Kun Aaro kasvoi isommaksi, ruvettiin häntä pakottamaan askareihin.
Alussa hän oli aina hyvin harras, mutta pian kyllästyi, eikä häntä
saatu sitten oikein tekemään työtä hyvällä eikä pahalla.
Samallaista oli silloinkin, jos Aaro itse yritti jotakin. Kun hän
jonkun tuuman päähänsä sai, oli hän silloin niin touhuissaan, ettei
saanut yön lepoa eikä päivän rauhaa, ennenkuin sai koettaa. Mutta kun
hän koettaneeksi sai, haihtui halu kuin tuhka tuuleen. Rupesi niin
kyllästyttämään ja veltostamaan, ettei Aaro tuntenut voivansa mitenkään
jatkaa.
Isä kun oli mailla, pakotti hän aina Aaroa johonkin työhön. Mutta voi
miten vaikealta silloin tuntui Aarosta! Vaikeaa se oli äidin alituisen
torumisenkin kuuntelu, mutta siitä toki pääsi kuuntelemalla. Kun
kuunteli aikansa vaikkapa tottelemattakin, kyllästyi äiti vihdoin
itsekin ja antoi olla Aaron miten hyvänsä.
Kerran keväisenä sunnuntaina tuli Lemperin isäntä Malilaan. Aaro oli jo
aika pojan jyskyläinen. Ja Lemperin isäntä sanoi, että Aaro saisi tulla
heille huomiseksi perunan kylvämiseen. Jos tekisi vointinsa mukaan
ahkerasti työtä, saisi jäädä koko kesäksikin, ainakin heinänteon ja
leikkuuajan ylitse, tuumaili isäntä.
Aaro meni jo sinä iltana Lemperiin.
Ja hän oli niin täynnä elontoivoa ja työnhalua. Hänhän oli nyt jo
melkein oikea renki, joka asema hänelle oli niin toivorikkaana
häämöittänyt, sillä mitäpä muutakaan päämaalia sitä voisi olla
päivätyöläisen pojalla. Kun hän tämän kesän olisi Lemperissä, niin ensi
syksynä ottaisi pestin ja rupeaisi oikein vuosirengiksi joko Lemperiin
eli muuanne. Olihan siskokin jo Purolassa piikana, vaikka viime kesänä
oli vaan lapsenlikkana.
Aaro aikoi olla oikein mallikelpoinen palvelija. Silloin
sunnuntai-iltana jo olivat hänen kaikki jäntereensä niin vireillä kuin
jännitetty jousi, että kun vain joku viittaisi, niin hän olisi valmis
lähtemään. Aaroa melkein harmittivat nuo toiset rengit, kun olivat niin
huolettoman ja välinpitämättömän näköisiä.
Iltasella oli puheena, että Aaro aamulla saisi mennä haasta hevosta
hakemaan. Aarosta oli se niin mainiota, että hän iltasella otti suitset
jo tallista valmiiksi ja asetti ne tuvan naulaan hyvin näkyvälle
paikalle, että aamulla saisi sukkelaan käsiin.
Väki asettui näin sunnuntai-iltana aikaseen nukkumaan, että aamulla
jaksaisi paremmin nousta. Aaro valvoi kauvan vuoteellaan mietiskellen
huomisen päivän tehtäviä ja vihdoin vaipui levottomaan uneen.
Mutta yöllä löysi hän itsensä ihmeikseen Lemperin pellon veräjältä.
Aluksi ei hän ensinkään voinut käsittää mitenkä hän oli sinne joutunut.
Ja suitset olivat hänellä kädessä...
Mutta sitten muisti hän nähneensä unta, että häntä käskettiin haasta
hevosta hakemaan. Ja unissaan kaiketi oli hän ottanut suitset naulasta
ja tänne kävellyt. Veräjällä oli pudonnut ja siinä herännyt.
Mitäs muuta kuin uudestaan nukkumaan.
Mutta aamulla kello kolmen seuduissa noustiin Lemperissä. Koko perhe
meni pellolle perunoita kylvämään.
Kello kolmesta aamulla kello kymmeneen illalla oltiin tavallisesti
työssä. Ruokailulevähdystä pidettiin kaksi tuntia päivällisen ja tunti
aamiaisen aikana. Tuskin ennätti ruokatunnilla nukahtaa, kuu jo täytyi
lähteä. Raskaalta se ruumis tuntui, mutta mennä täytyi, eikä
valittaminen kuulunut kunnon työmiehelle.
Ensimmäisenä päivänä oli Aaro niin ahkera, että isäntä pellolla
käydessään sanoi:
-- Tästähän taitaa tullakin oikein topakka renki!
-- Hyvinhän tämä on ollut nohova, sanoivat pellolla työskentelijätkin.
Illalla syötiin ja kylvettiin vielä työstä tultua, joten yö alkoi olla
puolessa, ennenkuin nukkumaan jouduttiin.
Muiden nukkumaan mentyä valvoivat piijat vielä kauvan aitassaan
korjaten vaatteitaan ja ommellen uusia. Heidän täytyi tehdä silloin,
vaikkakin nukkumis-aika hupeni kolmeen, neljään tuntiin, sillä muulloin
ei heillä ollut aikaa omiin töihinsä.
Aaro nukkui sinä iltana aivan herkuttamatta. Ja miten vaikealta tuntui
nousta aamulla auringon nousun aikana! Ruumis oli vielä eilisestä niin
väsynyt, että tuntui kuin olisi ollut hiekkaa ihon ja paidan välissä
aivan jokaisessa paikassa.
Mutta työssä täytyi olla vaan edelleen kuten muidenkin viisi- ja
kuusitoista tuntia päivässä, jos mieli olla ensinkään. Sillä työtä,
ruokaa, vähän unta ja taasen paljon työtä -- sitä ainoastaan mahtui
rengin ja päiväläisen elinjärjestykseen.
Aaro sai pian laiskan vetelyksen nimen. Hän alkoi "vedellä jalkojaan
kuin raajarikko hevonen" isäntänsä selityksen mukaan.
Eräällä aamurupeamalla tapasi isäntä hänet nukkumasta niityn laiteella,
jossa hän oli vesoja raivaamassa. Aaro huomattiin niin auttamattomaksi
laiskuriksi, että hän sai laputtaa tiehensä.