Laulun harrastusta ylioppilaspiireissä 1870-luvulla elvytti erittäin
suuresti _Suomalainen Ooppera_ ja kymmenittäin oli ylioppilaita, jotka
pitivät kunnianasiana Suomalaisen Oopperan tukemisen ja auttamisen
lauluäänellään. Varakkaammat uhrasivat rahojakin. Niinpä esim.
veljekset Vilhelm ja Reinhold Lagus olivat vuosittain sitoutuneet
maksamaan 100 mk Suomalaisen Oopperan hyväksi, ja sitäpaitsi he
ilmaiseksi lauloivat kuorossa. Sillä tavoin esiintyi sangen moni
ylioppilas teatterin näyttämöllä etevien taiteilijain joukossa.
Suomalaisuus innostutti silloin jokaista ponnistamaan voimiaan ja
uhrauksia tekemään. Näiden muistelmain kirjoittaja oli kolmen vuoden
ajan Suomalaista Oopperaa avustamassa kuorolaulajana. Kun olin köyhä
ylioppilas ja ansaitsin toimeentuloni tilapäisillä ansiotöillä,
suomentajana, sanomalehtien painovirheiden korjauslukijana tai
yksityisopetuksen antamisella, niin eipä ilman erikoista innostusta
olisi riittänyt aikaa Suomalaisen Oopperan hyväksi, varsinkin kun
samalla oli pidettävä huolta myöskin varsinaisista opinnoista. Mutta
innostus oli todella suuri.
Muistan erikoisesti sen hetken, jolloin Suomalaisen Nuijan laulukunta
19. huhtikuuta v. 1876 oli kokoontunut Arkadia-teatteriin iltamyöhällä
näytännön jälkeen kunnioittaaksensa primadonnaa, neiti _Ida
Basilieriä_, jonka hyväksi silloin oli annettu resettinäytäntö.
Oli esitetty »Faust», ja Margaretan osa oli tietysti neiti
Basilierillä. Samana iltana oli ruotsalaisessakin teatterissa
näytäntö, ja kun kumpaisenkin teatterin yleisön keskuudessa oli suuri
kilpailuhalu ja kun tiedettiin, että suomenmielinen yleisö aikoi
suurella kukkasateella kunnioittaa arvossapidettyä laulajatartaan,
niin eivät ruotsinmielisetkään tahtoneet olla Pekkaa pahemmat. Ja niin
syntyi hurja kilpailu, jossa koeteltiin, kumpi puoli saisi aikaan
suuremman kukkatulvan.
Ruotsalaiselle teatterille oli palvelustansa tarjonnut rouva _Emma
Engdahl_. Hänellä oli hyvä lauluääni, ja vaikka hän ei ollutkaan
saanut lauluopetusta, niin ruotsalaiseen teatteriin hän otettiin
primadonnaksi. Myöhemmin hän sitten harjoitti lauluopinnoita
ulkomailla. Huhtikuun 19. päivänä ruotsalaisen teatterin yleisö
lahjoitti hänelle neljä isoa kukkavihkoa. Samana iltana Suomalaisessa
Oopperassa neiti Basilierille annettiin kukkia koko hevoskuormallinen.
Suomenkieliset laulajat olivat jo edeltäkäsin koonneet puolueensa
kesken »kolehtia» kukkia varten, ja heidän toimestaan saatiin kokoon
150 kpl. yhden markan pieniä kukkavihkoja, 75 kpl. 3 markkaa maksavia
ja sitä paitsi oli suuri osa Suomalaisen Oopperan yleisöstä
varustautunut kukkasilla teatteriin tullessaan. Sinä iltana sanottiin
Helsingin puutarhurin saaneen tilatuista ja myydyistä kukista noin
kolmetuhatta markkaa. Siihen aikaan sellainen summa oli jo tavattoman
iso. Harvoin oli suurempia ja komeampia kukkavihkoja Helsingissä sitä
ennen nähty. Eräs jättiläisvihko, jonka neiti Basilier sinä iltana
sai, oli niin suuri, että kun hän pitäen vihkoa käsissään teki
näyttämöllä yleisölle kumarruksen kiitokseksi, niin kukkaisvihkon
takaa näkyi hänestä vain pää ja vähän jalkoja.
