Muutamien päivien perästä oli Aaro oikeuden edessä syytettävänä
varkaudesta.
Tuomion tekoa lykättiin kuukausi eteenpäin, että ennätettäisiin hankkia
syytetyn mainetodistus asianomaiselta kirkkoherralta. Syytetty
passitettiin lääninvankilaan tuomiopäivää odottamaan.
Saman päivän iltapuolella kävivät vankilan saarnaaja ja opettaja
vankeja katselemassa. Pastori seisottui totisen ja synkän näköisenä
kynnyksen ulkopuolelle.
-- Hyvää päivää, Aaro! sanoi opettaja sisään astuessaan ja kyseli
mitenkä oikeudessa oli käynyt.
Opettaja näytti olevan iloinen, kun nuorukainen tuli niin kauvan
vankilassa viipymään.
Oven ulkopuolella ollessaan oli pastori silmännyt Aaron oven päälliseen
tauluun ja opettajan takaisin tultua virkahti hän melkein kauhulla:
-- Varkaudesta! Noin nuori poika ja niin paatunut!
-- Paatunut hän ei suinkaan ole, virkkoi opettaja. Poloinen vaan on
saanut jäädä sisällöttömäksi ja ponnettomaksi kasvatuksen puutteessa,
ja maailmasta saanut semmoista sisältöä, joka taudin tavalla on henkeä
kuihduttanut.
-- Niin, niin, huokaili pastori. Syntiä on täynnä tämä maailma, ja
päivä päivältä se tuomiotaan lähenee. Vähän voivat vankilatkaan noita
paatuneita nöyryyttää. Useimmat heistä ovat hyvinkin tyytyväisiä, kun
pääsevät tänne näinkään hyviin oloihin. Ankara on Jumala niille, jotka
hänen käskynsä rikkovat, kostaen isäin pahat teot lasten päälle
kolmanteen ja neljänteen polveen. Mutta ihmiset synnillisen säälin
vuoksi eivät ymmärrä niitä, jotka Jumalan ovat, eivätkä käytä oikein
hänen aseitaan. Siksi täytyy Hänen ankarasti rangaista kaikkia kansoja.
Opettaja ja pastori olivat olleet vähän eri mieltä tästä asiasta ja
siksi pastori taasen tahtoi tuoda vakaumuksensa esille. Pastorin
mielestä opettaja kohteli liijan lievästi noita paatuneita.
Opettaja ei tällä kertaa ruvennut jatkamaan entistä väittelyä. Hän oli
jo itsekin ruvennut osiksi epäilemään uskoaan, uskoa, että rakkaus
yksin voi riittää pahaa vastustamaan. Hän oli nähnyt vuosikauden
pituisella vankilan opettajana olo-ajallaan, etteivät muutamat kaikkein
hellimmästäkään kohtelusta lämmenneet, vaan voivat ivallisesti nauraa
vasten kasvoja sillekin, joka niin täydestä sydämmestään olisi suonut
heille ainoastaan hyvää. Mutta ehkäpä hän ei _oikein_ rakastanutkaan
tai ehkei hänellä ollut voimia...
-- Kun saataisiin koko kansa valistetuksi, jokainen nukkuva henki
hereille, niin jospa ne sitten vankilat alkaisivat olla vähemmän
tarpeellisia, lausui opettaja.
-- Tai kun saataisiin jokaiseen sydämmeen kipinä rakkautta, jatkoi hän
vähän ajan perästä.