Taidemaalari Robert Wilhelm Ekman on kuvannut Väinämöisen laulua
Kalevalan mukaan suuressa taulussa, joka säilytetään vanhan
ylioppilastalon musiikkisalissa. Taulu ei sinne tullut ihan
tavallisella tavalla.
Kun Ekman vuonna 1873 kuoli Turussa, oli hänen jäämistössään m. m.
tämä taulu, ja kun perilliset tahtoivat saada sen myydyksi, kääntyivät
he ylioppilaskunnan puoleen tarjoten taulua lunastettavaksi
ylioppilastaloon, jossa musiikkisali oli kylliksi avara näin suuren
taulun säilytyspaikaksi.
Vaikka Ekman oli eläessään tunnettu etevimmäksi Suomen
taidemaalareista, niin ylioppilaskunta kuitenkin kysyi
estetiikanprofessori C. G. Estlanderin mielipidettä Väinämöisen taulun
taidearvosta.
Professori Estlanderin lausunto oli outo. Hänen mielestään taulu oli
niin ala-arvoinen, ettei se ansainnut tulla ostetuksi
ylioppilastaloon. Vieläpä hän taulussa esitetyistä Vellamon neidoista,
joilla ei ole uimapukua yllä, lausui Ekman-vainajaa häväisten, että
tämä esittääksensä Vellamon neitoja oli tehnyt tutkimuksia
pariisilaisissa porttoloissa. Sen sijaan suositteli hän erään
ruotsalaisen taidemaalarin maalaamaa taulua, joka esittää
skandinavialaisen mytologian kertomaa ukkosen haltijaa, Thoria,
taistelemassa jättiläisiä vastaan.
Mutta suuri osa Suomen ylioppilaista oli toista mieltä. Ekmanin
maalaama Väinämöisen taulu, jonka aihe on kotimainen ja kohdistuu
musiikkiin, miellytti heitä paremmin.
Ylioppilaskunnassa vallitsi kuitenkin siihen aikaan paha eripuraisuus
kaikissa kansallisuutta välillisesti tai välittömästi koskevissa
kysymyksissä. Semmoiseksi kysymykseksi oli näin tämäkin asia saatu
eikä Väinämöisen taulua ylioppilaskunnan varoilla ostettu. Hämäläinen
osakunta kokonaisuudessaan, pohjalaisen osakunnan vähemmistö ja
savokarjalaisen osakunnan enemmistö muodostivat silloin yhtymän, joka
lunasti Ekmanin perillisiltä taulun. Mutta kiukku ja suuttumus tuota
suomalaista taideteosta vastaan oli niin valtava, ettei sille tahdottu
antaa tilaa ylioppilastalossa.
Ylioppilaskunnan yhteisiä asioita hoiti siihen aikaan viisijäseninen
valiokunta. Tämän puoleen kääntyivät taulun omistajat pyytäen lupaa
saada asettaa sen ylioppilastalon musiikkisaliin. Taulua oli
väliaikaisesti säilytetty laboratoriotalon yläkerroksessa olevassa
salissa, missä yliopiston laulu- ja soittoharjoituksia pidettiin.
Siellä se oli asetettu seinää vasten kahden tuolin kannattamana.
Jostakin syystä tahdottiin saada taulu pois laboratoriotalosta, ja
silloin se — joko valiokunnan luvalla tai ilman sitä — tuotiin
ylioppilastaloon, ja asetettiin musiikkisaliin samalla tavalla kahden
tuolin varaan toista päätyseinää vasten. Ylioppilastalon
keskuslämmityksen kalorifeerit puhalsivat taulun taakse kuumaa ilmaa,
usein savua ja nokeakin, ja taulu oli muutoinkin sopimattomalla
paikalla jo sen vuoksi, että lauluharjoitusten aikana usein oli
ahdinkoa, jolloin se sai sysäyksiä ja vahingoittui. Kun tämä
huomattiin, pyysivät taulun omistajat ylioppilasvaliokunnalta lupaa
saada kiinnittää taulun tarpeeksi korkealle seinälle, ettei sitä
liiallinen kuumuus eikä laulajat vahingoittaisi.
Kun ylioppilasvaliokunnalle tuo pyyntö esitettiin, saivat valiokunnan
ruotsinmieliset jäsenet aihetta vastata: »Kenen luvalla taulu
ylimalkaan on ylioppilastaloon tuotu? Sen omistajat korjatkoot taulun
kokonaan pois ylioppilastalosta, jonka seiniin ei saa hakata kiinni
sen kiinnitysrautoja.» Ruotsinmielisillä oli valiokunnassa enemmistö
ja heidän teki mieli tehdä se kiusa, että karkoittaisivat taulun pois
ylioppilastalosta. Valiokunnan suomenmielinen puheenjohtaja sai
kuitenkin sellaisen päätöksen tekemisen estetyksi.
