esineitä kaikista mailman osista, jotta kauppapuoti
myös tavallansa oli jonkunlainen eriskummallisuuksien museo.
Tämä museo oli tosin omistajalle jotenki kuluttava pääoma, vaikka hänen
ystävänsä ilmeisesti sinne lahjoittivat outoja esineitä, mutta toiselta
kannalta katsoen oli kauppiaan toimisto kuitenki hyvin voittoinen.
Kauppapuodissa oli näet alinomaa lukuisia ostajia, jotta kauppa kävi
vilkkaasti, erittäin kun kauppias oli rehellinen ja tarkkatuntoinen
mies työssä ja toimessa.
Frimanskylla oli myös niin sanoakseni negativejä tuttavia, jotka
saapuivat hänen luo sekä hänen taitonsa puolesta venäjän kielessä että
myös hänen tunnetun vieraanvaraisuutensa tähden.
Nämät tuttavat olivat upseerit siinä venäläissotaväestössä, joka siihen
aikaan oli kaupungissa majoitettuna. Niitten joukossa oli myös jokunen
pieni _knäsi_ tatarien tai kirgisien maasta.
Nämät herrat saapuivat melkein joka päivä aamupuolella F:n luo, joka
hyväntahtoisesti tarjosi vierailleen suurusta.
Herrat tulivat vihdoin niin perehtyneeksi F:n tykönä, joka oli
naimatoin mies, että he, vaikka isäntä oli poissa, kutsumatta avasivat
ruokakaapin oven ja hankkivat sieltä pienen aamuryyppysen ynnä
tarpeellista viinaleipää.
Vaikka F:sky oli vieraanvarainen mies, oli tämmöinen käytös hänestä
kuitenkin peräti törkeä, jonkatähden hän päätti sopivalla keinolla
kostaa konnanparisille kuokkavierailleen.
Siinä tarkoituksessa hankki hän Viaporista itselleen pahinta
"_Vironvodkaa_", joka laskettiin tahottuun lasipulloon ja viinapullon
tavalliselle paikalle.
Passarivaimo käskettiin torilta hankkia suurin kaupaksi oleva hauki,
josta otettiin mäti, valmistettiin tavan mukaan ja sekoitettiin lisäksi
ruudilla, jotta valmis mäti oli kaviarin muotoinen.
Toisille pienille lautasille asetettiin hapaantuneita kilohaileja,
eltaantunutta metvurstia ja kappale Venäläistä saipuaa, joka oli
paremman juuston muotoista.
Koko tämä ruoka-asetus näytti kylläki maukkaalta ja houkuttelevalta
pintapuoliselle tutkijalle ja nälkäisille vieraille.
Vieraat saapuivat tavalliseen aikaan Knäsi etupäässä. Isäntä oli
tahallansa poissa astuakseen aikanansa esiin nähdäksensä kuinka
suuruspala oli maistunut herroille.
Knäsi kurkisteli heti kohta kaappiin ja hykerti molempiansa nähdessään
viehättävän ruoka-asetuksen. Hän nieli kurkkuunsa "_kokonaisen_", ja
toiset perässä.
"Saakelin pahaa viinaa!" lausui Knäsi; "Hudaja vodka".
-- "Hudaja vodka", myönsivät kaikki yksimielisesti. _Puolikas_ ja
_kolmannes_ jäi kaikilta ottamatta.
Sitte maistettiin esillä olevia herkkuruokia.
-- "Slavna!" lausui Knäsi maistettuaan kaviaria.
-- "Slavna", myönsivät upseerit.
Eräs upseeri söi juustoa niin haluisesti että vahtoa tuli huulille ja
siitä huulipartaan.
"Veikko olla viiksistä valkoinen", lausui Knäsi.
-- "Knäsi olla musta huulilta" vastasi upseeri.
Kun upseerit näin olivat verranneet kokemuksensa toisiinsa sekä
likemmin tutkineet ruoat, tultiin siihen päätökseen että olivat syöneet
venäläistä saipuaa sekä että kaviari oli jollain tavalla väärennetty,
vaikk'eivät voineet eroittaa sen kemiallisia aineksia.