Kun näytäntö oli loppunut, jakeli neiti Basilier, yleisön poistuttua
teatterista, noita kukkia kaikille niille, jotka olivat olleet
näytännössä osallisina, yksin kuoronjäsenille. Hän tahtoi osoittaa
kiitollisuuttaan kaikille, jotka hänen resetti-iltanansa olivat olleet
häntä avustamassa. Jo kauan edeltäkäsin oli tämä kiitollisuudenosoitus
hänen puoleltaan mietitty, sillä hänellä oli mukanansa tusinoittain
Pariisista tilattuja valokuvia, kabinettikokoa, joihin hän oli omalla
käsialalla kirjoittanut nimensä ja merkinnyt antavansa kuvan
_ystävälliseksi muistoksi_. Hän oli varsin hyvin arvannut, että
jokainen piti kallisarvoisena lahjana hänen itsensä antamaa valokuvaa,
sillä hienolla käytöksellään oli hän voittanut kaikkien mielisuosion.
Sen ajan kuluessa, jolloin näiden muistelmain kirjoittajalla oli
tilaisuus vähäpätöiseltä osaltaan avustaa Suomalaista Oopperaa, oli
siellä useampia oppineita ja hyvä-äänisiä laulajattaria, siellä olivat
sisarukset Strömmer, neidit Basilier, Fohström, Lagermarck, Wecksell,
Synnerberg ja Ingman. Kaikki he olivat kouluutettuja taiteilijoita.
Vaatimattomat ylioppilaslaulajat, jotka kansallisesta innostuksesta
avustivat oopperaa kykynsä mukaan, huomasivat ihastuksella, ettei
neiti Basilier milloinkaan pilkkanaurulla tehnyt ivaa heistä, vaikka
hän huomasi, että tottumattomat kuorolaulajat milloin lauloivat
epäpuhtaasti, milloin sotkivat musiikin tahdin. Samanlaista arvostelua
ei voinut antaa muista laulajattarista eikä varsinkaan muutamista
mieslaulajista. Senpätähden Ida Basilier, jota salaa mainittiin
hyväilynimellä _»meidän Ida»_, oli voittanut kaikkien ihailun ja
kunnioituksen. Itsestään arvattava asia oli, että jokainen hänen
resetti-iltansa suurempien roolien esittäjistä sai häneltä
suuremmanpuoleisen kukkavihkon muistoksi, sillä olihan hänelle yleisö
antanut niin runsaasti kukkia, ettei hän niitä olisi voinut edes
korjata asuntoonsa hankkimatta erikoista hevosmiestä niitä
kuljettamaan. Suuret kukkavihot käsissä ja kainaloissa lähtivät
silloin teatterista kotiinsa Faustin, Martan, Valentinin, Siebelin ja
kaikkien vähäpätöistenkin osien esittäjät. Sotilailla, porvareilla ja
naiskuoron kaikilla laulajilla oli »meidän Idan» itsensä antama
kukkavihko tämän illan muistona.