Vaarasta viisastuneina taulun omistajat eivät pyyntöänsä uudistaneet
eivätkä myöskään omalla vastuullaan arvanneet sen paikkaa muuttaa.
Mutta kun taulu sittemmin sai epämukavan asemansa tähden pienen
vahingon, joka tosin korjattiin, niin hämäläisen osakunnan kokouksessa
jätettiin erään osakuntalaisen toimeksi pitää huolta siitä, että taulu
koroitetaan ylemmäksi seinälle, niin ettei sitä vahingoiteta.
Asianomainen osakuntalainen hankki avuksensa pari työmiestä, jotka
hänen määräyksensä mukaan hakkasivat seinään rautaiset koukut, ja
niiden varaan koroitettiin silloin Väinämöisen taulu entistä
ylemmäksi. Lupaa siihen tekoon ei kysytty keneltäkään, eikä sen
jälkeen ole myöskään kukaan muistutusta tehnyt taulun ylentämistä
vastaan. Vanhemmat ylioppilaskunnan jäsenet eivät enää viitsineet
ruveta asiasta riitaa nostamaan. Myöhemmin ylioppilaskunnan jäseniksi
tulleet luulivat taulua koko ylioppilaskunnan yhteiseksi omaisuudeksi
ja taloon kuuluvaksi.
Siitä lähtien on taulu saanut olla häätämättä musiikkisalin seinää
kaunistamassa, mutta sitä näykittiin toisella tavalla.
Uusmaalainen osakunta pani keskuudessaan toimeen iltaman, johon
taiteelliseksi avustajaksi oli saatu itse Albert Edelfelt. Tämä
piirusti iltaman ohjelmaan taulun, joka oli irvikuva ylioppilastalossa
olevasta Väinämöisen taulusta. Taulun asetelma ja maisema oli sama,
mutta henkilöiden kasvot oli muutettu. Väinämöisen sijalla keskellä
taulua oli tohtori Bergbom, joka oli piirretty positiivia soittavaksi
kerjäläiseksi, hänen taakseen oli Tapion ja Mielikin kohdalla kuvattu
oopperalaulaja Navràtil, joka riettaalla tavalla halaili suomalaisen
opperan primadonnaa neiti Basilieriä; Vellamon neitosina oli samoin
Suomalaisen Oopperan henkilökuntaan kuuluvia laulajattaria. Järven yli
kulkevien henkilöitten sijalle oli kuvattu J. W. Snellman,
pitkävartiset savolaiset pieksut jalassa ja puoshaka kädessä
renttumaisessa asussa. Väinämöisen taulun ohella oli tarkoituksena
pilkata Suomalaista Oopperaa ja tarkoitusta valaisi vielä runo, joka
alkoi lauseella: »man säger att konsten är kosmopolit» ja jota
laulettiin samalla renkutussävelellä kuin »tuo kaunis ja ihana
ranskojen maa». Laulussa mainittiin taulussa kuvattujen henkilöiden
nimet ja miten he näyttelivät alastomuuttansa j. n. e.
Tämä näykkiminen tapahtui taistelun merkeissä. Mutta uhkasipa
Väinämöisen taulua yhteen aikaan vaara mitä rauhallisimman ystävän
puolelta. Ylioppilastalon entinen taloudenhoitaja, tohtori Theodor
Schwindt piti ylen suuressa kainoudessaan vedenhaltijan, Ahdin ja
Vellamon alastomia hartioita ja käsivarsia, mutta varsinkin Vellamon
neitojen kuvia liian alastomina ja sen vuoksi hän useampia kertoja ja
monessa tilaisuudessa ehdotti, että Väinämöisen taulun alaosa joko
leikattaisiin pois tai käärittäisiin kokoon näkymättömäksi taulun
kehyksen taakse. Onneksi pelastui taulu tästäkin vaarasta.
Lähes puolen vuosisataa on se nyt koristanut ylioppilastalon
musiikkisalia. Mutta kun keskuslämmityksen kalorifeerit tuovat sen
taakse kuumaa ilmaa ja sen lisäksi joskus pölyä ja savua, uhkaa sitä
vahingoittumisen vaara, ja ainakin pitäisi sen nyttemmin saada tehdä
lähempää tuttavuutta pehmeän pesusienen ja saippuaveden kanssa.