Kyllä upseerien olisi pitänyt tunteman ruutihaju ja maku, mutta
huomioon on otettava että rauha oli vallinnut monet vuosikaudet, jotta
herrat upseerit olivat ikäänkuin vähän vieraantuneet ruudin
eriomaisuuksista.
Juurikun herrat osottivat mielikarvauttansa mikä kiroomalla mikä
sylkemällä aina jokaisen luonnonlaadun mukaan, astui isäntä sisään ja
tervehti hymyillen vieraitansa, jotka olivat niin suutuksissa,
ett'eivät isännän tervehdyksestä huolineet, vaan jäykästi seisoa
töröttivät tuijottaen päin lattiaa.
Knäsi vihdoin sai suunsa auki vihan vimmassa.
"Mitä tämä olla?" lausui hän osottaen juustoa.
"Se on venäjän saipuaa", vastasi F:sky.
-- "Mikäs tää olla?" kysyi Knäsi.
-- "Se on ruudilla sekoitettua hauen mätiä", vastasi Pr.
-- "No, mitäs tää sitte?" kysyi vielä Knäsi.
-- "Se on Vironvodkaa parasta lajia", vastasi Fr.
-- "Herra olla bolsohoj durak", väitti Knäsi.
-- "Olette itse durakat", vastasi Fr.
Knäsi upseerinensa pötkivät sitten pakoon hyvästi jättämättä, eikä
tarvinne mainita että Fr. tämän päivän perästä oli kuokkavieraistansa
vapaa.
Tämä keskinäinen viha ei kuitenkaan kestänyt aivan kauan. F:skyn
hyväntahtoinen luonne ja upseerien nöyrä katumus matkaan saattoi ennen
pitkää riitamiesten kesken ijankaikkisen rauhan. Mutta F:skyn
ruokakaappi jäi koskematta joll'ei hän itse sitä auaissut.
F:sky rakasti kaikkia eriskummallisia esineitä aina siihen määrään,
että hän kuljettaakseen kauppatavaroitansa haminasta kaupunkiin osti
galeasin, jolla oli semmoinen organillinen eli luonnonvirhe, että se
kallistui kumoon oikealle puolelle, joll'ei vastapuolelle asetettu
tarpeeksi syrjälastia tasapainon vuoksi.
Tälle galeasille antoi hän sopivan nimen "bullerbas" (mellastaja), ja
kuljeskeli tällä usein huviksensa kaupungin ja sataman välillä.
Täällä oli hän kuin kuningas omassa valtakunnassaan, vaikka hän
tasapainoa ylläpitääkseen tarvitsi yhtä tarkat silmät ja yhtä väkevän
käden perää pitäessä, kuin moni mahtava ruhtinas johtaessaan suurta
valtiolaivaansa.
Tietysti Fr. yhä kerskaili merkillisestä aluksestaan kiittäen sen
oivallisia omaisuuksia.
Merkillistä kyllä ett'ei pienintäkään vahinkoa sattunut tapahtumaan,
vaikka se tarvitsi niin vähän tasapainosta joutuakseen. Galeasi kesti
päin vastoin yhtä kauan kuin isäntä.
Mutta kyllä sitä alusta joka kevät huolellisesti tukittiin, tilkittiin
ja siivottiin, vieläpä mastotki maalattiin, jotta alus kevätauringon
paisteessa loisti kuin talonpoikaismorsian kaikkine koreinensa.
Se on hyvin tunnettu asia että kauppiaat ja tullimiehet erittäin
entisinä aikoina useasti joutuivat keskenään tukkanuottasille, sekä
että salakauppaa muutamissa kaupungeissa harjoitettiin summattoman
suuressa määrässä.
Tämmöistä salakauppaa sopi menestyksellä harjoitella erinomattain
semmoisessa kaupungissa, jossa oli satamaan 3 à 4 penikulmaa, sekä
likeisillä joen ja merenrannoilla paljon asujamia, joille oli
salakaupasta suuri voitto, jonka tähden sitä kaikin voimin edistivät.
Historia ei tiedä kertoa paljoko Frimanskyn & Bullerbasin omatunnolla
oli tätä salakuljetuksen syntitaakkaa, Mutta syytä on otaksua ett'ei
omatunto tässä kohden ollut täysin puhdas.