Riemusaatossa seurasi Nuijan laulukunta sekä kauan teatterin
ulkopuolella kärsivällisesti odottanut yleisö neiti Basilieria hänen
asuntoonsa Elisabetintorin varrella. Suomalaisen Nuijan laulajat
tahtoivat vielä hänelle osoittaa kunnioitustaan ja asettuivat hänen
akkunansa edustalle laulamaan. Niihin aikoihin oli tapana järjestää
asunnot niin, että ikkunassa yksi pieni ruutu oli saranoilla ja se
voitiin talvellakin avata raittiin ilman saamista varten. Sellaista
ruutua nimitettiin venäläisellä nimellä »fortuschka». Herrasväki
Flodinin salin »fortuschka» avattiin ja neiti Basilier kiitti laulusta
ja muusta hänen osakseen tulleesta huomaavaisuudesta. Hän tahtoi
vuorostaan laululla osoittaa kiitollisuuttaan, mutta eihän
»fortuschkan» kautta hänen äänensä kuulunut ja sentähden hän pyysi
ylioppilaita tulemaan sisään. Nuijan laulajat eivät rohjenneet kutsua
noudattaa, sillä olihan otettava huomioon, että oli jo sydänyö ja
laulajatar oli epäilemättä väsyksissä pitkän näytännön jälkeen
laulettuaan melkein koko illan. Sentähden laulukunta lauloi pari
laulua vielä lisäksi ja sitten aikoi kukin lähteä kotiinsa. Mutta
»fortuschka» avattiin uudelleen ja kutsu uudistettiin entistä
pontevammin. Mitäpäs muuta kuin laulajat marssimaan sisälle, vieläpä
mukana muitakin saattomiehiä. Pian olivat huoneet niin täynnä väkeä
kuin niihin mahtui, ja kävi selville, että laulajia oli odotettu,
sillä pöydälle ilmestyi summattoman suuri viinimalja. Laulajatar ja
hänen sisarensa esiintyivät nyt emäntinä, ja maljan ympärillä olevat
pikarit täytettiin. Suuressa ihmistungoksessa neiti Basilier koki
ojentaa pikarin jokaiselle käteen. Suurta vierasjoukkoa hän ilahdutti
vielä laulamalla pianon ääressä muutamia kauniita lauluja. Mutta kun
hän sitten Nuijan laulukunnalle tahtoi lausua kiitoksensa heidän
kohteliaisuudestaan häntä kotiin saattaessa, oli hän vähän hämillänsä
ja sanoi paremmin tottuneensa laulamaan kuin puhetta pitämään. Sen
vuoksi hän pyysi erästä tuttavaa, maisteri Bertil Nohrströmiä
puolestansa lausumaan kiitokset laulukunnalle.
Saatuansa puheenvuoron maisteri Nohrström pitikin laulajien puolesta
puheen neiti Basilierille kiittäen häntä sekä entisestä työstään että
varsinkin tämän illan taiteellisesta laulusta ja vierasvaraisuudesta.
»No, nyt puhe kääntyi ihan päinvastaiseen suuntaan, kuin minä olin
tarkoittanut», virkkoi neiti Basilier, kun laulajat joivat maljan
hänen kunniaksensa. Suomalaisen Nuijan laulajat lauloivat vielä
sisällä muutaman laulun ja läksivät kotiinsa vieden mukanaan rakkaan
muiston vierailustansa Suomen satakielen luona.
Niitä aikoja muistelee mielihyvällä vielä vanhoilla päivillänsä,
vaikka lähes 50 vuotta jo on kulunut siitä tilaisuudesta. Senaikuista
innostusta kuvaa sekin, että asuinkumppanini, joka tätä nykyä (1924)
harmaapäisenä vanhuksena elää Tampereella, tuli tuosta tilaisuudesta
kotiin ihan haltioissaan näytellen kättänsä ja hokien: »Ajatelkaapas,
että minä tällä samalla kädelläni olen saanut puristaa itse Ida
Basilierin kättä, joka minulle ojensi viinilasin ja kilisti lasia
kanssani.»
On muistettava, että elettiin aikaa, jolloin sivistynyt suomenkielen
käyttäjä ruotsikkojen puolelta sai vielä yleisesti kokea halveksimista
ja ylenkatsetta vain äidinkielensä vuoksi. Monet kiivaat väittelyt
suomenkielen puolustamiseksi sen moittijoita vastaan saatiin silloin
käydä. Ruotsin ihailijat moittivat suomea rumaksi kieleksi, kun siinä
niin usein kuulee sekä pitkiä että lyhyitä _ä_-ääniä. Esimerkkeinä
mainittiin sanoja, joiden kaiku ei ole kaunis, varsinkin jos ne
rumasti lausutaan. Silloin sai kuulla suomea väänneltävän ja
käänneltävän ja rääkättävän, jotta saataisiin todistetuksi
suomenkielen kauhea rumuus, kun se muka on pelkkää rääkymistä.
Suomenkielen ihailijat ja puolustajat kokivat puolestaan näyttää,
miten rikasta kielemme on soinnultaan, miten kauniilta se kaikuu
diftongirunsautensa vaikutuksen vuoksi, ja kuinka se siinä suhteessa
voittaa melkein kaikki muut kielet, yksin italiankin. Lisäksi
suomenkielen kauneutta kohotti, että siitä puuttui ne monenlaiset
suhu- ja kurkkuäänet, joita on m. m. slaavilaisissa kielissä.
Näiden ominaisuuksien vuoksi eivät slaavilaiset kielet
skandinaavienkaan mielestä kuuluneet kauniilta. Tämän myönsivät
ruotsinkielenkin ihailijat. Ja kun tuli kysymys siitä, minkälaiset
kielet ylimalkaan ovat myönnettävät kauneiksi ja laulun esittämiselle
soveliaiksi, saatiin seuraava määritelmä:
Kauniita sekä puheessa että laulaessa kuulla ovat vokaalirikkaat
kielet, joissa ei ole kurkkuääniä eikä ylen paljon konsonantteja
peräkkäin.
»Hyvä on!» sanoivat suomenkielen ihailijat. »Juuri tämän määritelmän
mukaan suomenkieli on paljon kauniimpaa kuin ruotsi. Suomenkielessä on
monta vertaa enemmän diftongeja kuin ruotsinkielessä eikä suomenkieltä
ole rumentamassa se summattoman suuri joukko päriseviä ja rämiseviä
sanoja, jotka alkavat monella peräkkäin seuraavalla kerakkeella.
Jokaisessa ruotsinkielisessä sanakirjassa sellaisia ääneltään
epämiellyttäviä sanoja löytää tuhansittain. Sentähden on vaikeata
ymmärtää, minkätähden ruotsinkieli olisi kauniimpaa kuin suomi ja
millä perusteella sitä väitettä tahdottaisiin todistaa. Kun sen
lisäksi suomenkieli on sekä sanojen paljouden että muotojen puolesta
rikkaampaa ja ruotsi köyhempää — —»
Sitä ruotsinkielen käyttäjät eivät tahtoneet myöntää todeksi. Heidän
mielestään ruotsi oli rikkaampaa.
Vai niin! Tunnetteko erästä Ekbohrnin tekemää sanakirjaa, joka
sisältää selitykset 35 000 vieraskieliseen sanaan, joita ruotsalaiset
käyttävät, koska heidän omassa kielessään ei ole nimitystä vastaaviin
käsitteihin. Ruotsinkieltä puhuvat lainaavat niin paljon sanoja
vieraista kielistä, etteivät itsekään enää muista, mitä nuo lainasanat
merkitsevät. Sentähden he tarvitsevat Ekbohrnin apua. Vieraista
kielistä lainaaminen arvatenkin tapahtuu sentähden, ettei omassa
kielessä ole tarpeellisia sanoja. Latinan- ja ranskankielten
sanavarastosta he ovat lainanneet niinkin tavalliset ja kaikille
sivistyskansoille välttämättömät sanat, joilla ilmaistaan esim.
käsitteet _uskonto_, _luonto_ ja _valtio_. Alkuperäisiä ruotsalaisia
sanoja, jotka vastaavat näitä käsitteitä, ei ole, ei ainakaan tätä
nykyä käytännössä.
Tämänlaatuisia väitteitä suomenkielen moittijoita vastaan sai hyvin
usein esittää, kun ruotsikot luulivat muutamalla mahtisanalla voivansa
tukkia vastustajiensa suun.
Ilman väittelyä ja riitelemistä, ainoastaan kauniisti laulamalla,
neiti Basilier näytti koko maailmalle, että suomenkieli on kaunista ja
rikasta kieltä sekä erinomaisen sopivaa taiteellisen laulun
esittämiseen. Oulussa syntyneenä, lapsuudestaan saakka suomea
osaavana, oli hän suomenkielen virheettömässä, kauniissa ääntämisessä
kaikkien muiden laulajattarien edellä. Ja kun hän tällöin kohotti
tämän äidinkielemme kiistämättömään kunniaan, niin olisihan se ollut
tunteeton pölkky, joka siitä ei olisi innostunut. Ei siis ole
kummeksittavaa, jos joku nuorella intoisella iällänsä ihastui
haltioihinsa, kun Suomalaisen Oopperan ihaillulta primadonnalta
itseltään sai kädenpuristuksen, tai kukkasen tahi valokuvan ja
kiitoksen avustuksesta hänen juhla-iltanaan.