Todistusten puutteessa jätän siis Frimanskyn & Bullerbasin urotyöt
merellä sillensä, esitelläkseni erään salakuljetusseikan kuivalla
maalla, jossa Frimansky solo oli osallinen ja joka olisi voinut saattaa
hänen pahimpaan pulaan, joll'ei hän sukkeluudellaan olisi poistanut
uhkaavan vaaran.
Frimansky selkisi loistolla tästä pälkähästä ja vielä lisäksi
kiitettiin hänen sukkeluuttansa kautta maakuntain.
Näin oli asian laita. Paljon käytetty keino päästä tullia maksamasta
kauppatavaroista oli siirtää tavarat laivoista manterelle tai luodolle,
josta niitä sitten talvikelillä oli määrä kuljettaa kaupunkiin.
Tämä oli asianomaisille tulli- ja polisimiehille hyvin tunnettu asia,
mutta mahtoipa löytyä keinoja saada näiden herrojen silmät umpeen,
koska vainomiskeinot heille harvoin onnistuivat.
Kun kihlakunnan maafiskali, joka asui valtamaantien varrella liki
kaupunkia eräänä iltana päivätyönsä toimitettua huviksensa kuljeskeli
maantietä likellä kotoansa, näki hän muutamia oljilla ja heinillä
peitettyjä suurempia kuormia likenevän, jotka hänen mielestään
näyttivät epäluulonalaisilta, samaten kuin kuljettajain levottomuutta
osoittava katsanto.
"Tästä saadaan aika saalis", ajatteli fiskali itsekseen, tervehti
ystävällisesti kuljettajia ja antoi kuormien kulkea ohitse kysymättä
mitä sisälsivät. Kiirehti sitte kotiinsa, antoi asettaa hevosensa
valjaisin ja nieltyänsä ylimääräisen pisaran "destillatumia" (konjakkia
ei siihen aikaan käytetty) kiiruhti kuormien perässä kaupunkiin, ottaen
mukaansa kylästä kaksi lautamiestä.
Kuormat olivat tuskin ehtineet F:skyn pihaan, eikä niitä siis vielä
oltu saatu korjatuksi, ennenkuin fiskali lautamiehinensä myöskin saapui
sinne, jossa F:sky apulaisinensa oli täydessä purkaamispuuhassa.
Kuiskahdettuaan muutamia sanoja kauppapalvelijoidensa korviin kiirehti
F:sky fiskalin luo, joka juuri oli reestä astumaisillaan.
"Terve tultuasi, veikkoseni!" lausui F:sky iloisasti, sieppasi samassa
pienen hämmästyneen fiskalin syliinsä ja kantoi hänen kamariinsa.
Riisuttuansa turkit fiskalin yltä istui F:sky pöydän viereen ottaen
fiskalin syliinsä, josta hän ei päästänyt miestä hetkeksikään irti.
Tällä välillä astui pääkirjuri sisään asettaen pöydälle pullon
Cliqvot-viiniä. Isäntä laski viiniä laseihin ja kehoitti vierastansa
juomaan.
"Sinun maljasi, pappaseni!" sanoi isäntä, "viettäkäämme täällä yhdessä
iloista iltaa sillä aikaa kuin tuolla ulkona askaroitaan kuormien
parissa. Maljasi, kunnon veikko! harvoin yhtehen yhdymme näillä
pienillä pihoilla; juokaamme sentähden ja iloitkaamme! maljasi veikko!"
Fiskali hämissään ei tietänyt miten olla, kuinka elää. F:ky kun oli
kookas ja voimakas mies, piti rakkaasta pikkufiskalista niin lujasti
kiinni, ett'ei ollut yrittämistäkään irralle päästä. Fiskalin täytyi
siis nolens volens tyytyä kovaan kohtaloonsa, vaikka hän harmikseen
hyvin käsitti, ett'ei hän sinä yönä ollut saava mitään saalista.
Vasta pääkirjurin sisälle tultua ja kuiskahdettua muutamia sanoja
isännän korviin pääsi fiskali pinteestään. Isäntä muistutti häntä
säädyllisesti, että muka nyt oli aika ruveta virkatoimituksiin.
Lähdettiin pihalle. Sinne tulivat myös lautamiehet hyvässä kohmelossa,
kun heitä oli puotikamarissa kestitetty samalla tavoin kuin fiskalia
isännän kamarissa. Kuormien kuljettajat olivat jo pihalta lähteneet.
Käytiin makasiinit ja kellarit, mutta ei niissä löytynyt muuta kuin
tullattuja tavaroita.
Fiskalin täytyi siis tyhjin käsin pötkiä matkaansa tietysti "alla päin,
pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin" sekä häpeissänsä pahasti
menestyneestä virkatoimituksesta, josta oli toivonut saavansa hyvän
saaliin.
Mutta eihän F:sky ollut kiitttämätöin. Kun fiskali jouluaattoiltana
astui kamaristaan, oli hän juuri kompastua erään esineen päälle, joka
oli laskettu juuri oven eteen.
Likemmin tutkittuna valkean ääressä se oli soma lekkeri tammesta ja
sisältävä hienoa Vestindian rommia päällekirjoituksella: "H:ra
maafiskali X:lle muistoksi 0 päiv. marraskuuta 18--".
Fiskali arvasi kyllä hyvinki mistä lekkeri oli saapunut, mutta ei
hiiskunut siitä kelienkään sanaakaan. Kiittikö hän sittemmin antajaa
vai jättikö sen tekemättä, sitä en varmaan tiedä.
Ylioppilasna ollessani satuin kerran Helsingissä kohtaamaan F:skyn,
joka pyysi minun hänen kotokaupunkiinsa kuljettamaan ostamansa
kurerirattaat.
Kuka oli iloinen jos ei nuori ylioppilas, jonka aina ennen oli täytynyt
matkustaa kaukaiseen kotiinsa kyytirattailla, toivossaan saada yhdenki
kerran kulkea oikein herroiksi. Mutta tämä toivo raukeni peräti
tyhjään.
Kun menin kirjakauppiaan Th:n luo, jossa rattaiden oli määrä olla,
sain tietää, ett'ei hänellä ollut F:skyn rattaita, mutta että F:ltä
oli tullut tätä asiaa koskeva kirje, jonka hän antoi minulle
kehoittaen minua sitä tallettamaan todistukseksi F:skyn kehnosta
kirjoitustaidosta.
Kirje oli tätä johtoa:
H:ra Th:g Helsinki.
Tämän kaupungin läpikulkiessa ostin kuririrattaat, jotka hänen
oli määrä antaa teidän huostaan, jos hän on niin tehnyt pyydän
että antaisitte minulle siitä tiedon, niin myös jos sopiva
tilaisuus sattuisi tulemaan saada rattaat tänne lähetetyksi,
niin olkoot net tarjona; tämän pyytää ystävällisesti ("med
vänskapsfullt").
G. A. Frimansky.
H:ra Th. kehoitti minua kuitenkin menemään K:n ravintolaan samassa
talossa kuin kirjakauppa, tiedustellakseni lienevätkö rattaat K:n
huostassa.
Meninki K:n luo. K., joka oli kotoisin "das grosse Vaterland'ista",
puhui ruotsin kieltä niin kehnosti, että oli aivan vaikeata häntä
ymmärtää, kuten Helsinkiläiset kyliä hyvin muistanevat.
Kun hän huomasi ett'en hänen sokerrustaan ymmärtänyt, otti hän
paperilipun ja kirjoitti siihen vastauksen, joka vielä on huostassani.
Vastaus kuuluu ruotsiksi näin:
"Kärran med Sedlar som lämnas ått mig".
"Messieurs Ortmann ooh Besson kan jag icke afiämna utan
under hvartförs namn. K--h".
Tässä seisoin nyt nämät kaksi oivallista kirjettä käsissäni. Mitäs
sitte muuta keinoa kuin pillit, kirjeet pussiin ja kyytirattailla kuin
ennenki kihnuttaa kohti kultaista kotia.
Vastaiset kohtalot saattoivat vihdoin F:skyn rappiolle, mutta eivät
kuitenkaan voineet häiritä hänen iloista luontoansa. Hän muutti sataman
pieneen kauppalaan ja harjoitteli siellä pientä kauppaansa sekä kokoili
eriskummallisia esineitä kuin ennenkin.
Frimansky oli eläissään eriskummaisimpia kauppamiehiä, eikä hänen
vertaistaan enään liene syntyä Suomen maassa.